Taivalvaaran rinneyhtiö

Koillissanomat uutisoi: "Taivalkosken kunnan ja rinneyhtiön välinen sopimus unohtui allekirjoittaa, nyt sopimusehdot muutettiin-myös laskuttaminen on jäänyt tekemättä".
Miten tämä on mahdollista, kun kyseessä on tavallaan äidin ja pojan välisestä sopimuksesta? Eikö edes äiti kunnanjohtajalla ollut muistikuvaa, että pojan täytyy pystyä marraskuussa 2024 maksamaan kunnalle 8,5 tonnia välineistä?
On tämä suhmurointia. Toivottavasti näiden vaalien myötä saadaan muutos aikaiseksi kunnan toimintaan.
311386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Jutussa kerrottiin yrityksen huonosta tuloksesta, ei taida toimittaja ymmärtää yrittäjyydestä mitään. Harvoin ensimmäisinä vuosina huipputuloksia tehdään, koska hankintoja paljon.
Nuoret yrittäjät heti painetaan alas, sitten ihmetellään miksi kukaan ei yritä.

Äänestä
  • Tulos olisi vielä huonompi, jos kunta olisi muistanut laskuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tulos olisi vielä huonompi, jos kunta olisi muistanut laskuttaa.

    Niin todellakin, tulos olisi 6375 euroa huonompi, jos se kaluston hankinta olisi huomioitu kirjanpidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niin todellakin, tulos olisi 6375 euroa huonompi, jos se kaluston hankinta olisi huomioitu kirjanpidossa.

    Niin, seuraavan tilikauden tulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niin, seuraavan tilikauden tulos.

    Ei seuraavan, vaan jo pääättyneen tilikauden tulos olisi ollut 6375 euroa heikompi.
    Koska, jos olisi menetelty yrityksen ja kunnan välisen allekirjoittamattoman sopimuksen mukaan, niin kokonaishinta 25500 olisi aktivoitu taseeseen (koska omistusoikeus olisi siirtynyt allekirjoituksella). Tästä kauppahinnasta olisi tilinpäätöksessä tehty 25 % poisto (6375).
    Nyt tämän uuden kunnahallituksen sorvaaman sopimuksen mukaan, joka on leasing-sopimuksen kaltainen (ilman korkoa), kirjautuu yritykselle näistä välineistä 1062,50 euron kuukausikulu. Eli tällle tilikaudelle yhteensä kulua 9562,50 euroa (huhtikuusta -vuoden loppuun). Omistusoikeus siirtyy vasta kun viimeinen erä on maksettu.
    Jos yritys pitää tästä maksuohjelmasta kiinni niin tämä uusi sopimus rasittaa tuloslaskelmaa tämän ja ensi vuoden aikana hieman rankemmin kuin se alkuperäinen sopimus.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Melkein meni oikein.

    Äänestä

Eiköhän se unohtunu tervalammin vuokrasopimus tehä kokonaan Komaken aikana. Olivat ilman siinä vuosia eikä maksanu vuokraa ollenkaan. Äkkiä asia unehtuu

Äänestä
  • Eli on ok tehdä samat virheet uudestaan kunnassa, toki isommassa mittakaavassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eli on ok tehdä samat virheet uudestaan kunnassa, toki isommassa mittakaavassa?

    Niin mutta nythän niitä virheitä korjataan?

    Äänestä

Taivalkosken kunta/komake/uusi rinneyritys
Toivottavasti tulisi ulkopuolinen ja selvittäisi kaikki suhmuroinnit

Äänestä
  • Kyllä siitä ainakin hyvän maalaiskomedian saisi, kaikkine vaiheineen.
    Taivalkoskelle taas näkyvyyttä lusää ja maine kasvaisi.

    Äänestä

Otappa reppana ees sen verran selville, että kunnanjohtaja on jäävännyt itsensä kaikesta taivalvaaraan liittyvästä päätöksenteosta.

Äänestä

Niinkuin kunnanjohtajan kuuluu. Täällä taas Kepu kommentoi ja koittaa mustamaalata kuntaa. Kuinka kaikki paranee kun äänestätte joukkuetta. Koillissanomat tunnetusti myös kepumedia, varmaan syöttävät juttuvinkkiä ja ohjetta missä valossa asiasta kirjoitetaan. kai tuossa mainittiin myös, kenen sivistystoimenjohtajan nimi alkuperäisessä sopimuksessa ja kenen pöytälaatikkoon jäänyt.

Äänestä
  • On ollut kaikenlaista nyyhkyjuttua koillissanomissa kuinka heidät on ajettu pois ja kolme komakeen kiinteästi kytköksissä olevaa yrittää kunnan asioista päättämään. Kaksi heistä räkyttää somessa ja yhdellä ei taida olla yhtään omaa ajatusta kunnallispolitiikassa. Ei sillä molemmissa sekä komakessa että kunnassa ollut vikaa

    Säälittävää muita alentamalla itseänsä kohottaa. Tämmöisellä pelillä ei ainakaan yhtään minun ääntä saa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On ollut kaikenlaista nyyhkyjuttua koillissanomissa kuinka heidät on ajettu pois ja kolme komakeen kiinteästi kytköksissä olevaa yrittää kunnan asioista päättämään. Kaksi heistä räkyttää somessa ja yhdellä ei taida olla yhtään omaa ajatusta kunnallispolitiikassa. Ei sillä molemmissa sekä komakessa että kunnassa ollut vikaa

    Säälittävää muita alentamalla itseänsä kohottaa. Tämmöisellä pelillä ei ainakaan yhtään minun ääntä saa.

    Keskusteluja seuranneet lukivat vuosia hyvin yksipuolista haukkumista ko yrittäjiä kohtaan, jos nyt tulee vastakommenttia niin koittakaa kestää, todennäköisesti kuitenkin aikuisia olette.
    Tässä tilanteessa tämä palsta on muutenkin menettänyt tehonsa kun esim somessa ihmiset ottavat asioihin kantaa ihan naamoillaan ja nimillään, pisteet siitä, toisin ku nimettöjille huutajille jotka eivät sulata mitään muuta näkemystä asioihin kuin omansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ai se oikeuttaa toisen haukkumisen ja alentamisen?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ai se oikeuttaa toisen haukkumisen ja alentamisen?

    Sisälukutaitoa kiitos. Jos ajatellaan että toinen puoli oikeassa ja toinen väärässä kuten tunnut ajattelevan (koska olet sitä mieltä että vuosia haukuttavana olevan osapuolen tulisi vaieta edelleen) niin ollaan kyllä hakoteillä.
    Tämäkin koko ketju on silkkaa toisten haukkumista ja alentamista että sinällään huutelu toisten alentamisesta ja uhriutumisesta on aivan turhaa, tämäkin on yhtä uhriutumista valittaa samasta asiasta vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No älä sitten valita, vai haluatko uhriutua?

    Äänestä

Mahtaa kepulla alkaa pelonsiemenen istutus, siltä kuulostaa.

Äänestä

Ihmeellistä uhriutumista, mustamaalaamista ja räkyttämistä tosiaan tietyltä ehdokkaalta kuntaa kohtaan, pistää miettimään kuinkahan tuo on yhteistyökykyinen asioissa jos päättäjäporukkaan valitaan...

Äänestä
  • Näin ja ketkä kaikki tulevat valtuutetut jääväävät itsensä komaken asioiden päätöksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Näin ja ketkä kaikki tulevat valtuutetut jääväävät itsensä komaken asioiden päätöksistä.

    Taitaa suraavalla valtuustokaudella olla kunnan ja Komaken väliset päätösasiat vähissä?

    Äänestä

Sattuuhan sitä😆!
Ihan sama onko kepu vai punakone vallassa. Ihan samaa ”unohtelua”!

Taivalkosken poromiehistä ja kunnan rinnehommista tulisi elävää Taivalkosken Metsolat-tosi-tv-ohjelmaa.

Helppoa. Senkun vaan pistää kamerat käyntiin.
Käsikirjoitusta ei ole kirjoitettu mitenkään. Se on unohtunut tehdä, mutta -ei hätää- draama on geeneissä syntymälahjana.

Äänestä
  • No meneppä kuvaamaan

    Äänestä

Mitä niistä kannattaa itkeä,pikku summia kunnalle.saihan se konepajakin mukavat alennukset vuokriin, kun vain kehtasi pyytää

Äänestä

Iso "hiacemies" ihmeen paljo puolustelee asiaa

Äänestä
  • Hyvä että oikoo paskapuheita, menee joillakin niin yli

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hyvä että oikoo paskapuheita, menee joillakin niin yli

    Mahtaa suussa jo maistua

    Äänestä

Ois kyllä hyvä jos Yle MOT tulis tutkimaan tämän pitäjän päätöksiä.

Äänestä
  • Persut leikkasi sen verran kovalla kädellä ylen budjettia niin ei niillä oo rahhaa matkustaa tänne asti

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Koillissanomat uutisoi: "Taivalkosken kunnan ja rinneyhtiön välinen sopimus unohtui allekirjoittaa, nyt sopimusehdot muutettiin-myös laskuttaminen on jäänyt tekemättä".
Miten tämä on mahdollista, kun kyseessä on tavallaan äidin ja pojan välisestä sopimuksesta? Eikö edes äiti kunnanjohtajalla ollut muistikuvaa, että pojan täytyy pystyä marraskuussa 2024 maksamaan kunnalle 8,5 tonnia välineistä?
On tämä suhmurointia. Toivottavasti näiden vaalien myötä saadaan muutos aikaiseksi kunnan toimintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu