Tilaisuudessa olisi mahdollisuus nostaa esille että meillä on edelleen nuoria, jotka kärsivät vanhempiensa tupakoinnista. Kukaan ei tätä muistutusta ehkä silti katso edelleenkään (tai enää) tarpeelliseksi, kehtaa tai uskalla. En muista yhtään juttua jossa olisi koskaan tästä kirjoitettu. Syyt tupakointiin on siirretty nuorten kavereiden ja muiden asenteisiin vaikuttavien syyksi. Tupakointi, tuohan on jälkijunassa, huumeiden kirjo on niin laaja nykyisin. Moni hymähtää tähän varmaan.
Myös sähkötupakka ja kevytsavuke ovat haitallisia jopa pahempia kuin tavalliset savukkeet. Silti niiden muka vaarattomuuteen vedotaan.
Oma nuori kärsii huoltajiensa sauhuttelusta. Vauvasta alkaen niin kauan kuin asuu kotona. Vauvana ei lapsi pääse edes rattaista lähtee savua karkuun. Kouluikäisenä nuoren toivomusta kotiväelle tupakoinnin lopettamisesta ja jatkuviakaan pyyntöjä ei kuunnella kotona. Omien lasten tupakoinnista kärsiminen ei kiinnosta, ei mahdolliset terveysvaikutukset lapseen. Tämä on yllättävää - ongelma on totuttu näkemään toisin.
Eka koko Ylöjärven vanhempainilta 7. toukokuuta
Anonyymi-ap
0
284
Luetuimmat keskustelut
- 751247
- 721164
- 74999
- 95879
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois256805- 49757
- 27705
- 55673
- 72659
- 40600