Sanna on siellä puhumassa SDP:n vaalivoittoon.
Paikalla lienee myös muita demareita.
Paikalla lienee myös muita demareita.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Paikka tulee olemaan täynnä ihmisiä. Persuja ja kokkareita vituttaa.
Marinin tekemät velat siis
Jos minö olisin persu, niin minä en kehtaisi puhua mitään Marinin tekemistä veloista.
koirapartio tulee nuuskimaan porukat
Sanna palaa takaisin eduskuntaan seuraavissa eduskuntavaaleissa Tsunamin kaltaisella äänivyöryllä.
Purra ylittää velanotossa Marinin mennen tullen.
Marin otti niin paljon velkaa, että niiden velkojen lainojen maksuun menee tuhottomasti miljoonia. Marin ja koko viisikko otti ja lähti helpompiin hommiin. Saarikkoa lukuunottamatta, joka yritti pyrkiä Kelan johtoon.
Mutta, jospa vihervasemmisto on seuraavassa hallituksessa ja maksaa velat pois ja peruu ihan KAIKKI säästökohteet ja palauttaa lakkautetut terveysasemat ja niiden palvelut. Sekä laittaa vanhustenhoidon ja muut asiat priimakuntoon.
Siihen heille tarjoutuu nyt näytönpaikka.
Mitä on "tuhottomasti miljoonia"?
Faktoja persulle:
Marinin hallituksen velka oli vain 39 mrd€, josta iso osa otettiin vielä nollakorolla.
Arvio nykyhallituksen lopullisesta velanotosta on 50-70 mrd€ markkinakoroilla.
Että kukahan se ottaa velkaa ja mihin hintaan?
Harmi että on näin viileä sää. Sanna ei siksi ainakaan bikineissä esiinny, joissa hyppäsi jahdilta umpisukelluksiin. Minulla on sukelluskuva taustakuvana kännykässä.
Sannako "pöllähtää" klo 14 paikalle?
HÖH katson mieluummin Sannaa tanssimassa painitrikoissa
https://youtu.be/QKuJV5mwBsY?si=QEuGdhEtpmdXvV8n
Kaikki irrationaalinen on JEE muuten vosu olisi pelkkä kuiva lahna
Sanna kyllästyi puhumaan tasa-arvosta ja naisten oikeuksista tyhjille tuoleille. Kansa on jo vissiin unohtanut, että Sanna hylkäsi heidät.
Meneeköhän Jauho-Riikka kuokkimaan ja esittämään bravuurinsa, jauhotanssin?
Jauhotanssin eli persujen kuolemantanssin.
Luv
Mennään koko perhe ja mukaan lähtee myös naapureita. Pitää kyllä olla ajoissa että pääsee lähellekään.
juhla mokka pakkauksia saatiin maahan nyt riittävästi mutta tule silti ajoissa ennekuin
poliisi vie jauhot
SDP pettää kaikessa ja kunnolla. Lopputileihin on demarit syyllisiä lakkoilullaan ym kieroilullaan. Marssiiko demarit taas ja huutaa alas kapitalistit jotka menettivät ihan kaiken konkurssissa.
Höpö höpö. SDP laittaa kansalaisten hyvinvoinnin taas etusijalle.
Miten demarit voivat lakkoilla, hehän ovat eläntapatyöttömiä niin kuin täälläkin on lukemattamia kertoja vakuuttavasti todistettu?
Persu pettää aina
pirhama jakoi vanhusten rahat puoluetukena remureille sellainen etusija pirhamassa
työnantajat on velvoitettu täyttämään lakkorahastoja
Kyllä lakkoilu on ahkerien, työssä raatavien persujen hommaa.
Onko maailma jo niin sekaisin, että työnantajat jakavat lakkorahastoista rahaa elmäntapatyöttömille vasureille?
Kyllä, kyllä! Hyvinvointi on parasta sitten, kun kaikki on sosialisoitu eikä tarvi tovereitten töissä juosta!
Sattumalta tuli vieraita ulkomailta käymään, ja he ovat aivan innoissaan, kun pääsevät nyt näkemään ja ehkä tapaamaan maailmantähden Sanna Marinin.
Milloin Jauho-Riikka menee huumetestiin?
kysykää miten sanna on mieltä maahanmuuttajien rikollisuudesta.
luultavasti samaa mieltä kuin persujen rikollisuudesta.
Persujen rikollisuus on sitä parempaa rikollisuutta.
VAROKAA WOKEA!
niiden tragedia on maailma muuttaa muslimimaaksi ja kissa ja eläinkummituksia
täyteen!
SITÄ EI HALUTA!
äänestäPS:
jauhojengi jakaa vaalitäkyjään
Olis hienoa nähdä Sanna. Mutta voin odottaa kun Obama tulee Tampereelle!
Saako ilmapallon, kahvia ja pullaa?
Mikäli Sanna lupaa laittaa kevään kunniaksi lyhimmän minimekon päällensä, mitä kaapistansa löytää, niin siinä tapauksessa tulen paikalle.
Haluan nähdä onko Sanna jaksanut talven aikana pitää yhtään lihasvoimaa kunnossa laihoissa kintuissansa.
Liian kylmä sää.
Hyvässä kunnossa oli ainakin viimeviikkoisten salikuvien perusteella. Tai juoksumattoa lähinnä tyyppasi.
Näyttääkö mummoille vanhaan maailman tapaan dioja ulkomaan reissuiltaan?
Alkaa jo ikä näkyä.
Oletko aina halunnut tietää mitä mieltä Sanna Marin joskus ennen oli, nyt ne on uudelleen julkaistu, noista löytyy kaikkee kivaa kun jaksaa kaivaa
https://web.archive.org/web/2008/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2009/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2010/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2011/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2012/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2013/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2014/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2015/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2016/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2017/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2018/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2019/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2020/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2021/http://sannamarin.net/
https://web.archive.org/web/2022/http://sannamarin.net/
Ei politiikka ole mikään lastentarha, jossa saa tikkarin ja taputuksia kääntäessään selkänsä äänestäjilleen ja puolueelleen. -Sanna
Tää on hyvä listaus Archiven puolelta, että mitä Sanna Typsykkä on painokkaasti sanonut, ja punaisen SDP-käsikirjan mukaisesti, vain 10 vuotta sitten.
Nyt on Sannukalla ihan erilaiset ajatukset maailmasta. On alkanut tajuta, että silläkin on arvoa naisihmiselle, että se kerää mahdollisimman paljon omaa rahaa ja mammonaa ympärillensä.
Menee koko Stadin liikenne sekaisin.
ihan varmaan
Hyvä Marin, hyvä SDP!
Demokatia on vaikea laji. Silti näissä systeemeisä on saatu jaettua eniten hyvää isoimmalle joukolle kansaa!
Kansallissosialistisiessa Saksassa vain eliitille.
Putinin Venäjällä vain eliitille.
Trumpin USA:ssa vain maailman rikkaille, rikollisia tai ei.
Kiina? Kansa ei pullikoi, jos tekee, kuolee. Teollisuusvakoilu, orjatyö ja markkinatalous nostavat kiinalaisten elintasoa. Kaikki käyttävät uiguuriorjien käsien tuotoksia. Halvalla!
Jos Mauno Ahonen eläisi vielä, niin menisi takuulla paikalle raportoimaan.
Kiinnostaa kyllä, mutta kuka oli Mauno Ahonen .
Heikki Silvennoinen Kummelissa.
EVVK. SDP ei osaa muita kuin esittää lisämenohan mutta niiden rahoitus on sitten täysin toinen asia.
Kokoomus vänkää tunnin junaa Turkuun.
Ei kiinnosta takinkääntäjän höpötykset.
Mitä eroa on demareilla ja perussuomalaisilla?
..... Perussuomalaisten kädet ovat omissa taskuissa.
Hyvin kelpaa yritystuet ja maataloustuet porvari puolueita änestäjille yrittäjille ja maatalous"yrittäjille".
Onkohan kaikki kansainväliset uutistoimistot paikalla? Ainakin helikopteri jo pörräsi äsken talon yli.
Kiinnostaa kyllä, mutta on liian kaukana.
Miksi hän ei siirry vasemmistoon, olisi siellä oikeammassa puolueessa?
Persujen mukaan Sanna on nykyään kapitalisti.
Kuka nyt köyhä vassari haluaa vapaaehtoisesti olla?
Yhteiskunnan hyvinvointi ei perustu siihen, että jotkut yrittävät jäädä "voittajiksi", vaan siihen, että jokaisella on oikeus elää ihmisarvoista elämää ja saada mahdollisuuksia, riippumatta siitä, mistä taustasta tulee. Köyhyys on usein järjestelmän ongelma, ei ihmisten omaa "valintaa".
Onko Tampereen osinko Sanna Stadissa puhumassa p….a, täytyy mennä katsomaan, kun kerran on tuodsa ihan vieressä.
Huutelee palstaporvari päiväkaljoissaan.
Huutelee palstaporvari kaljahöyryissään.
Marin oli väsähtäneen näköinen.
Kiitos muistutuksesta! Narinkkatori sijaitsee Helsingin keskustassa, Kampin kauppakeskuksen läheisyydessä. Klo 14 alkava tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden kuulla Sanna Marinin puheenvuoro SDP:n vaalivoiton tueksi. Paikalla on myös muita demareita. Sateen sattuessa kannattaa varautua säänmukaisella pukeutumisella.
Sanna laulaa ja tanssii lisäksi myös tänään
Jauhojengi säestää...
Unohdin!
Kohokohtana laajakankaalla Näkkä-Läjä opettaa kissojen kiduttamista.
Valmistaudumme vappuun. Työläiset marssii ja uskovaiset marssii. Simaa kuluu litroittain. Harjoittelua tuo jo vaatiikin.
Sannahan autto Juttaa pressaks, kukaan ei äänestäny Juttaa 😭😭😭😭
Miten mahtaa käydä nyt Eveliinan kanssa?
Täh? Ainakin minä äänestin.
Sanna olisi voinut repäistä ja tanssia slaavikyykkyä. Vanhaan hyvään malliin.💃🏻🌹
Kävikö Jauho-Riikka esittämässä bravuurinsa, jauhotanssin?
Ihanaa nähdä huomenna krapulassa tärisevä Purra suorassa vaalilähetyksessä selittelemässä hikipäissään katastrofaalisen huonoa äänestystulosta. Popparit esiin!
>> Sannahan autto Juttaa pressaks, kukaan ei äänestäny Juttaa
Se on 2030 presidentinvaaleissa Jutan vuoro auttaa ja tuupata maailmannaista, Sannaa, urallaaaansa eteenpäin.
Silloin Sanna on 45 vuotias, pikkaisen pulskistunut matami. Uusien lapsten tekemisistä on luovuttu aikoja sitten, ja rouva on parhaassa presidentti-iässä oleva ihminen.-
"Sanna laulaa ja tanssii lisäksi myös tänään"
Noita Sannan jauhonmakuisia juoppolauluja kuultiin nauhalta joitakin vuosia sitten kyllästymiseen saakka.
Jospa nyt laulaisi lavalla selvinpäin vaikka Kansainväålisestä kaksi ensimmäistä säkeistöä, niin olisin ihan otettu.