Seniori sähkömopot

Anonyymi-ap

Huomatkaa en ole koskaan asioinut Rally USA maahantuojan kanssa
Omassa ajatusmaailmassa vain hämmästelen ja kummastelen noiden sähköisten koppimopojen Suomi hintaa

Omassa elämän tilanteessa tulee tehdä valinta liikkumis välineestä parin vuoden päästä eli luovun ajokortista ja autosta
Ajatus olisi hankkia juurikin tuollainen sähköinen koppimopo
Hämmästellen olen seurannut noiden hintoja mm. nettimotossa
Samalla hinnalla saa jo hyviä ja laadukkaita, isojakin autoja
Onkos tämä nyt tällaista vanhusväestön viimeistenkin pennien riistoa ?

Siksi kävin hieman tutkimaan asiaa...
Kun saman sähkö mopon saa kiinan tehtaalta tilata itselleen, ihan kuka tahansa, haluamillaan varusteilla, ihan Suomen virallisella tyyppihyväksynnällä, noin 1/3 osa rahamäärällä mitä ne maksaa täällä armaassa Suomessa, toki hintaan on lisättävä rahti, tulli ja ALV, tuskin sittenkään päästään puoliväliin täällä pyydettävistä hinnoista !
Näin maallikkona täytyy sanoa onhan kerrankin laitettu kate kohdilleen !
Ymmärrän Suomen pienet markkinat ja siksi rajoittuneen kilpailun mutta en jaksa ymmärtää sellaista 50% katetta !
Niin niin, ne kulut, vanha kansa sanoi ei ne suuret tulot, vaan pienet menot...

...olikos nyt passeli aasinsilta...

Jaahas tulikos minusta nyt Kiina "strolli vai trulli" näin pääsiäisen alla ?
...älkää kuitenkaan ajako kyöpelin vuorelle...

Täytyy näin alkuun lisätä, kun te tarvitsette osia omiin sähkö mopoihinne, etsikää rekisteri otteesta mopon todellinen malli ja tyyppi merkintä.
Etsikää netistä malli ja tyyppi merkinällä mopon valmistaja, kaikkihan ne tehdään Kiinassa, Kiinalaiset myyvät ihan kaikkea ihan kaikille, kuka mitäkin vailla on...
Siis älkää jääkö suomen maahantuojien pompoteltaviksi ja ryöstettäväksi. Ihan turhaan te niitä mopojanne romutatte jonkin ohjaus boxin tai moottorin oikosulun vuoksi, kyllä kiinan pojat ja tytöt teille niitä lähettävät ja yllättävän edullisesti

Sama tilanne kun mopoistanne akuston tehot katoaa, noin 3-4 vuoden välein (huonolla hoidolla jopa 2-3 vuoden).
Kysykää itseltänne, haluatteko maksaa mopon maahantuojalle varaosana akuista 1000€ + kulut, vai kävelettekö paikalliseen akkufirmaan ja maksatte tehokkaammista ja laadukkaammista akuista 800€ paikoilleen asennettuna ?



Runhorse seniori sähkömopot
https://www.runhorseev.com/

Suomessa tunnetaan kauppanimillä
Rally USA 3000 / Jinma ym.. tyyppikilvessä J1
Tyyppikilvessä agentuuriliike ei valmistaja ?
HONG KONG RUNHORSE HOLDING CO LIMITED

Valmistaja Runhorse EVtehdas on manner Kiinassa Quingzhuan alueella
https://www.runhorseev.com/


Tässä kohtaa lienee paikallaan muutama sana nykyisen kaltaisesta maahaantuonnista

- Hyvin optimistisia arvioista akkujen riittoisuudesta
Kun valmistaja lupaa esim. 105 Ah LiFePo4 akulle maksimi matkaksi 3000w moottorilla 130 km, tarkoittanee olosuhteita lähempänä päiväntasaajaa kuin Suomi.
Täällä maahantuoja puhuu jopa 150 km matkoista, olisiko tämä +25% ns. Suomi lisää
Tässä valmistajan antamat tekniset tiedot
https://www.runhorseev.com/three-wheel-electric-vehicle/wholesale-high-quality-electric-tricycle.html

Saman Suomi lisän +25% saa myös geeli akuilla varustettu malli, jopa 90 km ja valmistaja ilmoittaa 65 km

Kummallinen on myös Litium ja geeli akkuisten mopojen hintaero, peräti 2000€, sillä saa kiinasta lähes 80% omistukseensa vastaavaavasta litiumakku moposta
Runhorsen tehtaalta saa tuolla hinnalla kolme 105Ah litium akkusarjaa

Runhorsen mallit mm. J1on saaneet hyväksynnän Euroopan markkinoille sekä Suomen tyyppihyväksynnän

Valmistaja myy suoraan myös yksityishenkilöille
Voit tilata suoraan valmistajalta, säästät jopa yli 60% Suomen jälleenmyynti hinnoista + rahti + tulli + ALV (on autoverosta vapaa)


Mopon voit yksilöidä haluamallesi nimelle, värityksiäkin on runsaasti valittavissa, voit valita vaikka ilmastoinnin jne...

Tehtaalta löytyy kaikki varaosat myös vanhempiin malleihin
Esimerkiksi, Suomesta vaikeasti löydettäviä
- Moottoreita, useamman tehoisia
- Vaihteistoja / takasilta (tasauspyörästöjä ym.)
- Ohjaus boxeja useammalle teholuokalle jne...

Toinen tehdas joka myös myy yksityishenkilöille
Anaig
http://www.anaig-globle.com/Product02.html
Ainag on saanut Eurooppaan 4 eri mallille, 3 pyöräisiä mopoja hyväksynnän, myös Suomeen tyyppihyväksynnän
Suomessa myydään mm. Rally USA 2000 nimellä


Tässä suoraan Runhorse tehtaan esitteestä
Tehtaalle voi asioida myös Suomen kielellä ja saa palvelua Suomeksi

Tätä mallia myydään Suomessa Rally USA 3000 merkillä (9990€)
Tehtaan hinta riippuu kappalemäärästä varusteista, toimitusajasta (noin 3-4000€)
Tehdasmyynti, Kolmipyörät:
Pieni Älyauto Vanhoille Ihmisille COC
Tuotteen nimi: J1
Kokonaiskoko (mm): 2160 * 1150 * 1680
Maksiminopeus (km/h): 45
Max Range (km): 130
AC Motor 3KW (3000W)
Litium Battery 105AH, LiFePo4, BMS-system

Teksti jatkuu...

2

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voimme toimittaa sinulle mini-sähköautoille litiumakkua (LiFePo4-akku) tai lyijyhappoakkua, AC-moottoria mäki-avustin ohjaimella, vakaan tarkkuuden Enpower electric control, Front-dc ja Rear-dc -kaksoispiirin hydraulinen jarru jne. Erityisesti vanhuksille voit ajaa sitä ilman ajokorttia.

      Kaikki kysymykset, ota rohkeasti yhteyttä suoraan minuun.
      Kiitos paljon!
      https://www.runhorseev.com/three-wheel-electric-vehicle/factory-sales-electric-tricycles-tiny-smart.html


      Mopot on mahdollista räätälöidä monin eri tavoin
      Akustoja on usean tehoisia Geeli ja LiFePo4

      Usein kysytyt kysymykset:
      Miten Teet Yrityksesi Pitkäaikaisesta Ja Hyvästä Suhteesta?
      1. Pidämme laadukkaan ja kilpailukykyisen hinnan varmistaaksemme, että asiakkaamme hyötyvät ;
      2. Kunnioitamme jokaista asiakasta ystävänämme ja me vilpittömästi teemme kauppaa ja ystävystymme heidän kanssaan riippumatta siitä, mistä he tulevat.

      Testaatteko Kaikki Tavarat Ennen Toimitusta?
      Kyllä, meillä on 100% testi ennen toimitusta.

      Mikä On Näytepolitiikkasi?
      Voimme toimittaa sinulle räätälöidyn näytteen, mutta asiakkaiden on maksettava otoskustannukset ja merirahdin kustannukset jne. Yksityiskohdista voi neuvotella.

      Osaatko Tuottaa Näytteiden Mukaan?
      Kyllä, meillä on oma tehdas, suunnittelutiimi ja T&K. Voimme tuottaa näytteistäsi tai teknisistä ehdotuksistasi, yksityiskohdista voidaan neuvotella. Voimme tehdä OEM,ODM, SKD ja CKD puolestasi.

      Miten Olisit Toimitusaikasi?
      Yleisesti ottaen se kestää noin 35 päivää ennakkomaksun vastaanottamisen jälkeen. Erityissuoritusaika riippuu ajoneuvomalleista ja tilauksesi määrästä.

      Mitkä On Toimituksen Ehtosi?
      EXW, FOB, CFR, CIF, DDU, DUD,DDP.

      Mitkä Ovat Sinun Käyttöehdot?
      T/T-maksu 50% talletuksena ja 50% ennen toimitusta.
      Kun tehtaamme saa tavarasi valmiiksi, näytämme sinulle tavarat ja videot ennen kuin maksat meille saldon.

      Mitkä On Sinun Ehtosi Pakkaamisesta?
      Yleensä pakkaamme tavaramme puulaatikoihin tai rautakehyksiin. Jos sinulla on erityisvaatimuksia, yksityiskohdista voidaan neuvotella.

      - Entä Sinun Maksusi? Mitä Muuta?
      FYI, yksityiskohdista voi neuvotella.
      Hyväksytyt toimitusehdot: FOB Qingdao, CIF, EXW, CFR, CIF, DDP, jne.
      Hyväksytty Maksuvaluutta: USD,EUR,CNY;
      Hyväksytty Maksuaika:
      T/T-maksu 50% talletuksena ja 50% ennen toimitusta.
      Kun tehtaamme saa tavarasi valmiiksi, näytämme sinulle tavarat ja videot ennen kuin maksat meille saldon.
      Puheenkieli: Englanti, Kiina, Ranska, Saksa, Espanja, Suomi, Japanilainen, jne.

      Miten Voimme Taata laadun?
      GB/CCC/ECC/COC/DOT-sääntöjen mukaan meillä on erityiset tarkastuslinjat, joiden avulla voimme tarkistaa sähköajoneuvot kahdesti ennen lähetystä erilaisten testauslaitteiden avulla.

      Keitä me olemme?
      RUNHORSE suora tehdasmyynti! Meillä on yritys Hongkongissa Kiinassa. Ja meillä on oma tehdas Shandong Chinassa, joka johtaa pääasiassa sähköautojen vientiliiketoimintaa (J1/J2-sarja matkustajille tai lasteille).
      (1) Kaikki ajoneuvomme ovat saaneet EEC/COC (L2e/L5e/L6e/L6e/L7e) ja DOT.
      (2) Olemme jo vieneet näitä ajoneuvoja yli 30 maahan, kuten Tšekkiin, Saksaan, Yhdysvaltoihin, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Venäjään, Belgiaan, Suomeen, Turkkiin, Brasiliaan, Intiaan, Filippiineille, Uruguayhin ja Japaniin jne.
      (3) Lyijyhappoakun lisäksi voisimme myös toimittaa ajoneuvoille LITIUM IRON PHOPHATE -akun (LiFePo4), joka on paljon kevyempi, turvallisempi, tehokkaampi ja tehokkaampi.
      (4)Sanalla voisimme toimittaa sähköautoille vahvemman akkuvirran, paremman AC-moottorin ja sähköohjaimen, suuremman kuormituskapasiteetin, pidemmän kilometrimäärän, korkeamman nopeuden, mutta reilun hinnan.

      Mitä Voit Ostaa Meiltä?
      Sähköajoneuvot, joissa on kolme pyörää matkustajille tai lasteille.
      Sähköajoneuvot, joissa on neljä pyörää matkustajille tai lasteille.
      Sähköinen VAN neljä pyörää, joissa on jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmälaatikko.
      Voisimme toimittaa sinulle räätälöidyt ajoneuvot.
      Kerro meille, mitä tarvitset!

      Mitä Me Tarjoamme?
      Pre-Myynnin palvelu
      * Tiedustelu ja konsultointi tuki
      * Näytetestaus tuki
      * Katso tehtaamme
      * 24h online-palvelu

      Jälkimarkkinointipalvelu
      * Lisävarusteiden palvelu
      * Tekninen tuki
      * Myyntipäällikkö on aina kanssasi

      Kuinka kauan Runhorse EV Kiina on ollut liiketoiminnassa?
      Runhorse EV China perustettiin vuonna 1999, joka on työskennellyt sähköautojen valmistamiseksi ja viemiseksi.

      • Anonyymi

        Mitkä Ovat Meidän Edut?
        1) Rikas kokemus: Meillä on yli 20 vuoden kokemus tällä alalla. Tämä tarkoittaa, että voimme esikatsella tilauksia ja tuotteita koskevia ongelmia. Näin ollen se varmistaa, että huonojen tilanteiden riski pienenee.
        2) Point-to-point-palvelu: konsultaatiosta tuotetoimitukseen on myyntihenkilöstöä palvelemaan sinua. Tämän prosessin aikana sinun tarvitsee vain keskustella kaikista asioista hänen kanssaan, mikä voi säästää paljon aikaa.
        3) Tiukat laadunvalvonta: Laadunvalvontaosasto suorittaa tiukkoja tarkastuksia ennen lähetystä laadun heikkenemisen estämiseksi.
        4) Kuljetus: Meillä on kuljetusosastoja ja omia huolittajia, joten voimme taata nopeamman toimituksen ja varmistaa, että tavarat ovat hyvin suojattuja.

        Miten Tilata?
        V: Lähetä meille ostotilauksesi sähköpostitse tai faksilla, tai pyydät meitä lähettämään proforma-laskun tilauksestasi.

        Meidän on tiedettävä seuraavat tilaustiedot:
        1) Tuotetiedot: mieluiten määrä, spesifikaatio (koko, materiaali), väri, logon ja pakkauksen vaatimukset), taideteos tai näyte.
        2) Toimitusaika on tarpeen.
        3) Kuljetustiedot: yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, kohdesatama/lentokenttä.
        4) Yhteystiedot rahtitoimittajan (jos sinulla on sellainen Kiinassa).

        Voidaanko Logo Tai Yrityksen Nimi Tulostaa Tuotteeseen Tai Pakkaukseen?
        Kyllä. Logosi tai yrityksesi / nimesi voidaan tulostaa miniautoihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      132
      2953
    2. Ruumis ojassa

      Kukahan lie ollu, mistä lie löydetty. No ikävä tataus.
      Oulainen
      6
      1341
    3. Mies pyysi rahaa

      Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?
      Ikävä
      220
      1296
    4. Jos tapaisimme uudelleen?

      niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J
      Ikävä
      70
      1171
    5. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      44
      1129
    6. 37
      1001
    7. Mites nyt suu pannaan

      Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va
      Sysmä
      38
      991
    8. Taas Lieksassa tyritty

      Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke
      Lieksa
      133
      947
    9. Hän on niin

      Hyvännäköinen. Vaikea vastustaa
      Ikävä
      47
      944
    10. Nähdäänkö ensi viikolla

      paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.
      Ikävä
      36
      867
    Aihe