...valtaan päästyään aluksi laittaa taloudenkasvuun jarrut päälle?
No siksi, että talouskasvun heiketessä he ottavat aina käyttöön intohimonsa: kun talous ei kasva, siinä on tekosyy alkaa leikkauksilla tekemään tulonsiirtoja heikompiosaisilta rikkaalle eliitille.
Juuri tästä on Orpon hallituksessakin juuri nyt kysymys, leikkuri käy köyhiltä rikkaille.
Tämä on nähty jo niin monta kertaa aiemminkin ja nyt siitä on taas kysymys.
Holkeri, Katainen ovat sen tehneet aiemmin, aina ensin tehtiin lama, sitten alkoivat tulonjensiirrot...ja ökyrikkaat kiittivät silloin, niin nyttenkin.
Sori vaan Kokoomuslaiset että paljastin teidät, totta se kuitenkin on.
No siksi, että talouskasvun heiketessä he ottavat aina käyttöön intohimonsa: kun talous ei kasva, siinä on tekosyy alkaa leikkauksilla tekemään tulonsiirtoja heikompiosaisilta rikkaalle eliitille.
Juuri tästä on Orpon hallituksessakin juuri nyt kysymys, leikkuri käy köyhiltä rikkaille.
Tämä on nähty jo niin monta kertaa aiemminkin ja nyt siitä on taas kysymys.
Holkeri, Katainen ovat sen tehneet aiemmin, aina ensin tehtiin lama, sitten alkoivat tulonjensiirrot...ja ökyrikkaat kiittivät silloin, niin nyttenkin.
Sori vaan Kokoomuslaiset että paljastin teidät, totta se kuitenkin on.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Harkimohan kysyi vaalitentissä Orpolta, miksi ette laita talouskasvua päälle, ongelmat poistuisivat?
Orpo ei vastannut mitään.
Talousihmisenä hjallis tietää mistä on kysymys, ei kehdannut vaan enempää paljastaa
huomasin saman, orpo oli vaivaantunut harkimon piikistä 😅
Harkimo on oikea porvari. Orpo sen sijaan ajaa EK:n "talouspolitiikkaa". Ylätason juttu, joka pyrkii kaikin keinoin murtamaan vallitsevat rakenteet tietyn ihmisryhmän eduksi.
Kyllä, Hjallis kyllä tietää mitä kokoomuksessa puuhataan, olihan hän siellä itsekin aiemmin jäsenenä. Siksi tajusikin erota kokoomuksesta.
hupsista! sillälailla kokoomus...voihan .....
Niinpä, tämä tieto tuli monelle yllätyksenä.
Niin totta.
Joo, "nyt on pakko leikata kun talous ei kasva" ja sitä rataa...
Just tuolleen kokoomusmedia toitottaa kokoomuksen apuna valhetta.
kaikki ne jotka kokoomus on petkuttanut äänestäjikseen, vielä ehditte muuttaa mielenne, vaalipäivä on huomenna.
Kannattaa harkita vakavasti vaihtamista toiseen puolueeseen, kokoomus onkin pahempi kuin tiedossa on ollut, voi hitto.
Ja persut vielä auttavat!
Kokoomuslaiset ovat petollisia, pahemminkin sen voisi sanoa.
pilaavat hyvän sotenkin yksityistämällä, jonka edellinen hallitus sai aikaan, aiemmat olivat sitä 15 vuotta yrittäneet tuloksetta.
Punikki painaa lisää rahaa ja luulee talouden elpyvän siten.
No nyt uskohörhö päästi päivän aivopierun.
Usko on huumetta pahempi, kun satuoppi pitkälle etenee.
Laskutaidottomia Toopeja!
>>No nyt uskohörhö päästi päivän aivopierun.>>
Suurin osa valtioista oli vasemmiston johtamia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyperinflaatio
https://www.wyattresearch.com/commodities/the-definitive-hyperinflation-list/
PissaPasi taas saanut vapaata hoidosta
Nyt ollaan Suomessa. Tajuutsä (mitään)?
Pakkopaita unohtui päälle laittamatta, on päässyt näppäimistölle.
Eihän tuo toopeToivonen mitään voi ymmärtää, hänet on lapsesta lähtien pakkosyöttämällä kasvatettu hörhöuskoon, eikä omaa ajattelua ole ollenkaan.
tuollaisia on vielä paljon, suviksissa näkee niiden kuplaelämää, hohhoijjaa.
Lestauskon sisään suljetut, kammottavaa uskon näpeissä pidettyjä nuoriakin ihmisiä, jotka eivät uskostaan voi erota menettämättä perhettään ja ystäviään.
kannattaa silti erota, väkisin mukana uskon varjolla pitävät eivät voi olla oikeita ystäviä, vaikka olisivat perheenjäseniä.
Kokoomuksessa, Persuissa ja Kepussa on paljon lestoja.
ne jotka eivät ole lestoja, niiltä voi leikata ja hankaloittaa elämää mielivaltaisesti lestojen mielestä, sipilä näytti mallia pakkolakeineen ja aktiivimalleineen.
Onko Purra lesta, entäs Orpo?
talouskasvun pysäyttävät remuri t jatkuvilla pitkillä lakoillaan ja estävät
investoinnit
Saatana! Jos kertoo totuuden joutuu tänne Niuvaan.
Tämmöinen maa on Suomi.
Tottakai lama on parasta bisnestä rahamiehille.Silloin ostetaan kun saa halvalla kiinteää omaisuutta.Sitten kun taas vasemmisto käynnistää talosukasvun tulosta tulee kuin itsestään!Ei Ahon hallituksen lamaopit unohdu,kartanoita sai pilkka hintaan jättimäisine metsä aloineen.Esim.Kytjän kartano Laakkosille!
Kokoomuskannattajat yrittävät tälläkin sivustolla väittää kokoomusta luotettavaksi ja rehelliseksi 🤣🤣🤣
pitäis antaa "hieman" opetusta heille käyttäytymisessä ihmisiä kohtaan
Kätevä keino jotta voi leikata yhä uudestaan, uudestaan, uudestaan.
Hyvä että totuus kokoomuksesta tuli julkisuuteen ennen vaaleja, nyt äänestyskäyttäytyminen muuttuu heitä vastaan.
tulee pitkä miinus
Sehän on ihan oikein.
Tällaista on epäilty, mutta kokoomusmedia vaikeni asian kuoliaanksi. Vaan ei kuollut.
Kyllä kansa tietää, sanoi eräskin vainaa.
Kaikkein eniten iltaa pelkää tänään Orpo.
Purra tietää jo saavana selkään rumasti.
Hehe, orpotin ei nukkunut viimeyönä silmäystäkään, hiirulainen on niin peloissaan.
Ne aloittaa hillittömällä leikkuuohjelmalla, jotta seuraavissa vaaleissa ihmiset on turrutettu jo valmiiksi kurjuuden alhoon, periaatteessa alle 20 % kannatuksella voi terrorisoida 80 % kansaa mielin määrin.
IKL
Pari asiaa ei muutu politikoimalla !
1. Suomen julkisen talouden menot ovat 55% suhteessa BKT:hen !
Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !
2. Suomen julkinen velka oli vuoden 2024 lopussa, 228 miljardia Euroa !
Velka on lisääntynyt vuosi vuodelta !
Velka on meidän perintöä tuleville sukupolville !
Kummankin luvun täytyy laskea !! Muuta vaihtoehtoa ei ole !