Aattelin vaan naputella tänne, et oisko muille käyny ikinä näin.. Joskus yläasteen aikana sairastuin suht. vakavasti ja asiat alko meneen huonosti. Jouduin sairaalakierteeseen ja poissaoloja koulusta kertyi. Raskain juttu oli kuiteski ku kaverit käänsi selkänsä ja alko tekeen pilaa ja kiusaamaan. Mulla oli rankka lääkitys ja sivuvaikutukset näky päältä. Sain kaikenlaisia lisänimiä ulkonäköni takia. Sattu niin vitusti ku vanhat kaverit oliki yhtäkkiä mun kimpussa. Yritin pysyä lujana mut aina ei pystyny. Oli lähettävä kesken päivän himaan jossa sai olla yksin, katseilta ja huudoilta piilossa. Vain muutama kaveri jotka ei ollu ns. "suosituista" piireistä ei kiusannu mua. Ne nousiki sit kultaakin kalliimpaan asemaan. Kerran mut saatiin houkuteltua kaupungille perjantai-iltana. Kaikki meni ihan ok kunnes joku vanhempi jätkä katteli mua ja alko nauraan ja pilkkaamaan. Kaikkia muitaki -mun kavereita myös- se alko huvittaan. Lähdin pois silmät vetistäen ja hammasta purren. Perään tuli yksi ainoa kaveri jota ei huvittanut, ja otti mua olkapäältä kii, ja sano yritä olla välittämättä, lähtään pois täältä. Ja se oli ainoa lohdutuksen lause jonka sain kuulla niiden sairaitten vuosien aikana. Muistan sen kyllä vielä kuolinvuoteellaki. Nyt noista ajoista on menny monia vuosia ja oon täysin parantunu ja kondiksessa. En asu enää samassa kaupungissa ja kun käyn vanhassa kotikaupungissani ja näen niitä vanhoja kiusaajia, ne on tosi vaivaantuneen näköisiä.. Joittenki naamalta paistaa että "toi ei voi olla sama jätkä.."
Tämmönen on mun tositarina. Sen huomasin että vaikka välillä halusin kuolla pois ku oli niin vitun paha olla niin silti jotku ihan pienet asiat autto jaksaan aina seuraavaan päivään.
Kiitos Teille jotka ette pitäneet mua kummajaisena vaan näitte mun sisimmänki eikä vaan ulkokorta.
Kiitos.
Tämmönen on mun tositarina. Sen huomasin että vaikka välillä halusin kuolla pois ku oli niin vitun paha olla niin silti jotku ihan pienet asiat autto jaksaan aina seuraavaan päivään.
Kiitos Teille jotka ette pitäneet mua kummajaisena vaan näitte mun sisimmänki eikä vaan ulkokorta.
Kiitos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
en ole kokenut mitään vastaavaa, mutta kun luin kirjoituksesi niin mieleeni tuli että sinä olet selviytyjä. Ihmiset eivät enää osaa arvostaa sisintä ulkoinen näyttäisi ratkaisevan melkeimpä joka asiassa. (Anteeksi nyt yleistin, kaikki eivät ole samanlaisia.) Onneksi olet parantunut. Kaikkea hyvää jatkossa.
Kiitoksia enkeli :) Valitettavan paljon unohdetaan ihmisen sisimmät tunteet ja luonne. Sillon kyllä tuntu että ei tästä selviä, mut onneks..
Ehkä semmosilla ihmisillä, jotka hankkii huomiota itselleen kiusaamalla muita, on huono itsetunto tai jotain. Mun itsetunto ainaki murskaantui totaalisesti sinä aikana ku sai semmosta kohtelua mitä kukaan ihminen ei ansaitsisi saada. Ehkä niilä kiusaajillaki oli jotenki paha olo sisällään ja se purkautu sit heikompia kohtaan. Vai onko se sit pelkkä klisee, en tiiä..
Ois mielenkiintosta saada kommettia tai kokemuksia tähän asiaan. Ja ne joille tää asia on kipeetä arkipäivää, pysykää lujina ja luottakaa itteenne. Aurinko paistaa vielä ihan varmasti!
Tottahan tuo kaikki on. Täytyy myös muistaa se että kiusaaja on saattanut joskus olla kiusattu ja haluaa kostaa oman kokemuksensa ja kärsimyksensä itseään heikompaan.
Laittakaahan ihmiset kommenttia poju-80:lle.
Muistakaa, että aurinko paistaa risukasaankin =)
Itellä ei oo kokemuksii tollasesta, mutta mulle ei ainakaan tulis mieleenkään pilkata/jättää kaveria jos joku sattus sairastumaan vakavammin.
(vaikka sen huomais selkeesti ulospäinkin)
Elikkä ei ne ollu sun arvosias.Nimittäin ne jotka pilkkas sua.
Sä oot niille liian hyvä.
Ei ne ansaitse sun ystävyyttäs.
Yläasteella mua kiusattiin varsinkin 7-luokalla kaikesta mahdollisesta. Ulkonäöstä, jopa nimestä, musiikkimausta jne... Ns. parhaat ystävät pääsivät "suosittujen" piiriin ja käänsivät selkänsä minulle.
Ihan kuten Sinun tapauksessasi, poju-80, onneksi yläasteen lopussa ja lukiossa oli muutama lämmin ihminen luokallani, jotka palauttivat mulle taas sen tunteen, että mulla on edelleen ihmisarvo. Olen aina ollut herkkä ihmisten sanoille, ja myönnän että minut lyötiin täysin niillä täysin tyhjänpäiväisillä haukkumanimillä ja pilkkasanoilla. Mutta nämä muutamat ihmiset, jotka eivät kulkeneet minkään virran mukana ja joita en ollut aiemmin oikeastaan noteerannut, olivat yhtäkkiä vierelläni ja tukenani. Pidän yhteyttä edelleen useimipiin heistä, tosin näemme harvoin koska asun ulkomailla. En tiedä olenko koskaan osannut heitä kiittää... Eivätkä he toisaalta varmaan ymmärräkään miten paljon heidän ystävyytensä juuri silloin minulle merkitsi, kun olin jäänyt aivan yksin.
Minusta rumasta ankasta kasvoi joutsen, paljonhan asialla on tekemistä myös oman itsetuntoni kanssa, mutta myös muuten... En ole oikeastaan ulkonäöltäni ihan perinteisen suomalaisen näköinen, monedsti minua luullaan eteläeurooppalaiseksi, ja siitä minä silloin kärsin kaiken muun ohella... Se oli yksi pilkankohde silloin. Entäs nyt? Hiljaiseksi menevät nämä entiset räpättäjät.
Onneksi Sinä olet ollut vahva ja voittanut vaikeutesi. Toivotan Sinulle kaikkea hyvää jatkossa!
...ihan omat ala-aste ja ylä-aste ajat.
En koskaan ollut koulussa suosittu enkä oikein hyväkään missään. En minä ruma suorataan ollut, mutta en osannut pukeutua sen aikaisen massa muodin mukaisesti. Siitäkös minua kiusattiin.
Olin aika pieni kokoinen ja kehityin myöhään. Olin ehkä jopa monia ikäisiäni lapsellisempi. Parhaat kaverini olivat siihen aikaan minua nuorempia kaikki. Heidän avullaan jaksoin kuitenkin kouluni loppuun kiusaajista huolimatta.
Kävin vielä lukionkin samassa koulussa, mutta silloin kiusaaminen oli jo loppunut.
Kuitenkin, kun yritin tehdä tuttavuutta muihin luokka kavereihini, he eivät noteeranneet minua mitenkään. Wanhojen tansseihinkin oli todella vaikea saaha paria. Kaikki pojat katsoivat nokan varttaan pitkin minua ja haukkuivat selän takana.
Pääsin kuitenkin sen kaiken yli ja itse luottamukseni kasvoi huomattavasti.
Nyttemmin olen muuttanut toiselle paikka kunnalle ja löytänyt onneni täältä. Koulussa minua ei kiusta. Olen kuin kuka tahansa. Elämä on kasvattanut minulle hyvän ja lujan luonteen.
Minulla on ihana ja komea mies, jonka kanssa olen onnelinen. Kun kävimme hänen kanssaan kotipaikkakunnallani, entiset tutut katsoivat, kuin lehmä uutta aitaa. Hieman se hiveli itsetuntoa...
Äitikin sanoi joku aika sitten minusta ja veljistäni, että ankan pojista on kasvanut joutsenia!
Voimia sinulle ja hyvä, että olet jaksanut kaiken yli. Muista, että et koskaan ole aivan yksin tällä. Maailmassa on paljon ihmisiä...
Tuollaisissa tilanteissa ne tosi kaverit punnitaan. Onneksi sinullakin sellainen on!
Hyvää kevättä!
On tosi mukava nähdä että on muitaki nuoria ihmisiä jotka päässeet pois noista ikävistä vuosista, jotka ovat varmasti olleet tuskan täyteisiä monelle. Itsetuntoa sai kyllä takaisin kun näki vanhojen kiusaajien reaktioita, kun he tajusivat että rumasta ankanpojasta on kasvanut joutsen. Missään nimessä en silti tovo pahaa kiusaajilleni, koska luonteeltani olen hyväntahtoinen kaikkia ihmisiä kohtaan. En vaan voinut käsittää miksi mua kiusattiin koska eihän kukaan voi sille mitään jos sattuu sairastumaan. Jokaista ihmistä pitäisi kunnioittaa ulkonäköön, musikkimakuun tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Ihmisenä.
En tiedä miltä heistä jälkeenpäin tuntui, mutta anteeksipyyntöä ei koskaan kuulunut. Mutta on tosi mukava käydä tätä keskustelua Teidän oikeitten ihmisten kanssa, eikä vaan katella telkusta sosiaalityöntekijöitten ja opettajien jeesustelua että "joo kyllä jotain tarttis tehä tälle kiusaamiselle".
Kiitos paljon Teille ja kirjotellaan vielä tänne eikös juu? :)
..pyytää anteeksi. Minulla ainakin olisi heidän sijassaan aina vähän paha olla entisiä "kiusattuja" tavatessa. En osaa oikein kantaa kaunaakaan heille - enää - sillä oikeastaan he olivat silloin aika ressukoita, kun heidän piti itsetuntoaan pönkittääkseen tehdä semmoista. No, se avasi kyllä minun silmäni, jos nyt asiasta yrittäisi jotain positiivista löytää. Huomaan nykyään pitäväni heikoimpien puolta, osittain ihan alitajuisesti. Sattumien tuloksena olen koulussa töissä, ja huomaan tulleeni siellä olevien ulkomaalaisten oppilaiden jonkinlaiseksi tukipylvääksi, vaikken opeta heille yhtään ainutta tuntia enkä tunne heitä kovin hyvin. Muiden silmissä he ovat "erilaisia" - minun silmissäni taas meistä jokainen on "erilainen"!
Mà olin ennen niità ihmisià, joilla on paljon kavereita, hyvà ulkonàkò, pàrjàà koulussa ym.
se oli minulle arkipàivàà, ikinà ei tarvinnut olla yksin, aina oli joku tukena.
siinà sivussa tuli ihan huomaamattaan jàtettyà varjoonsa ne ihmiset, jotka olivat hieman "outoja", hiljaisia tai pukeutuivat oudosti.
sitten tuli muutto ulkomaille, en osannut kieltà, en tuntenut ketààn ja kaikki oli uutta. kulttuuri ja tavat. huomasin lòytàvàni itseni tilanteesta, jossa olin aivan yksin, ei ystàvià ja kun halusin tehdà ystàvyyttà se ei onnistunut, koska olin "ei kukaan". siinà tilanteessa tuli mietittyà uudelleen millainen olinkaan ennen. ja kuinka paljon pahaa sainkaan aikaiseksi, vaikkakin ihan huomaamattani!
ongelma on jossain mààrin vielàkin vuoden ulkomaillaoleskelunkin jàlkeen, mutta menossa parempaan suuntaan.
kuitenkaan en palaa enàà koskaan entiseen, sillà nyt YMMàRRàn!
vielà haluaisin korvata tekojani niille ihmisille, joita olen vàheksynyt, tiedà hàntà voinko tehdà sità koskaan...
Tänne kirjoitellessa.
Mä olen asunut reilun vuoden 500km päässä vanhemmistani ja kaikista ystävistäni. Muutin opiskelemaan näinkin kauas kotoa. Rakastuin täällä ihanaan mieheen enkä aio takaisin kotiseudulle muuttaa.
Vaikka seurustelenkin, olen täällä aika yksinäinen. On vaikea saada kavereita. Jotenkin tuntuu, että kaikilla ikäisilläni on jo ne kaverit ja tiiviit kaverporukat. Niihin ei helposti sisään pääse.
Yritän kuitenkin vielä, koska haluan että minulla on ystäviä lähellä. Entisetkin ystävä ovat tietysti, mutta heitä en tapaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Eikö se niin ole, että nainen tarvitsee toista naista elämäänsä? Siis ystävänä ja kaverina...
Netissä on niin helppoa purkaa tuntojaan nimimerkin takana. Siksi minäkin täällä...välillä...
Pahoillani, että jotkut ihmiset eivät ymmärrä asioita, eivätkä aikuistu ajoissa. Ole onnellinen, että olet parantunut, ja voit jatkaa elämääsi. Voit etsiä löytämisen arvoisia ihmisiä ympärillesi! :) Sain sellaisen kuvan sinusta, että olet hyvin voimakas ihminen. Sellaisia ei enää paljoa ole.