Tästä avautuu ovi pyrkyrille!
44
Perussuomalaisilla ”paniikki päällä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Purra on perunut kaikki haastattelunsa.
– Puolueessa on paniikki päällä, Korhonen sanoo.
Myös Halla-aho lähti pois valvojaisista. Puoluejohto on mennyt perunakuoppaan pakoon, Korhonen arvioi.
Korhonen muistuttaa, että viimeksi puolue hajosi, kun se oli hallituksessa ja kannatus romahti. Nyt pudotus on vielä kamalampi.
– Nyt lopputulos tulee olemaan reilusti alle 200 000 ääntä.
Johtajat juoksevat karkuun
57
383
Vastaukset
- Anonyymi
"PS:lle täystyrmäys: Purralta raju reaktio – IL seuraa"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/933eb435-c02e-4340-b03d-29d575626485
"Näin Purra kommentoi ennen kuin perui kaiken
Riikka Purra kommentoi lyhyesti ennakkoäänten tulosta ennen kuin perui kaikki sovitut haastattelunsa.
– Hirvittävän huonot luvut, ei siitä mihinkään pääse. Toivottavasti niitä varsinaisen vaalipäivän äänillä saadaan sentään jonkin verran ylös, Purra sanoi Iltalehdelle.
– Varmasti julkisen talouden korjaaminen ja vaikeat päätökset, joita hallitus tekee, ovat aiheuttaneet epäsuosiota, Purra sanoi.
– Meillä on perinteisesti suuria vaikeuksia saada kannattajamme äänestämään muualla kuin eduskuntavaaleissa. Viimeisimmässä Yle-gallupissa kannatuksemme oli päälle 15 prosenttia, niihin tulee aina selvää pudotusta, kuten nytkin näemme."
PS:n uusi hajoaminen edessä? Seuraavaksi Orpo ajelee Stubbin puheille ja matkan puolivälissä tulee uudet "siniset"? - Anonyymi
"Orpo: ”Hopea ei ole häpeä”"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/089adaa6-e1a9-4a27-9d5e-bc91b99429a2
Myrskytuulet viriämässä hallituksessa? - Anonyymi
Suomen nykyinen maan hallitus on kokenut kovan iskun. Perussuomalaisten tilannetta voidaan pitää erityisen heikkona.
Perussuomalaiset on kokenut nyt knock outin [tyrmäyksen].
Tulee valtavat turpakäräjät tulevaisuudessa Ps-puolueen sisällä.- Anonyymi
Voi sentään. Tämä oli nähtävissä jo alkukesällä 2023.
Kansan tietoinen ja laskelmoitu kusettaminen kääntyi kusettajaa itseään vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sentään. Tämä oli nähtävissä jo alkukesällä 2023.
Kansan tietoinen ja laskelmoitu kusettaminen kääntyi kusettajaa itseään vastaan.Jos vasemmisto pääsee voitolle ja valtaan, mikään ei tule muuttumaan paremmaksi, paitsi mamujen olot. Kaiken tulee maksamaan työssäkäyvien hupeneva joukko, kohta elää paremmin pysymällä kotona, päätyönä nenän kaivuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vasemmisto pääsee voitolle ja valtaan, mikään ei tule muuttumaan paremmaksi, paitsi mamujen olot. Kaiken tulee maksamaan työssäkäyvien hupeneva joukko, kohta elää paremmin pysymällä kotona, päätyönä nenän kaivuu.
Miksi valehtelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vasemmisto pääsee voitolle ja valtaan, mikään ei tule muuttumaan paremmaksi, paitsi mamujen olot. Kaiken tulee maksamaan työssäkäyvien hupeneva joukko, kohta elää paremmin pysymällä kotona, päätyönä nenän kaivuu.
Persun dystopiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vasemmisto pääsee voitolle ja valtaan, mikään ei tule muuttumaan paremmaksi, paitsi mamujen olot. Kaiken tulee maksamaan työssäkäyvien hupeneva joukko, kohta elää paremmin pysymällä kotona, päätyönä nenän kaivuu.
Porvareilla pelko perseessä, että Orpon myöntämät verohelpotukset menetetään.
- Anonyymi
Oliko Brutus jo kuvissa Purran takana?
- Anonyymi
# J UOS K A A AAA #
- Anonyymi
Äänestäjät kokivat PSn ajamat asiat turhiksi ja äänestivät muita puolueita tai jäivät kotiin. Lopulta kaikenlaiset maahanmuutto ja sellaiset asiat ovat täysin toissijaisia äänestäjille. Eivät ne paranna millään lailla äänestäjien omaa tilannetta.
- Anonyymi
Sanokaa Purralle että hänen pitkään jatkunut ylimielisyys saksi juttuineen ja toritansseineen jne aiheuttivat ps puolueen romahduksen. Ja että perussuomalaiset on paras puolue mutta sitä pitää johtaa oikein.
- Anonyymi
Muistakaamme että ps on isänmaallinen ja konservatiivinen puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistakaamme että ps on isänmaallinen ja konservatiivinen puolue.
ps on haittaisänmaallinen puolue
- Anonyymi
Ylpeys käy lankeumuksen edellä. Persuilla kävi ja persujen äänestäjäkunta oli työläistaustaista suurimmaksiosin. Ei poroporvareita
- Anonyymi
Olen ollut PS:n kannattaja, mutten äänestänyt tällä kertaa ketään.
Liian suuret sosiaaliturvanleikkaukset on aiheuttaneet minulle terveydellistä haittaa. PS ei pitänyt edes oman maan perussuomalaisten puolia, että se siitä- Anonyymi
Hyvin piti kokoomuslaisten puolia PS hallituksessa.
- Anonyymi
Jos nykyisten hallituspuolueiden osuus on yhteensä reilusti alle 30 %, olisiko syytä pikaisesti vaihtaa hallitusta????
- Anonyymi
Eikö vihervassarit tosiaan ymmärrä että nyt ei ole eduskuntavaalit???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö vihervassarit tosiaan ymmärrä että nyt ei ole eduskuntavaalit???
Hallituksen sisällä voidaan pohtia, miten pitkälle uppoavalla laivalla kannattaa vielä yrittää seilata. Käykö näin? Saa nähdä.
- Anonyymi
Keskusta ja SDP ottivat eksyneet äänestäjät takaisin kotiin.
- Anonyymi
Purra tuhos persut! Oli tiedossa!
- Anonyymi
Purra ja hänen klaaninsa!
- Anonyymi
Helvetin hyvä että kannatus romahti
- Anonyymi
Valheen jäljet, sanoisin
Oli muka suomalaisten puolella, muttsa nuolikin vai pääoman persettä! - Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa ihan oikein romahdus hyvä juttu
- Anonyymi
Takinkääntelyn hinta PS:lle on kolossaalinen.
- Anonyymi
Mistä takinkäännöksestä puhut, uskotko vihervasemmiston valheisiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä takinkäännöksestä puhut, uskotko vihervasemmiston valheisiin?
Köyhiltä ei leikata se ei meille käy julisti purra toreilla ja maakunnissa. Kuinkas kävikn suurimmat tulonsiirrot köyhiltä rikkaille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä takinkäännöksestä puhut, uskotko vihervasemmiston valheisiin?
Tavalliset ihmiset osaavat lukea muutakin kuin persu-uutisia.
- Anonyymi
On kyllä vaikeaa PS :n nousta, jos ei nyt järjestä asioita, että sairaat ja heikommassa asemassa täällä jotenkin pärjäisi.
- Anonyymi
Nyt ei todellakaan ole niin, JOS EIVÄT äänestäjät aivan tyhmiä ole, Vaikka voivat olla?
Sinäkin olet keskimääräistä tyhmempi!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ei todellakaan ole niin, JOS EIVÄT äänestäjät aivan tyhmiä ole, Vaikka voivat olla?
Sinäkin olet keskimääräistä tyhmempi!!!Kansa petti siis Purran kuten kansa petti Hitlerinkin omien sanojensa mukaan?
- Anonyymi
Riikka osasi kuitenkin Kokoomuksen asioita hoitaa, kun Kokoomus on suosiossa
- Anonyymi
Ei kiinnosta pSää ihmisten elämä kunnissa.
- Anonyymi
Ihmiset, äänestäjät ovat tyhmiiä!
Sen todistaa todella hyvin kuntavaalit!- Anonyymi
Missä tämä tyhmyys näkyy?
Siinäkö ettei äänestetä puoluetta joka pettää kannattajansa?
- Anonyymi
Minja Koskela sanoi, että omalle lääkärille pääsee viikossa! Pupulismia parhaimmastsa päästä!!!!!!
- Anonyymi
Sä sen todistit 🤣
- Anonyymi
Vihreät on täysi fiasko.. Kusettavat nuoria ihmisiä äänestämään itseään. Kuka esimerkiksi sohvi Virtaa on äänestänyt, saa hävetä!!!
- Anonyymi
Persut kusetti kaikkia äänestämään itseään.
''Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa''
(Abraham Lincoln) - Anonyymi
Persut pettävät itseäänkin.
- Anonyymi
Puolueen kannatus ei ole korvamerkittyä sanoi Jussi 2021 taisi olla , ohjeeksi uudelle puheenjohtajalle .. Pitää jatkuvasti tehdä töitä jotta kannatus pysyy ja nousee.
- Anonyymi
Ehdotan lohtu-jytkytystä rytmikkääseen tahtiin.
- Anonyymi
Purra tanssii ja nyt olisi huumetestin paikka kuten Purra vaati Marinilta pienen tanssipätkän takia.
- Anonyymi
Peukku^ purran huumetestiin
- Anonyymi
Kokkolassa viime vaaleissa persujen ja koko valtuuston ylivoimainen ääniharava oli Mauri Peltokangas. Kansanedustaja kahmi yli tuhat ääntä, nyt niitä tuli 139 ääntä.
Kansa muisti lupauksen"pentsiinin" hinnan puolittamisesta. - Anonyymi
Riikka on hyvä rikkaitten asioitten hoitaja, mutta rikkaat ei äänestä PS:ää.
- Anonyymi
Persut otti ja hävis.
- Anonyymi
Ylen toimittaja kysyi PS:n puoluesihteeri Vuorenpäältä, että pelkääkö hän ensi kesän puoluekokousta, johon hänelle on tulossa ainakin yksi haastaja. Vuorenpää sanoi, ettei pelkää, mutta ilmeensä oli kyllä sellainen, että takuulla oli miettinyt asiaa. Ei vain ukko rohjennut sitä tunnustaa.
- Anonyymi
Vuorenpää on toistaiseksi persu-eliitin suojeluksessa. Katsokaa vain niin Vuorenpään kilpailija potkitaan puolueesta ennen vaaleja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuorenpää on toistaiseksi persu-eliitin suojeluksessa. Katsokaa vain niin Vuorenpään kilpailija potkitaan puolueesta ennen vaaleja.
Yksi niistä edeltäjistä immoslainen vain hihitteli kun persut sai silloinkin turpaan kepulta paikallisvaaleissa ei immoslaisia kiinnosta ihmisten asiat ja niiden hoitaminen
- Anonyymi
J UO SK A AAA
- Anonyymi
Älkää tulko takaisin !
- Anonyymi
Kokkarit kusettaa persuja ja nämä tollot itkevät kun ihmiset hylkää heidät 😥
- Anonyymi
Vaalien alla Purra mainosti useampaankin otteeseen, miten kantaa vastuuta hallituksessa, vaikka onkin niin raskasta. Vaan aikooko Purra kantaa vastuunsa persujen Götterdämmerungista?
- Anonyymi
Suomen valtiovarainminsteri Purra kertoo tyhmälle maakansalle, että nyt häntä "vituttaa". Onkohan tuo sopivaa käytöstä ministerille, jos kerta toimitaan kansan palvelijana siellä eduskunnassa. Annetaanko tässä esimerkkiä esim. ala- ja yläkoululaisille lapsille Purran mainitsemasta "pervoilusta"?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791927
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591676Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461646- 1231443
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1311165Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501052Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58980- 15859
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26856- 69852