Soini oli oikeassa

Anonyymi-ap

"Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ennusti puolueelle murskatappiota, ja osui naulan kantaan."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed734f43-929b-4ecb-8b55-1c8e7b803009

"Perussuomalaiset koki kylmäävän tappion tämän vuoden alue- ja kuntavaaleissa. Kun äänistä oli laskettu 85 prosenttia, puolueen kannatus oli laskenut noin seitsemän prosenttia.

Puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini kiteyttää tappion johtuvan siitä, että perussuomalaiset on puolueena vieraantunut tavallisista kansalaisista. Soini ennusti puolueen kärsivän murskatappiot blogitekstissään jo ennen varsinaista vaalipäivää.

– Ei pidä uhota. Tämä oli katastrofaalinen tulos. Näin siinä käy, kun lähtee hallitustyöhön kokoomuksen kanssa. Kokoomus teettää kaikki likaiset työt muilla, Soini kommentoi Iltalehdelle sunnuntai-iltana.

Soini kritisoi kokoomusta kovasanaisesti: sen lisäksi, että hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa oli huono päätös, hänen mielestään perussuomalaisissa on tehty suuri virhe, kun puolue on lähtenyt toteuttamaan ”äärioikeistolaista linjaa”.

– Ei kannattajat sellaista halua. Keskusta ja kristillisdemokraatit olisivat luonnollisimmat kumppanit. Ennen perussuomalaiset oli keskustalainen yleispuolue, nyt se on kylmä oikeistolainen puolue. On ollut myös valtava virhe ajaa persut niin jyrkästi erilleen sosiaalidemokraateista, Soini listaa.

Kokoomuksen purkkiorja

Soini sanoo nostavansa hattua tavan perussuomalaisille ehdokkaille. Puolueen johto on kuitenkin täysin irtaantunut alkuperäistä linjasta.

– Mitään ei ole tehty. Jos lähtee kokoomuksen purkkiorjaksi hallitukseen, tässä on tulos.

– Perussuomalaisethan on tavallisten ihmisten puolue. Kun ei liikuta kansan keskuudessa, ei tunneta tilannetta. Kansanedustajat ovat ryhtyneet herroiksi ja laiskat hallitsevat, Soini toistaa blogitekstinsä ennustusta.

Soinin mukaan olennaisin syy perussuomalaisten heikkoon vaalimenestykseen oli merkittävät puutteet perus vaalityössä, kuten jalkautumisessa kansan pariin. Tämän lisäksi Soini kritisoi etenkin perussuomalaisten varapuheenjohtajien uhonneen sen sijaan, että olisivat lähteneet kentälle tekemään todellista työtä.

– Purralle annan siitä pluspisteitä, että hän kiersi vähän kenttää. Olisin kuitenkin edellyttänyt, että jokainen kansanedustaja haalisi niitä ehdokkaita ja lähtisi kentälle.

Toimittajan kysyessä Soinilta lähtisikö hän vielä perussuomalaisten puheenjohtajaksi jos tilaisuus ilmenisi, Soini naurahtaa.

– Ei taida sellaista tulla nykyisen johdon kanssa, hän toteaa."

Oliko Mestari Halla-aholle noyryyttävä paikka tunnustaa sama asia, minkä Soini ennusti jo kauan etukäteen? Halla-ahohan sanoi itse haastattelussa, että ei ollut järin yllättynyt tilanteesta. Pääideologi ei varoittanut opetuslapsiaan?

"Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ollut järin yllättynyt ennakoituun vaalituloksiin."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/31f17528-06fc-4d5d-8084-9e01811a1cbf

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persut yllätti taas positivisesti. PS alitti reippaasti galluppien lukemat:)

      https://yle.fi/a/74-20155850

      Hyvä Purra, hienosti alle kymmenen prosentin!

    • Anonyymi

      Soini puhuu kokemuksesta, sillä hänhän oli myös takinkääntäjä samoin kuin Purra, ja tässä tulos!

    • Anonyymi

      Taitaa kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalitaival saada uusia mutkia matkaan, Purra itse on munannut omat hommansa saksien heilutuksella ja monella muulla toimella. Vennamon ja Soinin perintö jatkuu, että vaaleissa tulee jytkyn jälkeen rytky. Nyt Purra saa hampaitaan kiristää ja hokea: rytky, rytky, rytky...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      178
      1911
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      159
      1656
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1636
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1433
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      125
      1150
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      50
      1022
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      970
    8. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      859
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      846
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      69
      842
    Aihe