Puran mukaan "punaiset" voittivat vilunkipelillä

Huono häviäjä on hän. Ei voi myöntää, että itsessä tai harjoittamassaan politiikassa olisi mitään vikaa.
32272
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Helppoahan huonon valehtelijan on voittaa kun se kiekuu koko kanaorren mitalla lupauksia ja syytöksiä antamatta itse koskaan mitään konkreettista korjaustoimenpidettä surkeaan Suomen talouteen !

Äänestä
  • "Puran mukaan "punaiset" voittivat vilunkipelillä
    Huono häviäjä on hän. Ei voi myöntää, että itsessä tai harjoittamassaan politiikassa olisi mitään vikaa."

    Purra voi juoda laadukasta punaviiniä itutukseen kuten jouluna, minä laitan popparit heti kotiin päästyäni.

    Äänestä

  • Luepa jotain muita julkaisuja kuin Verkkouutiset ja Suomen Uutiset tai kokskupersutiministerien itkustusta.

    Äänestä

Kerro yksikin vasemmiston suusta tullut toimintamalli, jolla suomi tästä suosta nousisi? Jopa hevonen, siis kohtalaisen tyhmä hevonen tajuaa, ettei vasemmisto, joiden syytä nykyinen kaaos mikä suomessa vallitsee, pysty sitä kaaosta korjaamaan.

Äänestä
  • Ja jotenkin vassareiden luulotauti olettaa, että jollain mystisellä "pitkällä tähtäimellä" nykyinen velanotto kääntyisi laskuun ajan mittaan, mutta mitä enemmän valheellista rahaa syytää systeemiin, myös vaatimukset helpompaan elämään tottuneille lisääntyy. Miksi tämä täytyy joka kerta konkreettisesti käydä kantapään kautta läpi.

    Äänestä

  • Vasemmisto ottaisi velkaa valtiolle lisää, korottaisi veroja, raskauttaisi työssäkäyvien verotaakkaa. Tukipolitiikalla passivoittaisi ihmiset avuttomiksi ja muiden siivillä eläjiksi, sairaiksi sekä fyysisesti että psyykkisesti, joutenollen päihteitä käyttämään ja sen voimalla väkivaltaiseksi ja rikostelemaan. Mitä hyvää luulee vihervassaridemaripolitiikot hyysäämisellä ja kansan passivoittamisella saavuttavansa?

    Äänestä

  • Oppositiolla on järkeviä vaihtoehtoja vain puheissa ja tyhjää täynnä olevissa vaallupauksissa.

    Äänestä

Olen työtön perustuvalla mutta äänestin PerusSuomalaisia.
Koska mielestäni perusturva ei koske kaikkia maailmalta tänne tulevia.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. Suomen VERONMAKSAJIEN rahat ei koske haittamaahanmuuttoa Afrikasta. Sen takia Perussuomalaiset.

    Äänestä

  • Heidän mielestään ei koske myöskään sinua, vaan sinun pitäisi vain mennä töihin.

    Äänestä

  • Ei saisi persturva koskea sinuakaan. Kakkia se leipä elättää…💙🖤☠️💩

    Äänestä

  • Perusturva on ja pysyy, oli hallituksessa ketä tahansa. Kituuttamista perusturvalla eläminen varmasti on ja niin jää osa elämästä elämättä. Jokaisella on kai omat syynsä, miksi jää pelkällä perusturvalla elämään.

    Äänestä

Kokoomuksen hallitus söi Perussuomalaiset.
Ei olisi kannattanut lähteä varsinkaan Valtionvarainministeriksi.

Äänestä
  • No joo niinpä. Kova kokoomus käytti taas muita tahoja likaisiin töihinsä. Perussuomalaisia ajoi lähinnä haitallisen maahanmuuton kitkeminen. Joka tosin sekin noudattelee lähinnä EU:n linjauksia. Ei niinkään itsenäisiä pyrkimyksiä.

    Äänestä

  • Valtiovarainministeriltä vaaditaan vahvuutta ja jämäkkyyttä. Sellainen Purra on. PS otti Suomen talouden ja hyvinvoinnin tulevaisuudessakin vastuunkannos hartioilleeen, toimii oman maan ja kansan puolueena Suomen huoltajana. Vihervassaridemareita äänestävät äänestivät vastuuttomia ja tyhjiä lupauksia.

    Nykyisessä Suomen haastavassa tilanteessa valtiovarainministerillä ei ole vaihtoehtoja, vaan pitää säästää, vaikka kuinka siitä häntä haukutaan ja mollataan ja puolueen kannatus laskee. Tuo jos mikä on vastuullista politiikkaa, ei opposition tyhjät lupaukset, niillä vain huijaavat äänestäjiä.

    Äänestä

  • Vastuullisuutta ja rohkeutta osoittaa ottaa vaativa valtiovarainministerin salkku itselle varsinkin näin haastavassa ajassa ja tehdä sopeutuksia, vaikka koko ajan sataa hirmuisesti kuraa päälle. Ja odotettavissa on puolueen kannatuksen lasku. Muistatteko PS Soinin Siilän hallituksessa, joka ei halunnut ottaa valtiovarainministerin salkkua, vaan tyytyi ulkoministerin salkkuun? Soini pelkäsi vastuuta.

    Vaalien ja kaiken jälkeen PS on vastuullinen puolue. Kantaa vastuuta Suomen ja suomalaisten taloudesta ja hyvinvoinnista myös tulevaisuuden suhteen. Hyvä PS!

    Äänestä

Punaiset eivät voittaneet vilunkipelillä vaan persut romahtivat sen takia , kun heidän vilunkipelinsä paljastui.

1Äänestä
  • Viherdemarivassareitä äänestävät äänestivät vastuuttomia ja tyhjiä lupauksia. Nyt on pakko säästää, mistä vihervassaridemarit rahaa taikoisivat muusta kuin leikkauksista. Demareilla niinkuin ei vihreilläkään eikä vassareilla saati kepulla ollut vaihtoehtoja esittää mistä säästää, kun on pakko säästää.

    Äänestä

Kun ei saa työtä vaikka kuinka hakis, millä sitä sitten elää ja ei vanhat vanhemmat voi auttaa kun pieni eläke. Empatia ei kuilu politiikkaan, jos olisi kuulunut niin vaalitulos olisi toinen.

Äänestä
  • Onhan sinulla tuo perusturva turvana kuitenkin. Rahaakin voi käyttää niin monella tavalla, vähällä pärjää.

    Äänestä

Miten tämä Purra liittyy kuntavaaleihin???!!!! Monessako valtuustossa vaikuttaa???
Tai montako kunnanvaltuustoa maassa on jossa perussuomalaiset ovat olleet valtapuolue? Tai aluevaltuustossa???
Typerät ihmiset luulivat että on kyse eduskuntavaaleista ja kun lukee näitä kommentteja niin asia tulee todistetuksi!!

Äänestä
  • Älä sekoile. Purra on puolueensa puheenjohtaja ja puolueen poliitikot noudattavat johdon linjauksia. Tämän pitäisi olla päivänselvää, mutta sinä sekoilet ja luulet muita tyhmiksi.

    1Äänestä

  • PS on kyllä kuntien valtuustoissa, hallituksissa ja pitää siellä taviskansan puolta ja edustaa järkiajattelua, on nimensä mukainen peruskansan edun asialla. Nyt kyllä kunta- alue paikat PS-lla tippuivat. Kokoomus- SDP- vihreä liimaklöntti niissä toimii ei niin järkevästi eikä kansan asialla.

    Äänestä

Vaalit varastettiin

Äänestä

Ei nyt varsinaisesti voi Riikkaa syyttää huonoksi häviäjäksi, päinvastoin vastoin yleistä poliitikkojen linjaa on pitänyt kiinni politiikasta jossa kulukuri on välttämätöntä tulevaisuutta ajatellen. Ei ole sortunut kannatuksen vuoksi mielistelemään mediaa.

Äänestä
  • Eikä sortunut uskomaan asiantuntijoita, vaikka tulokset ovat päinvastaiset kuin hallitus haaveili. Asiantuntijoita uskomalla tilanne olisi paljon parempi, kuten muualla onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eikä sortunut uskomaan asiantuntijoita, vaikka tulokset ovat päinvastaiset kuin hallitus haaveili. Asiantuntijoita uskomalla tilanne olisi paljon parempi, kuten muualla onkin.

    Valtiovarainministeriössä ehdotettiin vielä kovempia leikkauksia ja säästöjä. On monenlaisia asiantuntijoita, jotka jakavat ohjeita edustamiensa ihmisryhmien mukaan. Se pitää ottaa aina noissa ohjeistuksiisa huomioon.

    Äänestä

Haluaa nollatuloksen. Sipoon herttua voi neuvoa.

Äänestä

Ihmisvihaaja RP vois mennä myymään niitä hamppareita. 🍔🍟🥤Ois kaikista vähiten haittaa yhteiskunnalle. 🇫🇮 Ehkä jopa hyötyäkin?😇❤️👍

Äänestä

Tottahan tuo on. Äänestäjät menivät halpaan, uskoivat vihervassudemareiden puheita, mikä on pelkästään ääntenkalastelupluffia. Tutustukaa valtuustojen, hallitusten päätöksiin, siellä kokoomus, vihreät ja demarit toimivat yhdessä, eivät ole taviskansan asialla.

PS toimii tavisihmisten asialla. Mitä hyötyä on Tampereen ratikasta? Monen julkisia käyttävän esim työmatka pidentyi ja vaikeutui ratikan myötä. Ennen saattoi olla bussipysäkille matkaa vain sataviisikymmentä metriä, nyt ratikkapysäkille on puolitoista kilometriä, Vaihdot lisääntyivät, vievät aikaa ja ovat haitaksi. Demarit ja vihreät Tampereella naama punaisena ajoivat kallista ratikkahanketta, eivät itse matkusta joukkoliikenteellä. PS oli ratikkaa vastaan järkisyistä. Olisi ollut järkevämpiä ja edullisempia vaihtoehtoja, ne olisivat säästäneet aikaa ja haittaa joukkoliikenettä matkustavilta. Rahaa olisi säästynyt moneen tärkeämpään hankkeeseen.

Nyt ilmari puhuu tasa-arvosta. Ei ole yhdenvertaisuutta edistävää esim. nostaa sp-erilaiset, muut vastaavat ryhmät jalustalle muiden kustannuksella ja hukata siihen rahaa. Voi minkä teitte demareita äänestävät, kusitte omille nilkoillenne ja siinä sivussa myös muiden tavisihmisten nilkoille. Kokoomus kehui kuinka se tekee yhteistyötä SDP:n kanssa. Sama kova politiikka jatkuu, mikä tahansa puolue on Kokoomuksen kanssa. Vasemmiston Arhinmäku löi kättä kokkari Vartiaisen kanssa työterveyshoidon yksityistämistä. Vihreät samoin kääntyvät kokoomuksen kovalle linjalle, jos se heitä ja heidän vihreää aatettaa hyödyttää, siinä unohtuu aina suomalaisten etu.

Kyllä todellakin vihervassudemareita teitä sokeita jymäytettiin pahemman kerran. Vihreät. demarit ja vassarit eivät todellakaan ole taviskansan asialla muuten kuin puheissa erityisesti vaalien alla. Kepukin lupasi pitää huolta kansalaisten lähiterveyspalveluista, kuinka pitää, Niin on kokoomuksen kanssa kepu ollut lakkauttamassa kuntien terveysasemia. Kepukin pettää aina.

Äänestä

Persut voittivat vilunkipelillä eduskuntavaaleissa.

Äänestä

Purra ei ole sanonut mitään tuollaista. Onko valehtelusi ideologista pakkoa vai pakko-oireilua?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huono häviäjä on hän. Ei voi myöntää, että itsessä tai harjoittamassaan politiikassa olisi mitään vikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu