Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein.
Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoituskin kun yhtä aikaa järjestettiin?
Nyt on sitte samat naamat kolmessa luottamustehtävässä. Kun ei voinut karsia jo johonkin tehtävään valittuja. Paitsi kansanedustajat.
Kansanedustajilla pitää olla avustajia paljon että ehtivät eduskunnassa istua. Pitääkö nyt sitten palkata vielä avustajat alue-ja kunnanvaltuustoihin?
Tähän pitää saada lakiin muutos ja heti.
Liian paljon hylättyjä ääniä
209
2006
Vastaukset
- Anonyymi
Itsekkin ihmettelin moista kohellusta.
ei tästä kyllä kokoomukaan puhtain paperein pääse.
Eikö tuon Ben Zyskonkin voisi jo potkia kokkareista pois.
Haittoina on vaan.- Anonyymi
Miten se poliittinen virkanimitys joka on ollut tapetilla ja satosta siihen epäpätevimpänä haetaan,,,selkeä haitta silti Kummola sai ikäisekseen ja inhottavasti liikaa ääniä vaikka Tampere yrittää olla kehittyvä ja moderni yli/ikäinen merkonomi on joillekin parempi
ja johtavampi kuin koulutettu nuorempi kansanedeustaja eli Pitkänen.
Mutta se miten säälittävän uhriutuvaa ja katkeraa on nyt demokratia perssuomalaisille, herkkä hipiä tunnetusti syyttää väärin äänestämisestä ja sama vero ja laina hokema toistuu näissä katkerissa peräkammarin jälkeen jääneissä ajatuksissa joilla todeen arvo on edelleen nolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se poliittinen virkanimitys joka on ollut tapetilla ja satosta siihen epäpätevimpänä haetaan,,,selkeä haitta silti Kummola sai ikäisekseen ja inhottavasti liikaa ääniä vaikka Tampere yrittää olla kehittyvä ja moderni yli/ikäinen merkonomi on joillekin parempi
ja johtavampi kuin koulutettu nuorempi kansanedeustaja eli Pitkänen.
Mutta se miten säälittävän uhriutuvaa ja katkeraa on nyt demokratia perssuomalaisille, herkkä hipiä tunnetusti syyttää väärin äänestämisestä ja sama vero ja laina hokema toistuu näissä katkerissa peräkammarin jälkeen jääneissä ajatuksissa joilla todeen arvo on edelleen nolla.Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella.Näiltä mamuitahan vasemmisto ja SDP haali niitä ääniä,voi luoja meitä auttakoon🙏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella.Höpötihöö.
Vasemmisto, vihervasemmisto nimitetään heitä millä nimellä tahansa, kannattavat neuvotteluyhtesikuntaa ja ovat valmiita neuvottelmaan asioista.
Sinimusta oikeistohallitus taas sanelee suoraan EK:n kirjoittamasta lapusta miten "uudistuksia" ajetaan läpi, usein vastoin perustuslakia.
Mitä kostonhaluisiin poliitikkohin tulee, niin eivät kovin kauan poliitikassa pärjää. Poliitikolla pitää olla paksu nahka, muutoin hommaan soveltumaton. Poliitikon oltava ulospäinsuuntautaunut ja sosiaalinen, muutoin hommaan soveltumaton.
Mitä tulee vasemmiston ennakkovaroituksiin nykyisestä hallituskoalitiosta niin täytyy todeta, että harvinaisen oikeaan osuivat. Sinimusta hallitus, arvovalintoineen, ei ole tavan kansalaiselle tuonut mitään muuta kuin epävarmuutta, köyhyyttä ja kurjuutta. - Anonyymi
Persuissa on suurin osa kirjoitus ja lukutaidottomia moukkia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa on suurin osa kirjoitus ja lukutaidottomia moukkia
Millä perustelet tämän?
- Anonyymi
Se on jo komimikkaan kun ärjyy salissa välihuutoja isosti eli reillummin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiltä mamuitahan vasemmisto ja SDP haali niitä ääniä,voi luoja meitä auttakoon🙏
Eihän niitä mamuja ole muualla kuin Uudenmaan läänissä. Ja kuinka monta heistä edes äänesti?
- Anonyymi
Ben Zyskowicz on ainut, joka aikoinaan eduskunnassa ehdotti päättäjien palkkojen alentamista? Yksi fiksuista siis. Mutta hänet hiljennettiin tosi nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa on suurin osa kirjoitus ja lukutaidottomia moukkia
Ihan pakko korjata kirjoitusvirheesi: "kirjoitus- ja lukutaidottomia". Varsinaiseen ajatukseesi en puutu. Osui vain niin sopivasti...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpötihöö.
Vasemmisto, vihervasemmisto nimitetään heitä millä nimellä tahansa, kannattavat neuvotteluyhtesikuntaa ja ovat valmiita neuvottelmaan asioista.
Sinimusta oikeistohallitus taas sanelee suoraan EK:n kirjoittamasta lapusta miten "uudistuksia" ajetaan läpi, usein vastoin perustuslakia.
Mitä kostonhaluisiin poliitikkohin tulee, niin eivät kovin kauan poliitikassa pärjää. Poliitikolla pitää olla paksu nahka, muutoin hommaan soveltumaton. Poliitikon oltava ulospäinsuuntautaunut ja sosiaalinen, muutoin hommaan soveltumaton.
Mitä tulee vasemmiston ennakkovaroituksiin nykyisestä hallituskoalitiosta niin täytyy todeta, että harvinaisen oikeaan osuivat. Sinimusta hallitus, arvovalintoineen, ei ole tavan kansalaiselle tuonut mitään muuta kuin epävarmuutta, köyhyyttä ja kurjuutta.Aplodeja! 👏🏽👏🏽👏🏽
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän niitä mamuja ole muualla kuin Uudenmaan läänissä. Ja kuinka monta heistä edes äänesti?
Kaikkialla niitä on.
- Anonyymi
Äänestäminen oli Idiootti Persuille liian vaikeaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella.Mamujen vika on myös tämän orpon hallituksen luoma taantuma suomeen. Kommunistien salajuoni nämä hylätyt äänet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten se poliittinen virkanimitys joka on ollut tapetilla ja satosta siihen epäpätevimpänä haetaan,,,selkeä haitta silti Kummola sai ikäisekseen ja inhottavasti liikaa ääniä vaikka Tampere yrittää olla kehittyvä ja moderni yli/ikäinen merkonomi on joillekin parempi
ja johtavampi kuin koulutettu nuorempi kansanedeustaja eli Pitkänen.
Mutta se miten säälittävän uhriutuvaa ja katkeraa on nyt demokratia perssuomalaisille, herkkä hipiä tunnetusti syyttää väärin äänestämisestä ja sama vero ja laina hokema toistuu näissä katkerissa peräkammarin jälkeen jääneissä ajatuksissa joilla todeen arvo on edelleen nolla.Mulle mulle mulle kaikki, kummolan maha ei vielä ole tarpeeksi iso, täytettä tarvitaan lisää, niin pääsee testaamaan Tampereen terveyshuollon toimivuuden, ei se kauaa jaksa " ilmaisia lounaita ja varsinkin viinaa, et näin se kankkulankaivo "nauttii aterioista ja juomista", mikään kun ei kokkeleilke riitä . . . RÖH RÖH!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella."Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta."
Vasemmisto otti oppia OIKEISTOSTA, paskaa saa puhua ja päätökset tehdään, omia varjellen, lupauksista välittämättä, KIITOS OIKEISTO!!! ozoititte vasemmistolle "oikean vaalilupauskäytännön", vai mitä kokkelit, perseet, svedupellet ja v!tun jeesukset!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpötihöö.
Vasemmisto, vihervasemmisto nimitetään heitä millä nimellä tahansa, kannattavat neuvotteluyhtesikuntaa ja ovat valmiita neuvottelmaan asioista.
Sinimusta oikeistohallitus taas sanelee suoraan EK:n kirjoittamasta lapusta miten "uudistuksia" ajetaan läpi, usein vastoin perustuslakia.
Mitä kostonhaluisiin poliitikkohin tulee, niin eivät kovin kauan poliitikassa pärjää. Poliitikolla pitää olla paksu nahka, muutoin hommaan soveltumaton. Poliitikon oltava ulospäinsuuntautaunut ja sosiaalinen, muutoin hommaan soveltumaton.
Mitä tulee vasemmiston ennakkovaroituksiin nykyisestä hallituskoalitiosta niin täytyy todeta, että harvinaisen oikeaan osuivat. Sinimusta hallitus, arvovalintoineen, ei ole tavan kansalaiselle tuonut mitään muuta kuin epävarmuutta, köyhyyttä ja kurjuutta.Eikä "omille" pien/yksinyrittäjille, samat "säästötoimet" on heihin kohdistuneet, eikä tämä ehkä heitä tyydyttänyt, vaikkakin kyse EI ollut nyt eduskuntavaaleista, mutta suunta on selvä, nykyhallitus ONMEPÄONNISTUNUT JA POTKINUTMOMIAANKIN PÄÄHÄN, vaikka "napoleon" orpo julistaa kokoomuksen vahvaa onnistumista ja kasvanutta " kannatusta" oliko jotain 0,5%, VOITTAJAN TULOS 🤣🤣🤣, on se kääpiö vaan niihin tyhmä, selittää muka osaa, mutta pettymys näkyi paksujen rillisankojen läpi = PERSEELLEEN MENI!!!🤪🤪😝😝
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä perustelet tämän?
120 000 hylättyä äänestyslippuja, oli liian vaikea tehtävä perseille!!! 😍😍😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsesääli, koston himo, kateus yms. on enemmänkin vasemmiston hyveitä kuten viime hallitusvaaleissa ja pressanvaaleissa kävi ilmi kun kansa petti vasemmiston ja äänesti väärin. Sitä seurasi vasemmiston monumentaalinen uho 'natsifasistirasisti persu' hallituksen kaato poliittisilla lakoilla ja massiivisilla rasismillaan kohuilu sekä vaatimuksilla että porvarien on sitä kerjättävä anteeksi vasemmistolta.
Kansa sai tuta nahoissaan vasemmiston kostoa siitä lähtien, poliittiset lakot lamauttivat yhteiskuntaa, pien yrittäjien eli 'kapitalistien' konkurssi aallot levisi, työttömien jonot venyivät kilometreihin, 'ilmastotoimet' nostivat logistiikan kustannukset uudelle tasolle jonka maksajiksi köyhä kansa tulivat, vasemmisto keksi syylliseksi 'kapitalistit ja heiän ahneuden'.
Kansa on nyt sitten nöyrtynyt ja palautettu kiltisti ruotuun, toivottavasti vasemmisto nyt leppyy ja kosto toimet laantuu, ilmaiset lounaat, taikaseinät yms. palautuu kansalle. Ehkä SDP vielä peruu vaalikarjan tilaukset ja tuplaukset islamilaisista maista kun muslimit ovat jo nyt ennestään muodostaneet turvallisuus uhan kansalle ettei lisä voimia välttämättä siihen tarvita koska äänisaalis ja valta on turvattu, toistaiseksi.
Alati kasvava muslimiväestö ei tunne minkäänlaista kiitollisuutta vasemmistolle vaan Allahin siunauksena jonka tarkoituksena on alistaa meidät islamiin, kun se ei onnistu avoimesti asein, niin perustamalla puolueita ja näin päästä käsiksi lainsäädäntöön, toki vielä vasemmiston kasvavalla tuella.Idiootti Persut ei osannut äänestää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpötihöö.
Vasemmisto, vihervasemmisto nimitetään heitä millä nimellä tahansa, kannattavat neuvotteluyhtesikuntaa ja ovat valmiita neuvottelmaan asioista.
Sinimusta oikeistohallitus taas sanelee suoraan EK:n kirjoittamasta lapusta miten "uudistuksia" ajetaan läpi, usein vastoin perustuslakia.
Mitä kostonhaluisiin poliitikkohin tulee, niin eivät kovin kauan poliitikassa pärjää. Poliitikolla pitää olla paksu nahka, muutoin hommaan soveltumaton. Poliitikon oltava ulospäinsuuntautaunut ja sosiaalinen, muutoin hommaan soveltumaton.
Mitä tulee vasemmiston ennakkovaroituksiin nykyisestä hallituskoalitiosta niin täytyy todeta, että harvinaisen oikeaan osuivat. Sinimusta hallitus, arvovalintoineen, ei ole tavan kansalaiselle tuonut mitään muuta kuin epävarmuutta, köyhyyttä ja kurjuutta.Kun katsoo näitä vassareiden mielenosoituksia ja riehumisia niin ei kovin neuvvotteluilta vaikuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä perustelet tämän?
Perusteluksi riittä se, kun persu kertovat menettäneensä eniten ääniä monimutkaisen vaalijärjestelyn takia.
Kaksi äänestyslippua on heille aivan liikaa, kun yhdenkin täyttämisessä on täysi työ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti Persut ei osannut äänestää
Persuthan eivät käyneet edes äänestämässä! Idiootteja olivat nyt jotkut muut!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
120 000 hylättyä äänestyslippuja, oli liian vaikea tehtävä perseille!!! 😍😍😍
Hölmö viherkommariini taas ulisee, punikit ne äänestysliput hylkäsi kun siellä oli väärän puolueen numero ja piti kusettamalla saada voitto
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiltä mamuitahan vasemmisto ja SDP haali niitä ääniä,voi luoja meitä auttakoon🙏
Hölmöillä viherkommareilla ja punikki demareillahan on se kuuluisa lause on tosiaan sopiva näille rotille ja torakoille.
Hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiltä mamuitahan vasemmisto ja SDP haali niitä ääniä,voi luoja meitä auttakoon🙏
Mamut eivät äänestä enää persuja ja se on johtanut jo kolmissa vaaleissa persujen rökäletappioon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ben Zyskowicz on ainut, joka aikoinaan eduskunnassa ehdotti päättäjien palkkojen alentamista? Yksi fiksuista siis. Mutta hänet hiljennettiin tosi nopeasti.
Pelkkää irtopisteiden keruuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuthan eivät käyneet edes äänestämässä! Idiootteja olivat nyt jotkut muut!!
Persutkin tajusivat sen, että persupuolueella ei ole sellaisia ehdokkaita, joita voisi edes ajatella äänestävänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persutkin tajusivat sen, että persupuolueella ei ole sellaisia ehdokkaita, joita voisi edes ajatella äänestävänsä.
hylätyt äänet isona määränä on merkki huijauksesta. 100000 on ihan liikaa.
Äänestys pitäisi uusia.
kuten sanottu suomessa pitäisi aina olla ulkomaiset tarkkailijat paikalla äänestyksissä kuten alikehittyneissä maissa-
kepu ja kokoomus veti taaskin pienpuolueiden äänet itselleen ja hylkäsi kilpailijoiden ääniä?
- Anonyymi
Olko peräti 57 000 hylkyääntä-??
- Anonyymi
Hys, pers....
- Anonyymi
76 000, järkyttävä määrä, varmaan vanhuksia ja ulkomaalasia paljon joukossa, harmin paikka
- Anonyymi
Melkein satatuhatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Melkein satatuhatta?
120 000 yhteensä.
- Anonyymi
Persut varmaan selittävät vaalitappiotaan liian monimutkaisella vaalitavalla. Se on kuulkaas samalla älytesti, jos sitä ei läpäise, ei ääntäsikään tarvitse huomioida. Heh!
- Anonyymi
Päinvastoin. Tahallani raapustin persun kuntavaalinumeron aluevaalilippuun.
- Anonyymi
Ymmärsit asian siis vain kaksneuvoisesti.
- Anonyymi
Samoin 👍👏👊
- Anonyymi
Tämä oli odotettavissa, ettei ihmisillä ole kaikki inkkarit kanootissa. Jos laitetaan kahdet laput eteen, niin varmasti iso osa äänestäjistä ei osaa laittaa oikeaa numeroa oikeaa lappuun. Pitäisi kai tuohon jonkinlainen varmistus tehdä. Vaikka äänestää eri vaaleissa eri kopissa, jossa olisi vain sen vaalin numerot.
- Anonyymi
Samamoissa vaalitiloissa, kahdet eri kopit ja helppoa kuin heinän teko!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samamoissa vaalitiloissa, kahdet eri kopit ja helppoa kuin heinän teko!!
Niin olisi pitänyt olla.
Kyllä siinä sai olla tarkkana näiden lippujen kanssa, että valkoiseen lippuun kuntavaalinumero ja siihen lilaan aluevaalinumeo.
Kysyivät vielä, että haluaako äänestää molemmissa. Olisi pitänyt olla vain yksi lippu kerrallaan. Mutta hyvinhän tuo sujui.
Hyvä kuitenkin, että liput olivat erivärisiä.
Joillakin vanhoilla ihmisillä numerot saattoivat mennä päinvastoin.
- Anonyymi
Voi voi!
On tämä Suomessa vaikeaa, kun samalla kertaa äänestetään peräti kahdesta asiasta.
Muualla maailmassa päätetään äänestyksessä hyvin monesta asiasta samassa vaalissa.
Eihän se oikein suomalaisille sovi, liian monta muuttujaa.- Anonyymi
"Muualla maailmassa" ne tulokset tunnetusti ovat tarkkoja ja selkeitä...
Suomessa sentään tiedetään ketkä saavat äänestää, ilman erillistä rekisteröitymistä. - Anonyymi
No voi voi sinä älykkö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi voi sinä älykkö.
Ei hän palvele alhaisia, hän palvelee vain kuninkaita saadakseen heidän hyväksyntänsä.
- Anonyymi
Ne muiden äänestykset on sellaisia yhden a4 arkkeja jhon vain laittaan rasti joihinkin ruutuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Muualla maailmassa" ne tulokset tunnetusti ovat tarkkoja ja selkeitä...
Suomessa sentään tiedetään ketkä saavat äänestää, ilman erillistä rekisteröitymistä.Ainakin vjenajalla sjuhuu hvjuvin kaiki, Putin yljivjoimaijnen sjuosjiikki, DA!!
- Anonyymi
Tahallisia vastalauseita. Menoa ei oikein sulateta.
- Anonyymi
Raiskaaminen on oikeus kiusatuilta ja tönityillä
- Anonyymi
Kaikki mitä kiivaus tekee on turhuutta.
- Anonyymi
Muisti sairaan kanssa koti-äänestys on todella vaikeata,varsinkin kun noita numeroita
piisaa. Jotenkin tulee mieleen vaikka kuinka patistaa .Päätääkö avustaja
näiden numeroiden hylkäämiset.Muistisairaalla on oma tahto ja ymmärrys omalla tavallaan. Josku se hylky tulee.! II IIII.- Anonyymi
Kenenkään muistisairaan ei kyllä tule koskaan eikä milloinkaan missään olosuhteissa äänestää.
- Anonyymi
Ei taida sullakaan järki ihan alkajaisiksi moiseen riittää. Ota hyvä ihminen pikimmiten yhteyttä ala-asteen äidinkielenopettajaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenenkään muistisairaan ei kyllä tule koskaan eikä milloinkaan missään olosuhteissa äänestää.
No, entäs kehitysvammaiset saavatko he äänestää.
- Anonyymi
Miten muistisairas voi tai edes saa äänestää? Jos muistaa vain vanhoja asioita, on tuskin kykenevä hoitamaan nykyaikaan kuuluvia asioita. Ilmeisesti avustaja sitten merkkaa äänestyslappuun mitä haluaa, eikä muistisairas kykene edes tarkistamaan asiaa. Tosi outoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, entäs kehitysvammaiset saavatko he äänestää.
Täysin eri asia. Tosin osa kehitysvammaisista on myös täysin kuljetettavissa, joten omaisten tai hoitajien äänihän siinä kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin eri asia. Tosin osa kehitysvammaisista on myös täysin kuljetettavissa, joten omaisten tai hoitajien äänihän siinä kuuluu.
vähän kuin se norjalainen luonnonystävä tyttönen. Oliko joku Greta?
- Anonyymi
Tuli äänestettyä ja raapustin kuponkiin,sen perinteisen kirkkoveneen kuvan.
- Anonyymi
No, Pääsikö jatkoon😃
- Anonyymi
Persu ei muita merkkejä tiedä 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu ei muita merkkejä tiedä 😂
Perustele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustele.
120 000 ääntä hylättiin.
- Anonyymi
Siellä istutaa usealla pallilla.
Ministeri --> kansanedustaja --> sama henkilö voi olla oman asuinkuntansa,
kunnanvaltuustossa --> kunnan hallituksessa --> sitten tunkee itsensä hyvin / pahoinvointi,aluehallintoon.Vielä muita epäluottamus hommia järjestänyt itselleen.
Onko se perinteinen syy tunkea itsensä joka paikkaan,vaan vallanhimo ja rahanhimo.- Anonyymi
Eiköhän se ole se RAHAN himo.
- Anonyymi
Ja puoluekurin mukaan äänestettävä kuitenkin, joka paikassa.
- Anonyymi
Lisäksi ministereitä ja kansanedustajia on yritysten "hallituksissa", erilaisissa toimikunnissa ja etc. etc. "palkkiorahoja metsastämässä", on ne v!tun ahneita 💩 KASOJA !!!
- Anonyymi
Oli kyllä vaikeaa äänestyksessä.
Laitoin laput oikein. Mutta, leimasinta ja kirjekuoria käsittelevä täti sähelsi. Laittoi ensin toiseen laatikkoon. Sitten hoki " eikun" ja vaihtoi toiseen. Jäi ikävä fiilis kyllä.- Anonyymi
No, nämä onneksi tsekataan päivän päätteeksi uudestaan, että on oikeat kuoret oikeassa laatikossa. Ja kuorten avausvaiheessa vielä uudelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, nämä onneksi tsekataan päivän päätteeksi uudestaan, että on oikeat kuoret oikeassa laatikossa. Ja kuorten avausvaiheessa vielä uudelleen.
Voi Hyvä Isä tätä turhuutta, eikö ihmiset enää muuta järkevää tekemistä keksi...Leikkiä nyt joillakin kirjekuorilla jotka ei vaikuta yhtään mihinkään. Eikö se ole ihan sama heittää ne kuoret roskiin.
- Anonyymi
Miksei voinut äänestää ensin yhtä, ja sitten toista?
Miksi tuputtavat kahta lappua heti?
Käytäntö oli huono!- Anonyymi
Huono käytäntö ainakin ennakkoäänestyksessä ovat ne 14-vuotiaat toimihenkilöt, jotka aivan varmasti laittavat persulta näyttävän äänen heti roskiin. Vaikka äänestin kokoomusta!
- Anonyymi
Laput olivat eri värisiä. Vai oletko värisokea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laput olivat eri värisiä. Vai oletko värisokea?
Osa voi oikeasti olla värisokeita. Oletko tsekannut oman värinäkösi, siinä voi yllättyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa voi oikeasti olla värisokeita. Oletko tsekannut oman värinäkösi, siinä voi yllättyä.
En ole värisokea. Tunnen, tiedän ja näen värit, niiden sävytkin, erinomaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono käytäntö ainakin ennakkoäänestyksessä ovat ne 14-vuotiaat toimihenkilöt, jotka aivan varmasti laittavat persulta näyttävän äänen heti roskiin. Vaikka äänestin kokoomusta!
Käy joskus suihkussa, pese hiuksesi, laita puhtaat vaatteet (kalsarit ja sukat myös), käytä hyvälle ("rahakkaalle") tukevaa deodoranttia ja hajuvettä/partavettä sukupuolesi mukaan, jätä valkoisen "pölyn jäämät" sieraimiin niin kyllä ne kokkeliksi tunnistavat, että lippu "setelin" kera menee oikeaan laatikkoon, helppoa eikö totta??, miks kaikki pitää täällä netissä neuvoa, ajatelkaa ite joskus. . .
- Anonyymi
.😂 voihan helvetti.
- Anonyymi
Äänestin persuja. Piirsin siihen perseen kuvan. Eikö sitä sitten hyväksytä?
- Anonyymi
Ketään ei tuomita hänen uskomuksensa perusteellla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketään ei tuomita hänen uskomuksensa perusteellla.
Ei tainnut perse ollut muistanut pyyhkiä persettään, siksi hylkäsivät,,tuli liian iso "jätös".
- Anonyymi
Oliko näköinen?
- Anonyymi
Vaalijärjestelmä kaipaa remonttia. Tuollainen virhemäärä ei ole hyväksyttävää.
- Anonyymi
Mitä järkeä koko hommassa? Ei niin yhtikäs mitään. Jaetaan rahaa, jotka meiltä veronmaksajilta viedään. Joukossa vaan se tyhmyys tiivistyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä järkeä koko hommassa? Ei niin yhtikäs mitään. Jaetaan rahaa, jotka meiltä veronmaksajilta viedään. Joukossa vaan se tyhmyys tiivistyy.
Ja hyvä veli kerho porskuttaa,sulle, mulle,sulle,mulle.
- Anonyymi
Pitää vaatia sellainen lottoa muistuttava rasti ruutuun järjestelmä, että idiootitkin voivat äänestää hyväksyttävästi, jos ovat äänestyspaikalle löytäneet ja sokeilla pitää olla oikeus käyttää äänestyskoiraa.

Amerikkalaisetkin käyttävät sellaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vaatia sellainen lottoa muistuttava rasti ruutuun järjestelmä, että idiootitkin voivat äänestää hyväksyttävästi, jos ovat äänestyspaikalle löytäneet ja sokeilla pitää olla oikeus käyttää äänestyskoiraa.
Jaa, olisko tossa äänestyskoirassa perseitten sauma seuraavissa vaaleissa. 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Tämä paperilappu äänestys pelleilyl on se mikä mahdollistaa vaalitulosten manipuloinnin kokoomuksen toimesta.
Hylätään vaan tarvittava määrä lappuja.
2000 luvulla pitäis olla mahdollista, ON MAHDOLLISTA! äänestää nettitunnuksilla.
Vittu kaikki muuki käteismaksu viety vanhuksilta poijes ni tämmöstä korruption mahdollistavaaa antiikin aikaista paska järjestelmää pitää vielä käyttää-20 luvulla..
Ihminen on käyny kuussa muttei muka pysty toimivaa nettiäänestystä järjestämään.
Tää on just sitä miten eliitti pitää vallasta kiinni eikä saada täyspäisiä päätttäjiä.
Jos olisin äänestänyt, oisin äänestäny kaikkosta.
Tämäki vaalitulos luulis kertovan orpon ja purran mulkulle ettette nauti kansalaisten luottamusta..Suksikoo vittuu!
Hyvä suomi!- Anonyymi
Väitän, että sähköistä äänestystä olisi helpompi manipuloida, kuin lappuäänestystä. Fyysiset laput ovat myös jälkikäteen tarkastettavissa.
Niitä lappuja ei tuosta noin vain hylätä, vaan jokaikisestä hylättäväksi ehdotetusta äänestä tekee erikseen päätöksen keskusvaalilautakunta, jossa on edustajat eri puolueesta, yksikään puolue ei niihin yksin pysty vaikuttamaan. No sähköisessä äänestyksessä ne, joita ei kiinnosta äänestää, antaisivat läheistensä äänestää omilla tunnuksillaan sitä ehdokasta, ketä haluavat Tuo on pomminvarmaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väitän, että sähköistä äänestystä olisi helpompi manipuloida, kuin lappuäänestystä. Fyysiset laput ovat myös jälkikäteen tarkastettavissa.
Niitä lappuja ei tuosta noin vain hylätä, vaan jokaikisestä hylättäväksi ehdotetusta äänestä tekee erikseen päätöksen keskusvaalilautakunta, jossa on edustajat eri puolueesta, yksikään puolue ei niihin yksin pysty vaikuttamaan.💣💥💀
- Anonyymi
Hauskoja selityksiä levitetty hylätyistä äänistä ja äänestysprosenteista.
- Anonyymi
???
- Anonyymi
Otin ja menin äänestämään ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä. Ehdokkaan valinta oli äärimmäisen vaikeaa, eri vaalikoneet antoivat eri tulokset, tuntui ettei ollut aikaa perehtyä ehdokkaisiin. Puolueiden ideologian toki tunnen.
Kuitenkin se äänestäminen, ajattelin, että kun pieni paikkaunta niin ruokatunnilla käväisen. Jono ei ollut kuin 10 m pitkä, mutta se ei liikkunut laisinkaan, senioreita paljon jonossa. 20 min jonotin sitten täytyi luovuttaa ja kiirehtiä takaisin töihin. Illalla yritin uudestaan, tuntia ennen äänestyspaikan sulkeutumista, mutta kun pääsin perille keräsivät jo kamppeita pois ja sanoivat, että ennakkoäänestys on tässä pisteessä päättynyt. Minä olen ihminen joka ei nauti jonottamisesta, minä vihaan jonottamista.
Haluaisin kaikissa vaaleissa äänestää kotoa käsin, netin kautta.
Äänestyksestä ei pidä tehdä monimutkaista, nyt se oli selvästikin liian monimutkaista.
Jos toisaalta ollaan huolissaan äänestysprosentin laskusta, voitaisiin mielestäni hyvin laittaa mahdollisuus äänestää myös netin kautta, vahvalla tunnistautumisella. Jos se Virossa onnistuu niin miksei täälläkin. Voidaan toki vedota, että joku voi kotona painostaa äänestämään vastoin omaa vakaumusta, mutta silloin siellä kotona on jotain muutakin pahasti vialla, eikä se kelpaa perusteeksi nettiäänestyksen epäämiselle.
Olisko se nettiäänestyksen mahdottomuuden syy Suomessa lopultakin se, että korkea äänestysprosentti ei ole Kokoomuksen etu?- Anonyymi
Ennakkoäänestystä ei lopeteta ennenkuin äänestysaika on loppunut.
Juttusi ei ole nyt oikein luotettava. - Anonyymi
Onkohan montakin äänestyspaikkaa, jossa kaikki ei päässeet äänestämään kun äänestyskopit oli pähkäilijöiden käytössä äärimmäisen vaikean äänestysprosessin takia.
- Anonyymi
Sekoilu osoittaa vain kansan tyhmyyden! Kahdella lipulla äänestäminen ja siihen saadut ohjeet olivat aivan selkeät ainakin täysjärkiselle ihmiselle!
- Anonyymi
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja usein myös kukkaro. Välillä jonkun tyhmästä päästä kärsivät myös muut.
- Anonyymi
4,1 % aluevaaleissa ja 1,7% kunnallisvaaleissa hylättyjä protestiääniä.
- Anonyymi
Kaikki eivät vaan ole protestiääniä,.
- Anonyymi
Aluevaalien äänestysprosentti 47,6 eli sama kuin edelliskerralla .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki eivät vaan ole protestiääniä,.
Näinhän sitä yritetään epätoivoisesti selittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän sitä yritetään epätoivoisesti selittää.
Kyllä niistä hylätyistä yli puolet oli sellaisia, joissa oli kirjoitettu kantavaaliehdokkaan numero aluevaalien lappuun.
Meillä laskennassa ainakin muistan heti ekan paketin olleen järkytys, kun vajaan parintuhannen äänen paketissa oli lähes sata mitätöntä ääntä, niistä about kaksi kolmesta siksi, että niissä oli väärien vaalien ehdokasnumero. Muiden pakettien määriä en muista, mutta suunnilleen samassa suhteessa sanoisin noin perstuntumalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aluevaalien äänestysprosentti 47,6 eli sama kuin edelliskerralla .
Kuntavaalit ovat muuten hyvät vaalit mutta kansanedustajat eivät saisi niihin osallistua.
- Anonyymi
Minulle virkailija selitti, että tuossa kopissa äänestetään aluevaalissa ja tuossa kuntavaalissa. Niin sitten äänestin. Ehdokkaat menivät läpi.
- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa. Samassa äänestyskopissa äänestettiin molemmissa vaaleissa.
- Anonyymi
Ei avustajan puute selitä yli 80 000 (!!!) hylätyn äänen määrää mitenkään.
Minusta pitäisi alkaa keskustella vaalien uusimisesta.- Anonyymi
Siism120 000 hylättyä.
- Anonyymi
Äänestyksen valvojat samassa lahjonnassa kuin Trumpp !
- Anonyymi
Poliitikkojen pitäisi alkaa jo ryhdistäytyä ja lopettaa pelleily.
- Anonyymi
pitäisi lopettaa ihmisten äänestäminen (henkilövaalit), puoluetta äänestämällä ei noita ongelmia olisi ja äänestysaktivisuuskin nousisi huomattavasti.
Puolueet sitten omissa piireissään valitsisivat ketkä minnekin pääsee. Tämän tyypiset vaalit on Ruotsissa.
Ainoastaan pressanvaalit voisivat mennä vanhaan tapaan. Niissä onkin äänestysaktivisuus korkea, kun ei tarvitse niin paljoa miettiä.- Anonyymi
Ja valtaa siirrettäisiin puolueille ? Taitaisi äänestysaktiivisuus päinvastoin huonontua.
- Anonyymi
Mitä hlvt:ä. Eikö juuri puolue, jossa äänestämäsi henkilö vaikuttaa, saa äänesi.
- Anonyymi
Niin eihän yhden taikka kahden asian henkilöt synnytä suurtakaan miettimisen rikkautta.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja valtaa siirrettäisiin puolueille ? Taitaisi äänestysaktiivisuus päinvastoin huonontua.
no mutta valtahan on puolueilla, etkö ole kuullut puoluekurista? jos olet eri mieltä, heitetään ulos. Joten aivan turha äänestää henkilöitä, ei Ruotsissakaan äänestetä.
Äänestysaktivisuus nousisi, olisi selkeät valinnat ja rehellisemmät vaalit. Nyt yksittäiset ehdokkaat lupailevat sellaista, mihin ei edes teoriassa ole mahdollisuutta ja äänestäjiä huijataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no mutta valtahan on puolueilla, etkö ole kuullut puoluekurista? jos olet eri mieltä, heitetään ulos. Joten aivan turha äänestää henkilöitä, ei Ruotsissakaan äänestetä.
Äänestysaktivisuus nousisi, olisi selkeät valinnat ja rehellisemmät vaalit. Nyt yksittäiset ehdokkaat lupailevat sellaista, mihin ei edes teoriassa ole mahdollisuutta ja äänestäjiä huijataan.Ei ne yksistään mitään lupaa, puolueen linjalla siellä mennään, va meinaatko, että esim. halla-aho lupaa jotain muuta mitä purra?, no ei tosiaankaan,,mutta kun toi puolikalju halla-aho tuli esille, niin,miksi se meni kuntavaaleissa HELSINGISSÄ LÄPI, SIIS STADISSA??, asuuko stadissa noin vitusti maalaisperseitä??, ei sviddu sentään, mihin maailma on menossa, ei kai se asu täällä Kaivarissa. . . . . EIHÄN?!!!!!
- Anonyymi
Laki: kaks maksimi tai sitten vaan yks per tyyppi.
- Anonyymi
Aikamoiset protestivaalit olivat .
- Anonyymi
UGH!!! KANSA ON PUHUNUT !!! UGH
- Anonyymi
Äänestäminen on kansalaistaito. Se on aatteellisuuden, tiedon ja teknisen osaamisen yhdistetty yksilön suoritus.
- Anonyymi
Ryssä näpelöi äänestyslippuja, koska ei suvaitsee mitään "kansallistunnetta", jota Perussuomalaiset edustavat. Muut ovat valmiita myymään Suomen.
- Anonyymi
Voi hyvää päivää. Ja mitenkähän se ryssä niitä näpelöi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hyvää päivää. Ja mitenkähän se ryssä niitä näpelöi?
Värjäsi ne eri värillä, maalaiset meni sekaasin. 🤭
- Anonyymi
Los les tumpelos. Meillä oli 760 äänestäjää ja kokonaista 6 hylättyä eilen illalla. Los les tumpelos....
- Anonyymi
Alottaja taitaa olla vaalitarkastaja. Kirjoitin äänestyskuponkiin. "Kaikki on ihan hyvin."
Menikö tunteisiin, ja ihon alle? - Anonyymi
Aluevaalilipuista hylättiin n. 84.000, kuntavaalilipuista vähemmän. Aluevaaleissa ehdokasnumerot olivat 4-numeroisia, mutta kuntavaaleissa 1-3-numeroisia, Helsingissä jopa 4-numeroisia. Olisiko järkeä painattaa aluevaalilipun ympyrään neljä alaviivaa valmiiksi? Silloin äänestäjä ehkä huomaisi erehdyksensä, jos hän on kirjoittamassa lyhempää kuntavaalien ehdokasnumeroa aluevaalilippuun.
Uudistus ei paljon maksaisi, mutta toisi yhden lisäpoikkeaman kunta- ja aluevaalilippuihin nykyisten väri- ja tekstieron lisäksi.- Anonyymi
84k ...
- Anonyymi
Helsinkiläisillä ei ollut äänioikeutta aluevaaleissa.
- Anonyymi
Tämä taisi olla ensimmäinen järkevä kommentti tässä ketjussa.
- Anonyymi
Eri vaaliin eri kopit, problem solved!
- Anonyymi
Onhan niitä, jotka eivät osaa kävellä ja syödä purukumia samaan aikaan. (Lainaus Remu Aaltoselta).
- Anonyymi
.." syödä purukumia ?".. Ne ovat siis näitä osaamattomia jotka ovat sylkäisseet sen mällin katuojaan.. ta katukäytävälle ja siitä se sitten kengänpohjaan ja ... Ymmärrän paheksunnan !
- Anonyymi
Puolet ääni"karjasta" viitsinyt edes esittää uskovansa vaaliteatteriin; jääden aivan suosiolla himoihinsa koko showsta. Koskakohan kokonaisäänestysprosentti tippuu rakenteellisen korruption seurauksena vielä 25een %iin, tai sen allekin jopa.
- Anonyymi
sdp- vaalirahoitus tuli Venäjän oligarkeilta.
- Anonyymi
Eipä kulunut suomen eurot, orpo/purra kiittää demareita!!, SÄÄSTETTIIN!!
- Anonyymi
Aluevaaliäänestyksestä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Sairaaloita ja päivystyksiä suljetaan. Itse sain odottaa lääkäriin pääsyä kahta viikkoa vaille puoli vuotta. Äänestys lappuun laitin surunaama hymiön. Kyllä ihmiset olisivat osanneet äänestää oikein, jos olisivat halunneet. Väkisten annettiin kaksi lappua.
- Anonyymi
"Jos hoidontarpeen arviointiin vaaditaan terveyskeskuksessa käyntiä, on vastaanottoaika saatava kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitotakuu - Anonyymi
Ihanaa, osasit olla vaikuttamatta, taisit tykätä kokemuksestasi, pääsit tänne valittamaan, mutta PILASIT mahdollisuutesi vaikuttaa asioihin, HIENOA!, orpo/purra kiittää, saat vielä huonompaa palvelua, ole hyvä!
- Anonyymi
Ihanaa, osasit olla vaikuttamatta, taisit tykätä kokemuksestasi, pääsit tänne valittamaan, mutta PILASIT mahdollisuutesi vaikuttaa asioihin, HIENOA!, orpo/purra kiittää, saat vielä huonompaa palvelua, olei hyvä!
- Anonyymi
Se oli uurnan hoitajan tehtävä valvoa että oikean värinen lappu meni oikeaan uurnaan, se mitä äännestäjä tuhersi lappuun on äänestäjän vastuulla.
- Anonyymi
Yhtä uutiskatsausta katsoin, niin samaan laatikkoon meni molemmat värit.
- Anonyymi
Vaaliuurnan hoitaja ei näe minkä numeron olet kappuihisi laitranut, eli suuri hylkäysmäärä johtui esim. siitä, että oli laitettu alue ehdokkaan numero kuntalappuun ja taas toisinpäin kunta ehdokkaan numero aluelappuun, kun "äänestyskopeissa" oli alue/kuntavaali ehdokkaitten LISTAT SAMASSA ÄÄNESTYSKOPISSA!!, KUKA KUSIPÄÄ TÄMÄN KEKSI???, joku munaton idiootti!!!, kas kun ei QR koodilla pakotettu äänestämään, tämä on selvästi OIKEISTOHALLITUKSEN juoni, etteivät ihan KAIKKI romahtaneet pohjamutiin, kuten, perseet.!!!
- Anonyymi
Liian kiireellä tehdään kaikkea ja nopealla aikataululla.
Vaatii kehitystä ja ei saman päivänä äänistyksiä, ykis vaali kerrallaan.
Äkkiä ja läpihuutona, kohtahan äänestäjät ei tiedä, tunne ketä äänestää, siksi varmaan jäädään pois ja ei äänestetä.
Politiikot pois , ministerit ja kansanedustajat ei kuulu vaaleihin lainkaan. Keräävät rahaa ja itselleen kokouspalkkioita. Kuitenkaan eivät istu kokouksissa.
Hyvä asia oli, että kansa ja ihmsie ton huomanneet kuinka persut nyt tippuivat ja kuka heitä ääenstää, kun kaikenlaisia pedofiilejä ja namusetiä on ehdolla. Mikis taustoja ei
selvitetä kunnolla.
Politiikka on sairasta ja paljon luvataan, mutta valheita vain rikkaille lisää ja köyhät kyykkyyn.- Anonyymi
Meinaatko etteivät tienneet tarpeeksi ajoissa, että äänestetään samalla kertaa kummassakin vaalissa??, kyllä se päätös on ollut tiedossa ihan ajoissa, 120 000 äänen hylkäys on sen henkilön kontolla, joka päätti äänestyssysteemistä, tavan idiootti SE on, pois virastaan ja HETI, siksi perseet hävisi, tätä ei vaan voi hyväksyä, UUDET VAALIT HETI, HETI, HETI!!! rikollinen on se tyyppi, perkele!!!
- Anonyymi
Paljoilla äänien kuulemisella ei jää useimmiten edes harkintavaltaa sehän on ihan selväkin.
- Anonyymi
Opettelisit kirjoittamaan!
- Anonyymi
Mitä ääniä kuulit?
- Anonyymi
Ne hylkää moni ääni ja me voittaa silti. Hyvä me voittajat.
- Anonyymi
Aku Ankka 313
- Anonyymi
Merkintä yhteen väärään äänestyslippuun tietää kahta hylättävää ääntä koska silloin se toinenkin virheellinen merkitä tulee väärään lippuun.
Koska voidaan olettaa että kouluttautuneemmat Kokoomuslaiset ovat tuollaisissa(kin) asioissa tuhertavia duunareita tarkempia niin todennäköisesti Helsingissä SDP:n suurimman puolueen mahdollisuus ja samalla pormestarinpalli kaatui juuri niihin muutamaan huolimattomaan ja hylättyyn äänestyslippuun.- Anonyymi
Taisi demareitten ja kokkeleitten ero olla jotai 2800 ääntä kokkeleitten hyväksi, tynkäorpo paksujen rillisankojen tajaa uhmakkaasti ex kapiaisen rintaäänellä toimitti: olimme vaalivoittaja, paransimme kannatustamme 0,5% ja se osoittaa, että olemme oikealka tiellä, no sitähän tynkäorpo EI maininnut, että paljonko menettivät valtakunnallisesti ÄÄNIÄ, taisi olla LIIAN ISO LUKU orpo käsitellä, sanoi vielä saaneensa KANSALTA MANDAATIN, ETTÄ OIKEAAN SUUNTAAN MENNÄÄN JA MIKÄÄN EI MUUTU, no alamäki on kuitenkin alkanut ja valveutuneet kansalaiset ovat antaneet merkin siitä, mikä on heidän mielipide oikeistohallituksen toimista, joten, HIENOA TEKEM7STÄ OPPOSITIOLTA JA VARSINKIN PIENPUOLUEILTA, HYVÄ ME!!!!!
- Anonyymi
Hylätyt äänet pitäisi erotella tahallisiin ja tahattomiin.
Äänestäjiä saataisiin enempi jos atk-äänestys mahdollistuisi.- Anonyymi
Miten erottelet ja mikä on hyöty?, jos lapussa on jotain, ihan mitä tahansa tai väärä numero, on se hylätty, helvetin simppeli homma, "vaalitilat" voidaan järjestää niin, että sekaannusta ei synny, lyhyesti = yksi lappu kerrallaan, eli annetaan esim. aluevaalilappu, osoitetaan aluevaalikoppi joissa aluevaaliehdokaslistat, laittaa numeron, vie virkailijalle, laittaa aluelaatikkoon, sitten saa kunta lapun, menee kuntakoppiin, jossa vain kuntaehdokaslistat, vie lapun kuntakaatikkoon, problem solved!!
- Anonyymi
VAALIVILPPI ON 100% varma.
Täälläkin ryssänmieliset juhlivat voittoa jo pari päivää aiemmin.
Nämä punikit eivät koskaan osaa hillitä itseään.
Orpo !
Laita homma tutkintaan
ellet itsekkin
ole sdp.- Anonyymi
Orpo on lapanen 👗ja puten frendi, ihannoi yksinvaltiasta, luulee olevansa suuri sotakenraali joka syvällä oikeisto kumullaan "jyrää kaikki" ja on EK:n tsupparina saavuttanut kliimaksin, jota pikkupoikana haaveili, halusi jotain mihin ei pystynyt ja nytkin se jää lyhyenlätäpätkäksi, pr kärsii, voi voi, no tiensä valitsi, kannattiko?, koko kansan kusipää?!!
- Anonyymi
Moni "asiakaspalvelija" Sekoili kirjekuorien kanssa!
Varmaan väärään laatikkoon menneitä ääniä paljon.- Anonyymi
Mihin "väärään laatikkoon" ?
- Anonyymi
Jos ihminen on niin TYHMÄ, aettä menee ENNAKKOÄÄNESTYKSEEN, jossa kaikki äänet tarkastaa "ISOVELI" .
Demarit hallitsevat ennakkoäänestystoimintaa (kaupoissa ja Postissa, joissa punavihreä siirtymä on voimissaan, ennen kuin se murskataan), ainoa syys siihen, että SDP sai vaalivoiton, vaikka KOKO KANSA on nykysen HALLITUKSEN TAKANA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen on niin TYHMÄ, aettä menee ENNAKKOÄÄNESTYKSEEN, jossa kaikki äänet tarkastaa "ISOVELI" .
Demarit hallitsevat ennakkoäänestystoimintaa (kaupoissa ja Postissa, joissa punavihreä siirtymä on voimissaan, ennen kuin se murskataan), ainoa syys siihen, että SDP sai vaalivoiton, vaikka KOKO KANSA on nykysen HALLITUKSEN TAKANA!VITTU ETTÄ OLET SAIRAS, LAITA JOTAIN LINKKIÄ FAKTAAN, TAI OLET TROLLI, NO TOLLASII TE MAALAISET OLETTE, VAIKKA MULLE IHAN SAMA, JOS BUSINESS EI TÄÄL HOIDU, MUUTAN MUUALLE . . . THATS IT, SORONNOO NORTH STATE!! ;))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin "väärään laatikkoon" ?
Roskalaatikkoon...🤣🤣🤣
- Anonyymi
Ongelma Tiedettiin etukteen!
- Anonyymi
Ei tuo minusta kovin vaikeaa ollut. Mutta ehkä vaikeampaa oli ehdokkaan valitseminen, kun oli kahdet vaalit samaan aikaan. Mutta ehkä vaaleissa olisi kehitettävää. Esimerkiksi vaalivirkailija antaisi ensin aluevaali äänestyslipun ja ohjeistaisi että siihen tulee laittaa aluevaaliehdokkaan numero, ja sitten vasta annettaisiin kuntavaalilippu ja sitten uudestaan koppiin.
- Anonyymi
Vapauden Liiton Tiina Keskimäellä oli yli 600 ääntä ja menossa läpi. Lopulta ääniä 153 eikä mennyt läpi. Demokratia on menneisyyttä. Deep State kontrolloi täälläkin kaikkea.
- Anonyymi
Tiina Keskimäelle äänen anteneet ovat joko tyhmiä tai idiootteja?
Tiina Keskimäkeä ei kukaan järjellinen ihminen voi äänesstää, jos on kuunnellut hänen puheitaan tai katsonut hänen toimintaansa YOPUTUBESSA PANU;n kanssa!
- Anonyymi
Mitäpä jos ne hylätyiksi meneet äänet on annettu tahallaan. Merkiksi siitä, että päälliköiden homma ei skulaa. Nyt hylättyjä on sellainen määrä, että se pitäisi huomioida jotenkin. Kannanotto se on kirkkovenekin.
- Anonyymi
NO se on niin väsynyt ja naurettava kannanotto, että tulee varmasti aina vihervasemmistosta, joka kuitenkin hävisi vaalit.
- Anonyymi
Miten se pitäisi huomioida? Niinkö, että seuraavissa vaaleissa äänestämättä jättäneillä ei olisi äänestysoikeutta ja KIRKKOVENEEN piirtäjt, el mitä heille #kusipäille"?
Pitää olla todella "viisas", jos menee äänestyskoppiin piirtelemään kirkkovenettä?
- Anonyymi
Mitä auttaa äänestää jossain aluevaaleissa? Sairaalat ja päivystys jo suljettu. Kaikki keskitetty tulevaisuuden sairaalaan.
- Anonyymi
Hmm... miksi oli alue ja kuntavaaliehdokaslistat SAMOISSA KOPEISSA???, tyhmintä mitä voi olla, nyt joku "vaalijärjestelijä aasintuntija" voi juosta jokeen, eikö ole helppoa, esim: annetaan kunnallisvaalilippu kouraan, ohjataan kunnallisvaali koppiin, jossa vain kunnallisvaaliehdokas lista ja sitte lippu kunnalisvaali uurnaan ja sitten annetaan aluevaalilippu kouraan ja ohjataan aluevaalikoppiin, jossa vain aluevaaliehdokas lista ja sitten lippu aluevaali uurnaan, helppoa! EIKÖ??, nyt jopa 120 000 ääntä meni väärin, no kokoomus kiittää, muuten olis tappio tullut jokapaikassa, on ne vitun kekseliäitä, saamarin porvarit, kusetusta jopa vaalikäytännössä, hyi saatana, no persuille sama viesti, te kusitte kintuillenne, toteuttaessanne orpokääpiön h- ohjelmaa. . . .
- Anonyymi
Ahneudella EI ole rajoja, pitäisi kieltää kansanedustajilta osallistuminen alue/kuntavaali ehdokkaaksi, saataisiin TYÖLLISYYS NOUSUUN, nyt ne vie muilta työpaikat, omituista, että tällainen sallitaan.
- Anonyymi
itse olen jo vuosia pohtinut samaa asiaa muidenmuassa mutta vähän aikaa stten törmäsin pariin artikkeliin joissa kerrottiin oikeudenkäynnistä frank dux in ja van dammen välillä ja tuossa oikeuden käynnissä eräs dux in pitkä aikainen ystäövä oli todistanut kuinka herran kuuluisa temppu jossa hän oli lyönyt palasiksi luodin kestävän lasin olikin tosi asiassa ollut hutera plexin palanen tiedän itse sen verran että laji josta hän puhuu sitä ei enää eikä hänenkää nuoruus vuosina osanneet kuin 3 ihmistä dr masaaki hatsumi(togakure ninjutsu ryuha), soto tanemura(iga ryu) sekä tunnettu ninjutsu tutkija mutta jolla todistetusti ei ollut oppilasta ja joka käytti oppimastaan samaa nimeä kuin herra dux tämän herrabn nimi oli seiko fujita(koga,yamabushi ninpo ryuha)mutta sen aikaiset japanilaiset tämän alantietäjät ovat kanssa sanoneet että hänen temppunsa olivat lähinnä samoja kuin yamabushien uskonnollisissa tilaisuuksissa tekemät taika temput jotka kuuluvat heidän rituuaaleihinsa kuitenkin tosiasia on se että fujitalla ei ollut ainoatakaan oppilasta ja hän oli ainoa ja viimeinen jonka jossain määrin on väitetty tietävän jotain koga ninjojen taidoista vaikkakin hän sanoi kääröjen tuhoutuneen isoisänsä toimesta jolla ei vuosia aikasemmin ollut aikomusta siirtää oppia eteenpäin mutta sen kyllä sanoo järki että dux eikä fujita ole edes ikinä tavannut toisiaan mutta on helppo sanoa olevansa koga ninjutsun taitaja koska kukaan ei ole 40v tietänyt mitään taikka ketään jota tietäisi siitä jotain mutta dux han sanoo olevansa oikea koga ihmelapsi mutta usko se o p puhetta t hasa
- Anonyymi
Hyläitystä on varmaan suuri osa protesti-ääniä. Kirkkoveineitä ja Aku Ankkoja.
Tosin pari vaalia takaperin äänestin sellaista ehdokasta joka ei tulosten mukaan saanut ainuttakaan ääntä... En sitten tiedä mikä meni vikaan, mielestäni täytin täysin oikein. - Anonyymi
Puolueen äänestäminen tärkeämpää kuin yksittäisen ehdokkaan.
- Anonyymi
Jos tämä oikeasti
pitää paikkaansa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/149fa4d1-2a20-4084-96f2-9574bb62d88a
niin TOTTAKAI UUDET VAALIT
on järjestettävä !!! - Anonyymi
Ei tuollainen kuulu demokratiaan että alle 50% äänestää ja näistä äänistä 100 000 hylätään. Sirrytään sähköiseen äänestämiseen.
- Anonyymi
Tottahan lippuäänestyksessä toteutuu demokratia kun äänestäminen on vapaaehtoista.
Se jos ei äänestä lainkaan tai kirjoittaa lappuun jotain asiatonta on tyhmyyttä ja vie samalla oikeuden valittaa asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan lippuäänestyksessä toteutuu demokratia kun äänestäminen on vapaaehtoista.
Se jos ei äänestä lainkaan tai kirjoittaa lappuun jotain asiatonta on tyhmyyttä ja vie samalla oikeuden valittaa asioista.No ei se ihan niin vaan toteudu. Itelläni oli lähimpään äänestyspaikkaan 18 km — yhteen suuntaan. Kalliiksi tulee ajella.
- Anonyymi
Mikä siinä on vaikeaa kirjoittaa ehdokkaan numero kuponkiin?
- Anonyymi
Hölmöjen mielestä on hauskempaa kirjoittaa siihen vaikka Aku Ankka tai Kekkonen. Meidän joukossa elää paljon näitä vähälahjaisia.
- Anonyymi
Taitaa kuitenkin olla todella paljon tyhjiä lappuja kun ei ole haluttu äänestää molemmissa vaaleissa ja ne tyhjätkin lasketaan hylätyiksi?
- Anonyymi
Hyvä huomio. Äänestäjälle annettu kummatkin, mutta tarkoitus on ollut äänestää jotain tuttua eikä toiset vaalit kiinostaneet — varmasti tullut joitain tyhjiä tuosta.
- Anonyymi
760 äänestänyttä joista esitettiin 6 hylätyksi joista vain 3 oli tyhjiä näin siis itä-helsingissä. Nimim. mukana ollut.
- Anonyymi
Kansa protestoi hallitusta vastaan palauttamalla tyhjiä tai muuten asiattomia vaalilipukkeita tai jättämällä äänestämättä. Tuskin monikaan sekoitti kunta- ja aluevaalit keskenään.
- Anonyymi
Juuri näin.
Mutta Somaliasa kyllä äänestettin Suomen vaaleissa ??
https://pt-media.org/2025/04/15/hassan-aanestettiin-helsingin-valtuustoon-somaliassa-oleskelevien-somalien-aanilla/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Mutta Somaliasa kyllä äänestettin Suomen vaaleissa ??
https://pt-media.org/2025/04/15/hassan-aanestettiin-helsingin-valtuustoon-somaliassa-oleskelevien-somalien-aanilla/..valitettavasti KELAn ja työkkärin sovittu tapaaminen ei osunut lähellekään vaalisunnuntaita ..
- Anonyymi
120.000 hylättyä ääntä järkyttävää mutta totta!
- Anonyymi
Jokainen hylätyksi laskettava ääni tule digikuvata ennen hylkäyspäätöstä, jotta tarkastajat voivat todentaa vielä jälkikäteen, ettei ääniä ole jälkikäteen sabotoitu tuhrimalla, vetämällä outoja viivoja tai kuvioita. Sabotointi on hyvin helppoa, vaikka olisi äänten laskennassa useita laskijoita, ja valvontakameroitakin on helppo jekuttaa, jos on taitava.

Tuhriminen voidaan tehdä niin, että ääntenlaskijalla on hihassaan kuten taikureilla piilokynä, jota painaa, jos laskija päättää, että ääni on hylättävä ja tuhriminen voidaan tehdä huomaamattomasti...
- Anonyymi
Kaikki äänestys lipukkeet hylätyistä äänistä pitää kerätä ja puolueeton tutkimus heti käyntiin, on kyllä todella outoa että noin paljon hylättyjä ääniä muka on...
- Anonyymi
Ai persut hävisi kun eivät osanneet vetää puumerkkejä lipukkeisiin.Otan osaa.Demarit osaa äänestää.Laitaoikeisto voi nyt haistaa paskat.Persujen kannatus vain kuihtuu.Muutama huru-ukko vielä äänestää jossain alle 1000 eläjän kunnassa.Loput on sitten näitä,jotka ei osaa lukea eikä kirjoittaa eivätkä äänestää.Otan osaa.
- Anonyymi
Onko ääntenlaskijoissa ollut puolueeton henkilöstö. Nimet julki.
- Anonyymi
Kannattaisiko ottaa selvää miten homma pyörii.
- Anonyymi
Ylimielinen Purra pottuili persut näissä vaaleissa hylänneille äänestäjille oikein raskaimman kautta. Koville ottaa täysin ansaittu murskatappio.
- Anonyymi
Sanoi aika suoraan vähä-älyisiksi kaikkia ihmisiä joiden äänillä itse istuu ministerinä ja nauttii huipputuloja.
- Anonyymi
Purra kuittailee persuille.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/riikka-purra-kuittailee-aanestajille-jos-aanestyslippujen-taytto-ei-onnistu/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra kuittailee persuille.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/riikka-purra-kuittailee-aanestajille-jos-aanestyslippujen-taytto-ei-onnistu/Noloakin nolompaa toimintaa vaalit hävinneeltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra kuittailee persuille.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/riikka-purra-kuittailee-aanestajille-jos-aanestyslippujen-taytto-ei-onnistu/Tarkoittanet sdp kannattajia, jotka ei ajattele omilla aivoillaan, kun kannattavat Suomalaisille haitallisinta( velanottaja) puoluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet sdp kannattajia, jotka ei ajattele omilla aivoillaan, kun kannattavat Suomalaisille haitallisinta( velanottaja) puoluetta.
Ei kun persuille se kuittailee.
- Anonyymi
Ei Äänestäjän voi Mitään, jos virkailija viskoo äänet vääriin laatikoihin!!!!!
- Anonyymi
Vaalivilppi voidaan tehdä haihtuvilla mustekynillä, ja kun numero on haihtunut, laitetaan jälkikäteen haluttu numero tilalle. Amazonilta löytyy tällaisia kyniä pilvin pimein: www.amazon.com/DTREEL-Handwriting-Workbooks-Practice-Disappearing/dp/B0D5R45BNR/ref=sr_1_117_sspa?dib=eyJ2IjoiMSJ9.MauyP8AZFYUdQCUmjTcz7ATmreqpJWUzPT-m059Ta-c_Mn8qrIt67MKdz-ukuquBQHzFxqWdmOsHua6R35EYa_uomIzjr0cBbgYb1wXXPqsyCOm7Kcf9PjWzGnxMfAwsgTG5lOdgp0hvnbaPgh7AuKW8aS-fgccUBU5E1rVf9dVxRZ7cFz3QdxzITpa1EgPyZruDju7poYocMGFl1BwoyEOOKYKKX-zVzWCug_GObdI7nipb2imI09DVEcGOY4aDnOADPGTivRG9OVmJJ8EqeyQqBhSjNFo-L6255vuTLBs.3qcDXyOm39Yw0XHay86UXffK3_yDlZHTZoC2Nn-ZLRk&dib_tag=se&keywords=disappearing+ink+pen&qid=1744814699&sr=8-117-spons&xpid=tsKAedHdwWGVu&sp_csd=d2lkZ2V0TmFtZT1zcF9tdGY&psc=1
- Anonyymi
Liian sekavaa kuntameininkiä samaan aikän ei hyvä.
- Anonyymi
Ei ollut edes osaamista järjestää vaalit !!
Sekavat oli vaalit, tuli sotkua,
ja osa ihmisistä myös tympäytyi...
- Ja tuli tahtomattakin virheitä, kun oli sotku-systeemit !!
Lisäksi vaalihuoneiston, siis ennakko äänestyksen aikaan,
oli vaalihuoneiston lähelle päästetty kuspää järjestöjen lobbareita häiritsemään ihmisiä !
- voi helvata mikä "alennus-myynti"" oli tämä vaali !! - Anonyymi
Numeroitten hylkäämisperuste on aivan väärä ja liian tiukka. Ääntenlaskijan pitäisi pystyä käyttämään järkeä ja tulkitsemaan numeroita. Ja jos joku laittaa esim sydämen numeron jälkeen, se ei saa olla hylkäämisperuste. Järki käteen.
- Anonyymi
On kyllä todella erikoista että noin valtava määrä hylättyjä ääniä, kaikki hylätyt äänet pitää syynätä tarkkaan ja tehdä tutkimus mitkä puolueet ja ehdokkaat ovat olleet hyllyjen kohteena.
- Anonyymi
Vaalit pitäisikö uusia, niin demokratia toimii....
- Anonyymi
PUTIN KÄVI ÄÄNESTÄMÄSSÄ SATA TUHATTA KERTAA SDP VASEMNISTO VIHREÖT JA OTTI OERSUILTA ÄÄNIÄ POIS KAIKKKI NIMET JULKI TARKASTUS VALIO KUNNASSA JA ONKO LUPIA TARKASTAJILLA UUDELLENNTARKASTUS KÄYNTIIN HETI
- Anonyymi
Kaksivaalit voi olla hämäystäkin ja häirintää ..ollaan niin herkkänahkaisia ettei esim. Ukkolan kolumnia persujen häviöstä voinut arvioida. Jutussa otettiin kantaa toimittajien sana vapauden rajoittamiseen, leimaamiseen ja pelkoon tulla hyllytetyksi valta- ja ministeri peliin liittyen. Jossain historiassa joku viiksivallu lupasi kansalle liikaa...jäljelle jäi raunioita. Ne ovat toimittajan mukaan nyt nimellisiä....
- Anonyymi
Jos äänestystapahtuma oli liian vaativa, on parempikin että jää äänestämättä.
- Anonyymi
On parempi protesti jättää hylätty ääni, kuin jättää äänestämättä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työttömyys on kasvussa - Hallitus halusi kannustaa työttömät töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa
Hallitus halusi kannustaa työttömät töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa. Työttömyys on kuitenkin kasvussa. Mitä itse aja3412671Mikä piirre on kasvoissa tärkein?
Mikä piirre on kasvoissa tärkein kun valitset seuraa itsellesi?1181482Suurimman myrskyilyn jälkeen
vakiintuu tyynenpi tunne. Entistä vakaampi, entistä varmempi. Aina vaikealla hetkellä auttaa, kun ajattelen sinua. Minul481350Mikä häpeä Haapaveden kaupungille
Avin huomautuksen mukaa hoitoyksikkö on ollut monin osin lainvastainen. Huomautettavaa on monista asioista. Miten Haa56947Ruumis kanavassa
Mikä juttu eilen ollut poliisit palokunta ambulanssi ja ruumis auto sillalla. Tekikö itsemurhan15894Tojotamies törttöili taas auton eteen
Ja taas joku Tojotapappa vähät välitti liikennesäännöistä ja kääntyi viitostietä ajaneen auton eteen tänään, tällä kerta26866Ei mitään menetettävää
Arvostin ja kunnioitin sun tunteita. Menit nyt liian pitkälle. Mulla ei ole enää mitään menetettävää ja sä tulet sen huo147841- 77811
En sano tätä pahalla
Mutta olihan meillä aika reippaasti ikäeroa ja aivan erilaiset elämäntilanteetkin. En vaan jotenkin tajunnut sitä aiemm57805Tiedättekö miksi mies on olemassa?
Lisääntymistä varten. Ei mitään muuta hyötyä. Jos nainen voisi lisääntyä ilman miestä, luuletteko miehet että naiset tar198798