Lavrov paljasti: Venäjän lisääntynyt aggressiivisuus johtuu kutinasta

Anonyymi-ap

Länsimaissa on jo pitkään kummasteltu Venäjän aggressiivisuutta. Erittäin ilkeitä ja kiukkuisia lausuntoja Duumassa lähes päivittäin, selkeästi vihamielisiä historiantulkintoja, ja sitten avoin erikoisoperaatio Ukrainaan, jonne ammuskellaan ohjuksia ja muutenkin käyttäydytään hyvin känkkäränkkämäisesti.

Ilmiselvästi venäläiset kokevat olonsa epämiellyttäväksi ja purkavat sitä naapureihinsa. Mutta mistä se johtuu? Miksi rikas öljyvaltio on ajautunut tuollaiseen epämiellyttävään tilaan.

Kunnes nyt vihdoin Lavrov kertoi syyn. Hän totesi selvästi haikeana ja mustasukkaisena, että me suomalaiset emme enää sauno heidän kanssaan. Kun ihminen ei pääse saunaan, hiki helposti kerrostuu varsinkin hankalasti pestäviin paikkoihin ja pian se alkaa aiheuttaa epämiellyttävää kutinaa. Raapiminen voi kipeyttää ihon. Olo niin epämiellyttävä, että suurvallan jos on kyseessä suurvalta, joka ei pääse saunaan, voi kosto koko muulle maailmalle olla hirveä!

Lavrov arvosteli presidentti Stubbin rauhantarjousta, eikä syyttä. Siinä oli merkittävä puute: siitä puuttuivat kaikki myönnytykset Venäjälle.

Koska maamme on demokratia, voin korjata asian presidenttimme puolesta. Kuulkaapas, venäläiset toverit. Jos vetäydytte Ukrainan alueelta, tai ainakin lopetatte sotimisen, niin rakennetaan sauna Kremliin! Tulee Pohjanmaalta maan ja maailman parhaat hirsinikkarit, laitetaan lauteet pehmestä suomalaisesta haapapuusta, ilman mitään keinotekoisia lakkakerroksia, ja Helolta vuolukivikiuas. Vuolukivestä veistetään myös pienet snapsikipot, joissa vodka pysyy jääkylmänä jopa 100-asteisessa saunassa. Eteiseen laitetaan pakastimeen paitsi aitoa, pehmeän makuista venäläistä vodkaa, myös suomalaisista kaskikoivikoista kerätyistä leheksistä tehtyjä juhannusvastoja.

Siellä on mukava rentoutua, siellä unohtuu maailman valtataistelut ja Lähi-idän tilannekin, juttu luistaa kunnes raukeus vie syvään ja hyvään uneen, josta herää kuin uutena ihmisenä. Siitä kun saunakamarin Rosenlewin mankelilla siloitetuilta Marimekon lakanoilta aamulla herää ja vetää päälle Petritexin vaatteet ja alle Nanson alusvaatteet, UPOn Pesukarhu-koneella pestyt ja LV:n pesuaineelle raikkaasti tuoksuvat, niin jo kelpaa suurvaltaakin taas johtaa ja näyttää maailmalle mallia.

Miltäs tuo kuulostaa, joko aletaan rauhaa tekemään?

https://www.youtube.com/watch?v=0zVTF5Ebs88&t=119s

2

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voihan ryssien silli purkki laivat joom kaikilta jarrut hukas ankurilla vielä ohjaavat niitä pohjiapitkin vetäen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kaikki suurvallat ovat samanlaisia. Käyttäisivät ydinaseita niin päästäisiin koko sakki pois täältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      81
      4358
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2818
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2507
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2224
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      636
      2053
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1968
    Aihe