Katolisen kirkon katekismus määrittelee avioliiton vastaiseksi asiaksi mm. "vapaan liiton" (suora käännös englannin kielen sanasta "free union") Jäin miettimään mitä tuolla sanalla itse asiassa tarkoitetaan. Tai vastaavasti mitä itse avioliitolla tarkoitetaan. Itselleni on jäänyt kuva, että avioliitosta voi puhua ikään kuin kahdelta eri kantilta. Toinen näkökulma korostaa avioliittoa instituutiona. Siinä korostuvat teologisessa kontekstissa avioliiton sakramentin rituaalinen puoli, jossa rituaalin kautta aviopari liitetään armon yhteyteen. Toinen tapa lähestyä asiaa on lähteä ihmisen luomisessa saadusta olemuksesta ja korostaa näkemystä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen syvä liitto, johon Jumala on ihmiset liittänyt, ja joka siksi on rikkomaton. Jälkimmäinen näkökulma on ei-institutionaalinen, ihmisen olemusta koskettava.
Tällöin herääkin kysymys, milloin avioliitto itse asiassa alkaa. Jos korostaa jälkimmäistä näkökulmaa, niin tuolloin avioliiton alun voisi sijoittaa vaikka siihen, kun molemmilla osapuolilla on koko olemuksen läpikuultava intentio sitoutua toisiinsa koko persoonallaan. Kysymyksessä olisi siis rakkautta sen "tiukimmassa" mielessä.
Toisen näkökulman mukaan avioliitto alkaa vasta "papin aamenesta" (myönnän että sanonta on hieman luterilainen, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan). Ehkä tällöin korostuu enemmän myös kirkko, joka niin hengellisesti (Jumalan läsnäolo sakramenteissa), kuin maallisestikkin (rituaalit) rakentuu sakramenttien ympärille. Tällöin avioliitto on se, minkä kirkko julistaa. Avioliitto nousee siis instituutiosta, eikä suoraan ihmisen olemuksesta.
Ehkä katolinen näkökulma menee edellä esittämieni näkökulmien välissä. Avioliiton täyteys kattaa niin ihmisen olemusta koskevan puolen, kuin institutionaalisenkin.
Mutta voisiko avioliitto olla olemassa ainakin jossain mielessä myös ilman kirkon rituaalia? Toteutuuko sakramentti vain silloin, kun kirkko toimittaa jonkin tietyn rituaalin? Varmasti se on olemassa ainakin rituaalin jälkeen, mutta voisiko se olla myös ennen sitä? Alkaako miehen ja naisen välinen eros-rakkaus virtaamaan vasta siunauksen jälkeen?
Palatakseni takaisin alussa esittämääni kysymykseen, mitä "vapaa liitto" voisi tarkoittaa. Jos tuon kääntää suoraan avoliitoksi, saattaa mieleen tulla monenalaisia elämänmuotoja, jotka liian hätäisesti tuomittaisiin mitä suurimmaksi synniksi. Ehkä "vapaa liitto" tarkoittaa jotain vastakohtaista avioliitolle. Jos edellä tekemäni näkökulmien kaksijakoisuus vastaa todellisuutta, niin eikö silloin avioliiton olemuksellinen puoli voisi toteutua jo silloin, kun parilla on todellinen intentio elää yhdessä toisiaan rakastaen loppuelämänsä? Onko tällöin seksuaalinen kanssakäyminen tälläisessä suhteessa kuoleman synti (grave sin), kuten katekismus seksin "vapaassa liitossa" tulkitsee. Ehkä tämän muotoinen orastava avioliiton muoto ei ole sitä vielä koko täyteydessään (institutionaalinen ulottuvuus puuttuu), mutta ehkei se ole vastakohtakaan avioliitolle, eikä siten suoranainen uhka sen sakramentaalisuudelle. Päin vastoin se on avioliiton ja ihmisolemuksen mukaista toimintaa, vaikka ei sitä olekaan koko täyteydessään. Siksi se ei olisi synneistä suurimpia. Sen sijaan kaikki aviollinen toiminta ilman oikeanlaista kristillisen avioliiton intentiota olisi vastoin avioliiton pyhyyttä ja siten syntiä, josta vain katumus voi pelastaa.
Tässä oli pieni pohdinta siitä mitä asian tiimoilta on tullut pohdittua. Taustalla näkyy oma luterilaisuuteni, jossa avioliittoa ei lueta sakramenttien joukkoon, ja joka ei varmasti siitä syystä korosta avioliiton institutionaalisuutta samassa mitassa, mitä katolinen kirkko. Kommentoikaa ja keskustelkaamme tästä ikiaikaisesta kysymyksestä, josta ajatukset eivät varmasti lopu.
Tällöin herääkin kysymys, milloin avioliitto itse asiassa alkaa. Jos korostaa jälkimmäistä näkökulmaa, niin tuolloin avioliiton alun voisi sijoittaa vaikka siihen, kun molemmilla osapuolilla on koko olemuksen läpikuultava intentio sitoutua toisiinsa koko persoonallaan. Kysymyksessä olisi siis rakkautta sen "tiukimmassa" mielessä.
Toisen näkökulman mukaan avioliitto alkaa vasta "papin aamenesta" (myönnän että sanonta on hieman luterilainen, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan). Ehkä tällöin korostuu enemmän myös kirkko, joka niin hengellisesti (Jumalan läsnäolo sakramenteissa), kuin maallisestikkin (rituaalit) rakentuu sakramenttien ympärille. Tällöin avioliitto on se, minkä kirkko julistaa. Avioliitto nousee siis instituutiosta, eikä suoraan ihmisen olemuksesta.
Ehkä katolinen näkökulma menee edellä esittämieni näkökulmien välissä. Avioliiton täyteys kattaa niin ihmisen olemusta koskevan puolen, kuin institutionaalisenkin.
Mutta voisiko avioliitto olla olemassa ainakin jossain mielessä myös ilman kirkon rituaalia? Toteutuuko sakramentti vain silloin, kun kirkko toimittaa jonkin tietyn rituaalin? Varmasti se on olemassa ainakin rituaalin jälkeen, mutta voisiko se olla myös ennen sitä? Alkaako miehen ja naisen välinen eros-rakkaus virtaamaan vasta siunauksen jälkeen?
Palatakseni takaisin alussa esittämääni kysymykseen, mitä "vapaa liitto" voisi tarkoittaa. Jos tuon kääntää suoraan avoliitoksi, saattaa mieleen tulla monenalaisia elämänmuotoja, jotka liian hätäisesti tuomittaisiin mitä suurimmaksi synniksi. Ehkä "vapaa liitto" tarkoittaa jotain vastakohtaista avioliitolle. Jos edellä tekemäni näkökulmien kaksijakoisuus vastaa todellisuutta, niin eikö silloin avioliiton olemuksellinen puoli voisi toteutua jo silloin, kun parilla on todellinen intentio elää yhdessä toisiaan rakastaen loppuelämänsä? Onko tällöin seksuaalinen kanssakäyminen tälläisessä suhteessa kuoleman synti (grave sin), kuten katekismus seksin "vapaassa liitossa" tulkitsee. Ehkä tämän muotoinen orastava avioliiton muoto ei ole sitä vielä koko täyteydessään (institutionaalinen ulottuvuus puuttuu), mutta ehkei se ole vastakohtakaan avioliitolle, eikä siten suoranainen uhka sen sakramentaalisuudelle. Päin vastoin se on avioliiton ja ihmisolemuksen mukaista toimintaa, vaikka ei sitä olekaan koko täyteydessään. Siksi se ei olisi synneistä suurimpia. Sen sijaan kaikki aviollinen toiminta ilman oikeanlaista kristillisen avioliiton intentiota olisi vastoin avioliiton pyhyyttä ja siten syntiä, josta vain katumus voi pelastaa.
Tässä oli pieni pohdinta siitä mitä asian tiimoilta on tullut pohdittua. Taustalla näkyy oma luterilaisuuteni, jossa avioliittoa ei lueta sakramenttien joukkoon, ja joka ei varmasti siitä syystä korosta avioliiton institutionaalisuutta samassa mitassa, mitä katolinen kirkko. Kommentoikaa ja keskustelkaamme tästä ikiaikaisesta kysymyksestä, josta ajatukset eivät varmasti lopu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tällöin herääkin kysymys, milloin avioliitto itse asiassa alkaa."
Katolisessa Kirkon käsityksen mukaan avioliitto (sakramenttina) ei astu voimaan, elleivät molemmat vihittävät ole kastettuja (ei ole pakko olla katolilainen), ja ellei paikalla ole kristillisen kirkon pappi ja vähintään kaksi todistajaa. Papin ei todellakaan ole pakko olla Katolisen Kirkon pappi.
Periaatteessa avioliitto alkaa siitä, kun pappi on julistanut parin mieheksi ja naiseksi, mutta tuo periaate ei ole aukoton. Mikäli pariskunta ei ala yhteistä seksielämää, voidaan avioliitto peruuttaa (nulity englanniksi). Miehen elimellinen kyvyttömyys yhdyntään on yksi peruste.* Avioliiton nollaaminen on mahdollista tiettyjen ehtojen täyttyessä. Sellaisia ehtoja ovat mm. alaikäisyys vihkimishetkellä, vihittävä on saatu suostumaan avioliiittoon kiristämällä tai painostamalla, mielenterveysongelmat yms.
Käsittäisin, että Kirkon virallisissa yhteyksissä pitää perinteensä vuoksi tuomita ns. "vapaa liitto", mutta kovin suureksi synniksi sitä ei lueta. Eli, lupaa sellaiseen ei anneta, mutta jos niin on tapahtunut, niin se ei ole edes esteenä papiksi vihkimiselle. Kyseessä synti joka annetaan anteeksi ilman jälkipuheita.
*On huomattava, että kyvyttömyys saada jälkeläisiä ei ole avioliiton "nollaamisen" peruste, ainoastaan kyvyttömyys yhdyntään.
Käsittääkseni esittämä näkemyksesi korostaa juuri avioliiton institutionaalista puolta. Tällöin avioliiton alkupiste sijoittuu nimenomaan papin julistukseen. Mutta käsittääkseni tähän ei täysin kirkon käsitys avioliitosta tyhjene. Sillä on myös ihmisen olemusta, eli eksistenssia hivelevä puolensa. Pohdiskelinkin mikä on tämän institutionaalisen puolen ja olemuksellisen puolen välinen suhde. Toinen kysymys on myös se, että onko tekemäni jako edes mielekäs tapa lähestyä avioliittoa koskevia kysymyksiä.
"Käsittääkseni esittämä näkemyksesi korostaa juuri avioliiton institutionaalista puolta."
No mielestäni en esittänyt omaa näkemystäni, vaan ainoastaan Kirkon näkemyksen. Ja nimenomaan sakramentaalisen puolen siitä.
Kirkon näkemyshän ei ole mitenkään Raamattuun perustuva. Pikemminkin käsitän, että raamatullinen käsitys avioliitosta täyttyy, kun mies ja nainen aloittavat seksielämän yhdessä, vaikka mitään vihkimistä ei olisi tapahtunutkaan.
Nykyihmiselle on mielestäni kolme erilaista vaihtoehtoa käsittää avioliitto: kirkollinen, juridinen ja omaantuntoon perustuva.