Seta juhlii

Miksi homot ja lesbot ovat omineet termin sateenkaariväki ? Jumala asetti sateenkaaren vedenpaisumuksen jälkeen oman ja ihmisten välisen liiton merkiksi. On pilkkaa käyttää sateenkaarta seksihommien tunnuksena.

Mikä on uskovien ja kirkon kanta ?
552017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

eikö heterona oleminen ole sitten yhtä seksiä?Taidat olla rasistinen pikkuhitleri ennakkoluuloinensi ja kiihotuksenesi kanssa kansanryhmää vastaan. Onko nimesi Paarma?

Äänestä
  • Ei tietynlaisen elämäntavan arvostelu ole "kiihotusta kansanryhmää vastaan".

    Äänestä

Kirkon virallinen kanta, missä se viipyy??
Raamatussa ei anneta ydellekään synnille lupaa, vaikka armo onkin. Jumalan silmissä homous on
kauhistus, ja kaikki ne valtakunnat ovat kadonneet missä annettiin valta jumalalattomuudelle. (Room. III luku, jakeet: 24--27.)

Äänestä
  • Miksi sateenkaari, joka symboloi vähemmistöseksuaalisuutta on uskovaisien mielestä synti?

    Mielestäni kirkko on tehnyt oikein kun se ei ole julistanut sateenkaaren piirtämistä, maalaamista jne. synniksi.

    Luin kseisen Room. kirjeen kohdan raanmatusta ja siinä ei mainittu mitään siitä, että sateenkaari olisi synnillinen symboli.

    Vositko hieman perustella näkemyksiäsi siitä, että Raamatun mukaan sateenkaari on syntiä?

    Äänestä

  • Ilmeisesti en sitten ole "uskova", vaikka minut onkin kastettu Kristuksen kirkon uskoon pyhässä kasteessa, kun itselläni ei ole asiaan selvää kantaa.

    Äänestä

uskooko joku vielä tohon vedenpaisumus ja sateenkaari tarinaan. Kyllä usko tyhmistää.

Äänestä
  • kertomus vedenpaisumuksesta on vanha Kaksoisvirranmaan seudulla elänyt legenda, joka on ollut niin kiinnostava, että se on liitetty myös Gilgamesh-eepokseen (joka on maailman vanhin sankaritaru).
    Yleisesti ottaen monellakin symbolilla tässä maailmassa on useita merkityksiä, luterilaiset taitavat nyt vain liioitella tosikkomaisuuttaan. Muistakaa, että luterilaisuus on vain 500 vuotta vanha juttu, ja sekin perustuu eniten Lutheruksen sepustuksiin eikä siten edusta mitään perinteistä kristillisyyttä ollenkaan.

    Äänestä

Vai että harrastavat ne homot ja lesbot oikein seksiä. Toista se on meillä heteroilla :)

Ole huoleti, tuskin yksikään homoseksuaali on sinusta kiinnostunut :) Heillä kun on yleensä hyvä maku.

Äänestä

Ei sateenkari symboloi seksihommia, vaan vähemmistöseksuaalisuutta ja/tai sen hyväksymistä.

Kirkko hyväksyy vähemmistöseksuaalit, mutta kirkko ei hyväksy pappeja, jotka ovat vähemmistöseksuaaleja avoimesti. Kirkko hyväksyy sellaiset vähemmistöseksuaalipapit, jotka ovat ns. kaapissa, eli eivät kerro julkisesti olevansa vähemmistöseksuaaleja. Kirkko hyväksyy salassa vähemmistöseksuaaleina olevat papit.

Äänestä

Vaikka sateenkaari symboloikin homoutta, niin ei se sitä poista, että Jumala on asettanut sateenkaaren liiton merkiksi ihmisten ja itsensä välille.

Jumala vain silloinkni ajatteli erityisen lämpimästi homoja :)

Äänestä

Ihan totta eiks oo hirveetä! Ne saastaiset homot uskaltaa lausua luvun "seitsemän" vaikka se on sanottu raamatussa senkin seitsemän kertaa. Entä sitten 12? Se on pyhä apostolien luku, ja kuitenkin kuulin ihan omin korvin miten yks homo uskalsi laskea tuon pyhän luvun saastisten huuliensa välistä. Eikö millään ole enää mitään väliä?!?

Äänestä
  • ole muuta kohdetta kun Jumala .Perkeleelle kelpaa kaikki pilkka ja ilkkuminen.Antoisaa?
    Selkeää on se että homous on iljetys.
    Sateenkaari ei liity homouteen mitenkään, vaikka yrittäisitte seitä päällänne.
    Teidän seksuaalisuudesta ei ole kiinnostunut oikeastaan ketään, sillä olette hylättyjä himoihinne.Hylättyjä siis!
    Aika epätoivoista yrittää sössöttää sateenkaarista tms.
    Puhukaa suoraan,jos uskallatte.Oikea termi olisi kai "hylätyt".
    Se on oma valinta, että kuuluu siihen sarjaan ..vai pakottiko sinua joku :)

    Herätkää unestanne, sillä koeaikanne on lyhyt.Kuoleman jälkeen testiaikanne on ohi, ja teidät tullaan tuomitsemaan ,aivan kuten on luvattu.

    Äänestä

  • pirulla kirjoitti:

    ole muuta kohdetta kun Jumala .Perkeleelle kelpaa kaikki pilkka ja ilkkuminen.Antoisaa?

    Onko siis mielestäsi sateenkaari pirun luoma?
    melkoisia väität!

    Miten se, että Jumalan mielestä kahden miehen välinen seksi on iljetys, liittyy sateenkaareen?
    Onhan simpukoidenkin syönti Jumalan mielestä iljetys - liittyykö sekin jotenkin sateenkareen?

    sateenkaari on vähemmistöseksuaalien symboli. Jos sateenkaari on mielestäsi himoa ja iljetystä, niin et ihan terveeltä vaikuta...

    ketkä on "hylätyt"?

    kertoiko Jeesus, että hänen kauttaan heterot ovat pelastetut, mutta homot eivät, sillä homot ovat hylätyt?

    Sinulle on piru vääristellyt Raamattua tosi rankasti.

    Tiedoksesi: myös sinut ja kaikki muutkin meidät heterot tullaan tuomitsemaan, aivan kuten luvattu on ja sinun "testiaikasi" tulee olemaan äärimmäisen lyhyt. Pidähän siis huoli omista synneistäsi, sillä tuomio vaanii sinun ovasi takana, kuten sinulle "luvattu on".

    Äänestä

  • pirulla kirjoitti:

    ole muuta kohdetta kun Jumala .Perkeleelle kelpaa kaikki pilkka ja ilkkuminen.Antoisaa?
    Selkeää on se että homous on iljetys.
    Sateenkaari ei liity homouteen mitenkään, vaikka yrittäisitte seitä päällänne.
    Teidän seksuaalisuudesta ei ole kiinnostunut oikeastaan ketään, sillä olette hylättyjä himoihinne.Hylättyjä siis!
    Aika epätoivoista yrittää sössöttää sateenkaarista tms.
    Puhukaa suoraan,jos uskallatte.Oikea termi olisi kai "hylätyt".
    Se on oma valinta, että kuuluu siihen sarjaan ..vai pakottiko sinua joku :)

    Herätkää unestanne, sillä koeaikanne on lyhyt.Kuoleman jälkeen testiaikanne on ohi, ja teidät tullaan tuomitsemaan ,aivan kuten on luvattu.

    "Kiitos Jumala, että loit minut
    juuri sellaiseksi kuin olen.
    Olen erilainen, ainutlaatuinen ja sinulle rakas.
    Haluan etsiä kanssasi elämäni tarkoitusta.
    Anna rohkeutta kohdata nekin asiat,
    jotka mieluiten unohtaisin.
    (Anna voimia kohdata nekin ilkeät ihmiset,
    jotka sanoillaan vain loukkaavat ja pilkkaavat)
    Ja anna voimia kantaa yksinäisyys,
    silloin kun se on väistämätön:
    erilaisuuden hinta."

    Tuossa on yksinäinen, ei ole hänellä toista, ei poikaa, ei veljeäkään ole hänellä (ja uskovaisiksi itseänsä kutsuvat hänet torjuvat ja häntä pilkkaavat);
    mutta ei ole loppua kaikella hänen vaivannäöllänsä, eikä hänen silmänsä saa kylläänsä rikkaudesta.
    Ja kenen hyväksi minä sitten vaivaa näen ja pidätän itseni nautinnoista? Tämäkin on turhuutta ja on paha asia.
    Saarnaaja 4:8

    Mitä sinä rukoilet itsesi puolesta, kun olet kovasti synnitön osoitellaksesi toisten syntejä?

    Tiesitkö, että Jumala on lähellä niitä joilla on särjetty sydän ja nöyrä mieli? Tiesitkö, että Jumalan voima tulee esiin heikloudessa, sillä kun ihminen on heikko, silloin vasta Jumala mahtuu olemaan väkevä?

    Äänestä

  • pirulla kirjoitti:

    ole muuta kohdetta kun Jumala .Perkeleelle kelpaa kaikki pilkka ja ilkkuminen.Antoisaa?
    Selkeää on se että homous on iljetys.
    Sateenkaari ei liity homouteen mitenkään, vaikka yrittäisitte seitä päällänne.
    Teidän seksuaalisuudesta ei ole kiinnostunut oikeastaan ketään, sillä olette hylättyjä himoihinne.Hylättyjä siis!
    Aika epätoivoista yrittää sössöttää sateenkaarista tms.
    Puhukaa suoraan,jos uskallatte.Oikea termi olisi kai "hylätyt".
    Se on oma valinta, että kuuluu siihen sarjaan ..vai pakottiko sinua joku :)

    Herätkää unestanne, sillä koeaikanne on lyhyt.Kuoleman jälkeen testiaikanne on ohi, ja teidät tullaan tuomitsemaan ,aivan kuten on luvattu.

    hyvä nainen on ja jos siitä ero tulee, onhan noita uusia. Homot ja lesbot eivät minua häiritse, tunnen molemmasta kategoriasta ihmisiä ja hyvin pärjään :) Paljon kivempaa elämäkin kun ei tarvitse myrkyttää itseään katkeruudella, vaan antaa kaikkien kukkien kukkia :

    Hyvää kesää ihan kaikille :)

    Äänestä

Kenelläkään ei ole copywright'ia sen kummemmin kulttuuriin kuin symboleihinkaan. Zorppa: vuosisadan päästä homoseksuelli piispa vihkii lesbopapin ja tämä kastaa sisarentyttärensä ja tämän vaimon esikoisen. (Todennäköisesti lapsi on muuten tyttö ja saanut keinohedelmöityksellä alkunsa ja hänellä on kaksi biologista äitiä.) Kaikki ns. normaalit ihmiset ovatkin sitten maallistuneita agnostikkoja tai julkipakanoita.

Niin, että painajaisia vain sullekin.

Äänestä
  • Luulen että jossakin niistä maista, joissa protestanteilla on käytäntönä ns naispappeus, onkin jo tapahtunut niin, että homoseksuelli piispa (mikä ei ole mitenkään harvinainen ilmiö, protestanttinen homopiispa on usein vielä naimisissa) on vihkinyt lesbon papiksi (muistelen, että ainakin yksi melko julkinen lesbopappi on työskennellyt Tanskan luterilaisessa kirkossa vuosikymmeniä sitten). Eihän tämä ole mitenkään ihmeellistä, miksi ihmettelette, ainahan näin on ollut vaikka asioista ei ole puhuttukaan julkisesti. Ja miksi kaikista asioista pitäisi puhua julkisesti.
    Sitä paitsi, kai olette iloisia jos sen lesboparin lapsi kastetaan. Sitä paitsi ainahan on kastettu myös niiden lesbonaisten lapset, jotka ovat avioliitossa lapsensa hankkineet.

    Äänestä

Sinulta on tainnut mennä ohi sellainen juttu, että seta ajaa myös sukupuolisen tasa-arvon asiaa. Tämä koskee myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet sukupuolisesti "normaaleina". Raamatun mukaan Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi, mutta osaatkos selittää missä kerrotaan miksi Jumala päätti luoda myös ihmisiä, joilla on toisen sukupuolen ulkoiset ja toisen sisäiset sukuelimet, ja kumpaan sukupuoleen heidät pitäisi Kristinuskon mukaan lukea? Vai eikö kirkko halua antaa meille poikkeaville ihmisen arvoa ollenkaan?

Äänestä
  • saat vastausta odotella. Ainakin asiallista sellaista. Räkyttäähän nämä kyllä osaavat ja heitellä raamatunjakeita, mutta jos juttu onkin jotain muuta, vastauksena on pelkkää hiljaisuutta.

    Äänestä

  • avioliittoon.Jos ei ole avioliitto kelpoinen ,ei seksi kuulu silloin tälle ihmiselle ,muuten kun huorin tekemisenä.
    Seksuaalisuus ei siis ole sitä , millaisena sitä maailmalta sinulle tarjotaan.
    Kyllä se seksuaalisuus rakentuu parisuhteelle, miehen ja naisen väliin.
    Raamattu kyllä toteaa niinkin, että ihminen on onnellinen yksin, mutta jos ei pysty olemaan yksin, on hänen mentävä naimisiin.
    Ei ole ilmeisesti siis tarkoitettu että kaikki menisivät naimisiin.
    Seksi taas on aivan ylikorostettu ilmiö, joka ei sinänsä ole yhtään mitään, mutta jolle kumattetaan hirveästi, jopa aidsin hinnalla.

    Tämä on aikamme ilmiö, joka haluttaisiin hyväksyttää avioliiton ulkopuolelle, mutta jonka Raamattu selkeästi tuomitsee.
    Siinä on vaan vastakkain perkele ja Jumala.
    Eipä muuta... paitsi ihminen siinä välikappaleena, ja tuomittavana.

    Äänestä

  • kuuluu kirjoitti:

    avioliittoon.Jos ei ole avioliitto kelpoinen ,ei seksi kuulu silloin tälle ihmiselle ,muuten kun huorin tekemisenä.
    Seksuaalisuus ei siis ole sitä , millaisena sitä maailmalta sinulle tarjotaan.
    Kyllä se seksuaalisuus rakentuu parisuhteelle, miehen ja naisen väliin.
    Raamattu kyllä toteaa niinkin, että ihminen on onnellinen yksin, mutta jos ei pysty olemaan yksin, on hänen mentävä naimisiin.
    Ei ole ilmeisesti siis tarkoitettu että kaikki menisivät naimisiin.
    Seksi taas on aivan ylikorostettu ilmiö, joka ei sinänsä ole yhtään mitään, mutta jolle kumattetaan hirveästi, jopa aidsin hinnalla.

    Tämä on aikamme ilmiö, joka haluttaisiin hyväksyttää avioliiton ulkopuolelle, mutta jonka Raamattu selkeästi tuomitsee.
    Siinä on vaan vastakkain perkele ja Jumala.
    Eipä muuta... paitsi ihminen siinä välikappaleena, ja tuomittavana.

    Joutuivatko alkuseurakuntien uskovat ja kaikki muut uskovaiset sen jälkeen helvettiin, kun he eivät olleet avioliitossa?
    kai tiedät, että kristillinen avioliitto keksittiin vasta 1100-luvulla, jolloin ylhäisiä alettiin vihkiä avioliittoon?
    Joitakin satoja myöhemmin alettiin myös alempisäätyisiä vihkiä avioliittoon.

    kaikki uskovaiset siis ovat huorintekijöitä ennen sitä, koska kristillistä avioliittoa ei oltu vielä keksittykkään... hoh hoh. melkoinen tuomari olet!

    Äänestä

  • aviol. historiaa kirjoitti:

    Kristillinen avioliitto ehkä muotomenoineen on keksitty tuolloin. Ehkä sana avioliittokaan ei ole vielä ollut käytössä. Tärkeintä on, että sisältö on sama. En tiedä millaiset muotomenot esim. alkukristityillä on ollut mutta miehen ja naisen liittoa on pidetty elinikäisenä. Tästä ei voi kuitenkaan vetää oikeutusta nykyajan avoliitolle. Avoliitto on kokeiluluontoinen, "katsotaan meneekö hyvin"-juttu. Esivallan silmissä liitto on avioliitto vasta vihkimisen jälkeen ja uskovaisten tulee olla tälle kuuliaisia.

    Äänestä

  • Nauzi kirjoitti:

    Alkuseurakunnissa ja sen jälkeen kristityt siunasivat kahden ihmisen välisiä liittoja. Siunauksensa saivat mies-nais pari, mies-mies pari ja nais-nais pari.
    Tiedän, että nykyisen Raamatun tulkinnan mukaan alkuseurakuntalaiset ja uskovaiset reilusti päälle tuhat vuotta sen jälkeen ovat kaikki houtuneet helvettiin, kun siunasivat kahden miehen välisiä liittoja ja kahden naisen välisiä liittoja, eivätkä miehen ja naisenkaan väliset liitot olleet mitään avioliittoja, vaan siunattuja liittoja kuten miesten ja naistenkin väliset liitot olivat.

    Toisaalta taas luterilaisissa kirkoissa on alettu mennä takaisin alkukristilliseen käytäntöön ja on alettu siunaamaan kahden miehen ja kahden naisen välisiä liittoja kuten uskovaiset ovat aina tehneet. Samoin avoliitto siunataan, kuten se siunattiin alkuseurakunnissakin ja aina sen jälkeen (kaikki liitot olivat avoliittoja, jos sitä nykyaikaan vertaa).

    Avioliitto on juridisesti pätevä sopimus, ja siitä tehdään merkinnät väestörekisterijärjestelmään - sopimus huomioi perintöosuudet, lasten huoltajuuden ja muut velvoitteet ja oikeudet. Juridisesti on ihan sama onko avioliitto solmittu siviilivihkimisellä vao onko vihkijänä ollut jonkinsorttinen saarnamies tai -nainen tai peräti pappi kuten ortodokseilla ja katolilaisilla.
    Myös parisuhteen rekisteröiminen ajaa samaa tarkoitusta, siinä kaksi elämänkumppania sopii yhdessä perintöasiansa ja muut mahdolliset vastuut sillä tavalla, että yhteiskunnan lainsäädäntö sopimuksen noteeraa. Eihän tässä mitään muuta käytännössä ole kuin juridiikkaa.
    Avoliitto on syntynyt sen takia, ettei sen solmijat ole halunneet sitoutua virallisesti, siksi avoliitossa elävien asema on sitten hieman heikompi verrattuna avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläviin. Eikä näitä jälkimmäisiä liittoja voi ihan kevein perustein purkaakaan, vaan sekin juttu pitää hoitaa virallisesti. Avoliitostahan voi periaatteessa lähteä kävelemään milloin vain.

    Äänestä

  • aviol. historiaa kirjoitti:

    Joutuivatko alkuseurakuntien uskovat ja kaikki muut uskovaiset sen jälkeen helvettiin, kun he eivät olleet avioliitossa?
    kai tiedät, että kristillinen avioliitto keksittiin vasta 1100-luvulla, jolloin ylhäisiä alettiin vihkiä avioliittoon?
    Joitakin satoja myöhemmin alettiin myös alempisäätyisiä vihkiä avioliittoon.

    kaikki uskovaiset siis ovat huorintekijöitä ennen sitä, koska kristillistä avioliittoa ei oltu vielä keksittykkään... hoh hoh. melkoinen tuomari olet!

    Avioliitto on ollut aina olemassa kaikissa yhteiskunnissa. Sen solmimistapa vain on vaihdellut. Alkukirkossa avioliitto solmittiin maallisen yhteiskunnan järjestyksen mukaan, mutta siunattiin kirkossa morsiusparin yhteisellä ehtoollisen vietolla. Itse avioliitto (kristittyjenkin välinen)on siis paljon vanhempi kuin kirkollinen vihkiminen.

    Äänestä

  • pitkinpoikin kirjoitti:

    Alkuseurakunnissa ja sen jälkeen kristityt siunasivat kahden ihmisen välisiä liittoja. Siunauksensa saivat mies-nais pari, mies-mies pari ja nais-nais pari.
    Tiedän, että nykyisen Raamatun tulkinnan mukaan alkuseurakuntalaiset ja uskovaiset reilusti päälle tuhat vuotta sen jälkeen ovat kaikki houtuneet helvettiin, kun siunasivat kahden miehen välisiä liittoja ja kahden naisen välisiä liittoja, eivätkä miehen ja naisenkaan väliset liitot olleet mitään avioliittoja, vaan siunattuja liittoja kuten miesten ja naistenkin väliset liitot olivat.

    Toisaalta taas luterilaisissa kirkoissa on alettu mennä takaisin alkukristilliseen käytäntöön ja on alettu siunaamaan kahden miehen ja kahden naisen välisiä liittoja kuten uskovaiset ovat aina tehneet. Samoin avoliitto siunataan, kuten se siunattiin alkuseurakunnissakin ja aina sen jälkeen (kaikki liitot olivat avoliittoja, jos sitä nykyaikaan vertaa).

    Ei kirkko (kristilliset kirkot) ole koskaan siunanut homoliittoja. Homoseksuaaliset suhteet ovat Raamatun mukaan syntiä. Miten mikään kirkko voisi siunata synnin tekemisen?

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Avioliitto on ollut aina olemassa kaikissa yhteiskunnissa. Sen solmimistapa vain on vaihdellut. Alkukirkossa avioliitto solmittiin maallisen yhteiskunnan järjestyksen mukaan, mutta siunattiin kirkossa morsiusparin yhteisellä ehtoollisen vietolla. Itse avioliitto (kristittyjenkin välinen)on siis paljon vanhempi kuin kirkollinen vihkiminen.

    Nyt sinulla on väärää tietoa.
    Juutalaisilla oli omat avioliittokäytäntönsä. Alkuseurakunnilla ei ollut juutalaisten käytäntöjä. esimerkiksi kereikassa asuneet alkuseurakuntalaiset eivät kaikki halunneet avioitua pakanarituaalien mukaan, koska uskoivat Jeesukseen. Osa heistä avioitui pakanajualien nimessä kuten paikkakunnalla tapana oli. sama juttu oli kaikissa alkuseurakunnissa ja niiden jälkeen. kristityt ei halunneet vaioitua vieraiden jumalien tiruaalien mukaan ja siksi he eivät avioituneet laisinkaan. paavalilla oli tästä asiasta ongelmia ja hän yritti niitä selittää seurakunnille, kuten luet Paavalin kirjeistä.

    Suomessa ei uskovaiset solmineet avioliittoa vielä edes keskiajalla. Ylhäiset solmivat. sama tilanne oli kaikkialla maailman kristityillä.

    Jos luet pelkästään Suomen historiaa opit nämä asiat Suomen kohdalta ja kunkin maan historiasta opit kunkin maan historiaa lukemalla.

    kristityillä ei mitään avioliittoa ollut.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Ei kirkko (kristilliset kirkot) ole koskaan siunanut homoliittoja. Homoseksuaaliset suhteet ovat Raamatun mukaan syntiä. Miten mikään kirkko voisi siunata synnin tekemisen?

    Jo alkuseurakunnissa siunattiin kahden miehen välisiä liitoja ja kahden naisen välisiä liittoja. Kun satoja vuosia myöhemmin perustettiin kirkko, niin kirkossakin jakettiin näiden liittojen siunaamisia.
    Asiasta on satoja tutkimuksia kirjoitettu. Ne ovat oikeata historiantutkimusta, jotka perustuvat tarkkoihin lähdeviitteisiin, eikä mielipiteisiin.

    Äänestä

  • propagoitu kirjoitti:

    Nyt sinulla on väärää tietoa.
    Juutalaisilla oli omat avioliittokäytäntönsä. Alkuseurakunnilla ei ollut juutalaisten käytäntöjä. esimerkiksi kereikassa asuneet alkuseurakuntalaiset eivät kaikki halunneet avioitua pakanarituaalien mukaan, koska uskoivat Jeesukseen. Osa heistä avioitui pakanajualien nimessä kuten paikkakunnalla tapana oli. sama juttu oli kaikissa alkuseurakunnissa ja niiden jälkeen. kristityt ei halunneet vaioitua vieraiden jumalien tiruaalien mukaan ja siksi he eivät avioituneet laisinkaan. paavalilla oli tästä asiasta ongelmia ja hän yritti niitä selittää seurakunnille, kuten luet Paavalin kirjeistä.

    Suomessa ei uskovaiset solmineet avioliittoa vielä edes keskiajalla. Ylhäiset solmivat. sama tilanne oli kaikkialla maailman kristityillä.

    Jos luet pelkästään Suomen historiaa opit nämä asiat Suomen kohdalta ja kunkin maan historiasta opit kunkin maan historiaa lukemalla.

    kristityillä ei mitään avioliittoa ollut.

    Avioliitto on vanhastaan ollut yksi kirkon sakramenteista, joka sinetöitiin yhteisellä ehtoollisella. Varsinainen avioliittoon vihkimistoimitus on tullut idän kirkossa käyttöön 700-luvulla, lännessä vähän myöhemmin. Juutalaisilla ja pakanallisilla roomalaisilla oli omat vihkimenonsa. Rooman valtakunnassa ei laillinen avioliitto koskenut kaikkia. Esim orjat eivät saaneet solmia laillista avioliittoa. Ylhäissäätyiset eivät saaneet ottaa puolisokseen orjaa tai vapautettua. Mistäs sinä olet saanut omat "tietosi"?

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Jo alkuseurakunnissa siunattiin kahden miehen välisiä liitoja ja kahden naisen välisiä liittoja. Kun satoja vuosia myöhemmin perustettiin kirkko, niin kirkossakin jakettiin näiden liittojen siunaamisia.
    Asiasta on satoja tutkimuksia kirjoitettu. Ne ovat oikeata historiantutkimusta, jotka perustuvat tarkkoihin lähdeviitteisiin, eikä mielipiteisiin.

    Ei pidä paikkansa. Kirkko tuntee ainoastaan ns. veljeksiotto seremonian. Sillä ei ole mitään tekemistä homo- ja lesboliittojen siunaamisen kanssa, vaan kysymys on ollut ystävyysliitoista ilman seksiä. Joku nykyajan älypää on sitten keksinyt vääristellä asiaa.

    jos ollaan teidän kanssanne jostain eri mieltä :)

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Avioliitto on vanhastaan ollut yksi kirkon sakramenteista, joka sinetöitiin yhteisellä ehtoollisella. Varsinainen avioliittoon vihkimistoimitus on tullut idän kirkossa käyttöön 700-luvulla, lännessä vähän myöhemmin. Juutalaisilla ja pakanallisilla roomalaisilla oli omat vihkimenonsa. Rooman valtakunnassa ei laillinen avioliitto koskenut kaikkia. Esim orjat eivät saaneet solmia laillista avioliittoa. Ylhäissäätyiset eivät saaneet ottaa puolisokseen orjaa tai vapautettua. Mistäs sinä olet saanut omat "tietosi"?

    Jos joskus käyt Hämeenlinnassa, joka on ainoa keskiaikainen linna Suomessa, opeastetulla kierroksella, niin kysäisehän oppallta linnan kappelissa, että vihittinkö täällä avioliittoon ihmisiä
    keskiajalla. Jos opas on koulutettu, hän kertoo sinulle, että ei vihitty, koska avioliittoon ei tavallisia ihmisiä vielä
    keskiajalla vihytty, vaan vasta 1800-luvulla.

    Avioliitto ei ole sakramentti luterilaisessa kirkossa, koska Luther ja kirkkoisät tiesivät,
    että kristillistä aviolittoa ei Jeesus asettanut, eikä keksinyt, eikä alkuseurakunnissakaan
    vielä oltu keksitty koko avioliittoa. Katolisessa kirkossa aviolitto saattaa olla sakramentti,
    mutta ei luterilaisilla, jotka halusivat seurata sakramenteissakin vain Jeesuksen oppeja, eikä myöhemmin
    keksittyjä ihmisrituaaleja. Siksi luterilaisessa kirkossa on vain kaksi sakramenttia: ne,
    jotka Jeesus asetti. Aviolitto ei ole sakramentti.

    Avioliitto kristittyjen ylhäisten piirissä keksittiin vasta 1100-luvulla. 1800-luvulla
    tämä ihmisrituaali levisi myös muun väestön keskuuteen: alettiin vihkiä aviolittoon
    myös muita kuin ylhäisiä.

    Niin alkuseurakunnissa kuten toista tuhatta vuotta sen jälkeenkin, siunattiin ihmisiä,
    jotka halusivat jakaa keskenään elämänsä. Tällöin siunattiin mies-mies -pereja, nais-nais -pareja ja
    mies-nainen -pareja.

    Aviolitton historiasta on sadoittain tutkimuksia, joita voit lainata lähimmän yliopistosi
    kirjastosta. Suomenkielistä kirjallisuutta aiheesta ei ole.

    Tietoni olen saanut lukemalla tieteellisiä historiantutkimuksia opiskellessani yliopistossa historiaa. Uusimmat tietoni, opettaessani historiaa, saan edelleen yliopistollisista tutkimuksista, joita seuraan ammattini tähden luonnollisesti koko ajan.

    http://www.logosmedia.fi/artikkeliarkisto/boswell.html

    Äänestä

  • luulojen paikalla kirjoitti:

    kuin avioliittoon vihkiminen. Avioliitto on yksinkertaisesti miehen ja naisen välinen laillinen liitto, joka on aina ollut olemassa. Muodot vain ovat vaihdelleet.

    Lännen kirkossa avioliittoon vihkiminen (kihlaus) oli kauan aikaa maallinen lähinnä sukujen välinen asia, joka sitten vahvistettiin kirkossa morsiusmessulla. Idän kirkossa taas avioliittoon vihkiminen on ollut pitempään (muistaakseni 700-luvulta) kirkon toimittama. Laillisen vihkimyksen lisäksi tuli käyttöön hieno kruunauspalvelus monimutkaisine juhlamenoineen.

    Avioliittoa on aina pidetty kirkossa mysteerinä eli sakramenttina, mutta toki tiedän, että Luther poisti luterilaisesta kirkosta melkein kaikki sakramentit jättäen jäljelle vain kasteen ja ehtoollisen. Se johtui hänen suppeammasta sakramenttikäsityksestään.

    Selvyyden vuoksi on sanottava, että kun käytän sanaa kirkko en tietenkään tarkoita sillä luterilaista kirkkoa. Jos tarkoitan luterilaista kirkkoa, niin mainitsen sen erikseen.

    Olen kyllä lukenut jo aikaisemminkin tuon logosmedian artikkelin. Mutta eihän siitä mitenkään käy ilmi, että kirkko olisi joskus siunannut homoliittoja. Missä on sinun kykysi ymmärtää lukemasi?

    Kysymys on ollut ystävien välisistä liitoista. Jos joku haluaa turmella ystävyyssuhteensa homoseksuaalisella haureudella, niin ei kirkko siihen siunaustaan anna. Kaikkeahan tietysti voidaan käyttää väärin, myös tuota veljeksiottamispalvelusta.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    kuin avioliittoon vihkiminen. Avioliitto on yksinkertaisesti miehen ja naisen välinen laillinen liitto, joka on aina ollut olemassa. Muodot vain ovat vaihdelleet.

    Lännen kirkossa avioliittoon vihkiminen (kihlaus) oli kauan aikaa maallinen lähinnä sukujen välinen asia, joka sitten vahvistettiin kirkossa morsiusmessulla. Idän kirkossa taas avioliittoon vihkiminen on ollut pitempään (muistaakseni 700-luvulta) kirkon toimittama. Laillisen vihkimyksen lisäksi tuli käyttöön hieno kruunauspalvelus monimutkaisine juhlamenoineen.

    Avioliittoa on aina pidetty kirkossa mysteerinä eli sakramenttina, mutta toki tiedän, että Luther poisti luterilaisesta kirkosta melkein kaikki sakramentit jättäen jäljelle vain kasteen ja ehtoollisen. Se johtui hänen suppeammasta sakramenttikäsityksestään.

    Selvyyden vuoksi on sanottava, että kun käytän sanaa kirkko en tietenkään tarkoita sillä luterilaista kirkkoa. Jos tarkoitan luterilaista kirkkoa, niin mainitsen sen erikseen.

    Miehen ja naisen välisiä suhteita on siunattu alkuseurakunnista lähtien kuten kahden miehenkin suhde ja kahden naisenkin suhde. Aviolittoa ei todellakaan ollut. Tälle nykyiselle vaatimukselle, että pitäisi olla aviolitto ennen seksi'ä, on siis keksitty toista tuhatta vuotta jälkeen alkuseurakuntien.
    Älä siis puhu harhaanjohatvasti avioliitosta. Siunaus on se muoto, jota uskovaiset harjoittivat kun siunasivat miehen ja naisen suhteen, tai naisen ja naisen suhteen tai miehen ja miehen suhteen.

    Älä myöskään kirjoittele, että aviolitto on sakramentti, sillä sitä se ei ole.

    Kun vetoa siihen, että kristityille olisi Raamatussa säädetty aviolitto ja sen tähden homous olisi syntiä tai väärin, niin tuo väittämäsi on kaikin tavoin siis Raamattua ja uskovaisien toista tuhatta vuotista käytäntöä vastaan.

    heterona sanoisin näin:
    teet syntiä kun valheilla yrität torjua homoja.
    Pysyisit edes totuudessa. Eikö niin?

    Ihmisten keksimä aviolitto ei millän tavoin ole estämässä homojen suhteita tai homoutta.

    Se on vain ihmisviisautta ja valheeksi menee, kun valehtelee, että Jumala asetti ihmisille aviolitton. Juutalaisilla oli aviolitto. Kristityillä ei. Siunaus oli ja on eri asia kuin aviolitto. Jos esim. pidät avolittoa syntinä, niin kaikki uskovaiset jotaka elivät alkuseurakunnissa ja tosita tuhatta vuotta sen jälkeen, olivat syntisiä.

    Jumala ei tarvitse ihmisrituaaleja (aviolittorituaali) siunataksensa ihmisiä, kuten Raamatusta luet.

    idän kirkosta, sen aviolittokäytännöstä sinula on väärää tietoa myöskin.
    Lue aviolitton historian tutkimuksia, jotta tietäisit mitä kirjoitat.

    Aviolitto instituutiolla ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan tai Jumalan siunauksen kanssa, eikä sillä voida mitenkään torjua homoutta. Kyllähän kaikki uskovaiset homoparit ovat rekisteröineet parisuhteensa, jonka jälkeen pappi on siunannut heidän liittonsa. Se ei siis ole sen kummempi tapahtuma kuni heteroidenkaanj aviolitto: pelkkä ihmisrituaali. Tosin homoilla se on enemmän Raamatun mukaista, koska siinä ei ole ihmisrituaalien käytäntöjä, vaan ainaostaan seuraknnan edessä papin surottama siunaus.

    Nämä muut kirjoituksesi, joissa et ymmrrä, miten valheellista ja väärää tietoa jaat sekä luterilaisen kirkon opeista ja uskosta, niin myös uskovaisien historiasta ja Raamatusta,
    ovat niin uuvuttavaal ukemista, etten edes jaksa korjailla virheitäsi.

    Äänestä

  • hutkit kirjoitti:

    oikeinkirjoitusvirheitä myöten. Viimeinen viestisi oli sekava ja lähes lukukelvoton. Vaikka sinulla olisikin esim luki-vaikeus, niin voisit silti vähän tsempata.

    Et ole pystynyt esittämään asiasi tueksi mitään faktoja ja sotket jatkuvasti käsitteitä. Mutta käsittääkseni sinulta puuttuukin teologinen koulutus, niin ettet ole edes pätevä keskustelemaan tästä asiasta. Päätän keskustelun kanssasi tähän.

    Äänestä

  • hutkit kirjoitti:

    Miehen ja naisen välisiä suhteita on siunattu alkuseurakunnista lähtien kuten kahden miehenkin suhde ja kahden naisenkin suhde. Aviolittoa ei todellakaan ollut. Tälle nykyiselle vaatimukselle, että pitäisi olla aviolitto ennen seksi'ä, on siis keksitty toista tuhatta vuotta jälkeen alkuseurakuntien.
    Älä siis puhu harhaanjohatvasti avioliitosta. Siunaus on se muoto, jota uskovaiset harjoittivat kun siunasivat miehen ja naisen suhteen, tai naisen ja naisen suhteen tai miehen ja miehen suhteen.

    Älä myöskään kirjoittele, että aviolitto on sakramentti, sillä sitä se ei ole.

    Kun vetoa siihen, että kristityille olisi Raamatussa säädetty aviolitto ja sen tähden homous olisi syntiä tai väärin, niin tuo väittämäsi on kaikin tavoin siis Raamattua ja uskovaisien toista tuhatta vuotista käytäntöä vastaan.

    heterona sanoisin näin:
    teet syntiä kun valheilla yrität torjua homoja.
    Pysyisit edes totuudessa. Eikö niin?

    Ihmisten keksimä aviolitto ei millän tavoin ole estämässä homojen suhteita tai homoutta.

    Se on vain ihmisviisautta ja valheeksi menee, kun valehtelee, että Jumala asetti ihmisille aviolitton. Juutalaisilla oli aviolitto. Kristityillä ei. Siunaus oli ja on eri asia kuin aviolitto. Jos esim. pidät avolittoa syntinä, niin kaikki uskovaiset jotaka elivät alkuseurakunnissa ja tosita tuhatta vuotta sen jälkeen, olivat syntisiä.

    Jumala ei tarvitse ihmisrituaaleja (aviolittorituaali) siunataksensa ihmisiä, kuten Raamatusta luet.

    idän kirkosta, sen aviolittokäytännöstä sinula on väärää tietoa myöskin.
    Lue aviolitton historian tutkimuksia, jotta tietäisit mitä kirjoitat.

    Aviolitto instituutiolla ei ole mitään tekemistä Jumalan sanan tai Jumalan siunauksen kanssa, eikä sillä voida mitenkään torjua homoutta. Kyllähän kaikki uskovaiset homoparit ovat rekisteröineet parisuhteensa, jonka jälkeen pappi on siunannut heidän liittonsa. Se ei siis ole sen kummempi tapahtuma kuni heteroidenkaanj aviolitto: pelkkä ihmisrituaali. Tosin homoilla se on enemmän Raamatun mukaista, koska siinä ei ole ihmisrituaalien käytäntöjä, vaan ainaostaan seuraknnan edessä papin surottama siunaus.

    Nämä muut kirjoituksesi, joissa et ymmrrä, miten valheellista ja väärää tietoa jaat sekä luterilaisen kirkon opeista ja uskosta, niin myös uskovaisien historiasta ja Raamatusta,
    ovat niin uuvuttavaal ukemista, etten edes jaksa korjailla virheitäsi.

    Avioliitto on sakramentti ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa kirkossa, siis oikeissa kristillisissä kirkoissa. Kirjeessään efesolaisille (5:31-33) apostoli Paavali opettaa: "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään."
    Paavali siis rinnastaa miehen ja naisen välisen avioliiton seurakunnan ja Kristuksen väliseen rakkauteen, pyhimpään mahdolliseen vuorovaikutussuhteeseen. Tähän Paavalin opetukseen perustuu avioliiton sakramentti.
    Älä siis levitä sellaista totaalista valhetta, etteikö avioliitto olisi sakramentti!

    Olen muuten havainnut, että homot ja heidän suosijansa käyttävät jatkuvasti Hitlerin metodia asiansa ajamiseen: kerro totaalinen valhe ja argumentoi se toisella totaalisella valheella, niin saat aikaan kehäpäätelmien loputtoman jatkumon, jossa valhe näyttäytyy totuutena.

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    Aviolitto ei ole sakramentti luterilaisessa kirkossa. Jos olet ortodoksi tai katolinen, niin miksi tulet huutamaan luterilaisuus palstalle, että aviolitto on sakramentti?

    Ei luterilaiset pidä sakramentteina muuta kuin niitä, jotka Jeesus asetti sakramenteiksi. Kun katolisessa kirkossa keksittiin aviolitto 1100-luvulla, niin silloin ei vielä luterilaista kirkkoa ollut. Tuolloin aviolittoon solmittiin vain ylähäisiä ja tavalliset uskovaiset edelleen elivät avoliitossa. Samoin Jumalan siunaamia avolittoja oli kahden miehen välillä ja kahden naisen välillä.

    Nämä ovat historian faktaa. Jos mielestäsi alkuseurakunnat ja kaikki uskovaiset tuhannetta vuotta sen jälkeen joutuivat helvettiin, niin ne joutuivat sinun nykyisen Raamatun tulkintasi mukaan helvettiin. Heidän Raamattunsa oli kovin erilainen kuin tämä nykyinen laitos.

    Sinun tapasi uskoa on valtavan uusi. Se syntyi 1800-luvun loppupuolella ja hioutui vasta 1900-luvulla.

    Kun edustat jotakin muuta kirkkoa, niin kirjoita esim. "meillä katolisessa kirkossa aviolitto on sakramentti", äläkä yritä valehdella luterilaisuus palstalla, että aviolitto olisi sakramentti luterilaisessa kirkossa.

    Avioliitolla on homouden kanssa vain se tekeminen, että alkuseurakunnissa ja aina sen jälkeen katoliset ja ortodoksit siunasivat myös mies-mies -pareja ja nais-nais -pareja.

    Luterilainen kirkko erosi näistä katolisten ja ortodoksien aviolittokäsityksistä sekä heidän käsityksistään siinä, keitä saa siunata. Luterilaiset eivät alkaneet siunata homolittoja kuten oertodoksit ja katoliset olivat tehneet.

    No nykyään luterilainen kirkko näkee, että vanhin uskovaisien käyttäytymistapa samaa sukupuolta olevien parien suhteen on heidän liittonsa siunaaminen, kuten alkuseurakunnasta lähtien on tehty. Nyt luterilainen kirkko on palautunut tuohon uskovaisien vanhaan käytäntöön ja pappi siunaa homolittot pyydettäessä.

    Aviolitto siis ei ole sakramentti.

    Aviolitto ei ole mikään syy torjua homoutta. Se on ihmisen typeryyteen perustuva syy, muta mitään Raamatullista perustaa sillä ei ole.

    On mukava nähdä, että sinä olet lukenut Hitlerin kirjoja. Mibäkin olen opiskeluaikana lukenut. Koska kuitenkin epäilen, ettet ole niitä lukenut, niin toivoisin sinun olevan asiallinen (toki, et ole uskovainen, koska kirkoittelet valheita ja nimittelet ihmisiä Hitlerin kaltaiseksi argumentoijaksi), jos sinun etiikkaasi mitenkään mahtuu edes hiven asiallisuutta.

    sakramentit ovat sellaisia toimituksia, jotka JEESUS ASETTI. paavalin ko. kirjeen kirjoittajaa ei tunneta, mutta se on kirjoitettu 150 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen. Tämä kirjoittaja ei ollut Jeesus.

    Jeesus asetti kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen.

    ortodoksit ja katoliset eivät missään nimessä perustele aviolitton "sakramenttia" mainitsemallasi ns. Paavalin kirjeen kohdalla. Ne kohdat ovat aivan toisia ja tuo Paavalin kirjeen kohta ei mitenkään liity heillä sakramentin oerustelyuihin. Lue ensin aviolitton histroiaa käsitteleviä kirjoja ja kirkkohistorioita.

    Sakramentit ovat Jeesusken asettamia toimituksia, Pyhiä Riittejä, joita luterilaisella kirkolla on kaksi: kaste ja ehtoollinen.

    Katolisessa kirkossa sakramentti -käsitteen sisältö merkitsee täysin eri asiaa kuin luterilaisessa kirkossa. heille skaramentti ei tarkoita Jeesuksen asettamaa toimintaa, vaan kristittyjen pappien yms. keksimiä pyhiä toimituksia. Heillä on seitsemän sakramenttia:

    kaste, konfirmaatio, pyhä ehtoollinen, synninpäästö, papiksi vihkiminen, pyhä voitelu ja pyhä avioliitto. Pyhää eukaristia on myös heille sakramentti. Heidän perustelunsa skaramenteille vaihtelevat, mutta ovat laajoja perusteita.
    katolinen irkko on aina siunannut mies-mies -parien liitot ja nais-nais -parien liitot. Aviolitto kehitettiin 1100-luvulla ja runsas sata vuotta sen jälkeen se alkoi hitaasti levitä myös tavallisen kansan keskuuteen. Aviolitton sakramentti on hyvin nuori sakramentti, eikä sille ole Raamatyullista perustetta.

    ortodoksisessa kirkossa käsitteen skaramentti sisätö on aivan toinen kuin luterilaisessa kirkossa ja se eroaa voimakkaasti myös katolisen kirkon skaramenttikäsitteestä. ortodokseilla on seitsemän skaramenttia:

    Kaste
    Mirhavoitelu
    Ehtoollinen
    Katumus
    Pappeus, Avioliitto, Sairaanvoitelu

    Näitäkään skaremntteja ei perustella Jeesuksen asettamiksi, vaan osa niistä on pappien keksimiä pyhiä rituaaleja, joissa jäljitellään juutalaisten pappien suorittamia rituaaleja.
    ortodoksit ovat aina siunanneet samaa sukupuolta olevien liitot kunnes vasta 1700-luvun loppupuolelta alkoivat lopettamaan tätä käytäntöään.

    Kun tulet luterilaisuus palstalle väittämään aviolitton olevan sakramentti olisi hyvä, jos aluksi kertoisit, että minkä uskontokunnan mukaan aviolitto mielestäsi on sakramentti.

    Katolinen ja ortodoksi kirkot eivät perustele aviolitton sakramenttia mainitsemallasi paavalin kirjeen kohdalla.

    On jotenkin typerää trjua homoja katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon aviolitto -sakramentilla... Siinä ei ole mitään järkeä.

    Sinua ehkä ilahduttaa se, että luterilainen kirkko on alkanut nykyään toimia katolisen ja ortodoksisen kirkon ikivanhojen perinteiden kuten myös alkuseurakunnan tapojen tavalla: siunaamaan samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja.

    Äänestä

  • sakramenteista kirjoitti:

    Muistathan myös, että luterilaisuus ei ole mikään kirkko, ja että se on opetukseltaan harhaoppinen, luterilaisuudessa ei myöskään toteudu kristinopin mukainen pappeus ja siksi sen "piispat" ja kaikki muutkin "papit" ovat maallikoita. Pappi-nimitys on vain jäänyt käyttöön katoliselta ajalta.

    Äänestä

  • näkemyksissäsi kirjoitti:

    Aviolitto ei ole sakramentti luterilaisessa kirkossa. Jos olet ortodoksi tai katolinen, niin miksi tulet huutamaan luterilaisuus palstalle, että aviolitto on sakramentti?

    Ei luterilaiset pidä sakramentteina muuta kuin niitä, jotka Jeesus asetti sakramenteiksi. Kun katolisessa kirkossa keksittiin aviolitto 1100-luvulla, niin silloin ei vielä luterilaista kirkkoa ollut. Tuolloin aviolittoon solmittiin vain ylähäisiä ja tavalliset uskovaiset edelleen elivät avoliitossa. Samoin Jumalan siunaamia avolittoja oli kahden miehen välillä ja kahden naisen välillä.

    Nämä ovat historian faktaa. Jos mielestäsi alkuseurakunnat ja kaikki uskovaiset tuhannetta vuotta sen jälkeen joutuivat helvettiin, niin ne joutuivat sinun nykyisen Raamatun tulkintasi mukaan helvettiin. Heidän Raamattunsa oli kovin erilainen kuin tämä nykyinen laitos.

    Sinun tapasi uskoa on valtavan uusi. Se syntyi 1800-luvun loppupuolella ja hioutui vasta 1900-luvulla.

    Kun edustat jotakin muuta kirkkoa, niin kirjoita esim. "meillä katolisessa kirkossa aviolitto on sakramentti", äläkä yritä valehdella luterilaisuus palstalla, että aviolitto olisi sakramentti luterilaisessa kirkossa.

    Avioliitolla on homouden kanssa vain se tekeminen, että alkuseurakunnissa ja aina sen jälkeen katoliset ja ortodoksit siunasivat myös mies-mies -pareja ja nais-nais -pareja.

    Luterilainen kirkko erosi näistä katolisten ja ortodoksien aviolittokäsityksistä sekä heidän käsityksistään siinä, keitä saa siunata. Luterilaiset eivät alkaneet siunata homolittoja kuten oertodoksit ja katoliset olivat tehneet.

    No nykyään luterilainen kirkko näkee, että vanhin uskovaisien käyttäytymistapa samaa sukupuolta olevien parien suhteen on heidän liittonsa siunaaminen, kuten alkuseurakunnasta lähtien on tehty. Nyt luterilainen kirkko on palautunut tuohon uskovaisien vanhaan käytäntöön ja pappi siunaa homolittot pyydettäessä.

    Aviolitto siis ei ole sakramentti.

    Aviolitto ei ole mikään syy torjua homoutta. Se on ihmisen typeryyteen perustuva syy, muta mitään Raamatullista perustaa sillä ei ole.

    On mukava nähdä, että sinä olet lukenut Hitlerin kirjoja. Mibäkin olen opiskeluaikana lukenut. Koska kuitenkin epäilen, ettet ole niitä lukenut, niin toivoisin sinun olevan asiallinen (toki, et ole uskovainen, koska kirkoittelet valheita ja nimittelet ihmisiä Hitlerin kaltaiseksi argumentoijaksi), jos sinun etiikkaasi mitenkään mahtuu edes hiven asiallisuutta.

    sakramentit ovat sellaisia toimituksia, jotka JEESUS ASETTI. paavalin ko. kirjeen kirjoittajaa ei tunneta, mutta se on kirjoitettu 150 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen. Tämä kirjoittaja ei ollut Jeesus.

    Jeesus asetti kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen.

    ortodoksit ja katoliset eivät missään nimessä perustele aviolitton "sakramenttia" mainitsemallasi ns. Paavalin kirjeen kohdalla. Ne kohdat ovat aivan toisia ja tuo Paavalin kirjeen kohta ei mitenkään liity heillä sakramentin oerustelyuihin. Lue ensin aviolitton histroiaa käsitteleviä kirjoja ja kirkkohistorioita.

    Tämä on avoin keskustelufoorumi, jossa kaikki voivat esittää näkemyksiään.

    En ole väittänyt, että avioliitto on sakramentti luterilaisessa kirkossa.

    Uuden testamentin kaikki nykyisin käytössä olevat osat ovat kanonisoitu ja siksi keskenään yhtä arvokkaat, myös Paavalin kirje efesolaisille.

    Vaikka esiinnytkin ortodoksisen uskon perusteiden tuntijana, luotan silti enemmän Pietarin Hengellisessä Akatemiassa omaksumiini oppeihin.

    Kirkkojen sakramenttikäytäntö on syntynyt ja vakiintunut Jeesuksen jälkeisenä aikana ja vaihtelee eri kirkkokunnissa. Huojuvinta käsitys sakramenteista on yli 1500 vuotta Kristuksen jälkeen syntyneen luterilaisen yhteisön keskuudessa.

    Kristillisen kirkon velvollisuus on tehdä selväksi, että homous on synti, joka pitää kaikin voimin torjua eikä ymmärtää. Kristillinen avioliitto on pyhä ja Jumalan säätämä miehen ja naisen välinen liitto, joka on homoilta suljettu.

    kuitenkin se, että osaa lukea ja kirjoittaa. Täällä eräs kirjoittaja, joka väittää olevansa akateemisesti sivistynyt, ei osaa kumpaakaan.

    Äänestä

  • totuus! kirjoitti:

    Muistathan myös, että luterilaisuus ei ole mikään kirkko, ja että se on opetukseltaan harhaoppinen, luterilaisuudessa ei myöskään toteudu kristinopin mukainen pappeus ja siksi sen "piispat" ja kaikki muutkin "papit" ovat maallikoita. Pappi-nimitys on vain jäänyt käyttöön katoliselta ajalta.

    En ymmärrä näitä besserwissereitä, jotka julistavat eri tavalla kuin itse uskovat harhaoppisiksi. Millä perusteella heidän oppinsa ei ole harhaoppia ja millä perusteella vain he ovat oikeassa? Suomessa on luterilainen kirkko ja siihen kuuluu suurin osa suomalaisista. Tuntuu absurdilta tulla väittämään suurimman osan suomalaisista olevan harhaoppisia.

    "... luterilaisuudessa ei myöskään toteudu kristinopin mukainen pappeus." Mikä se kristinopin mukainen pappeus sitten on? Raamatun mukainen pappeus ei toteudu missään kirkossa, sillä Raamatun mukaan papin tulee olla naimisissa ( yhden vaimon mies ) ja hänellä tulee olla lapsia. Maallikoita ovat sitten kaikkien kirkkojen papit. Jos olet eri mieltä, niin kerro, missä kirkossa on pappeina vain naimisissa olevia miehiä, joilla on lapsia.

    En ymmärrä niitä, jotka kiertävät eri tavalla kuin itse uskovien palstoilla hokemassa muiden olevan harhaoppisia. Jos ei ole yhtään ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta muita kohtaan, niin miksi ei sitten pysy vain samoin ajattelevien parissa? Muita tuomitsemalla ei saa mitään hyvää aikaan.

    Sana pappi niin kuin myös risti, pakana, raamattu ja suntio ovat vanhoja lainoja venäjän kielestä. Ei katolilaisilla ole niihin mitään etuoikeutta.

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    Tämä on avoin keskustelufoorumi, jossa kaikki voivat esittää näkemyksiään.

    En ole väittänyt, että avioliitto on sakramentti luterilaisessa kirkossa.

    Uuden testamentin kaikki nykyisin käytössä olevat osat ovat kanonisoitu ja siksi keskenään yhtä arvokkaat, myös Paavalin kirje efesolaisille.

    Vaikka esiinnytkin ortodoksisen uskon perusteiden tuntijana, luotan silti enemmän Pietarin Hengellisessä Akatemiassa omaksumiini oppeihin.

    Kirkkojen sakramenttikäytäntö on syntynyt ja vakiintunut Jeesuksen jälkeisenä aikana ja vaihtelee eri kirkkokunnissa. Huojuvinta käsitys sakramenteista on yli 1500 vuotta Kristuksen jälkeen syntyneen luterilaisen yhteisön keskuudessa.

    Kristillisen kirkon velvollisuus on tehdä selväksi, että homous on synti, joka pitää kaikin voimin torjua eikä ymmärtää. Kristillinen avioliitto on pyhä ja Jumalan säätämä miehen ja naisen välinen liitto, joka on homoilta suljettu.

    ei ole koskaan missään kirkolliskokouksessaan määritellyt kuinka monta mysteeriä eli sakramenttia on olemassa yms siihen kuuluvia asioita, mistä paljolti johtuu sakramenttikäytännön horjuvaisuus nykyisissä kristillisissä kirkoissa ja yhteisöissä.

    Sakramenttien seitsenluku on (ortodoksisessa)kirkossa vakiintunut vasta Bysantin kukistumisen jälkeen, joten se on ilmeisesti roomalaiskatolista vaikutusta? Luterilaisessa kirkossa taas asia ymmärretään suppeammin.

    Olen vain halunnut torjua ne mielestäni absurdit väitteet, ettei kristittyjen keskuudessa olisi tunnettu avioliittoinstituutiota ennen kuin joskus toisella vuosituhannella tai ehkä vasta 1800-luvulla (Väitteitten esittäjä kirjoittaa hyvin epäselvästi) sekä sen, että kirkko olisi hyväksynyt homoseksuaalisuuden ja varhaiskirkon aikana siunannut homosuhteet.

    Olen huomannut, että tähän homoseksuaalisuutta koskevaan keskusteluun liittyy paljon epärehellisyyttä, kun yritetään väkisin hyväksyä sellaista, mitä tavalliset heteroseksuaaliset ihmiset luonnostaan pitävät poikkeavana. Eikö olisi reilumpaa myös luterilaisten myöntää synnit synneiksi? Kaikki me olemme vajavaisia ja harhaanosuvia.

    En ole mielestäni esiintynyt minään ortodoksisuuden tuntijana, olen vain vuosikymmenet yrittänyt elää ortodoksina. Tietoni ovat siis pitkälti kokemusperäisiä. Minulla on kyllä jonkinlainen teologinen koulutuskin. Olen opiskellut teologisia aineita sekä Helsingin, että Joensuun yliopistoissa, ja olen nyt kirkkohistorian jatko-opiskelija.

    Minkälainen on muuten Pietarin Hengellisen Akatemian taso esim Joensuuhun verrattuna? Olisi kiintoisaa tietää.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    En ymmärrä näitä besserwissereitä, jotka julistavat eri tavalla kuin itse uskovat harhaoppisiksi. Millä perusteella heidän oppinsa ei ole harhaoppia ja millä perusteella vain he ovat oikeassa? Suomessa on luterilainen kirkko ja siihen kuuluu suurin osa suomalaisista. Tuntuu absurdilta tulla väittämään suurimman osan suomalaisista olevan harhaoppisia.

    "... luterilaisuudessa ei myöskään toteudu kristinopin mukainen pappeus." Mikä se kristinopin mukainen pappeus sitten on? Raamatun mukainen pappeus ei toteudu missään kirkossa, sillä Raamatun mukaan papin tulee olla naimisissa ( yhden vaimon mies ) ja hänellä tulee olla lapsia. Maallikoita ovat sitten kaikkien kirkkojen papit. Jos olet eri mieltä, niin kerro, missä kirkossa on pappeina vain naimisissa olevia miehiä, joilla on lapsia.

    En ymmärrä niitä, jotka kiertävät eri tavalla kuin itse uskovien palstoilla hokemassa muiden olevan harhaoppisia. Jos ei ole yhtään ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta muita kohtaan, niin miksi ei sitten pysy vain samoin ajattelevien parissa? Muita tuomitsemalla ei saa mitään hyvää aikaan.

    Sana pappi niin kuin myös risti, pakana, raamattu ja suntio ovat vanhoja lainoja venäjän kielestä. Ei katolilaisilla ole niihin mitään etuoikeutta.

    homoseksuaalisuus. Sakramenteista ruvettiin väittelemään sen takia, kun eräs kekustelija esitti väitteen, että kristityt eivät olisi tunteneet avioliittoinstituutiota ollenkaan kirkon ensimmäisellä vuosituhannella tai myöhemminkään.

    Oli avioliitto sitten sakramentti tai maallinen sopimus, niin aina se on kuitenkin ollut kunniassa kristittyjen keskuudessa.

    Äänestä

  • totuus! kirjoitti:

    Muistathan myös, että luterilaisuus ei ole mikään kirkko, ja että se on opetukseltaan harhaoppinen, luterilaisuudessa ei myöskään toteudu kristinopin mukainen pappeus ja siksi sen "piispat" ja kaikki muutkin "papit" ovat maallikoita. Pappi-nimitys on vain jäänyt käyttöön katoliselta ajalta.

    Luterilaisuus on harhaoppinen niiden mielestä, jotka eivät usko kuin luterilaiset.

    Olen luterilainen, eikä luterilaisuus ole minulle harhaoppista.

    Luterilaisuudessa ollaan menty koko ajan enemmän takaisin alkuseurakuntien käytäntöön ja on paljon jätetty taaksen oppeja, joihin viittaat oikeina oppeina.

    jeesushan ei perustanut uskontoa. Jeesus ei opettanut oppeja. Opeilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa.

    Opit kuuluvat uskontoon. Uskonnot ovat ihmisten keksintöä, ei Jumalan. uskontojen opit ja kaikki käsitykset oikeaoppisuudesta ja vääräoppisuudesta ovat vain erehtyväisten ihmisten oppirakennelmia, joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa.

    vain lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

    Äänestä

Homnot ja lesbot ovat vääristelleet paljon muutakin. Niinkuin yleinen asenne on alkanut kääntyä siihen, että Raamattu hyväksyy homoliitot. Viimeisin perustelu, mitä kuulin oli sellainen että apokryfikirjoissa kuulemma homous sallitaan, mutta ahdasmieliset ihmiset ovat sen jostain syystä pudottaneet pois. Kyllä riittää mielikuvistusta homojen puolustelijoilla.

Äänestä
  • Nykyinen Raamatun selitys on ottanut sen kannan, että UT:ssa tuomitaan vain tilapäinen homoseksuaalisuus tai bi-seksuaalisten ihmisten homosuhteet.

    Roomalaiskirjeen I:ssä luvussa, missä apostoli Paavali puhuu homoseksuaalisista suhteista sanotaan: " Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät (siis pakanat)häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat VAIHTANEET luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin kuin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet haureutta miespuolet miespuolten kanssa..."

    Nykyiset Helsingin yliopiston Eksegetiikan laitoksen eksegeetit selittävät tekstin niin, ettei antiikin aikana vielä tiedetty, että jotkut ihmiset ovat syntyneet homoseksuaalisiksi eivätkä suinkaan vaihtaneet seksuaalista identiteettiään. UT:sta ei siis saa paljoakaan valaistusta tähän kysymykseen.

    Mitä tulee ns UT:n apogryyfikrjoihin, niin kysymyksessä ovat kirjat, jotka eivät koskaan ole kuuluneetkaan UT:n kaanoniin ja monet niistä ovat gnostilaisten lahkojen parissa syntyneitä kristilliseltä kannalta täysin arvottomia kirjoituksia.

    Niitä ei saa sekoittaa ns VT:n apogryyfeihin toiselta nimeltä deuterokanonisiin kirjoihin, jotka esiintyvät Septuagintassa. VT suhtautuu homoseksuaalisiin tekoihin täysin kielteisesti ja ne torjutaan Mooseksen kirjojen puhtaussäännöissä.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Nykyinen Raamatun selitys on ottanut sen kannan, että UT:ssa tuomitaan vain tilapäinen homoseksuaalisuus tai bi-seksuaalisten ihmisten homosuhteet.

    Eivät tietenkään tienneet antiikin aikana, että seksuaalisuuskin on eri yksilöillä erilaista, kuten on kaikki muutkin ominaisuudet veriryhmiä myöten, se on luonnollista muuntelua, jota on kaikissa populaatioissa. Tutkimus on kehittynyt ja nykyisin tiedetään monia asioita paremmin kuin aikaan, jolloin Raamatun tekstejä kirjoiteltiin. Jos kirjoittajat olisivat tienneet asita jo silloin, totta kai he olisivat kirjoittaneet oikein.
    Kristittyinä meidän pitää kuitenkin muistaa, että homouden ja homojen tuomiseminen ei ole kristinuskon perusasia, vaan se on aivan muuta. Kaikissa tilanteissa kristityn pitää muistaa myös lähimmäisenrakkaus ja kunnioitus Jumalan omaksi kuvakseen luomia lähimmäisiä kohtaan. Toisia ei tarvitse muistuttaa heidän synneistään, sillä jokaisella on omissankin tarpeeksi miettimistä.

    Niinpä niin M-LS, sinäkin voisit pohtia, miksi sinua kiinnostaa lukea Raamattua valikoiden sieltä homouden tuomitseminen. Kaikkiin tulkintoihin liittyy omaa valintaa ja näkemystä, jotka juontavat alkunsa joskus omiin pelkoihin ja ahdistuksiin. Yhtä hyvin voisit keskittyä esim. siihen miten saastaisen syntinen nainen on synnytettyään tai kuukautisten jälkeen, ja miten saastaisen syntinen mies on naiseen yhdyttyään tai naista himoittuaan.

    Äänestä

  • miten olisivat voineetkaan kirjoitti:

    Olen huomannut näihin homokeskusteluihin liittyvän henkisen epärehellisyyden. Sen tähden tämä keskustelu on alkanut kiinnostaa minua. Nykyään ei ole poliittisesti korrektia sanoa yhtään poikkipuolista sanaa lesboista ja homoista tai heidän käytöksestään.

    Vielä minun nuoruudessani 1970-luvun alussa homoseksuaaliset teot olivat rikoksia ja homous mielisairautta. Suuren kansainvälisen painostuksen takia homoseksuaalisuus on nykyisin poistettu kansainvälisestä sairausluettelosta.

    Mutta se ei tarkoita sitä, että me tavalliset heteroseksuaaliset ihmiset olisimme alkaneet pitää homoutta ihmisellä normaaliin vaihteluun kuuluvana asiana, niinkuin sinä väität sen olevan. Paljon vähemmänkin normaalista poikkeavia ihmisiä pidetään vammaisina. Minusta homoseksuaalit ovat verrattavissa kuuroihin. Syntymäkuurot ovat mielestään kielellinen vähemmistöryhmä. Muiden mielestä he ovat vammaisia.

    En kannata täysi-ikäisten ihmisten seksuaalisuhteiden kriminalisointia, mikäli niihin ei liity hyväksikäyttöä kuten esim prostituutiota. Mutta en hyväksy niiden rinnastamista avioliittoon. Homosuhteiden tunnustaminen synniksi olisi minusta myös täysin paikallaan. Ihmisen mielenterveydelle on näet hyväksi olla henkisesti rehellinen.

    Mitä tulee muihin mainitsemiisi kultillisen epäpuhtauden muotoihin, niin säädökset niistä päätyivät Mooseksen laista myöhemmin (luultavasti jo alkukirkon aikana) kanonisiin lakeihin, joita omassa kirkossani (ortodoksisessa kirkossa)edelleenkin noudatetaan.

    Ortodoksinaiset eivät mene ehtoolliselle silloin, kun heillä on kuukautiset. Synnyttänyt äiti ei meillä mene kirkkoon ennen kuin neljäkymmentä päivää hänen synnytyksestään on kulunut ja hän on parantunut tilastaan. Hänet myös kirkotetaan ennen ehtoollisyhteyteen palaamista. Ehtoollista edeltävään täyspaastoon kuuluu myös sukupuolinen pidättyvyys, jota tietääkseni kaikki ortodoksit tarkasti noudattavat. Emme myöskään syö verta tai veristä lihaa, koska sekin kielletään UT:ssa.

    Kaikki Mooseksen lait eivät ole päätyneet UT:iin, ja siten kristittyjen noudatettaviksi, mutta apostolit pitivät tärkeänä kavahtaa verta ja haureutta (=avioliiton ulkopuolista seksiä) sekä kielsivät syömästä verta, lihaa, josta ei ollut veri pois laskettu sekä epäjumalille uhrattua lihaa Apt 15: 28-29.

    En lue Raamattua valikoivasti, niin kuin väität, vaan hyvin johdonmukaisesti ja yritän noudattaa Herran käskyjä ja apostolien opetusta. Se, että pidän homoseksuaalisia suhteita syntinä ei myöskään estä minua tai muita konservatiivikristittyjä, joita on myös luterilaisessa kirkossa, rakastamasta lähimmäisiäni henkilöön katsomatta jokapäiväisessä elämässäni.

    Kiitos vastauksestasi, se selittää paljon. Muuten enpä olisi asenteistasi voinut päätellä sinun olevan ortodoksi, kaikkea muuta kuten esim. lestadiolainen olisi tullut mieleeni.
    Ortodoksessakin on nyt sitten ainakin yksi epäihnimillinen tulokas, toivottavasti ymmärrät tilanteen vakavuuden ja hakeudut keskustelemaan rippi-isäsi kanssa. En ole koskaan kuullut kenenkään ortodoksisen piispan saati sitten patriarkan esittävän yhtä "reippaita" mielipiteitä kuin sinä esität, mutta eihän sinulla olekaan sellaista vastuuta kuin prelaateilla.

    juuri rippi-isäni kanssa, ja hän on täsmälleen samaa mieltä kanssani, sillä näkemykseni ovat täysin yhteneväisiä ortodoksisen kirkon kannan kanssa.

    En muuten ymmärrä mitä epäinhimillistä näissä näkemyksissä näet, mutta ehkä tässä on kysymys sukupolvierosta ajattelussa. Olet muuten väärässä. En ole ortodoksina mikään tulokas, vaan vanha ja hyvin koeteltu ortodoksikristitty.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Nykyinen Raamatun selitys on ottanut sen kannan, että UT:ssa tuomitaan vain tilapäinen homoseksuaalisuus tai bi-seksuaalisten ihmisten homosuhteet.

    Roomalaiskirjeen I:ssä luvussa, missä apostoli Paavali puhuu homoseksuaalisista suhteista sanotaan: " Sen tähden Jumala on hyljännyt heidät (siis pakanat)häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat VAIHTANEET luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin kuin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet haureutta miespuolet miespuolten kanssa..."

    Nykyiset Helsingin yliopiston Eksegetiikan laitoksen eksegeetit selittävät tekstin niin, ettei antiikin aikana vielä tiedetty, että jotkut ihmiset ovat syntyneet homoseksuaalisiksi eivätkä suinkaan vaihtaneet seksuaalista identiteettiään. UT:sta ei siis saa paljoakaan valaistusta tähän kysymykseen.

    Mitä tulee ns UT:n apogryyfikrjoihin, niin kysymyksessä ovat kirjat, jotka eivät koskaan ole kuuluneetkaan UT:n kaanoniin ja monet niistä ovat gnostilaisten lahkojen parissa syntyneitä kristilliseltä kannalta täysin arvottomia kirjoituksia.

    Niitä ei saa sekoittaa ns VT:n apogryyfeihin toiselta nimeltä deuterokanonisiin kirjoihin, jotka esiintyvät Septuagintassa. VT suhtautuu homoseksuaalisiin tekoihin täysin kielteisesti ja ne torjutaan Mooseksen kirjojen puhtaussäännöissä.

    Room. 1. ns. Paavali (kirjoittaja ei ole oikeasti Paavali, sillä ko. kirje on kirjoitettu paljon Paavalin kuoleman jälkeen) ei kirjoita homoseksuaalisuudesta, vaan perustamastaan heteroiden seurakunnasta (alkuseurakunta), jossa harrastettiin roomalaisorgioita kuten ennen uskoontuloakin harrastettiin.

    On ikävä nämä Raamatun kuvaamat tosi asiat :

    alkuseurakunnassa harrastettiin orgioita.

    Mitkään viitteet eivät anna tukea sille, että Paavali olisi perustanut homoseurakunnan. Kysymys on heteroiden orgioista, joita Roomassa tuohon aikaan kaikki viettivät.

    Homoseksuaalisuus ei ole orgioissa elämistä, kuten hetroilla on tapana elää orgioissa: ainakin alkuseurakunnan heteroilla kuten Paavali kirjoitti.

    "naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden" on aina tulkittu tarkoittaneen sitä, että nämä naiset antoivat miestensä yhtyä peräaukkoonsa. peppuseksi eli analliseksi oli juutalisille luonnotonta ja kauhistus ja syntiä. Tuon lauseen on aina tulkittu tarkoittavan sitä, että nämä uskovaisetkin naiset antoivat miesten laueta heidän peräaukkoihinsa. Tämä analliseksi oli (ja on edelleen) orgioissa ihan tavallista, mutta paavali ei pitänyt siitä, koskao li juutalainen ja juutalaisista se oli luonnotonta.

    Tietosi eksegetiikasta ja alkuperäusteksteistä kaipaisivat myös korjaamista. Mutta koska olet kaiken muunkin tähän keskusteluun kirjoittanut miten sattuu ja valehdellen tai vääristellen tietoja, niin annetaanpa olla niiden korjaus.

    Lue ensin historiaa ennen kuin selität Raamattua tavoilla, joka on Raamatun vastaista ja valhetta.

    Äänestä

periaatteessa homous ei ole sen sen enempää seksiä kuin heterouskaan. seksi saa vain korostuneemman leiman kun ihmiset eivät tahdo hyväksyä homoja

Äänestä
  • ... ei sen kummallisempaa, oli seksiä tai ei, Syntiä se on silti. Helppoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sateenkaari kirjoitti:

Miksi homot ja lesbot ovat omineet termin sateenkaariväki ? Jumala asetti sateenkaaren vedenpaisumuksen jälkeen oman ja ihmisten välisen liiton merkiksi. On pilkkaa käyttää sateenkaarta seksihommien tunnuksena.

Mikä on uskovien ja kirkon kanta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu