Häkämies, Katainen ja Vapaavuori järkkäilivä legendaaariset kaupat.
Silloinhan lupaukset olivat aika selkeitä:
"Ei tule hintapiikkiä", koska säätely hoitaa homman.
"Lähinnä laskuttajan nimi vaihtuu", mutta muuten "kaikki ennallaan".
"Suomalaisten etu", koska rahaa tuli valtiolle ja eläkeyhtiötkin pääsivät mukaan.
Ja mitä sitten tapahtui?
➡️ Siirtohinnat nousivat tuntuvasti, käytännössä vuosittain, ja etenkin Carunan aikana (eli tämän uuden omistajaporukan aikana) asiakkaille alkoi kertyä enemmän ja enemmän maksurasitetta – osin perusteltuna investoinneilla, mutta myös reippailla tuotoilla.
➡️ Säätely ei ollutkaan niin tiukkaa kuin annettiin ymmärtää. Siirtoyhtiöillä oli mahdollista tehdä merkittäviä voittoja säännellyistä toiminnoista – kunhan vain pysyttiin viranomaisten määrittelemissä laskentaraameissa, jotka myöhemmin osoittautuivat aika löysiksi.
➡️ Poliittinen luottamus sai kovan kolauksen. Kataisen ja Vapaavuoren puheet eivät pitäneet kutiaan, ja tapaus jäi elämään esimerkkinä siitä, miten kauniit puheet eivät aina kohtaa arkitodellisuutta.
Fortumin sähköverkkokauppa vuodelta 2014
8
97
Vastaukset
- Anonyymi
Kokoomus on tuhon puolue.
- Anonyymi
Unohdit Haaviston !
- Anonyymi
Minkä Haaviston?
- Anonyymi
Tämä oli petosten petos.
Alperäinen verkosto ja sähköntuotanto
oli kansalisten rakentama ja kansallisessa omistuksessa. - Anonyymi
Haavisto valmisteli kyseisen kaupan.
- Anonyymi
Caruna on vain yksi sähkön siirtäjä kahdeksankymmenen muun kotimaisen yhtiön rinnalla.
Miksi Carunan kauppa vaikuttaisi muiden yhtiöiden hinnoitteluihin?
Caruna ei ole läheskään kallein sähkön siirtäjä, monet suomalaiset firmat ovat paljon kalliimpia.
Paljon vakavampi seuraus oli Caruna-kauppojen tuoton kanssa tehty kauppa.
Ostettiin Uniper, eikä tarkastettu tämän yhtiön tekemiä sitoumuksia saksalaisten kuluttajien taholle. Onneksi Saksan valtio osti Uniperin ja maksoi yhtiön kymmenien miljardien sitoumukset.
Caruna-kauppojen tuoma pääoma tuhlattiin Uniperiin. - Anonyymi
Katainen pitäisi hirteIIä Vapaavuoren munista ja päinvastoin ja tunkea niille Häkäpöntön muIukku persiiseen.
- Anonyymi
Hölmö kauppa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1192675Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701111Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2131079- 401005
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va38941- 47904
- 36896
- 5888
Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke123863Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36817