Persukaiset

Mitä puoluetta tulette äänestämään jatkossa kun PS kyykähtää? Palaatteko takaisin maanalle, kun inhimillisyys palaa takaisin?
32308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei vastaa kukaan. Persut ovat ihan sekaisin tänän päivän uutisista, että puolue on hajoamassa.

Äänestä

Innokkaimmat persuttajat ovat vetääntyneet koloihinsa ja jotkut vaihtaneet puoluetta.

Äänestä

Persut on pettänyt, siitä voin olla samaa mieltä kuin te vihervassarir. Vihervassarit kuitenkin pettivät jo aiemmin ja ovat pahempia huijareita kuin persut ikinä. Persut eivät ehkä pettäneet vaan persut petettiin. Vihervassublokki ajoi persut ansaan ja riekkuu sitä nyt innoissaan. Kokoomus on käyttänyt persuja hyväkseen ja repii nyt siitä kaiken irti. Suomi-parasta ja sen hölmöistä hrlposti huijattavista kansalaisista ei nyt tunnu mikään puolue piittaavan. No, minkäs sille mahtaa. Ei voi mittää. Kaikki pitää kestää. Vihervassareita en nyt kyllä ainakaan äänestä, kyllä jämpti on niin. SDP:tä periaatteessa voisin jos puolueessa tapahtuisi täydellinen muutos ja paluu siihen vanhaan Koiviston ja vaikka Sorsankin aikaan. Kokoomusta en äänestä just sen takia, mitä se persut apupuolueenaan puuhannut. Ilkka Suomisen kokoomusta voisin äänestää, mutta se on mennyttä aikaa sekin. Kokoomuksen Orpoa en kannata vaikka olen siis nyt poliittinen orpo. Jään taas ihmettelemään, mitä seuraa. Vaikeaahan kansalla on kun omiin johtajiin ei voi luottaa.

Äänestä
  • Siitä huolimatta demarit saivat eniten kannatusta. Maailma on muuttunut joistain Koiviston ja Sorsan ajoista eikä Koivisto ollut koskaan kansanedustaja.

    Äänestä

Maan työelämässä olevat äänestävät Riikka Purraa pääministerin paikalle. Demarien venäjä-mielinen Kimmo Kiljunen ja toverit eivät nauti työelämässä olevien luottamusta.

Äänestä
  • Kiljunen ei ole venäjämielinen vaan kokee rajan sulkemksen laittomaksi. Oikeusksnslerikin taitaa pyytää peruteluja päätökselle jatkaa sulkua.

    Äänestä

Kepu kuitenkin pettää aina.

Äänestä
  • Kysymys kuuluukin.
    Voiko Kepulaisia pettää uudestaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kysymys kuuluukin.
    Voiko Kepulaisia pettää uudestaan?

    En luota kepuun. Aina on pettänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    En luota kepuun. Aina on pettänyt.

    Esimerkkejä. Faktoja.
    Eipä taida olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Esimerkkejä. Faktoja.
    Eipä taida olla.

    Porissa lähtivät kokoomuksen kanssa tekemään vaaliliiliittoa ohi demarien ja kai on joskus muinoin tehnyt Koiviston presidenttikaudella kassakaappisopimuksen hallituspohjasta. Edellisessä hallituksessa maksatti puheenjohtajansa esiintymiskoulutuksia verovaroista ja vaati budjettiin tuplalapsilisiä jne.

    Äänestä

Yhdenasian puolue.
Ei jatkoon.

Äänestä

Rydmanko se oli kun persuista vertasi ay-liikettä moottoripyöräjengiin, mutta persuissa on ay-aktiiveja myös:

Perussuomalaisten ay-väki huolestui hallituksen aikeista: ”Hyökkäys suomalaisen työntekijän asemaa vastaan”
Perussuomalaisten ay-aktiivien yhdistys vetoaa perussuomalaisiin ministereihin ja kansanedustajiin, ettei hallitus poistaisi ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeutta.

Äänestä
  • Rydman oli Kokoomuksen äärioikoistossa. Persut, meni ja hyväksyi puolueeseen ja ohituskaistalla ministeripestiin.
    Satonen Kelaan ja Rydmankin saa hyvän pestin.
    Purra, onko sinulla selkarankaa kieltäytyä palkkiovirasta. Suomen Pankin johtokuntaan?

    Äänestä

Kokoomus on toiminut itsensä kannalta järkevästi, sillä persut ovat kärsineet Kokoomuslaisen politiikan toteuttamisesta, jota hallitus toteuttaa, mutta Kokoomus itse ei. Melko taidokasta toimintaa.

Äänestä
  • Ehkä taidokasta peliä mutta vedätystä siten, että moni on mennyt halpaan.

    Äänestä

Oliko muuta vaihtoehtoa.
Ota tai jätä.
Kyse onkin mitä Orpo on luvannut kabinetissa.

Äänestä
  • Äänestäjille lupasi vähän eri asioita. Ainakin sellaisella retoriikalla, ettei kaikki se, miten asioita tulee hoitamaan ollut kaikille selvää ja tiedossa.

    Äänestä

No ei tuo demarien mummonnussija kykene yhtään parempaan kuin persutkaan. Huuto on kova, mutta kun keinoja ei ole.

Äänestä
  • Kuvastat hyvin persujen toimintatapaa.

    Äänestä

  • Näkee persupapan puheista kuinka suhtautuu ihmisiin. Eipä ihme, että kannatus luisuu alas.

    Äänestä

  • Lähtötilanne on taloudellisesti kaikklle sama mutta kokoomus jakaa palikat epäreilusti.

    Äänestä

Persut ei kyykähdä vaan päinvastoin ihmisten järjenvalo syttyy ja he ymmärtävät totuuden muut puolueet vievät Suomen suohon. Eläköön PERUSSUOMALAISET.

Äänestä
  • Uskonlahko meininkiä. Aika syvältä on. Taitaa tulla vähemmistöhallitus. Ei persut riitaisana oysty olemaan sylikoirana.

    Äänestä

Hyvä provo. Persut menee maanalle lopullisesti. Heistä tulee yleinen sylkikuppi, niin ne ajat vaan muuttuvat. Paha saa aina palkkansa

Äänestä

Mutta vain Tampereella...

Äänestä

Perusta on murenrunut.
Olkaamme Suomalaisia.
Soini.
Rasismi ei edistä yhteiskunnan taloutta.
Se on oman pahanolon purkamista valittuun kohteeseen.
Suomalaisina olemme vastaan kaikkeen uuteen.
Jopa uuteen naapuriin.
Kaikki ei ole rasismia, mutta PS on tehnyt siitä kategorisesti oman agendansa.
Vihaa ja vihan lietsomista.
Olen vastahankaan maahanmuutosta, myönnän.
En kuitenkaan lähtisi persulinjalle, viha katkeruus.

Äänestä

Tässä esimerkki oikeistopuolueiden vedätyksestä ja petollisuudesta:

SDP voitti kuntavaalit Porissa ylivoimaisesti 31,5 prosentin kannatuksella.
Kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset solmivat pitkänperjantain vastaisena yönä teknisen vaaliliiton niin että nämä puolueet saavat vasemmistoa paremmat asemat, kun paikkoja aletaan jakaa Porin kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin. Neljällä puolueella on valtuustossa niukka enemmistö.
SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Neea Kähkönen on hyvin pettynyt erityisesti kokoomukseen.
– Neuvottelut piti aloittaa pääsiäisen jälkeen. Tämä tuli täysin puskista: selän takana on suhmuroitu.

Äänestä

5 on miehen luku,koska se ei hajoa.
6 on persun luku, koska se hajoaa,hajoaa,hajoaa.

Äänestä

Putiinin Satelliitti.
Palatkaa Siperiaan.

Äänestä

Sanna Marin petti äänestäjänsä ja lähti ulkomaille .
Tyypillinen demari , demari pettää aina .

Äänestä

Kaksi vuotta on riittävä aika ay-mafian alasajoon. Työehtosopimukset pois ja vain lakiin perustuvat edut duunarille, lähinnä työaikalaki ja vuosilomalaki. Palkat voidaan sopia paikallisesti työsuorituksen ostajan ja sen suorittajan kesken.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä puoluetta tulette äänestämään jatkossa kun PS kyykähtää? Palaatteko takaisin maanalle, kun inhimillisyys palaa takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu