Aivan uusi tuttavuus monelle puolueen jäsenelle.
Peruspuurtajat
Anonyymi-ap
16340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Huijaustahan se loppujen lopuksi
Moni entinen SAK:n jäsen kuuluu perspuurtajiin.
Onko peruspuurtajat puolueen salainen omatunto vaikka puolueen johto sanoo että empatia on sairasta?
Miten niin entinen ei nuo ole toistensa pois sulkevia laitoksia voi aivan hyvin olla liiton jäsen ja myös peruspuurtaja
no ei ole, mutta tunnetaankin enempi sisäsiittoisena vitsinä, jossa yksi reuna huutaa itkien luottamuksen lisäämistä duunareille ja samaan aikaan mukaeläkeläiseksi siirtynyt valkokaulustyömies Putkonen ja alivaltiosihteeri Slunga ohjaavat tekemisen suuntaa päinvastaiseksi. Peruspuurtajien roolina on olla mustapääfinni ay-väen punaisess naamassa. Se kuihtuu pois, jos persut käyttää vääriä lääkkeitä sen hoitamiseen tai se puristetaan pois puolueloikkareiden toimesta.
Peruspuurtajat - ihan hyvä sana! Peruspuurtajat voivat olla rehellisiä isänmaallisia duunareita ja yhtä hyvin myös pienyrittäjiä, jotka saattavat paiskia töitä vieläkin kovemmin kuin palkkatyötä tekevät. Molemmat ryhmät ovat perussuomalaisten peruskannattajia ja molemmille ryhmille Orpon hallituksen talouspolitiikka on ollut märkä rätti päin pläsiä. Toki palkansaajien ja yrittäjien välillä on tietty perusristiriita, mutta sitä varten on demokratia ja sopimusyhteiskunta. Kun ristiriidan sääntely onnistuu niin talous kasvaa tasapainoisesti, Suomi porskuttaa ja sekä duunarit että yrittäjät hyötyvät. Hyvätuloiset duunarit ovat yrittäjille hyviä asiakkaita ja menestyvät yrittäjät ovat duunareille hyviä työnantajia. EK:n edustamat globaaliyhtiöt ja niiden omistajat ja johtajat eli Iso Raha ovat toista maata. Iso Raha ei ole riippuvainen Suomesta. Juuri Ison Rahan etuja Orpon hallitus on kuitenkin yksipuolisesti ajanut. Globaaliyhtiöt voivat toki olla hyödyllisiä valtiolle ja sen kansalaisille - tuovathan ne rahaa maahan - mutta vain jos yhteiskunta pitää huolen siitä, että se raha menee jakoon eikä kasaannu liikaa vain harvoille ökyrikkaille.
PerusPuurtajat ei ole ammattiliitto.
Se on lähinnä asiasta kiinnostunut kerho.
Perussuomalaisilla ei ole työjalkineita, kun ne eivät ole työelämässä koskaan olleetkaan.
Kyllä valehtelukin käy puurtamisesta, ainakin joillekin.
Persujen makkarateltoilla on nähty melkoista peruSSpuurtamista poikain kesken?
Peruspuurtajien olisi pitänyt lakkauttaa toimintansa tai ainakin vaihtaa nimensä Perusduunarit eliitin puolesta, 2023, kun hallapurrat ryhtyivät avoimesti ajamaan työnantajien asiaa.
Riittääkö noiden peruspuurtajien laskemiseen yhden käden sormet vai pitääkö ottaa toinenkin avuksi?
perus puurtaja onko se sellainen joka toisille puurtaa !
Vaatii tiettyä kansalaisrohkeutta asettua puoluejohdon linjauksille kriittiseksi kansan ääneksi
HYVÄ että puolueessa on sentään jokin kansan ääni ettei koko ajan vaan sitä EK:ta ja SY:tä
Ei meidän pitäjässä eikä meidän baarissa ole mitään havaintoja persupuurtajista.
Meillä päin näkyy vain Kelapersuja.