Arkkipiispa Elia?

Olipa rasittuneen oloinen tuolla Uspenskin palveluksessa, ja vähän sekoili vuoroissaan. Oliko sairas, jännittikö, vai onko aina tuollainen?

Ja en tarkoita että arvostelisin häntä, kunhan vain kiinnostaa mistä on kysymys. En ole koskaan osallistunut hänen toimittamiinsa palveluksiin niin en tiedä jos vaikka aina on tuota.
1630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olin tällä kertaa Espoossa pääsiäisyön palveluksessa mutta kyllä isä esipaimen minusta oli ihan hyvävointinen Palmusunnuntaina ja Suuren viikon palveluksissa joissa kävin. Sikäli kun katsoin myös Uspenskin palvelusta YLE:n tallenteelta niin kyllähän Elia esim. lauloi hyvinkin voimakkaalla äänellä ja nuotissa vaikka jotain sekoilua taisi olla. Sekoilua on toki aina kun on kyse Basileios Suuren neljän tunnin seteistä. Olen ponomarina aikoinani muutaman kerran vetänyt tuon läpi ja sekoiluksi meni aina.

Minusta Elia, vaikka toki on jo kohta virallisessa eläkeiässä, on jättänyt ihan pirtsakan vaikutelman arkkipiispana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olipa rasittuneen oloinen tuolla Uspenskin palveluksessa, ja vähän sekoili vuoroissaan. Oliko sairas, jännittikö, vai onko aina tuollainen?

Ja en tarkoita että arvostelisin häntä, kunhan vain kiinnostaa mistä on kysymys. En ole koskaan osallistunut hänen toimittamiinsa palveluksiin niin en tiedä jos vaikka aina on tuota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu