Volvon DP -81 vetari rutisee, missä vika?

Tuli tuossa viikonloppuna tehtyä plaani nopeuksilla hieman normaalia tiukempi mutka ja vetolaitteesta pääsi kyllä paha ääni. Ääni oli rutinan ja "jurrutuksen" sekaista. Pysäytin ja kokeilin kiihdyttää uudestaan; noin 1800RPM ( diesel kone max 3600rpm),asti kuulosti ihan hyvältä, mutta sitten sama toistui. Hidastin ja kokeilin muutaman kerran uudestaan. Sama laulu.

Sitten yht äkkiä ei enää kuulunut tuota ääntä. Plaaniin pääsi ihan kivasti ja jos sieltä perästä jotain ääntä kuului niin se oli kyllä niin ja näin, että pystyykö havaitsemaan.

No seuraavana päivänä olin taas liikenteessä ja plaanissa yht äkkiä noin 0,5s tuntui kuin veto olisi kadonnut kokonaan ja sitten tuli takaisin. Vähän kuin joku olisi painanut jarrua. Ääni ei kuulostanut pahalta. Jatkoin ajoa ja jokin matka myöhemmin kaarroksessa tuli taas tuo jurrutus ääni. Täristää jonkin verran.

Missähän mahtaa olla vika? Itse olen pohtinut vaihtoehtoja;

a) vetonivel risa
b) kartio kytkin luistaa

Vahviten epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta mikä hitto toi "jarrutus" juttu sitten oli?

Osaako joku sanoa paljon tollaiset nivelet maksavat? Tarkoitan siis sitä "kardaani niveltä". Sen vaihtohan ei ole hankala homma. Mistä voisi saada halvalla pk-seudulla?

Kiitokset kommenteista
92086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nivel todennäköisesti rallattaa. Millöin olet vaihtanut viimeksi?

Missä kohtaa volvon vetarissa on kartiokytkin?

Äänestä

  • AriT kirjoitti:

    Ellet sattunut tietämään, niin VP-vetareiden kartiokytkin löytyy ylävaihteistosta. Kts. esim. tästä kuvasta kytkimen kartio osa 43, rakenne on samankaltainen useimmissa VP-vetolaitteissa:
    http://volvopentaparts.stemtostern.com/VolvoDiagrams/ShowAssembly.asp?ID=72852

    Mikä muuten tuon kartiokytkimen tarkoitus on?
    Sellaistahan ei muissa vetareissa taida olla tai oikeastaan minun kokemukseni rajoittuu Cobraan ja V-P SX:ään...

    Äänestä

  • Maakke kirjoitti:

    Mikä muuten tuon kartiokytkimen tarkoitus on?
    Sellaistahan ei muissa vetareissa taida olla tai oikeastaan minun kokemukseni rajoittuu Cobraan ja V-P SX:ään...

    Kyllä jokaisessa vetolaitteessa pitää voima välittää jollain systeemillä moottoriin kytkeytyvältä vaaka-akselilta potkurille (potkureille) menevälle pystyakselille. Lisäksi pitää jollain systeemillä toteuttaa vaihteen siirto (vapaa. eteen, taakse). Tämä on tyypillisesti toteutettu kartiokytkimellä, joka on merikytkimissä yleinen konstruktio. Käsittääkseni kytkin sijaitsee useimmiten vetolaitteissa ylävaihteessa, alapäässä on vain hammaspyörät potkuriakselille.

    Tässä VP:n toteutuksessa kartio siis liikkuu vaihteensiirtimen voimasta (em. kuvassa osanro 55) ylös- ja alaspäin ja hammaspyörän (11) sisäpuolella oleva vastakartio(?) 'imaisee' vaihteen päälle. Näin olen asian puheista ja kuvista ymmärtänyt, mutta en ole konepuolen asiantuntija, joten paremmin tietävät korjatkoon.

    Myös VP SX:stä löytyy vastaava toteutus: http://volvopentaparts.stemtostern.com/VolvoDiagrams/ShowAssembly.asp?ID=sxup1 Vapaalla pystyakselin päällä olevat hammaspyörät (16) pyörivät vapaina eri suuntiin, kytkinkartion (37) siirto ylös tai alas vaihteensiirtimellä kytkee vaihteen päälle ja pystyakselin alkaa pyörimään. Cobrassakin uskoisin tälläisen systeemin löytyvän.

    Aivan eli se vastaa omsikan ja SX:n clutch doggia.
    Varsinkin omsikassa tämä osa on kulutustavaraa kun vaihde lyödään raakasti päälle ja ainoastaan hiukan tyhjänkäyntiä
    hetkellisesti alentamalla pehmennetään iskua.
    Vaihde pysyy päällä kytkimen hampaiden kiinnittyessä rattaiden vastaaviin hahloihin.

    Volvon kartiokytkin taitaa ottaa hiukan mielyttävämmin kiinni ja perustuu kitkaan.

    Äänestä

  • Kysymyksen asettelusta (nivelen vaihto) päätellen se olisi pitänyt vaihtaa? Onko tämä normaali huoltotoimen pide ja kuinka usein pitäisi vaihtaa? Ainakaan Volvon huolto-ohjeet ei tästä puhu mitään ja tämä tuli uutena tietona mulle. Se on kyllä ollut tiedossa, että jossain vaiheessa tulee tiensä päähän, mutta koneella ajettu vasta vajaa 700h.

    Äänestä

  • Maakke kirjoitti:

    Aivan eli se vastaa omsikan ja SX:n clutch doggia.
    Varsinkin omsikassa tämä osa on kulutustavaraa kun vaihde lyödään raakasti päälle ja ainoastaan hiukan tyhjänkäyntiä
    hetkellisesti alentamalla pehmennetään iskua.
    Vaihde pysyy päällä kytkimen hampaiden kiinnittyessä rattaiden vastaaviin hahloihin.

    Volvon kartiokytkin taitaa ottaa hiukan mielyttävämmin kiinni ja perustuu kitkaan.

    Joissakin VP:n englanninkielisissä esitteissä on sanottu, että kartiokytkin (cone clutch) olisi patentoitu, tämä voi estää muiden valmistajien saman rakenteen käyttämisen. Samahan koskenee VP:n kaksoispotkurijärjestelmää (Duoprop).

    Kyllä Volvonkin kytkin kolahtaa päälle kytkeytyessään vaikka kartion kytkinpinnat ovatkin sileät. Moni luulee että, kolahdus on vian merkki, mutta asia on juuri päinvastoin. Silloin, kun vaihde alkaa mennä päälle pehmeästi, on piakkoin tiedossa vaikeuksia. Seuraava vaihe on se, että vaihteen päälle saaminen vaatii tyhjäkäyntikierroksia huomattavasti enemmän kaasua.

    Tämä VP:n 'ominaisuus' on tuttu monille vanhemman vetolaitteen omistajille. Itselleni vika alkoi esiintyä edellisellä koneella ensimmäisen kerran vm. -88 DP 290:ssa n. 1100 h jälkeen. Ensiksi kartion vastepinnat karhennettiin ja parin kesän (n. 1500 h) jälkeen kartio vaihdettiin uuteen (remppa teetettynä osineen >800 e).

    Uudemmissa VP:n vetareissa kartio ja hammasrattaat on toisenlaista materiaalia eikä vika ole ilmeisesti niin yleinen. Kytkeytyessään kartio aina luistaa jonkin verran, josta aiheutuu pintojen kulumista ja/tai kiillottumista. Itse asiassa en tiedä, mikä tuon kartion pitää tiukasti paikoillaan, ymmärtääkseni vaihteensiirtäjä vain tönäisee mötikän liikkeelle. Toimiessaan VP:n vetarit toimivat hyvin, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan murheita on huomattavasti enemmän kuin perinteisen merivaihteen ja akselivedon kanssa (molemmista on kokemuksia).

    Äänestä

  • uistelija kirjoitti:

    Kysymyksen asettelusta (nivelen vaihto) päätellen se olisi pitänyt vaihtaa? Onko tämä normaali huoltotoimen pide ja kuinka usein pitäisi vaihtaa? Ainakaan Volvon huolto-ohjeet ei tästä puhu mitään ja tämä tuli uutena tietona mulle. Se on kyllä ollut tiedossa, että jossain vaiheessa tulee tiensä päähän, mutta koneella ajettu vasta vajaa 700h.

    Itse vaihdoin kolmekesää sitten ja ostin nivelet US-partsista, viimesyksynä alkoi taas juristaa noin 300 tunnin ajon jälkeen.
    Tänä keväänä vaihdoin orkkikset (lähes tuplahinta) ja katotaan nyt kestääkö paremmin.
    Itsellä on se ongelma että joudun ajamaan hieman "negalla" eli miinuksen puolella trimmikulmasssa joten se syö niveliä jonkin verran enemmän.
    Huomautuksena sellainen juttu että kannattaa tarkistella sitä paljekumia ja pitää sitä ehjänä sillä veneellä on jopa riski upota kun se on riittävän kauan rikki.
    Kun paljekumin sisälle pääsee vettä se syö kampiakselin stefat ja vesi on veneen sisäpuolella vauhtipyöränkopassa, ilmenee
    useimmiten ensimmäisenä kun startti ei toimi, kun startin ottaa irti niin vettä tulee sisään.
    Eli jos ette tienneet niin tiedoksi vain.

    Äänestä

  • kokemuksia... kirjoitti:

    Kiitoksia tiedosta. Ton kyllä tiesinkin, että palkeen hajoaminen voi upottaa veneen pahimmassa tapauksessa. Onko mahdollista, että palkeen hajoaminen hajottaa myös esim. akselin laakerit sen murrosnivelen lisäksi?

    Kyselykierroksen jälkeen selveni, että tähän veneeseen on edellisen omistajan toimesta vaihdettu nivel noin 5v sitten. Ajoa sen jälkeen n. 200- 250h. Aika nopeasti menee vaihtoon, jos mun mielipidettä kysytään. Tämä tarkoittaisi auto käytössä esim. vetonivelen vaihtoa 10000km välien. No onhan toi sovellus tietty erilainen, mut...

    No vene menee nyt telakalle ja nivel vaihtoon. Tietääpä jatkossa vaihtaa keväällä mielummin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uistelija kirjoitti:

Tuli tuossa viikonloppuna tehtyä plaani nopeuksilla hieman normaalia tiukempi mutka ja vetolaitteesta pääsi kyllä paha ääni. Ääni oli rutinan ja "jurrutuksen" sekaista. Pysäytin ja kokeilin kiihdyttää uudestaan; noin 1800RPM ( diesel kone max 3600rpm),asti kuulosti ihan hyvältä, mutta sitten sama toistui. Hidastin ja kokeilin muutaman kerran uudestaan. Sama laulu.

Sitten yht äkkiä ei enää kuulunut tuota ääntä. Plaaniin pääsi ihan kivasti ja jos sieltä perästä jotain ääntä kuului niin se oli kyllä niin ja näin, että pystyykö havaitsemaan.

No seuraavana päivänä olin taas liikenteessä ja plaanissa yht äkkiä noin 0,5s tuntui kuin veto olisi kadonnut kokonaan ja sitten tuli takaisin. Vähän kuin joku olisi painanut jarrua. Ääni ei kuulostanut pahalta. Jatkoin ajoa ja jokin matka myöhemmin kaarroksessa tuli taas tuo jurrutus ääni. Täristää jonkin verran.

Missähän mahtaa olla vika? Itse olen pohtinut vaihtoehtoja;

a) vetonivel risa
b) kartio kytkin luistaa

Vahviten epäilen ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta mikä hitto toi "jarrutus" juttu sitten oli?

Osaako joku sanoa paljon tollaiset nivelet maksavat? Tarkoitan siis sitä "kardaani niveltä". Sen vaihtohan ei ole hankala homma. Mistä voisi saada halvalla pk-seudulla?

Kiitokset kommenteista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu