Sen lisäksi rikollisuus räjähti käsiin Venäjällä.
Vakavien ja erityisen vakavien rikosten määrä on kasvanut Venäjällä merkittävästi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, selviää Venäjän sisäministeriön tilastoista.
Rikollisuuden lisääntyminen huolettaa myös Iltalehden haastattelemia tavallisia venäläisiä, sillä sotilaiden mahdollinen kotiinpaluu rintamalta tarkoittaisi samalla tuhansien rikollisten paluuta yhteiskuntaan.
Venäjällä jälleen suuri asevarasto räjähtänyt - Vladimirissa hätätila
4
79
Vastaukset
- Anonyymi
Vot harasoo
- Anonyymi
Lisäksi siellä Suomensukuiset kansat haluavat eroon Venäjästä ja perustaa itse oman valtion!
Sitten vielä Venäjän Karjalassa kehuvat Suomen oloja ja haukku Venäjän Karjalaa, jossa ei ole kerronnan mukaan mitään muuta kuin kurjuutta!
Tyytymättömyys nousee Venäjällä ja onko se kumma. kun kansa kärsii puutetta ja Putin vain tuhlaa aseisiin saadakseen taltutettua oman tahtonsa alle Ukrainan!
Ei taida onnistua, tuo Putinin touhu on vain saanut valtavan vihan Venäjää kohtaan ja haluavat ukrainalaiset edelleen EUROOPAN UNIONIIN, paremmille päiville, kuin konsanaan olisivat Putinin kyljessä!! Siinä kyljessä on vain surkeutta!! Sellainen suuri ja mahtava valtakunta, että vihanvimmassaan hävittää koko Ukrainan!! Lieneekö menettänyt tuo Putin viimeisenkin järjen hivenen!!
- Anonyymi
Jos onkin kyse siitä alkuräjähdyksestä.
- Anonyymi
Jos se onkin sisällissodan alkuräjähdys, kun Putinikin antaa jo rauhaan päin viittaavia lausuntoja medioissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869