Miksi sekomedia kiusaa Sofia Virtaa?

Metsätilan koko siis on 42 ha, josta päätehakattu median tietojen mukaan 10 ha. Niistä 3 täysin aukeaksi, ilmeisesti tuholaisvaurioiden pysäyttämiseksi ja 7 siemen- ja suojapuuasentoon, jolloin siihen jää muutamia puita (jotka seuraava suurempi myrsky saattaa kyllä kaataa). Jos Sofia on käyttänyt termejä hieman väärin, ei sillä ole käytännössä mitään merkitystä.

Aivan normaalia metsänhoitoa siis. Tietenkin hieman huvittavaa, kun Vihreät ovat niin äänekkäästi vaatineet vähentämään normaaleja hakkuita, ja nyt puheenjohtajan puoliso sitten hakkaa metsänsä juuri nykyisten käytäntöjen mukaan.

Sofia itse ei taida olla kovin paljon metsistä kiinnostunut, kun ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kun nyt niistä on puolueen nimissä puhunut, niin sen olisi pitänyt herättää mielenkiinto puolisonkin tekemisiin. Toisaalta metsätuhot on pysäytettävä. Jos olisi jättänyt hakkaamatta, olisi voinut tulla oikeudellisia seuraamuksia metsän vaarantamisesta isommalle tuholaistuholle.

Olisi tietenkin aina parempi tuoda tuollaiset asiat itse julki ennen juorulehdistöä.

Hörkön uutisoinnissa on muuten sellainen outo seikka, että tuollaisia juttuja ei koskaan kaiveta kokoomuslaisista eikä juuri persuistakaan. En oikein usko, etteikö persuista löytyisi joku maahanmuutolla rikastunut ja kokoomuksesta työttömyystuella velttoileva velkarysä.
23277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ai miksikö Virtaa "kiusataan" ikävillä tosiasioilla?

"Tietenkin hieman huvittavaa, kun Vihreät ovat niin äänekkäästi vaatineet vähentämään normaaleja hakkuita, ja nyt puheenjohtajan puoliso sitten hakkaa metsänsä juuri nykyisten käytäntöjen mukaan."

Kirjoitit sen itse tuohon, etkö huomannut?

Tuohan tuossa on juuri epärehellisen ja kaksinaismoralistisen ihmisen tyyppiesimerkki. Joten tottakai se enemmän kuin vain huvittaa ihmisiä, joilla on jonkinlainen moraali - siis ilmeisesti aika lailla toisin kuin Virralla tai vihreillä.

Äänestä
  • Sofia valehtelee tai on muuten tyhymä, ja tuollainen nooita päättämässä meidän asioista.

    Äänestä

  • Tuollaista moraalista lipsumista Vihreillä on ollut muulloinkin. Pitäisi tietenkin elää kuten opettaa, muuten on aika turha vaatia sitä muilta. Mutta jos on jouduttu esim hakkaamaan tuhon estämiseksi ja se on käsittääkseni tehtävä, sillä metsänhaaskaaminen esim altistamalla se laajemmalle tuholle on rangaistavaa, olisi parempi tuoda asia julki itse, ennen median hyeenoita. Vihreiden pitäisi puolueenakin tajuta tuollainen asia, mutta vaikuttaa kuin heillä olisi tuokin retuperällä.

    Puolueessa on ihan riittävästi väkeä ja terävää, koulutettua porukkaa, joten luulisi onnistuvan mediakuvan hallinnan rakentaminen ihan organisaatioon sisällsisällee.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sofia valehtelee tai on muuten tyhymä, ja tuollainen nooita päättämässä meidän asioista.

    Kyllä Vihreät saa hakata metsät maan tasalle ,mutta kepulaiset ei !

    Saahan Vihreät tehdä paljon muutakin...

    Nehän saa vetää huumeita vaikka Suomen laki kieltää sen .

    Ne sai tehdä Helsingin parhaale paikalle Homo saunan Presitentin linnan ikkunan ja merinäköalan eteen...

    Ne saa tuhota parkkipaikat helsingistä ja näin autioittaa keskustan jonne jää vain huumehörhöt ja elintaso pakolaiset. tallustelemaan.

    Ne saa pysäyttää liikenteen

    Ne saa töhriä eduskuntatalon


    jne..... sellaisia Vihreät on !

    Äänestä

Metsäkeskuksen mukaan kuoriaistuho kartoitusta ei ole tehty kyseisellä alueella, eikä heille ole tehty ilmoitusta kuoriastuhoista kuten laki edellyttää. Vihreät ja elokapina vaativat hakkuiden vähentämistä ja lisää suojelualueita, koska heidän akendaansa kuuluu päättää toisten metsänomistajien hakkuiden estäminen. Virran puolison hakkuita paikalliset hämmästelivät, eikä viereisen metsänomistaja ole havainnut kuoriaistuhoja
metsässään. Vihreille pitäisi esittää sama kysymys, miksi kiusaatte metsänomistajia ja syyllistätte heitä hiilinielujen tuhoamisesta?

Äänestä
  • Onhan tuosta metsästä tehty kuoriaisten tuhohavaintoja. Tosin Metsäkeskus ei tee niitä.

    Äänestä

Raakkutuhot on myös Sofian syytä.

Äänestä
  • Onko Sofian metsässä purokin? Silloin voi olla raakkujakin ja syyte päälle heti.

    Äänestä

Sofia pitää karkottaa afrikkaan

Äänestä
  • Mä olen täysin samaa mieltä, kun tuon hyvän idean sanoja.
    Olen vapaalla jalalla, en käytä edes mielialalääkkeitä ja veroni maksan tälle yhteiskunnalle, koska teen töitä. Sinä et varmaan edes tiedä, mitä sana "työ" tarkoittaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mä olen täysin samaa mieltä, kun tuon hyvän idean sanoja.
    Olen vapaalla jalalla, en käytä edes mielialalääkkeitä ja veroni maksan tälle yhteiskunnalle, koska teen töitä. Sinä et varmaan edes tiedä, mitä sana "työ" tarkoittaa?

    Mitähän "työtä" sinä mahdat tehdä? Seiskassa "toimittajana"?

    Äänestä

  • Noin siltä useimmat tuomioita jakamaan tulleet mielipide suoltajat oksentaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mä olen täysin samaa mieltä, kun tuon hyvän idean sanoja.
    Olen vapaalla jalalla, en käytä edes mielialalääkkeitä ja veroni maksan tälle yhteiskunnalle, koska teen töitä. Sinä et varmaan edes tiedä, mitä sana "työ" tarkoittaa?

    "Anonyymi
    2025-04-23 06:18:56
    Sinä et varmaan edes tiedä, mitä sana "työ" tarkoittaa?"
    ................
    Yli 40v koko aika työssä.
    Viimeiset 10v työhön osallistuva yrittäjä.
    Nyt työeläkkeellä.
    ELOn työeläkekortti löytyy lompakosta.

    Äänestä

Totuuden kertominen ei ole kiustaamista. Vaikka sinä kiusaannut, niin ei se asiaa muuksi muuta.

Äänestä

Nyt kannattaa kaikkien metsänomistajien lyödä rahoiksi ja laittaa metsät matalaksi. Riittää, kun kertoo, että löytyy tuholaisia. Sitten voipi alkaa odottelemaan, onko laki kaikille sama.
Tuo kana-aivo on niin surkea rikollinen, että olisi edes yrittänyt valita puolueekseen jonkun muun, kun vihreät, koska on niin hupasa yhdistelmä, mutta eihän kana-aivot muille kelpaa.
Ihan aikuisten oikeasti. Tuonkin porukan kannattaisi oikeasti avata silmänsä sille, kuinka v****n idiootteja ja tyhmiä nuo on.
Nauraa on saanut kyllä ihan kiitettävästi ja kai Suomi sitten tarvii noita Valtakunnan Idiootteja, että vähintään kaks kertaa viikossa saa päästellä kunnon
naurut. Säälittää vaan, ettei nuo ressukat tajua itse edes sitä, kuinka tyhmiä ne on. Kehittymätön aivotoiminta, jälkeenjääneitä onnettomia.

Äänestä
  • Miksi Virta on rikollinen? Hän on hakkuuasiassa ulkopuolinen.
    Kyseinen metsä on hakattu täysin laillisesti hyviä hakkuutapoja noudattaen.

    Äänestä

Vastustan metsien hakkuita. Vastustan Vastustan vastustan.....nii että mitä se tarkoittaa metsien hakkuu???

Äänestä

Yle kiirehtii suojelemaan tätä vihreiden puheenjohtajaa. Silittelee ja kehuu. Faktaa on että SV on todellisuudessa kaikkea muuta kuin hyvä, siisti, rehellienen...

Äänestä

Ei Sofia Virta kuten eivät muutkaan puoluejohtajat edusta itse niitä arvoja, joita väittävät edustavansa. He ovat poliitikkoja, jotka valehtelevat, niin paljon kuin kehtaavat kannattajien suosion vuoksi. He puhuvat ja kirjoittavat sitä, mitä heitä huonommassa asemassa oleva puoluekarja haluaa kuulla. Luuletteko, että 400000 euroa vuodessa tienaava ay-johtajakaan itse on kiinnostunut pätkääkään jostakin yölisästä, vapaapäivän palkasta tai muusta pikkunippelistä tes-sopimuksessa

Äänestä
  • Et kai tarkoita että Riikka Purrakin valehtelee ja huijaa äänestäjiään?

    Äänestä

Vihreät eivät ole kuin ennen. Näkivät metsissä paljon liito-oravia nyt kuoriaisia ja pistiäisiä

Äänestä

Vain vihreiden puheenjohtajan puoliso saa tehdä metsän avohakkuita.
Vain vihreiden puheenjohtajan puoliso saa toimia öljy-yhtiön johdossa.

Äänestä
  • Anonyymi
    2025-04-23 09:29:48
    Vain vihreiden puheenjohtajan puoliso saa tehdä metsän avohakkuita.
    ,,,,,,,,,,,,,,,,,,
    Miksi Palsta PS `t halveksii ja väheksyy Vihreitä ?
    Syy on Tietysti tuo vallan mainio kuntavaalitulos:
    PS 5,6
    Vihr 10,6
    Eipä tuotakaan tarvi siis edes ihmetellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Metsätilan koko siis on 42 ha, josta päätehakattu median tietojen mukaan 10 ha. Niistä 3 täysin aukeaksi, ilmeisesti tuholaisvaurioiden pysäyttämiseksi ja 7 siemen- ja suojapuuasentoon, jolloin siihen jää muutamia puita (jotka seuraava suurempi myrsky saattaa kyllä kaataa). Jos Sofia on käyttänyt termejä hieman väärin, ei sillä ole käytännössä mitään merkitystä.

Aivan normaalia metsänhoitoa siis. Tietenkin hieman huvittavaa, kun Vihreät ovat niin äänekkäästi vaatineet vähentämään normaaleja hakkuita, ja nyt puheenjohtajan puoliso sitten hakkaa metsänsä juuri nykyisten käytäntöjen mukaan.

Sofia itse ei taida olla kovin paljon metsistä kiinnostunut, kun ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kun nyt niistä on puolueen nimissä puhunut, niin sen olisi pitänyt herättää mielenkiinto puolisonkin tekemisiin. Toisaalta metsätuhot on pysäytettävä. Jos olisi jättänyt hakkaamatta, olisi voinut tulla oikeudellisia seuraamuksia metsän vaarantamisesta isommalle tuholaistuholle.

Olisi tietenkin aina parempi tuoda tuollaiset asiat itse julki ennen juorulehdistöä.

Hörkön uutisoinnissa on muuten sellainen outo seikka, että tuollaisia juttuja ei koskaan kaiveta kokoomuslaisista eikä juuri persuistakaan. En oikein usko, etteikö persuista löytyisi joku maahanmuutolla rikastunut ja kokoomuksesta työttömyystuella velttoileva velkarysä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu