"Puolueettomuuden, neutraaliuden ja objektiivisuuden ideaali on voimissaan.
Toisaalta neutraalius ei ole yhtä kuin totuudenmukaisuus. Journalistin ohjeiden ensimmäisen kohdan mukaan ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”
Jos Suomen hallituksessa on äärioikeistolaisia poliitikkoja, eikö se pitäisi kertoa yleisölle mahdollisimman suoraan? Jos Yhdysvaltoja johtavat fasisti ja fasistin kaveri, eikö se pitäisi sanoa niin kuin se on?
Suomalainen journalismi ei aina ole ollut yhtä konsensushenkistä kuin viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi maakuntalehtien tarve puhutella kaikkia syntyi, kun kilpailevat lehdet sulautuivat toisiinsa toisen maailmasodan jälkeen.
Konsensushenki istui hyvin kansalaissodan ja maailmansotien jälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. Avoimesti poliittisen puoluelehdistön kulta-aika taas jäi 1970- ja 1980-luvuille. Konsensukseen palattiin uudestaan. Enää mikään suuri sanomalehti ei tunnustaudu jonkin puolueen äänenkannattajaksi.
Silti me journalistit olemme Suomessakin tottuneet siihen, miten helposti yleisö jokaisesta poliittisesta suunnasta huutaa meille, että olette kallellaan juuri väärään suuntaan. Yleensä vastaus tähän on voimakas kiistäminen.
Minusta se on hiukan epätoivoista. Eikö yhtä hyvä vastaus olisi: Niin olenkin kallellani, entä sitten? Eikö toimittajan maailmankatsomuksen avaaminen helpottaisi lukijan suhtautumista juttuihin?
Suomessa useimmat valtamediat Helsingin Sanomista Yleen ja Suomen Kuvalehdestä Iltalehteen edustavat pohjimmiltaan markkinaliberaalia maailmankuvaa. Eikö avoimemmin poliittisesti tunnustuksellinen journalismi lisäisi mediamaiseman moninaisuutta? "
https://journalisti.fi/artikkelit/2025/04/journalismi-ja-arvot/
Toisaalta neutraalius ei ole yhtä kuin totuudenmukaisuus. Journalistin ohjeiden ensimmäisen kohdan mukaan ”journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen. Yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”
Jos Suomen hallituksessa on äärioikeistolaisia poliitikkoja, eikö se pitäisi kertoa yleisölle mahdollisimman suoraan? Jos Yhdysvaltoja johtavat fasisti ja fasistin kaveri, eikö se pitäisi sanoa niin kuin se on?
Suomalainen journalismi ei aina ole ollut yhtä konsensushenkistä kuin viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi maakuntalehtien tarve puhutella kaikkia syntyi, kun kilpailevat lehdet sulautuivat toisiinsa toisen maailmasodan jälkeen.
Konsensushenki istui hyvin kansalaissodan ja maailmansotien jälkeiseen jälleenrakentamisen aikaan. Avoimesti poliittisen puoluelehdistön kulta-aika taas jäi 1970- ja 1980-luvuille. Konsensukseen palattiin uudestaan. Enää mikään suuri sanomalehti ei tunnustaudu jonkin puolueen äänenkannattajaksi.
Silti me journalistit olemme Suomessakin tottuneet siihen, miten helposti yleisö jokaisesta poliittisesta suunnasta huutaa meille, että olette kallellaan juuri väärään suuntaan. Yleensä vastaus tähän on voimakas kiistäminen.
Minusta se on hiukan epätoivoista. Eikö yhtä hyvä vastaus olisi: Niin olenkin kallellani, entä sitten? Eikö toimittajan maailmankatsomuksen avaaminen helpottaisi lukijan suhtautumista juttuihin?
Suomessa useimmat valtamediat Helsingin Sanomista Yleen ja Suomen Kuvalehdestä Iltalehteen edustavat pohjimmiltaan markkinaliberaalia maailmankuvaa. Eikö avoimemmin poliittisesti tunnustuksellinen journalismi lisäisi mediamaiseman moninaisuutta? "
https://journalisti.fi/artikkelit/2025/04/journalismi-ja-arvot/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.