Hän lausui hiljattain:
"Kyseinen liikehdintä ei ole Jumalan aluille laittamaa.
Siellä väitetyt "parantumiset" ovat lähinnä "hevosmiesten juttuja".
Suomessa ei ole tällä hetkellä näkyvissä todellista herätystä,eli helluntaiherätyksen kasvua ei näy.
Itse saatana on estänyt herätyksen tulen leviämisen ja suurin syyllinen ovat ne tahot,jotka ovat perustaneet helluntaiporttokirkon,sekä vaativat itsellensä arkkipiispaa.
Tulette näkemään,että tämä nk."The send-herätys" kuivuu täydellisesti kasaan kuin Nokiamissio aikoinaan,eikä se tuota mitään uutta".
Suomen profeetta: "The send" on eksytystä.
14
1064
Vastaukset
- Anonyymi
ulkokullattujen hopinää. Siel on tv7 ja piipponen. Kertoo kaiken...
- Anonyymi
No, kun tv7 on siellä, niin silloinhan kaikki on ok. Joittenkin mielestä. Seiskalla tuntuu olevan melkoinen auktoriteetti Suomen uskovien piirissä. Kaikki kelpaa ja otetaan vastaan. Piipponenkin on mukana. Mikäs siinä on ollessa ja uskoessa kaiken mitä tulee. Arviointi ja kriittinen ajattelu on kielletty.
- Anonyymi
Suomen helöuntaiherätys on maallistunut.
Sitä hallitsevat naiset ja lapset. - Anonyymi
Ei herätys sillä ala,että ulkoilutetaan Aulikki Hartikaista,vieraan miehen vaimoa.
- Anonyymi
Siinä maailman helluntaitapahtumassa oli ratiiimpi Pyhän Hengen vaikutus, kuin send tapahtumassa, ,siinä ei olel kaikki kohdallaan. Tässä äänitteessa vaikuttaa vahva Pyhän hengen vaikutus.
- Anonyymi
"The Send".
Esimerkki siitä,kuinka "naiset ja lapset hallitsevat".
Seurakuntakuri on vakava asia. - Anonyymi
Juontaja haastatteli liikkeen alullepanijaa tai jotakuta sellaista ja oltiin iloisia kun nuoret ovat innostuneita.
Mutta kun mietittiin "kutsumuksen löytymistä" niin siinä kohtaa oli "ongelma".
"Kuinka ohjaamme nuoret etenemään kutsussaan?"
Tuli jotenkin epätoivoinen olo. Jos kutsu on Jumalalta niin HÄN kasvattaa lapsensa eikä joku "liikkeen aloittaja"!
Mielestäni nämä hyvyyden saarnaajat, "sinulla on kutsu ja ole erittäin tärkeä" painostaa nuoria epätoivoisesti "etsimään kutsua". Selittävät hyvyyttä kun rohkaisevat kuulijoita mutta samalla luovat paineita ikäänkuin kaikilla uskovilla olisi jokin "suuri tehtävä".
Kyllä arjen NORMAALI elämä on SUURI asia ja jos edes sitä osaa elää niin on luomistarkoituksen löytänyt.- Anonyymi
Jeesus antoi uskovilleen suuren tehtävän viedä pelastuksen sanomansa lopulta maailman kaikkien ihmisten tietoon ja jokaisella halullisella tuon tehtävän vastaanottajalla on mahdollisuus olla siinä suuressa mukana omalta pieneltä osaltansa oman jokapäiväisen elämänsä piiristä lähtien rukouksin, todistuksin ja jopa muidenkin Jeesuksen sanoman levittäjiä taloudellisesti kannattaen niin kuin Jeesuksenkin toiminnalla oli omat varoillansa kannattajansakin. Halleluja. Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastansa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa . Amen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus antoi uskovilleen suuren tehtävän viedä pelastuksen sanomansa lopulta maailman kaikkien ihmisten tietoon ja jokaisella halullisella tuon tehtävän vastaanottajalla on mahdollisuus olla siinä suuressa mukana omalta pieneltä osaltansa oman jokapäiväisen elämänsä piiristä lähtien rukouksin, todistuksin ja jopa muidenkin Jeesuksen sanoman levittäjiä taloudellisesti kannattaen niin kuin Jeesuksenkin toiminnalla oli omat varoillansa kannattajansakin. Halleluja. Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta lahjastansa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa . Amen.
Kun kertoo kaverille pelastuksesta niin sitä ei tarvitse hypettää ja pitää itseään suurena.
Se on tavallista elämää eikä hysteeristä huutoa.
Nykynarsistit ei edes tiedä mitä on rauha.
Rauha in Jeesuksen tuntemisen merkki eikä joku suuruus ja huutaminen.
Jeesus itse varoitti ettei Hän "tunne" kaikkia "suuria" huutajia jotka tuomiolla selittää "emmekö Sinun nimessäsi tehneet monta suurta tekoa".
En syytä nuoria jotka hermoheikkoina ei jaksa keskittyä jos lavalla ei melskata. Vaan heidän eksyttäjänsä tuomitaan. Ei Jeesuskaan tuossa varoita että ne jotka koki ne "suuret teot" olisi eksyneet vaan ne jotka teki ne "suuret teot".
- Anonyymi
Luulin ensi että tämä on evankeliointitapahtuma.
Mutta ei ne kertoneetkaan evankeliumia ainakaan niissä kohdin joita kestin kuunnella.
Sitten tajusin että se lieneekin "uskovien nuorten" Send eli lähettämistapahtuma.
Rukoilin kuitenkin että Jeesus voisi jonkun siellä pelastaa ja Hän kyllä aina etsii niitä jotka haluavat pelastua. - Anonyymi
Eksytystä se on.
"Jumala Lähettää" ei tarkoita viikon sisällä,vaan vuosikymmenien koulua.
Sitä varten on seurakunta. - Anonyymi
Aamen.
- Anonyymi
Huolestunut pitää olla. https://www.youtube.com/watch?v=znU0QF_6Ic8
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2162886Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1702539Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061182Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321072Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831035- 681028
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait274978Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka323946Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20919Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22778