Rikkaus ei takaa fiksuutta eikä viisauttakaan

On tullut täydellisesti todistettua , kun katselee ja kuuntelee Trumpin, Muskin ja kumppanien puheita ja tekemisiä, joita toilailuiksi voisi kutsua.
Suomen ääri oikeisto hallitus todistaa myös saman todeksi. Näin suomalaisessa mittakaavassa. Eli mitä isot edellä , sitä pienet perässä.
7336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yes.

Äänestä

Tyhmyys onlisääntyvä luonnonvara nyky Syomessa ja nykyisessä hallituskokoonpanossa.

Äänestä

Trumpin voitto oli tuhmyyden voitto !

Äänestä

Aloittaja on oikeassa.
Rikkaus ei takaa älykkyyttä monestakaan syystä. Rikkaus voi olla vaikkapa lotossa saatua, jolloin se on seurausta siitä, ettei ymmärrä todennäköisyyslaksentaa. Silloin jokaista rikastunutta kohden on valtava määrä köyhtyneitä, jotka toimivat samalla tavalla.

Rikkaus voi olla perittyä, mutta silloin korrelaatio rikkauden ja älykkyden kanssa on kuitenkin olemassa. Älykkäät ihmiset saavat älykkäitä lapsia ja älykkyys korreloi menestymisen kanssa.

Se, että aloittaja pitää Trumpia ja Muskia itseään tyhmempinä, on suurella todennäköisyydellä väärin. Älykkäätkin ihmiset tekevät tyhmiä asioita ja asioita pitää tarkastella tekijän näkövinkkelistä.

Köyhälle suomalaiselle somekirjoittajalle Teslan tuhoaminen poliittisella toiminnalla näyttäytyy tyhmyytenä. Toisaalta, jos on kaikki raha, minkä tarvitsee, yksi Tesla voi olla Muskille yhdentekevä. Sitä ei somekirjoittaja pysty arvioimaan. Itsetuhoisuuskaan ei ole yksiselitteisesti merkki tyhmyydestä vaan muista ongelmista, joita älykkyys ei muuta toiseksi.

Trump ei ole tyhmä. Hänellä on paljon älykkyyttä, mutta ihan paska luonne. Ne ovat eri asioita.

Äänestä

Amerikkalaiset äänesti..ei suomalaiset!
Tumppia vastaan kaks maailman parasta viisainta,kauneita,sivistynyttä,suosituinta
haastajaa,!ainakin puoluettoman ja tasapuolisen! (huumoria pitää olla)Suomen valtamedian mukaan.

Turpaan tuli . Mitäs vas. Valtamedia sanoo..alkaako mellakat!

Äänestä

Krasnov teot on tarkoin ohjattuja hän toimii käskyläisenä, sätkynukkena ja venäjän toimihenkilönä EX-demokrattisen maan nykyisenä diktaattorina. Putlerin toimet ovat Hitleriä vastaavia.

Eurooppa ei pysäytä vieläkään tapahtumia täydellä voimalla.. maailma elää devaju tapahtumia hiukan erillai kirjoitettuna ja ajattelee että tämä menee ohi.
Putlerin, XIn, Kim Jong un, Iranin johtajiston ja Arabiemiraattien duktatuurien yhteenliittymä on suunnitellut demokratioiden tuhoamista jo lähes 80v ja yhdessä arviolta 50v. Suunnitelma on realisoitunut pahimman vastustajan USAssa demokratian tuhoutumiseen. Eurooppa on vakavan uhan alla USA siirtynyt uhkailemaan ja kiristämään Euroopan Demokratioita.

Äänestä

Ennustin jo yli 2v sitten näitä tapahtumia. Suurin osa on tullut todeksi, odotan hetkeä kumpi puhkaisee tämän turvonneen pallon. Tässä on tulevat tapahtumat, joko USAssa alkaa sisällissota joka päättyy mahdollisesti demokratian voittoon jossa vangitaan tuhansia diktatuurien toimijoita tai Venäjä päättää iskeä eurooppaan heti laajasti koaliitionsa kanssa. Nämä sodat alkavat ympäri maailman, Taiwan ja Kiina, Pakistanin ja Intian, Venäjän & koaliition ja Euroopan, Irakin sisäiset Iranin tuella, Israelin ja Iranin laaja. Afrikan sisäiset sodat ja muut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On tullut täydellisesti todistettua , kun katselee ja kuuntelee Trumpin, Muskin ja kumppanien puheita ja tekemisiä, joita toilailuiksi voisi kutsua.
Suomen ääri oikeisto hallitus todistaa myös saman todeksi. Näin suomalaisessa mittakaavassa. Eli mitä isot edellä , sitä pienet perässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu