Tuppukylän tehdashanke

Niitähän alkaa aina silloin tällöin muuttotappiosta kärsivissä paikkakunnilla. Alkavat isoin elkein ja suurin suunnitelmin. Kunta ja joskus valtiokin on hankkeessa näyttävästi mukana. Aluksi kaikki on tietysti olevinaan aivan yksityisin rahoin toteutettavaa ja kunnalla ei mitään riskiä. Lopulta kaikki kuitenkin kaatuu kunnan tai valtion niskaan.

Voi tietysti olla niinkin että kyse on ison ja kansainvälisen suuryrityksen vara-vara-suunnitelmasta, mikä on aivan normaalia sillä tehdashankkeissa on kyse isoista rahoista ja kaikki pitää aina varmistaa.

Homman tappina on liikemies joka on hyvä suustaan ja saanut kunnan johdon pauloihinsa. On niin mukava ja innostava ja lupaa kaikille kaikkea. Hänellä ei kuitenkaan ole muuta annettavaa kuin tyhjät lupaukset. Hänen johtamistapansa on sitä että hän seisoo tärkeän näköisenä saippualaatikon päällä ja näyttelee käsiään.

Tyhjänlupaajan tunnistaminen ei ole vaikeaa kunhan vain osaa pitää päänsä kylmänä. Yritystoiminnasta jää merkintöjä virallisiin rekistereihin ja ne tiedot ovat aivan julkisia ja pääosin ilmaisia. Tyhjänlupaajalla puuttuu näyttö onnistuneesta liiketoiminnasta.

Jos joku kuntalainen sanoo julkisesti epäilevänsä hanketta on hän kunnan silmissä "perinteinen juntti kylähullu joka vastustaa aina ja kaikkea koska voi".

Jos tehdashanke on ihan oikeasti niin kannattava kuin kunta uskoo, niin silloin sille kyllä löytyy yksityinen riskinottaja.

Usein kuvitellaan että se oma rakas takakylä on maailman tappi.

Kun yksi pilvilinna romahtaa niin kohta on uusi tilalla. Ihmiset unohtavat epäonnistuneet hankkeet muutamassa vuodessa. Kuka enää muistaa kuvaputkitehdas Valcon tapausta?
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuppukylän tehdashankkeita perustellaan usein työllisyysnäkökulmin.

Käytännössä hanke ei kuitenkaan juurikaan työllistä paikallisia, vai onko muusta olemassa mitään näyttöä? Työvoima tuodaan ulkomailta koska se nyt vain on halvempaa. Hankkeeseen liittyy paljon työsyrjintää: palkat jäävät maksamatta ja paljon muuta epäasiallisuutta. Kotiinpäin saa vetää mutta liian härski ei saa olla.

Mitä hanke sitten loppujen lopuksi tuo paikkakunnalle? Politiikoille ja virkamiehille lahjuksia mikä takaa hankkeelle myönteisen julkisuuden. Vaalikarjaa viedään kuin pässiä narusta kun lehdet vääristelee asioita minkä ehtivät.

Työllisyyspuheet kyllä purevat Kekkosen aikaan jämähtäneisiin vanhuksiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niitähän alkaa aina silloin tällöin muuttotappiosta kärsivissä paikkakunnilla. Alkavat isoin elkein ja suurin suunnitelmin. Kunta ja joskus valtiokin on hankkeessa näyttävästi mukana. Aluksi kaikki on tietysti olevinaan aivan yksityisin rahoin toteutettavaa ja kunnalla ei mitään riskiä. Lopulta kaikki kuitenkin kaatuu kunnan tai valtion niskaan.

Voi tietysti olla niinkin että kyse on ison ja kansainvälisen suuryrityksen vara-vara-suunnitelmasta, mikä on aivan normaalia sillä tehdashankkeissa on kyse isoista rahoista ja kaikki pitää aina varmistaa.

Homman tappina on liikemies joka on hyvä suustaan ja saanut kunnan johdon pauloihinsa. On niin mukava ja innostava ja lupaa kaikille kaikkea. Hänellä ei kuitenkaan ole muuta annettavaa kuin tyhjät lupaukset. Hänen johtamistapansa on sitä että hän seisoo tärkeän näköisenä saippualaatikon päällä ja näyttelee käsiään.

Tyhjänlupaajan tunnistaminen ei ole vaikeaa kunhan vain osaa pitää päänsä kylmänä. Yritystoiminnasta jää merkintöjä virallisiin rekistereihin ja ne tiedot ovat aivan julkisia ja pääosin ilmaisia. Tyhjänlupaajalla puuttuu näyttö onnistuneesta liiketoiminnasta.

Jos joku kuntalainen sanoo julkisesti epäilevänsä hanketta on hän kunnan silmissä "perinteinen juntti kylähullu joka vastustaa aina ja kaikkea koska voi".

Jos tehdashanke on ihan oikeasti niin kannattava kuin kunta uskoo, niin silloin sille kyllä löytyy yksityinen riskinottaja.

Usein kuvitellaan että se oma rakas takakylä on maailman tappi.

Kun yksi pilvilinna romahtaa niin kohta on uusi tilalla. Ihmiset unohtavat epäonnistuneet hankkeet muutamassa vuodessa. Kuka enää muistaa kuvaputkitehdas Valcon tapausta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu