Alastomuusrealismia

Anonyymi-ap

Kun nudismi, naturismi, Freikörperkultur (FKK), 'vapaa kehonkulttuuri' ja Ideale Naktheit, 'ideaalinen alastomuus', syntyi runsas sata vuotta sitten, oli välttämätöntä VALEHDELLA, koska elettiin vielä ns. viktoriaanista aikaa. Ankara sensuuri olisi muuten tappanut rohkean aatteen alkuunsa. Valehdeltiin, ettei kyseessä ollut lainkaan seksi, vaan pelkkä luonnonmukaisuus.

Valehtelua on jatkettu kaikissa maissa, mutta valeen ja toden välinen ristiriita on purkautunut Euroopassa erityisesti Suomessa, jossa ollaan poikkeuksellisen ujoja, vaikka väitetään, että saunakulttuurin takia muka olisimme muita luontevampia. Tilanne on todellisuudessa johtanut siihen, että vale ei enää mene läpi, ja varsinkin naiset ovat meillä liki tyystin jättäneet nudismin eli naturismin.

Jos nainen edes kokeillakseen päätyy alastonrannalle, heti aatteellista nudismia kannattavat miehet hyökkäävät suostuttelemaan, että nainen liittyisi viralliseen nudistijärjestöön, ja karkottavat naisen alkuunsa.

Tosiasia on, että aina alastomuus on houkutellut erityisesti siksi, että se tuo seksinautintoa, mutta ujous rajoittaa sitä tehokkaasti. On realistista myöntää, että muuttaminen Afrikasta kylmille seuduille ja vaatteiden tulo ovat antaneet ihmisten ujostelulle mahdollisuuden ja tottumuksen, jota ei voi enää murtaa.

Kun tutustuimme toisiimme suloisen vaimoni kanssa, ja myös toiseen pariin seurakunnan opintopiirissä, se ei voinut tapahtua muutoin kuin vaatteet päällä. Mutta kun vierailimme toisen parin,  ja muidenkin parien kanssa, on yhtä luonnollista, että alastomuutta ja varsinkin yhteissaunomista ei tarvinnut toteuttaa valehtelemalla.

Hyvien ystävien kanssa alastomuuden ujostelu tuntuu OMITUISELTA, mutta onhan selvää, että siinä on seksuaalinen ja siten myös herttaisuutta lisäävä tekijä.

4

597

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan tosi juttu. Lisää alastomuutta.

    • Anonyymi

      Takavuosina, aikaisemman omistajan aikana, kun sensuuria hoitivat palstalaiset "luotsit", tämä nudismipalsta oli erityisen ikävässä kunnossa.

      Sen oli saanut sensuroitavakseen erityisen aggressiivinen valehtelulinjaa kannattava luotsi, joka poisti jokaisen hiukankin valehteluun viittaavan kirjoituksen, joten palsta kuivui niin olemattomaksi, että siellä oli usean vuoden ajalta jäljellä enää muutama kirjoitus.

      Näkyi muuten muillakin palstoilla mielipideterrori siten, että luotsi aloitti omalla aloituksellaan erittäin vapaaksi julistamansa keskustelun, mutta sensuroi sitten eriävät mielipiteet.

      • Anonyymi

        Niinpä. Alastomuus jakaa vahvasti mielipiteitä. Mutta olisi suotavaa että jos joku uskaltaa olla alasti niin se hänelle suotakoon, koska kaikki ei uskalla vaikka haluisikun.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe