On se niin väärin että duunareiden verotusta kevennetään

Hallitus se vaan taas tekee kansan vastaisia päätöksiä.
Kuinka oikeistohallitus voi mennä vähentämään duunareiden verotusta vaikka juuri keskustavasemmistovihreät on sen saaneet asettumaan hyvälle tasolle.
Tämä on niin väärin.

Työssä käyvien duunarien pitäisi nimenomaan maksaa veroja enemmän, että kehitysapuun saataisiin panostettua lisää.

Nyt koko maailma kärsii, maine on mennyt Suomelta. Kansainväliset sopimukset vaativat, että meidän pitää panostaa kehitysapuun ne rahat mitkä nyt pannaan sotakoneistoon ihan turhaan. Asumme rauhaa rakastavan Venäjän naapurissa eikä Ruotsi ja Norjakaan tänne koskaan hyökkää.
Trump ei hyökkää, koska Putin puolustaa meitä tarvittaessa.
60384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

”Tavallisille suomalaisille on jäämässä vain muruja”

Äänestä
  • Leipee ne on murutkin,sano mummovainaa ennen.

    Äänestä

Hallituksen päättämät verohuojennukset kohdistuvat epäreilulla tavalla suuryrityksiin ja kaikkein rikkaimpiin ja rahat tähän otetaan ”tavallisilta suomalaisilta”.

Äänestä
  • Niin, pienituloisten verotusta on vähän vaikea keventää, kun vero-% on 0 (kuten itselläni) tai 0,5. Miettikääpä sitä, sanoi Saukkonenkin.

    Äänestä

  • Samaa mieltä, kyllä meidän 2000€/kk tienaavien veroja olisi pitänyt vähintään 3000€/kk keventää ja 10000€/kk tienaavalle riittää hyvin 100€/kk lisää!!!

    Äänestä

Koulutuksen rahoitusta nyt romutetaan, vaikka koulutuksen piti olla hallituksen “erityissuojelussa”. En suosittele kenellekään joutumista tämän oikeistohallituksen erityissuojeluun, Koskela sanoo

Äänestä

— Yhteisöveron alennuksen hyöty jää arvailujen varaan, ja sillä voi olla aika kalliskin hintalappu.
Kaikkosen mukaan kunnille on luvassa ”kylmää kyytiä” riihen päätösten seurauksena. Tämä tulee hänestä heijastumaan laajalle, sillä kunnat huolehtivat monista palveluista kuten kouluista ja kirjastoista.

Äänestä
  • "Kaikkosen mukaan kunnille on luvassa ”kylmää kyytiä” "

    Tällä kommentilla Kaikkonen yrittää siirtää Kepuloiden vastuun, niin kuntien kuin sotealueiden talouden holtittomasta hoidosta, Hallituksen piikkiin!! Kepulithan ovat YLIVOIMAISESTI suurimmassa osassa kuntia ja sotealueita johdossa!! Itse asiassa olleet jo MONTA VUOTTA, mutta silti talous sakkaa kaikkialla!!!

    Äänestä

- Pahoin pelkään, ettei Suomi tästä nouse, Lindtman totesi.

Äänestä
  • Sanoo vahvin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi.Alkaako pelottaa ,mihin on joutumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sanoo vahvin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi.Alkaako pelottaa ,mihin on joutumassa.

    Kuoppa on kaivettu tämän hallituksen toimilla. Täyttyykö se hallituksen toiveilla vai pitääkö siihen vain astua?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kuoppa on kaivettu tämän hallituksen toimilla. Täyttyykö se hallituksen toiveilla vai pitääkö siihen vain astua?

    Libresse-hallitus kaivoi kuopan, nyt sinne yritetään lapioida hiekkaa takaisin !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sanoo vahvin ehdokas seuraavaksi pääministeriksi.Alkaako pelottaa ,mihin on joutumassa.

    Niin, jokohan on miettinyt listan valmiiksi, mihin rahaa jaetaan. Todennäköisesti ainakin ammattiiitoille ja puoluetukeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Libresse-hallitus kaivoi kuopan, nyt sinne yritetään lapioida hiekkaa takaisin !

    Kirkko pohtii, voiko se haudata jatkossa kuolleita – syynä hallituksen leikkaukset
    Kirkko hoitaa hautaamisen valtion puolesta. Valtio lipeää entisestään maksuvelvollisuuksistaan uusilla leikkauksilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kirkko pohtii, voiko se haudata jatkossa kuolleita – syynä hallituksen leikkaukset
    Kirkko hoitaa hautaamisen valtion puolesta. Valtio lipeää entisestään maksuvelvollisuuksistaan uusilla leikkauksilla.

    Hallitus päätti puoliväliriihessään leikata kirkolta kymmenen miljoonaa euroa vuosina 2026 ja 2027 eli yhteensä 20 miljoonaa. Ennestään kirkolta on leikattu lähes 20 miljoonaa euroa vuodessa tästä vuodesta alkaen.

    Äänestä

  • "- Pahoin pelkään, ettei Suomi tästä nouse, Lindtman totesi."

    Saman totesi Orpokin, kun kesäkuussa 2023 sai hallitusvastuun!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kuoppa on kaivettu tämän hallituksen toimilla. Täyttyykö se hallituksen toiveilla vai pitääkö siihen vain astua?

    "Kuoppa on kaivettu tämän hallituksen toimilla. "

    Eikös olisi periaatteessa ihan oikein, että Demarit IHAN ITSE saisivat siivota jälkiään, MUTTA heidän kykynsä siihen ON JO NÄHTY, NIITÄ EI OLE!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Niin, jokohan on miettinyt listan valmiiksi, mihin rahaa jaetaan. Todennäköisesti ainakin ammattiiitoille ja puoluetukeen.

    "Niin, jokohan on miettinyt listan valmiiksi, mihin rahaa jaetaan. Todennäköisesti ainakin ammattiiitoille ja puoluetukeen."
    Lisäksi ainakin kaikki nyt tehdyt leikkaukset kumotaan ja korvaukset maksetaan korkoineen, maamme tarvitsee 45000 sijaan 90000 uutta suomalaista vuosittain, tunnin juna vihdoin valmiiksi, johan se 2020 tilattiin!!!

    Äänestä

Mitä enemmän tienaa, niin sen suurempi vaikutus prosentuaalisella verohelpotuksella on.

Toki sitten myös se, että jotkut rikkaat välttelevät myös veroja. Haluavat kyllä yhteiskunnan palveluja käyttää, mutta eivät halua osallistua kustannuksiin.

Äänestä
  • "Toki sitten myös se, että jotkut rikkaat välttelevät myös veroja. Haluavat kyllä yhteiskunnan palveluja käyttää, mutta eivät halua osallistua kustannuksiin."

    Toki sitten myös se, että jotkut tapatyöttömät välttelevät töitä, koska sosiaaliavun turvin pystyy elämään, eikä työntekovelvoitetta ole! Miksi MYÖS "rikkaat" eivät saa käyttää yhteiskunnan palveluja, sitähän varten ne on luotu.

    Äänestä

Veronmaksajien rahat kuuluu käyttää rahojen maksaneiden hyväksi, eikä muiden hyväksi.

Äänestä

On se niin väärin. Veroalennukset ovat minimaalisia, ja valtio ottaa ne takaisin muilla kikkailuilla. Esimerkiksi ay -jäsenmaksun vähennysoikeus jää pois, työsuhdepolkupyörän verovähennys jää pois jne.

Äänestä
  • Hölmöläisen peitto. Leikataan toisesta päästä ja lisätään se toiseen päähän mutta peiton koko ei muutu. Tärkeintä on, että siinä sivussa varakkaat ja parempiosaiset saavat kaikki edut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hölmöläisen peitto. Leikataan toisesta päästä ja lisätään se toiseen päähän mutta peiton koko ei muutu. Tärkeintä on, että siinä sivussa varakkaat ja parempiosaiset saavat kaikki edut.

    Kaikki viisaus asuu vasemmistokeskustassa.

    Siellä ymmärretään matikkaa.
    Eli esimerkiksi 8%:n palkankorotus siivoojalle on samansuuruinen, siis tasapuolisensolidaarinen kuin 8%:n palkankorotus herrateollisuusistumatyöduunarille- - -

    siis 8 euroa tunnille.

    Molemmille sama korotus!

    Hoho….hoooo….ehhhehe….heeee!

    Äänestä

  • Ei Helvetin enkelien jäsenyyskään ole verovähennyskelpoinen.

    Äänestä

Ihan OK.
Oudoksuttaa, että velkarahalla.
Tunnin rataankin voisi Velkarahat käyttää.
Jos olis pakko.
Suomi tarvitsee elvytystä, työ tuo hyvinvointia.
Tuplannut jo Marinin hallituksen velanoton.

Äänestä

Tuplannut myös työttömien määrän.
Kysyn vaan, mikä järki tässä on.

Äänestä

Oli se hyvää aikaa se punavihreäkepu aika!
Paskin hallitus, kun työntekijöiden verotusta laskee.
Veroja pitäisi nostaa että saataisiin nostaa kehitysapua ja Venäjän lähialueyhteistyötukea ja elokapina-apinoiden tuntipalkkoja!

Äänestä
  • Soteleikkaukset riemastuttavat varmasti kaikkia näin vapun alla. Ehkä kuntaverojakin kiristellään joillain alueilla verohelpotusten vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Soteleikkaukset riemastuttavat varmasti kaikkia näin vapun alla. Ehkä kuntaverojakin kiristellään joillain alueilla verohelpotusten vuoksi.

    "Soteleikkaukset riemastuttavat varmasti kaikkia näin vapun alla. Ehkä kuntaverojakin kiristellään joillain alueilla verohelpotusten vuoksi."

    Sinun näköjään kannattaa tutustua tähän Demareiden väkisin läpiajamaan Susi-sote uudistukseen paremmin, jotta osaat laittaa viestisi Demareiden sivustoille ja olla äänestämättä heitä jatkossa. Lisäksi katsoa kumpi puolue Demarit ja Keput ovat kuntasi johdossa nostamassa veroja.

    Äänestä

Pienipalkkaisille tarjottiin pieniä naposteluporkkanoita ja suurituloisille jo toistamiseen muhkeita korillisia.

Äänestä

Suomella ei olisi varaa näin mittaviin veron­alennuksiin, sanoo professori

Kuinka paljon veroalennukset rahoittavat itse itseään? Professorit Roope Uusitalo ja Kaisa Kotakorpi pitävät hallituksen arvioita dynaamisista optimistisina.
-”On olemassa merkittävä riski sille, että veronalennukset loppujen lopuksi kasvattavat julkista velkaa”, Uusitalo sanoo.

Äänestä
  • Roope Uusitalon mukaan toimenpide on käytännössä sama asia kuin lisävelan ottaminen.

    ”Vaikutus olisi ollut suurin piirtein sama, jos olisi otettu lisää velkaa”, Uusitalo sanoo. Hänen mukaansa Valtion eläkerahastoon rahastoitujen varojen pieneneminen näyttää vähemmän pahalta kuin lisävelan ottaminen, vaikka nettovelka säilyy samana.

    Kaisa Kotakorpi on samoilla linjoilla. Se, että valtio lainaa omista eläkerahastoistaan, saa bruttovelan muutoksen näyttämään paremmalta.

    ”Tämä on enemmänkin numeroiden kaunistelua.”

    Ratkaisu vaatii hänen mukaansa selkeät perustelut, sillä rutiininomainen lainaaminen eläkerahastoista alijäämän paikkaamiseksi kuulostaa hänestä ”aika erikoiselta ja riskaabelilta toiminnalta”.

    Äänestä

Eihän noi hallituksen veronkevennykset koske duunareita, vaan kovatuloisia.

Äänestä
  • "Eihän noi hallituksen veronkevennykset koske duunareita, vaan kovatuloisia."

    Kannattaa tutustua aiheeseen ennenkuin munaat itsesi....

    Äänestä

Tuppurainen ja Lindtman valehtelevat, ettei duunarin verotusta kevennetä.

Äänestä
  • Se kiristetään takaisin poistamalla muita etuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Se kiristetään takaisin poistamalla muita etuja.

    Menkää toverit nyt lakkoon kun persut laskee veroja. Ihmetouhua.

    Lakkoon vaan!!!

    Äänestä

Kiinteistöverot nousee rajusti,talojen myynti sakkaa.enää ei kannata duunarin asua omassa töllissä. Mitä vastinetta kiinteistöverosta saa?ei yhtään mitään.

Äänestä
  • "Kiinteistöverot nousee rajusti,talojen myynti sakkaa.enää ei kannata duunarin asua omassa töllissä. Mitä vastinetta kiinteistöverosta saa?ei yhtään mitään."

    Nyt vaan otat yhteyttä oman kuntasi Demu/Kepu päättäjiin, hehän siellä puikoissa suurimmassa osassa kuntia ja aluevaltuustoja ovat, että haluat muutosta rahojesi käytölle.

    Äänestä

Miksi meidän veronmaksajien onkaan pitänyt tukea lakkoilijoita ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudella!
Aivan hullua!

Hyvä kun nyt otetaan se punikkikukkanen pois!
Ay toimii tavallista kansaa vastaan.

Äänestä

Yhteisöveron laskeminen saa ryöpytystä ministerikonkareilta – rahat menevät osinkoina ulkomaille, sanoo Matti Vanhanen
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) myöntää, että Suomi on jo nyt yhteisöveron kannalta kilpailukykyisellä tasolla.

Äänestä
  • Tämä valitettavasti johtaa siihen, että muut maat reagoivat siihen. Jos me lasketaan 18:aan, niin muutkin maat laskevat siihen. Sitten tämä etu menetetään.

    Äänestä

  • Pölhöhallitus.
    Velkaannuttajahallitus.
    Tyhmä hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tämä valitettavasti johtaa siihen, että muut maat reagoivat siihen. Jos me lasketaan 18:aan, niin muutkin maat laskevat siihen. Sitten tämä etu menetetään.

    .....Tämä valitettavasti johtaa siihen, että muut maat reagoivat siihen. ...

    Voitko osoittaa tähän jotain faktaa vai valitteletko itseksesi.

    Suomi tarvitsee syrjäisen sijainnin takia etuja verrattuna esim. Saksaan. Päämarkkinat ovat keskieuroopassa. En usko isojen maiden seuraavan pienen Suomen päätöksiä.

    Jotain tarvitsee nyt tehdä, ei voi pelkästään pienentää pienituloisten veroja. Ei ainakaan alle 20 000 saavien .

    Hyvä päätös.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Pölhöhallitus.
    Velkaannuttajahallitus.
    Tyhmä hallitus.

    "Pölhöhallitus. Velkaannuttajahallitus. Tyhmä hallitus."

    Tuo kyllä kuvaa aikas osuvasti 2019-2023 hallitusta, jonka touhujen seurauksia tässä korjaillaan ainakin 2031 asti.

    Äänestä

Miksi veronmaksajien on pitänyt tukea vasemmistosissien marttakerhoa AY-pamppuja!

Vihdoin se poistuu.
Siinä saitte lakkoilijat, poliittisten lakkojen järjestelijät!

Äänestä
  • Kuinka sovitaan tesit jos niitä eivät sovi työnantaja- ja työntekijäjärjestöt?
    Ay-jäsenet ovat itse valinneet johtajansa ja ovat näiden työnantajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kuinka sovitaan tesit jos niitä eivät sovi työnantaja- ja työntekijäjärjestöt?
    Ay-jäsenet ovat itse valinneet johtajansa ja ovat näiden työnantajia.

    "Kuinka sovitaan tesit jos niitä eivät sovi työnantaja- ja työntekijäjärjestöt?"

    Eihän kait mitään liittoja olla lopettamassa vai jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu.

    Äänestä

Niin, sotaan panostaminen on aivan turhaa rahan haaskaamista. Stubbi lupasi 10 miljardia Ukrainaan. Kaikki hukkaan heitettyä. Miksi kansan pitäisi maksaa? Maksakoon omasta pussistaan, kun niitä ulos jakelee. Kehitysapunakaan ei pidä rahaa, eikä aseita viedä, vaan työkaluja ja osaamista. Kuokkia, äkeitä, traktoreita yms. maanviljelystä varten, lannoitteita, kaivonporauslaitteita, aurinkoenergiakennoja, polttomoottoreita, kuljetusvälineitä, maitorattaita, maitotonkia, sinkkiämpäreitä, hygieniatuotteita, saippuaa, hammasharjoja, desinfioititarvikkeita, laastareita, sideharsoja jne. loputtomasti tarpeellisia hyödykkeitä, eikä mitään "äly"puhelimia.

Äänestä
  • Ei eletä muinaisaikoja vaan kehittyvillä alueillakin pitää voida pitää yhteyksiä ulkomaailmaan.

    Mutta veronkevennykset velaksi hallitukselta, joka pyrki ja pääsi valtaan nimen omaan velkaantumisen taittamisella on huijausta ja suoranaista tökeryyttä.
    -
    Yritys­tuista hallitus löysi leikattavaa vain 12 miljoonan euron verran – tutkijat hämmästyivät
    Tutkijat Heli Koski ja Mika Maliranta pitävät hallituksen yritystukileikkausta kokonaisuuteen nähden erittäin pienenä.
    Vertailun vuoksi: samalla hallitus kertoi säästävänsä 70 miljoonaa euroa siitä, että se poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen ja työsuhdepyörien veroedun.

    Äänestä

Onko punaviherkepupuolueiden jäsenmaksutkin verovähennyskelpoisia menoja?

Aivan järjetöntä, miksi ay-jäsenmaksut ovat olleetkaan verovähennyskelpoisia menoja!!!

Maksakoon kukin kehitysapunsa ja ay-terrorijärjestöjäsenyytensä ta Helvetin Enkeli-jäsenyytensä ihan omasta pörssistään vaan ilman veronmaksajien tukea!!!!

Äänestä
  • No mutta kun sinmustat yrittäjien ja elinkeinonharjottajien liittojen jäsenmaksutkin ovat olleet vähennyskelpoisia. Kuinka nuo osaisivat toimia, ellei joku asiantuntija ohjaisi ja neuvoisi. Varsinkin alotteleville ja pien- ja yksinyrittäjille sellainen on ollut varmastikin tarpeellista.
    Oikeistopersu mölähtelee sohvaltaan ajattelematta syvällisemmin asioita.
    Päätavoitteenaan on kuitenkin duunaripuolen kyykytys.

    Äänestä

  • Tuo leikkaus varmaan syö loven erilaisten konsulttienkin tienesteihin ainakin joltain osin, ehkä.

    Äänestä

Ja eläkevaroilla tuokin kustannetaan.

Senkin säkkin suu on nyt saatu auki ja kohta sen typötyhjä. Kattokaa vaan.

Äänestä

Hassua että työläisten eduista vaahtovat eniten elämäntapa työttömät eli vihervassut.

Äänestä
  • Hassua, että oikeistohallitus johdonmukaisesti sivuuttaa asiantuntijoiden lausunnot, varoitukset ja ehdotukset toimissaan. Pelottavaa suorastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Hassua, että oikeistohallitus johdonmukaisesti sivuuttaa asiantuntijoiden lausunnot, varoitukset ja ehdotukset toimissaan. Pelottavaa suorastaan.

    "Hassua, että oikeistohallitus johdonmukaisesti sivuuttaa asiantuntijoiden lausunnot, varoitukset ja ehdotukset toimissaan."

    Tarkoittanet näillä "asiantuntijoilla" äärivihervasudemareiden "asiantuntijoita", joiden jälkiä Orpon hallitus tässä siivoilee ja vielä seuraavakin oikeistohallitus!!??

    Äänestä

Milloin vihervassu elämäntapa työttömistä on asiantuntijoita tullut?
Käykää nyt alkuun peruskoulu loppuun.

Äänestä
  • Persut eivät ole yhtään parempia vaikka koko ajan luulevat niin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus se vaan taas tekee kansan vastaisia päätöksiä.
Kuinka oikeistohallitus voi mennä vähentämään duunareiden verotusta vaikka juuri keskustavasemmistovihreät on sen saaneet asettumaan hyvälle tasolle.
Tämä on niin väärin.

Työssä käyvien duunarien pitäisi nimenomaan maksaa veroja enemmän, että kehitysapuun saataisiin panostettua lisää.

Nyt koko maailma kärsii, maine on mennyt Suomelta. Kansainväliset sopimukset vaativat, että meidän pitää panostaa kehitysapuun ne rahat mitkä nyt pannaan sotakoneistoon ihan turhaan. Asumme rauhaa rakastavan Venäjän naapurissa eikä Ruotsi ja Norjakaan tänne koskaan hyökkää.
Trump ei hyökkää, koska Putin puolustaa meitä tarvittaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu