Nainen, me kasvamme erossa toisistamme

Ja lopulta emme tarvitse toisiamme.
Niin kaikki mikä on yhteen tarkoitettu on erotettu ja pidetty erossa toisistaan.
Lopussa huomaamme, että se kaikki muu joka piti erossa, oli turhaa.
Mikään ei ollut pysyvää, sillä kaikki se jonka piti olla pysyvää pysyi poissa.
Pidimme kiinni vain asioista jotka eivät pitäneet takaisin kiinni.
Koko elämä valui hukkaan ja menehdymme yksin menettäen sen kaiken arvottoman josta pidimme kiinni.
Se oli elämä ilman rakkautta.

:/
39740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Katselen yhä sinua ja kauneuttasi ja mietin mitä sen kuoren takana on.
Kuka siellä asustaa, kylmä ja tunteeton vai lämmin ja rakastava.
Kun se tulee luokseni, tarkkailen mitä se haluaa.

:/

Äänestä
  • Sinä teit minusta kylmän ja tunteettoman. Vihaan sinua

    Äänestä

Onko se vain nälkäinen joka hakee makupalaa nälkäänsä vai onko se jotain muuta joka on kestävää ja pysyvää.
Onko se hyökkäävä ja viettelevä vai varovainen ja tarkkaileva.

:/

Äänestä

Sitä se todellakin vain oli ja siksi se ei ravinnut meitä mitenkään. Sillä ei ollut koskaan mitään mahdollisuutta tulla todeksi. Kun menettää itselleen jonkin sellaisen asian, josta oli unelmoinut neljän vuoden ajan, ei pysty näkemään hyvyyttä sellaisessa ihmisessä, jonka takia menetti vuosia haaveilemansa unelman! Jos unelma vakituisesta työpaikasta olisi toteutunut, elämä olisi ollut hyvää ja tasapainoista! Mutta koska niin ei tapahtunut, elämisen laatu kärsi valtavasti ja siihen päälle häiriköintiä lähes joka paikassa vuosien ajan! Ei kukaan jaksa sellaista elämää!

Äänestä
  • Emme enää ehkä koskaan tapaa, toivon sinun ymmärtävän käyttäytyvän eri tavalla sinua kiinnostavaa ihmistä kohtaan. Vaikka sinua pelottaisi, uskalla sanoa hänelle edes yksi sana, hei!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Emme enää ehkä koskaan tapaa, toivon sinun ymmärtävän käyttäytyvän eri tavalla sinua kiinnostavaa ihmistä kohtaan. Vaikka sinua pelottaisi, uskalla sanoa hänelle edes yksi sana, hei!

    Meidän tapauksessa yhdelläkään sanalla ei olisi ollut mitään merkitystä siihen, että meistä olisi yhdessä voinut tulla jotain, koska minä menetin minulle äärimmäisen rakkaan työpaikan sinun takiasi! Pahalla ei voi koskaan saada hyvää aikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Meidän tapauksessa yhdelläkään sanalla ei olisi ollut mitään merkitystä siihen, että meistä olisi yhdessä voinut tulla jotain, koska minä menetin minulle äärimmäisen rakkaan työpaikan sinun takiasi! Pahalla ei voi koskaan saada hyvää aikaan!

    En halua kenenkään sanovan, etten saisi ajatella niin. Mutta sekin on totta, etten koskaan ollut kiinnostunut sinusta sillä tavalla kuin kiinnostuin ikäisistäni miehistä!

    Äänestä

Rakkautta on etänä, ethän sinä silloin oikeasti rakasta jos tunteet kuolee hänen poissa ollessaan.

Äänestä
  • En olekaan koskaan rakastanut nuorempaa henkilöä!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    En olekaan koskaan rakastanut nuorempaa henkilöä!

    Eihän se ole iästä kiinni ellei sitten ole jo 70 v. Ja aikaa ei ole jäljellä luonnollisista syistä.

    Äänestä

Onnittellen sua sun saavutuksesta
Häädit kaikkilla sun palstaavautumillasi mut pois
luoltasi .. ei irliskään
Oo kiva puhua kun ahdistaa koko ajan
Ja joutuu miettii joka vitun sanan ettei ne niitä
Lue hetken päästä netistä
Naiselta joka ei oikein arvosta tuota
Sun arvioinnin kohteena oloa
Ei tee mieli nähdäkää
Ei mitää yksityisyyttä ... Koko Suomi tietäisi
Voi vittu
Sitä halusinkin varmaa
Ku rakkautta etsin ..
Oon väsynyt ja onneton ja pettynyt.
Nyt koitan kuitenki nukkua ....

Äänestä
  • Elämään kuuluu sekin, että vain toinen on kiinnostunut ja toinen ei! Olipa syy siihen mikä tahansa. Minä toivoin jo vuosia sitten, että projekti pitää lopettaa, mutta monista toiveista huolimatta sitä ei lopetettu ja siksi en koskaan mitään tietylle henkilölle, kun kävelimme toistemme ohi. Jotta hän ymmärtäisi, etten ole kiinnostunut hänestä ja hänen lähestymistään!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Elämään kuuluu sekin, että vain toinen on kiinnostunut ja toinen ei! Olipa syy siihen mikä tahansa. Minä toivoin jo vuosia sitten, että projekti pitää lopettaa, mutta monista toiveista huolimatta sitä ei lopetettu ja siksi en koskaan mitään tietylle henkilölle, kun kävelimme toistemme ohi. Jotta hän ymmärtäisi, etten ole kiinnostunut hänestä ja hänen lähestymistään!

    en koskaan sanonut

    Äänestä

Tiiäks kuin muhun sattuu kun ajattelet noin.
Mitään ei oo erotettu vielä kokonaan.
Paitsi jos niin haluat..

Mä ainakin tarvitsen sua, ja sä mua.
Turhaa, höpö höpö mikään ei oo turhaa!

Voisitko yrittää edes pitää kiinni?
Mä oon täällä ja pidän kii pienestä toivon murusesta että sä laitat mulle viestin.

Muuten, ei ollut elämä ilman rakkautta...
Tiedät kyllä!

Äänestä
  • Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että sinä manipuloit sanoillasi minua välittämään sinusta ja siksi olin niin ahdistunut aina niiden yllättävien kohtaamisten jälkeen ja ihan samoin tunsin niin kautta rantain esitysten jälkeen. Siksi juuri aloin inhota sinua, koska välittämistä ja rakkautta ei voi koskaan pakottaa! On käsittämätöntä ettei kukaan ymmärtänyt sitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että sinä manipuloit sanoillasi minua välittämään sinusta ja siksi olin niin ahdistunut aina niiden yllättävien kohtaamisten jälkeen ja ihan samoin tunsin niin kautta rantain esitysten jälkeen. Siksi juuri aloin inhota sinua, koska välittämistä ja rakkautta ei voi koskaan pakottaa! On käsittämätöntä ettei kukaan ymmärtänyt sitä!

    Miten tulkitsisitvhänenntekstinsä ja sankompomansa
    Ei manipuloi alla tyylillä?
    Otittiko vaikka mahdollisen ADD ja muut sosiaaliset kömpelyydet huomioon kun tulkitset ihmistä
    Tekstin perusteella .?
    Toi vituiks ja sinnepäin arviointi.
    Herkkien ja arkojen ihmisten ongelma.
    Et oo varmasti kysynyt?
    Tehnyt vain tulkintaa.
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että sinä manipuloit sanoillasi minua välittämään sinusta ja siksi olin niin ahdistunut aina niiden yllättävien kohtaamisten jälkeen ja ihan samoin tunsin niin kautta rantain esitysten jälkeen. Siksi juuri aloin inhota sinua, koska välittämistä ja rakkautta ei voi koskaan pakottaa! On käsittämätöntä ettei kukaan ymmärtänyt sitä!

    Ota selvää ketä syyttelet!
    Mun kirjoitus ei ollut sulle vaan aloittajalle! ! !
    En kaipaa sun välittämistäsi.

    Anteeksi siitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miten tulkitsisitvhänenntekstinsä ja sankompomansa
    Ei manipuloi alla tyylillä?
    Otittiko vaikka mahdollisen ADD ja muut sosiaaliset kömpelyydet huomioon kun tulkitset ihmistä
    Tekstin perusteella .?
    Toi vituiks ja sinnepäin arviointi.
    Herkkien ja arkojen ihmisten ongelma.
    Et oo varmasti kysynyt?
    Tehnyt vain tulkintaa.
    .

    En halua kysyä! Tiedän hänet monet ongelmansa, mutta että kymmenen vuotta..

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    En halua kysyä! Tiedän hänet monet ongelmansa, mutta että kymmenen vuotta..

    Edelleen oon joku ihan muu kuin se keneksi koitat väittää. En kaipaa naista.

    Äänestä

Mitä me annoimme toisillemme.
Jos toinen tarjosi rakkautta, niin mitä se toinen janosi?
Rakkauden mukana tulee myös se, mitä se toinen eniten janoaa, mutta ilman vasta rakkautta se on vain rakkauden hyväksikäyttöä.
Siinä toinen uhrautuu ja toinen uhraa toisen väärällä alttarilla.
Kun toinen on rakkaudesta sokea ja toinen janonsa kahlitsema, niin lopputuloksena kumpikin kärsii.
Vain hetken ovat lähekkäin ja sitten se kaikki kaatuu, eikä kummallekaan jää siitä mitään.
Jano pysyy ja se rakkauskin sammuu.

:/

Äänestä
  • Naulan kantaan!

    Äänestä

  • Mietinpä tässä sitä, että huomaisitko sinä edes sitä, jos sinua rakastettaisiin, vai olisitko vetäytynyt kuoreesi niin vahvasti, että eläisit fantasiassa, jossa naiset eivät eivät kykene rakastamaan ja kieltäisit itseltäsi naisen rakkauden sinua kohtaan...

    Onko niin, että sinun juttu on tämä ö-luokan runoilu täällä palstalla ja, että sinä itse viime kädessä käytät naisia tämän runoilun janon pelinappuloina...
    Nainen rakasti, mutta sinulla olikin jano tulla runoilemaan siitä, kuinka nainen ei rakasta.

    Mutta tämäkin viesti sinulle lienee turha, koska tuuttaat näitä runojasi tänne, kuin botti, reagoimatta mihinkään mitään.
    Vaikka nainen olisi jaloissasi ja imisi varvastasi, et hänen läsnäoloaan huomaisi. Olet sulkeutunut fantasiaan naisten kylmyydestä ja haluat pitää siitä kiinni. Se on sinun ainoa rakkautesi... turvasi...

    harmaasusi

    Äänestä

Kun janoiset kohtaavat toisensa, he voivat yhdessä juoda pahimpaan janoonsa.
Kun rakastavaiset kohtaavat toisensa, he voivat yhdessä rakastaa ja juoda itsensä kylläisiksi aina kun janottaa.

:/

Äänestä
  • Tuo ei ainakaan päde häneen joka ei koskaan sanonut sanaakaan! Onpa millainen tahansa, niin olemme eri maailmoista!

    Äänestä

Olit oikeassa monessa asiassa kun kirjoitit ajatuksiasi ja ymmärrän sinua ja sanojen tarkoitukset ja viestisi kun se tuli ajankohtaiseksi.
En ehkä siinä hetkessä vielä ymmärtänyt kun ne sanasi kuulin, mutta jotenkin kasvoin ja kuljin sen tien, jonka sinä olit jo edeltä kulkenut ja ja jättänyt sille tielle ne jälkesi.
Me kumpikin ymmärrämme, että se tie ei ole helppo kulkea ja siinä menee ruhjeille.
Mikään ei särjy kuten sydän ja siksi se tulee varjella.
Sille tulee kasvattaa kuori, jonka vain se toinen samaa tietä kulkenut osaa murtaa ja kaivaa sieltä sen kalleimman aarteensa esiin.

:/

Äänestä
  • Nuo sanat voin hyvin kuvitella vanhemman miehen sanoiksi! Olemme kulkeneet jo matkaa suunnilleen yhtä kauan ja siksi sinun jälkesi ovat kuin rakastavan miehen jäljet jotka muistan joka päivä sijoittaa omiin jälkiini merkiksi rakkaudesta

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nuo sanat voin hyvin kuvitella vanhemman miehen sanoiksi! Olemme kulkeneet jo matkaa suunnilleen yhtä kauan ja siksi sinun jälkesi ovat kuin rakastavan miehen jäljet jotka muistan joka päivä sijoittaa omiin jälkiini merkiksi rakkaudesta

    Siinä on jo niin paljon sinua, kun otat lakin päästäsi ja kengät jaloistasi jotta pääsen lähellesi halauksen sisälle.

    Äänestä

Olet niin kaukana, mutta kuitenkin jatkuvasti läsnä.
En tiedä voinko sinua tavoittaa, ehkä sinä voisit tavoittaa minut.
Polkumme ovat kuin toisiinsa kietoutuneita, mutta kohtaavatko ne koskaan, sitä en tiedä.
Niillä on alkupisteensä, mutta onko niillä yhteinen päämäärä tai piste jossa ne kohtaavat ja sulavat yhteen?
Toivoisin, ettei se olisi ainakaan loppupiste, johon kaikki loppuu, jotta saisimme edes hetken kulkea käsi kädessä.

:/

Äänestä
  • Nuo sanat koskettavat minua ja muistan sinua siellä missä olet. Emme vielä edes tiedä toistemme nimeä, mutta vielä sekin aika koittaa. Olisimme onnellisia yhdessä, yrittäisimme tehdä jokaisesta päivästä juuri meidän näköisemme päivän.

    Äänestä

  • Sä pystyt tavoittamaan mut, mä en sua enää.
    Sä tiedät missä oon, 3 metrin tarkkudella.

    Et sä näitä mulle tarkoita kuitenkaan...
    Oon niin tyhmä et kuvittelen edelleen muuta.
    Ku kuvittelen että merkitsin sulle jotain ees.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Sä pystyt tavoittamaan mut, mä en sua enää.
    Sä tiedät missä oon, 3 metrin tarkkudella.

    Et sä näitä mulle tarkoita kuitenkaan...
    Oon niin tyhmä et kuvittelen edelleen muuta.
    Ku kuvittelen että merkitsin sulle jotain ees.

    Jatkan vielä tän....
    ANTEEKS!

    Jos olisikin mulle tarkoitettuja ja kaipaisit
    mua nyt, niin pakko sanoa et maailmankaikkeus universumi, kaikki yliluonnolliset ja muutkin voimat ois vtun julmia tässä hommassa.

    Jos niiku kaipaisit mua ja merkitsisin noita nyt, vasta nyt kun mä annoin periksi ja luovutin taistelun terveyden suhteen ja sit tässä mentiinkin vauhdilla loppua kohti.
    En ikinä ennen pelännyt loppua,
    mut viimesen viikon aikana oon muutamasti.
    En oo tai en ollut mukamas vielä valmis.

    Sä olit se jokin, joku, jotain,
    minkä avulla mä jaksoin tätä,
    ja halusin selvitä.
    Mä vaan odotin että kuulisin susta vielä,
    näköjään ihan turhaan.
    Sä olit jotain, mitä ei sitten ollutkaan.



    Yksi päiväkin sun vierellä,
    saada jutella sun kans,
    hassutella,
    murustella,
    tai ihan vaan olla hiljaa.....
    Ihan vaan olla.
    Niin oisin ollut onnellinen,
    Kun kaikki loppuu.


    Anteeks että koitin omia tän.
    Kuten sutkin omin ilman lupaa.
    Meiän pitäis kyllä ees sen verran jutella
    että voisin perua omimisen.




    RAKASTAN SUA!!!
    (Kuka sä nyt sitte oikeesti olitkaan........ )

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jatkan vielä tän....
    ANTEEKS!

    Jos olisikin mulle tarkoitettuja ja kaipaisit
    mua nyt, niin pakko sanoa et maailmankaikkeus universumi, kaikki yliluonnolliset ja muutkin voimat ois vtun julmia tässä hommassa.

    Jos niiku kaipaisit mua ja merkitsisin noita nyt, vasta nyt kun mä annoin periksi ja luovutin taistelun terveyden suhteen ja sit tässä mentiinkin vauhdilla loppua kohti.
    En ikinä ennen pelännyt loppua,
    mut viimesen viikon aikana oon muutamasti.
    En oo tai en ollut mukamas vielä valmis.

    Sä olit se jokin, joku, jotain,
    minkä avulla mä jaksoin tätä,
    ja halusin selvitä.
    Mä vaan odotin että kuulisin susta vielä,
    näköjään ihan turhaan.
    Sä olit jotain, mitä ei sitten ollutkaan.



    Yksi päiväkin sun vierellä,
    saada jutella sun kans,
    hassutella,
    murustella,
    tai ihan vaan olla hiljaa.....
    Ihan vaan olla.
    Niin oisin ollut onnellinen,
    Kun kaikki loppuu.


    Anteeks että koitin omia tän.
    Kuten sutkin omin ilman lupaa.
    Meiän pitäis kyllä ees sen verran jutella
    että voisin perua omimisen.




    RAKASTAN SUA!!!
    (Kuka sä nyt sitte oikeesti olitkaan........ )

    Psssst....

    Haist kukka!

    Äänestä

Eikö se toinen eroa? Taitaa olla aika luovuttaa sillo

Äänestä
  • Kenen pitäisi erota sun mielestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kenen pitäisi erota sun mielestä?

    Aloitus kuvaa katkerahkoa tilannetta, koska siinä koitetaan vedota kierosti tunteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Aloitus kuvaa katkerahkoa tilannetta, koska siinä koitetaan vedota kierosti tunteisiin.

    Minuun ei mitkään kirjoitukset vaikuta niin, että mieleni muuttuisi! Haluan parisuhteen vain 60v lyhyen miehen kanssa. Luin äsken sellaisen kirjoituksen, jossa kerrottiin naisen hajuaistin merkityksestä. Miehen tuoksulla voi olla ratkaiseva merkitys siihen, haluaako nainen häntä seksuaalisesti, voi joutua jonkin aikaa etsimään sopivaa.

    Äänestä

Döldldkdjsjdbdbd

Äänestä

Anteeks kaikki mitä sanoin sulle koskaan,
olin vaan hölmö kun luulin mitään.


Ei silti mikään muuta sitä mitä tunnen.

Mä en varmaan enää palaa tänne tän jälkeen.

Oot ollut jotain ihmeellistä ja parasta mulle...



💗🧩🌸♾


https://youtu.be/91H7ZscAH4A?si=qRrjAu2PG2DrCCJc

Äänestä

Olis oikeesti todella tärkeetä saada yhteys auki uudelleen. 🌸

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja lopulta emme tarvitse toisiamme.
Niin kaikki mikä on yhteen tarkoitettu on erotettu ja pidetty erossa toisistaan.
Lopussa huomaamme, että se kaikki muu joka piti erossa, oli turhaa.
Mikään ei ollut pysyvää, sillä kaikki se jonka piti olla pysyvää pysyi poissa.
Pidimme kiinni vain asioista jotka eivät pitäneet takaisin kiinni.
Koko elämä valui hukkaan ja menehdymme yksin menettäen sen kaiken arvottoman josta pidimme kiinni.
Se oli elämä ilman rakkautta.

:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu