Työelämän uudet lait kasvattavat vahvemman valtaa

Maan hallituksen muutokset työelämälakeihin ovat romuttamassa vuosisataista perinnettä. Enää ei suojella työntekijöitä vaan annetaan valtaa yhä enemmän työnantajille.

Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen on suomalaisen työelämän lainsäädännön grand old man. Hallituksen toimet työelämän lainsäädännössä ovat hänen mielestään poikkeuksellisia.

– Vuosi 2025 tulee olemaan Suomen yli satavuotiaan työlainsäädäntöhistorian merkittävin muutosvuosi, Koskinen sanoo.  

Kaikki uudistukset tehty työnantajan hyväksi
Koskinen luettelee pitkän listan muuttuneita tai muutoksen alla olevia asioita: työrauhalainsäädäntö, työriitojen sovittelu, paikallista sopimista ja suojelutyötä koskevat uudistukset,  irtisanomisen helpottaminen, yhteistoimintalain muuttaminen, takaisinottovelvollisuuden pienentäminen, työttömyysturvan heikennykset ja niin edelleen. 

– Aiemmin työlainsäädännön idea oli suojella työntekijöitä. Muutosten jälkeen voidaan sanoa, että ideana on nykyään työllistämisen helpottaminen.

Muutoksissa vahvistetaan jo ennestään vahvemman eli työnantajan oikeuksia ja mahdollisuuksia päättää asioista.

– Kaikki nämä uudistukset on tehty työnantajien hyväksi. Meillä ei ole koskaan ollut näin yksipuolista lainsäädännön uudistamista. Jos ennen työministeriö valmisteli lakihankkeet kolmikantaisesti ja niissä pyrittiin hakemaan kompromisseja ja tasapuolisuutta, nyt poliittinen ohjaus on todella vahvaa.

Hallitusohjelmaa on toteutettu Koskisen mukaan jopa voimakkaammin kuin mitä ohjelma olisi edes edellyttänyt.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vain vahvoista välittävä Velka-Petterin ja Saksi-Riikan Sarvi-Jaakko Suomi.

Äänestä
  • Maailma muuttuu ja se pitää ymmärtää.

    Äänestä

Työntekijästä orjaksi. Kuole nälkään jos ei kelpaa.
Malli kommunistinen kiina.

Äänestä
  • Taas näitä lapsellisesti ylilyöviä herutusjuttuja - voi yök.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maan hallituksen muutokset työelämälakeihin ovat romuttamassa vuosisataista perinnettä. Enää ei suojella työntekijöitä vaan annetaan valtaa yhä enemmän työnantajille.

Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen on suomalaisen työelämän lainsäädännön grand old man. Hallituksen toimet työelämän lainsäädännössä ovat hänen mielestään poikkeuksellisia.

– Vuosi 2025 tulee olemaan Suomen yli satavuotiaan työlainsäädäntöhistorian merkittävin muutosvuosi, Koskinen sanoo.  

Kaikki uudistukset tehty työnantajan hyväksi
Koskinen luettelee pitkän listan muuttuneita tai muutoksen alla olevia asioita: työrauhalainsäädäntö, työriitojen sovittelu, paikallista sopimista ja suojelutyötä koskevat uudistukset,  irtisanomisen helpottaminen, yhteistoimintalain muuttaminen, takaisinottovelvollisuuden pienentäminen, työttömyysturvan heikennykset ja niin edelleen. 

– Aiemmin työlainsäädännön idea oli suojella työntekijöitä. Muutosten jälkeen voidaan sanoa, että ideana on nykyään työllistämisen helpottaminen.

Muutoksissa vahvistetaan jo ennestään vahvemman eli työnantajan oikeuksia ja mahdollisuuksia päättää asioista.

– Kaikki nämä uudistukset on tehty työnantajien hyväksi. Meillä ei ole koskaan ollut näin yksipuolista lainsäädännön uudistamista. Jos ennen työministeriö valmisteli lakihankkeet kolmikantaisesti ja niissä pyrittiin hakemaan kompromisseja ja tasapuolisuutta, nyt poliittinen ohjaus on todella vahvaa.

Hallitusohjelmaa on toteutettu Koskisen mukaan jopa voimakkaammin kuin mitä ohjelma olisi edes edellyttänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu