Yksikään syntinen ja saastainen ei pääse taivasten valtakuntaan. Ellet tee parannusta ja tule Jeesuksen kaltaiseksi, niin et pelastu. Näin yksinkertaista se on.
Kilvoittelemaan!
Pyhittymään!
Pelastus odottaa, mutta se pitää ansaita!
Kilvoittelemaan!
Pyhittymään!
Pelastus odottaa, mutta se pitää ansaita!
Vastaukset 40
Vanhimmat
Tuo uhkaus koskee vain hihhuleita.
Hihhuleille se vain onkin mahdollista. Joskaan eivät siihen itse pääse, vaan Jumalan voimasta.
Muut sotkeutuvat homoherjoihin, fallosteluun ja sotarikoksiin.
Tai jos eivät sotkeennu, jättävät Jumalan varjoon.
Ei ne ihmisen omat parannuksenteot ole mitään pelastustekoja.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Laitat osasi ikuisuudessa papin toimittamaan sakramenttiin, Yksikään saastainen ei pääse taivasten valtakuntaan, et sinäkään, sinä joka ole moniaat kertoja itse toistanut: "KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä". Kirkon toimittamista sakramentista huolimatta olet yhä edelleen SAASTAINEN!
"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi."
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Kaste ei poista lihan saastaa, vaan se on hyvän omantunnon pyytämistä.
Rk käännös 1.Piet 3:
21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena. Se ei ole lihan saastan poistamista vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, Mark. 16:16; Room. 6:4
Kommentaari alkuteksti huomioiden. Novum. 1.Piet.3:
21. Vesi sinänsä ei pelastanut Nooaa perheineen, vaan arkki, joka pysyi veden pinnalla. Tämä erotti heidät maasta, joka tuhoutui vedenpaisumuksessa, ja pelasti heidät siitä. Tulva oli Nooalle ikään kuin kaste, samoin kuin Punainen merikin myöhemmin Israelille. Tämän tulvan kasteen avulla hänet vietiin perheineen vanhasta maailmasta uuteen (2 Piet 3:5-13).Samoin kuin Kristuksen kuolema synnin tähden on tehnyt mahdolliseksi uskovan kuoleman pois synnistä ja sen rangaistuksesta, niin myös hänen ylösnousemuselämänsä on uskovan uuden hengellisen elämän lähteenä.
Ei ihmisestä tule itsestään koskaan synnitöntä, joka kelpaisi oman parannuksensa voimasta Taivaaseen.
"9.
(Mark. 2:13-17; Luuk. 5:27-32)
Kulkiessaan sieltä eteenpäin Jeesus näki Matteus-nimisen miehen istumassa tulliasemalla. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua." Niin hän nousi ja seurasi Jeesusta.
10. Kun Jeesus oli aterialla Matteuksen kodissa, sinne tuli monta publikaania ja syntistä aterioimaan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
11. Sen nähdessään fariseukset sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
12. Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
13. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria.' En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä."
" Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." Näin sanoo Jeesus. Fariseukset pitivät kaikki Mooseksen lait ja siihen päälle vielä kaikki isien perinnäissäännöt. Oletkos aivan teoista vanhurskaaksi tullut, AP, vai rikotko jotain Mooseksen lakia? Miten esinahka jaksaa, onko yltympäriinsä leikattu?
Fariseukset valehtelivat ja antoivat vääriä merkityksiä laille. Rikkoivat monta lain kohtaa koko ajan.
Johannes nimitti Fariseuksia kyykääärmeitten sikiöiksi.
Oletkos siis PALJON vanhurskaampi kuin he, jotta teoillasi taivaaseen pääsisit?
Juu. Juu. Tunnusta syntisi, niin taas kaikki syntien ovet ovat auki. Tiedetään. Joka uskoo, ei tiedä.
Hellunailaiset eivät tunnusta, että heidän lahko on Azusinkadulla synnistä syntynyt.
Charles Fox Parham was the father of Modern Pentecostalism.
Ei helluntailaisuu ole sieltä mistä väität.
Helluntailaisuus tulee Israelista.
Helluntailaisuus tulee Los Angelesin punaisten lyhtyjen kadulta.
Syntiset eivät ole Jeesuksen ystäviä. Sana ilmoittaa Jeesuksen ystäväksi pääsemisen ehdolliseksi:
Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. Syntisen elävät synnissä, esimerkiksi aviorikoksessa. Huoruus on Jumalan tahtoa vastaan, ja näin avionrikkojat eivät ole Jeesuksen ystäviä.
Sanan mukaan syntiset ovat Jumalan vihollisia: avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
Jeesus on sovittanut koko maailman synnit, mutta siitä huolimatta vain pieni joukko ihmisiä on Jeesuksen ystäviä, ja suuri ihmismäärä elää Jumalan vihollisina: jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
Ani harva on toiminut niin kuin Sana kehottaa: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Ne, jotka elävät synnissä eivätkä ole kääntyneet Jumalan puoleen ovat Jeesuksen sovintouhrista huolimatta edelleen Jumalan vihollisia. Syntisten, synnissä elävien loppu on järkyttävä.
Aabrahamista on todistettu:
"Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
Uskovat, uudesti syntyneet ovat Jeesuksen ystäviä, eivät syntiset maailman ihmiset ole Jeesuksen ystäviä.
hänen (Abrahamin) lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
Jeesus puhuu omilleen, Hänen ystävilleen: ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.
Opin perusta on melkoisen hutera, jos ei ymmärrä eroa Jeesuksen ystävän ja syntisen, maailman ihmisen välillä: mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.
Vain Jeesuksen omat, Hänen ystävänsä, pääsevät taivaiseen.
Palstan aihe on helluntailaisuus.
Hellarit häpeävät omaa lahkoan ja yrittävät kääntää keskustelun aiheen muualle.
Matt. 9:
9. Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua" , ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Mark. 2:13-17; Luuk. 5:27-32
10.Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
11. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!"
Matt. 11:19
12. Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
13. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."
Hoos. 6:6; Matt. 12:7; Luuk. 19:10; 1. Tim. 1:15
Parhamin musta oppipoika William Saymour piti kokouksissa päässään pahvilaatikkoa.
Papit ei teitä pelasta. Ei naimisiin menolta eikä naimattomuudelta. Kuolemisesta puhumattakaan. Vai mitä luulette aloittajan tarkoittavan?
Jeesuksen maljaosa on pahojen ja syntisten kanssa. Hän tuli pelastamaan syntisiä ja sairaita.
Mutta Raamatun moraaliohjeet on vedetty tappiin. Se tarjoaa mahdollisuuden perfektionismiin niille jotka tahtovat pyhitystä ja pyhyyttä. Mutta Pyhyys on vain yksi Raamatun monista teemoista.
0 Pyhyys
1 Rakkaus
2 Toivo
3 Usko
4 Oikeus
5 Armo
6 Totuus
7 Rauha
8 jne
Melko harvassa ovat ne jotka kykenee perfektionismiin ja pyhyyteen. 2011 Arabikevään jälkeen ei kukaan kykene enää todistamaan viattomuuttaan vaan kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla ikuisesti.
Paavali oli murhamies ja keksi väitteen, että koska kaikkia lakipykäliä ei pysty noudattamaan, niin ei niitä tarvi mitään noudattaa. Antaa pelkkien henkien kuljettaa ja pidetään hauskaa.
Parhami ja Olseni pisti vielä paremmaksi. Molemmat oli aikansa kuuluisia homppelimiehiä.
Raamattu365.fi
Toggle navigation
Ensimmäinen kirje Timoteukselle
LUKU 1
Alkutervehdys
1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, jonka Jumala, meidän pelastajamme, ja Kristus Jeesus, meidän toivomme, ovat määränneet tähän virkaan,
2. tervehtii Timoteusta, omaa hengellistä poikaansa. Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!
2. Tim. 1:2; Tit. 1:4; Filem. 1:10
Varoitus vieraista opeista
3. Makedoniaan lähtiessäni kehotin sinua jäämään Efesokseen, jotta kieltäisit siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja
Gal. 1:6-7
4. ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita. Ne johtavat vain turhiin tutkisteluihin eivätkä palvele Jumalan suunnitelmaa, joka avautuu vain uskolle.
1. Tim. 4:7; 1. Tim. 6:20; 2. Tim. 2:16; Tit. 1:14; Tit. 3:9
5. Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
Mark. 12:31
6. Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia.
7. He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät.
8. Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti.
Room. 7:12
9. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien,
2. Moos. 21:12; 2. Moos. 21:15; 3. Moos. 18:22; 3. Moos. 19:11-12
10. siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.
1. Tim. 6:3; 2. Tim. 4:3; Tit. 1:9; Tit. 2:1
11. Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.
Kiitos Jumalan armosta
12. Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa,
13. vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein.
Gal. 1:13
14. Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.
Room. 5:20
15. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.
Matt. 1:21; Mark. 2:17; Luuk. 19:10
16. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.
17. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen.
Paavalin rienaajat menevät kadotukseen!
Lainaus
"Ellet tee parannusta ja tule Jeesuksen kaltaiseksi, niin et pelastu. Näin yksinkertaista se on."
On paljon muutakin mitä vaaditaan Valtakuntaan pääsemiseksi. Ei se rajoitu ainoastaan parannuksen tekemiseen.
On paljon muutakin kuin vain parannuksen teko, mitä Jumala odottaa näiden viimeisten aikakausien uskovilta.
Tässä pieni listaus:
- Ole tottelevainen eli tee parannus elämäntavassasi jos huomaat korjattavaa esim.moraalin saralla
-Lue Raamattua säännöllisesti
-Rukoile päivittäin ( erittäin tärkeää jotta usko säilyy elämän myrskyissä)
- Käy säännöllisesti seurakuntasi hengellisissä tilaisuuksissa ja kokouksissa. Raamattu sanookin
" älkää jättäkö yhteen kokoontumista kuten eräillä on tapana".
- Julista evankeliumin pelastavaa sanomaa aina kun siihen avautuu tilaisuus. Tämän käskyn Jeesus antoi koskien ihan jokaista seuraajaansa. Tätä ei voi sivuuttaa jos väität seuraavasi Jeesusta. Muista että tapoja evankelioida löytyy paljon joista valita itselleen mieluisa tapa julistaa sanaa. Se ei tarkoita että sinulta vaadittaisiin evankelistan armolahjoja. Sinulla on suu. Avaa se ja puhu. Sinulla on kädet ja osaat kirjoittaa. Kirjoita siis jollekulle jotakin rohkaisevaa hengellisesti.
Tässä muutamia ajatuksia. Paljon muutakin olisi kerrottavana, mutta näistä ns. tärkeistä perusasioista on syytä aloittaa. Jeesus nimenomaan odottaa seuraajiltaan aktiivisuutta eli olla hedelmällinen. Ihan sama kuunteleeko kukaan. Pääasia on pitää Jumalan sana elävänä kertoen sitä eteenpäin kuten Jeesus ja varhaiskristityt tekivät uskollisesti. Lue Apostolien tekojen kirja joka varmasti rohkaisee jokaista aikamme uskovaa hedelmälliseen evankeluoimiseen, joka on tärkeintä, mitä uskova voi toisen ihmisen eteen tehdä näinä koettelevina aikoina.
Jeesushan sanoi, että tule sellaisena kuin olet. Ei ihmisen tarvi mitenkään muuttua kelvatakseen Jeesukselle.
Ei ole sanonut niin kuin väität. Anonyymi 2025-04-26 20:07:17
Miksi kenenkään pitäisi "päästä" mihinkään mielikuvitustaivastenvaltakuntaan?
Jeesuksen kaltaiseksi?
Hajonneeksi ruumiiksi!
Ei vielä, ei vielä.
Yleensä lain noudattajat ovat niitä, jotka fallostelevat ja kannattavat sotarikoksia.
Toisia sitten vastaavasti herjataan kaikesta mitä ikinä vain keksitään.
Myönnämme että Väinämöinen on jumalamme.
Uskovien toinen toistensa herjaaminen juuri todistaa sen, että Jumala on olemassa.
Se sen, että Raamattu on totta.
Silloin kaikki menee juuri siten kuten kirjoitettu on.
Tai siten kuten varoitettu on.
Ja kun sana toteutuu, niin sen on pakko olla totta.
Buddhalaisuus oikein ymmärrettynä johtaa Taivaaseen, mutta sinne ei pääse, koska joku portinvartija vaatii Jeesus-lipun. Onneksi Suomessa on Perustuslaki, johon voi vedota.
Antakaa ihmisten elää omaa elämäänsä. Ei aloittajalla ole minkään sortin tietoa eikä valtuuksia. Hän ei edes tunne ketään joita neuvoo. Tyhmyyttä, ei muuta.
🔴 Buddhalaisuudessa on muuten yhteensä 16 erilaista helvettiä, 8 kylmää ja 8 kuumaa. Yksi on esim. niille, jotka ovat joskus tietoisesti tappaneet hyönteisiä kävelemällä niiden päältä. Mites sulla noi muurahaisasiat, onko kunnossa?
"Jeesuksen kaltaiseksi" jumalaksi?
Sinä tietenkin kuvittelet olevasi jo Jumala?
Ikuiseen helvettiin uskoville tulee kohta tempaus, eikä siihen mene enään pitkään...
https://youtu.be/I4ochLhJJJQ?t=15
Ylivainio käytti Hindujen vanhaa kaatotekniikkaa. Nopea tönäisy kädellä otsaan. Ja kanttuvei lattialle seläälleen.
googlaa: "shaktipat"
Joka vihaa veljeänsä on murhaaja eikä yhdessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää.