Menikö Iranissa taivaan tuuliin Venäjälle tarkoitettu aselasti?

Neljä kuollut ja yli 560 loukkaantunut räjähdyksessä Iranissa

STT–AFP
Iranissa tapahtui lauantaina suuri räjähdys Hormozganin maakunnassa sijaitsevassa tärkeässä satamassa maan eteläosassa, kertoo valtiollinen media. Ainakin neljä ihmistä on kuollut ja pelastusviranomaisten mukaan yli 560 loukkaantunut.

Räjähdys tapahtui Bandar Abbasin kaupungissa sijaitsevassa Shadid Rajaeen satamassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin siteeraamien iranilaislähteiden mukaan räjähdys rikkoi ikkunoita useiden kilometrien säteellä satamasta.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Etelä-Iranissa on tapahtunut jättiräjähdys

Etelä-Iranissa Bandar Abbasin kaupungissa Shadid Rajaeen-satamassa on tapahtunut valtava räjähdys, jonka vuoksi ainakin 500 ihmistä on loukkaantunut, kertoo BBC.

Äänestä

Yksi kuollut ja 560 loukkaantunutta. Luvut kertovat totuuden eli sen, että kyse ei ollut kaasu räjähdyksestä vaan ammuslastista. Kun kuolleiden määrää vähätellään, se on merkki, että kyseessä on joku sotilaallinen kohde. Jos kyseessä olisi todella kaasuräjähdys, niin turmaluvut olisivat 40 kuollutta ja 300 loukkaantunutta, joista 30 tilanne on kriittinen.

Mediaa pitää lukea niin kuin sitä kirjoitetaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neljä kuollut ja yli 560 loukkaantunut räjähdyksessä Iranissa

STT–AFP
Iranissa tapahtui lauantaina suuri räjähdys Hormozganin maakunnassa sijaitsevassa tärkeässä satamassa maan eteläosassa, kertoo valtiollinen media. Ainakin neljä ihmistä on kuollut ja pelastusviranomaisten mukaan yli 560 loukkaantunut.

Räjähdys tapahtui Bandar Abbasin kaupungissa sijaitsevassa Shadid Rajaeen satamassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Reutersin siteeraamien iranilaislähteiden mukaan räjähdys rikkoi ikkunoita useiden kilometrien säteellä satamasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu