Perussuomalaisilla SMP:n kohtalo edessä eli konkurssi?

Vajoaminen RKP:n sekä KD:n seuraan häämöttää eikä sen takana ole enää kuin Liike Nyt. Sen jälkeen tulee seinä vastaan.

Puolueella oli miljoonabudjetti Kokoomuksen lailla, mutta tulokset jäivät alle vihervasemmiston, joiden vaalibudjetit olivat huomattavasti pienemmät. Kusetetut äänestäjät eivät siis olleet ostettavissa.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

PS sopii oikein hyvin pikkupuolueitten sekaan. Sinne se häviää eikä kukaan
enää ole kiinnostunut siitä.

Äänestä

30.8.2024

"Suurin alustava vaalibudjetti on hallituspuolue kokoomuksella, joka aikoo käyttää vaaleihin noin 1,8 miljoonaa euroa. Myös hallituspuolue perussuomalaisten budjetti on yli miljoona euroa. Nämä ovat ainoat puolueet, joiden alustavat budjetit ovat yli miljoonan euron luokkaa.

– Kahden päällekkäisen vaalin myötä myös budjetti rakentuu hieman eri tavalla. Lopullinen yhteenlaskettu budjetti on todennäköisesti noin yhden ja kahden miljoonan välissä, kertoo perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää Uutissuomalaiselle.

Muista hallituspuolueista RKP:n alustava budjetti on noin 500 000 euroa ja kristillisdemokraattien 240 000 euroa. Oppositiopuolueista suurin budjetti on tällä haavaa SDP:llä, jonka budjetin arvioidaan olevan noin 700 000–800 000 euroa.

Keskustasta puolestaan kerrotaan, että puolueen alustava budjetti on yli 600 000 euroa, mutta summan on määrä tarkentua vielä syksyn ja talven aikana. Vasemmistoliiton budjetti on 400 000 euroa ja vihreiden 300 000 euroa."
********


Hassatkoon vaaan persut rahansa turhan takia. Aina vaan parempi.

Äänestä

Riikku sanoi saaneensa kannustusta. Älkää vain antako periksi, kertoi Riikku kannattajiltaan ohjeksi saaneensa. Ja Riikkuhan ei periksi anna, hakkaa rumaa päätään vaan seinään jatkossakin. Käyphä tuo tok silviisiinkii, ei siin mittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vajoaminen RKP:n sekä KD:n seuraan häämöttää eikä sen takana ole enää kuin Liike Nyt. Sen jälkeen tulee seinä vastaan.

Puolueella oli miljoonabudjetti Kokoomuksen lailla, mutta tulokset jäivät alle vihervasemmiston, joiden vaalibudjetit olivat huomattavasti pienemmät. Kusetetut äänestäjät eivät siis olleet ostettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu