Putin pelkää demokratiaa, kuin ruttoa

Se on ydinsyy koko homman.
5119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No demarit on saatana viitassaan. Rikollisten joukko.

Äänestä
  • Termit eivät taida olla vahvinta osaamisaluettasi, jos sekoitat demokratian ja demarit.

    Äänestä

Rutto on nykyisin melko vaaraton tauti.

Naton ebola- tyyppinen "demokratia" on Nato-LOISILLE itselleen vaarallisin.

Rutto on nykyisin melko vaaraton tauti.

#Rutto on Yersinia pestis -bakteerin aiheuttama tauti, jota esiintyy pääsääntöisesti jyrsijöillä eräillä alueilla Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Ihminen voi saada tartunnan eläimestä infektoituneen kirpun pureman välityksellä tai käsittelemällä infektoitunutta eläintä. Ihmiselle kehittyy pureman seurauksena viikon kuluessa kivulias imusolmuketulehdus, paiserutto. Paiserutto johtaa hoitamattomana kuolemaan 30–60 % tapauksista. Joskus paiserutto voi muuttua keuhkorutoksi, jolloin tartunta leviää ihmisestä toiseen ysköspisaroiden välityksellä. Keuhkorutto johtaa kuolemaan, ellei mikrobilääkehoitoa aloiteta ajoissa.

Ihmisen ruttotapauksia raportoidaan maailmalla vuosittain joitakin tuhansia, pääosin epidemia-alueiden maaseudulla tai pienissä kaupungeissa ja kylissä. Matkailijan riski saada tartunta on vähäinen. Ruton ja muidenkin tautien välttämiseksi tulee välttää kirppujen puremia ja kosketusta sairaisiin tai kuolleisiin eläimiin. Jos alueella on tiedossa ruttoepidemia, tulee välttää joukkotapahtumia sekä läheistä kontaktia henkilöihin, joilla on keuhkoruttoon sopivia oireita (kuume, päänsärky, yskä, hengenahdistus ja rintakipu).

Tauti hoidetaan mikrobilääkkeillä. Ruttoa vastaan ei ole rokotetta, mutta altistuneille voidaan antaa estolääkitys sairastumisen ehkäisemiseksi.#

Äänestä

Putinin pelot on sodan juurisyyt...

Äänestä

kremlin pikku ukkoa pelottaa kohdata presidentti zelensky.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on ydinsyy koko homman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu