https://www.suomenuutiset.fi/mtv-uutiset-otti-selvaa-mista-maista-suomalaisiin-korkeakouluihin-haetaan-halla-aho-kukaan-muu-kuin-toimittaja-ei-luullut-etta-suomeen-tultaisiin-opiskelemaan-lansimaista/
Suomeen tullaan opiskeluluvan varjolla EU:n ulkopuolelta ja sitten Suomeen päästyä jäädään elämään korkean sosiaaliturvan varassa loppuiäksi.
Jussi Halla-aho: Suomeen tullaan opiskelemaan korkean sosiaaliturvan takia EU:n ulkopuolelta.
13
152
Vastaukset
- Anonyymi
Tälläinen Suomeen tulo opiskelun varjolla on ehdottomasti estettävä ja niin hallitus parhaillaan tekeekin sen estämiseksi lakiuudistuksella.
- Anonyymi
Eikä pelkästään korkeakouluihin. Johan silläkin tehdään bisnestä että kyörätään kuihtuviin pikkukylien lukioihin oppilaita EU:n ulkopuolelta ja kuitataan heistä valtionavut. Verovaroista maksetaan nuppiluvun mukaan koululle, human trafficer nylkee koululaisten vanhemminta rahansa.
- Anonyymi
Nuoria pitää saada opintoihin Suomeen. He ovat tulevia tekijöitä Suomessa. Heidät pitää saada jäämään Suomeen työhön.
Nuorilla on parhaat mahdollisuudet kotoutua Suomeen. Iso osa noista kaukomaiden opiskelijoista tulee hakemaan EU-tutkintotodistuksen. Sitten lähtevät joko kotimaahansa tai johonkin jossa saa parempaa palkkaa. Myös paremmat työolot kiinnostavat.
Yksi hyvä keino saada heitä pysymäään olisi poiuka-/tyttöystävä joka saattaisi iolla iso apu heuidän juurruttamisenn tänne.
Kaiken huippu on kuitenkin meidän ruotsinkielinen sairaanhoitajien koulutus. Heille kerrotaan, että jos menette sitten töihin Ruotsiin, Norjaan tai Tansskaan, niin jo alkupalkka on noin 2000€ korkeampi.
Laitamme siis valyavasti veronmaksajien rahaa ihan turhaan koulutukseen.
Koulutus on hyväksi mutta oppilasvalinta olisi todella tärkeää.- Anonyymi
Työvoimasta on kilpailutilanne EU-maiden kanssa. Siihen pitää Suomen pystyä vastaamaan.
Ei auta se, että katsomne huuli pyöreänä, kun ammatti-ihmiset häipyvät maasta. Pitää tehdä toimia, että ihmiset jäävät tänne työhön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työvoimasta on kilpailutilanne EU-maiden kanssa. Siihen pitää Suomen pystyä vastaamaan.
Ei auta se, että katsomne huuli pyöreänä, kun ammatti-ihmiset häipyvät maasta. Pitää tehdä toimia, että ihmiset jäävät tänne työhön.Eurovaluutassa Suomella ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia vastata mihinkään.
- Anonyymi
Täytyisikö lukukausi maksu nostaa . Olisko puoli miljoonaa euroa hyvä ?
- Anonyymi
Ei hyvä.
Pitää saada nuoria opiskelemaan ja työhön Suomeen. Miksi se pitäisi estää?
- Anonyymi
Nyt panostetaan koulutuksen määrään, ei niinkään laatuun.
- Anonyymi
jokin on mennyt pahasti pieleen, kun maassa asuvat maksavat omista rahoista opinot,
kun muulalta tulevat saavat lähes ilmaisen koulutuksen,- Anonyymi
Jussi puhuu täyttä asiaa.
- Anonyymi
Jokainen maksakoot
- Anonyymi
Minkä ihmeen korkean sosiaaliturvan? Naapurimaissamme se on paljon parempi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli134292"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn183095Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän652932Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h1322609Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi251843Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on111814Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.
Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.3681563En tiedä mitä olet mulle
Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa611506Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html711485- 231214