Jussi Halla-aho: Suomeen tullaan opiskelemaan korkean sosiaaliturvan takia EU:n ulkopuolelta.

Anonyymi-ap

13

129

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tälläinen Suomeen tulo opiskelun varjolla on ehdottomasti estettävä ja niin hallitus parhaillaan tekeekin sen estämiseksi lakiuudistuksella.

    • Anonyymi

      Eikä pelkästään korkeakouluihin. Johan silläkin tehdään bisnestä että kyörätään kuihtuviin pikkukylien lukioihin oppilaita EU:n ulkopuolelta ja kuitataan heistä valtionavut. Verovaroista maksetaan nuppiluvun mukaan koululle, human trafficer nylkee koululaisten vanhemminta rahansa.

    • Anonyymi

      Nuoria pitää saada opintoihin Suomeen. He ovat tulevia tekijöitä Suomessa. Heidät pitää saada jäämään Suomeen työhön.
      Nuorilla on parhaat mahdollisuudet kotoutua Suomeen.

    • Iso osa noista kaukomaiden opiskelijoista tulee hakemaan EU-tutkintotodistuksen. Sitten lähtevät joko kotimaahansa tai johonkin jossa saa parempaa palkkaa. Myös paremmat työolot kiinnostavat.
      Yksi hyvä keino saada heitä pysymäään olisi poiuka-/tyttöystävä joka saattaisi iolla iso apu heuidän juurruttamisenn tänne.
      Kaiken huippu on kuitenkin meidän ruotsinkielinen sairaanhoitajien koulutus. Heille kerrotaan, että jos menette sitten töihin Ruotsiin, Norjaan tai Tansskaan, niin jo alkupalkka on noin 2000€ korkeampi.
      Laitamme siis valyavasti veronmaksajien rahaa ihan turhaan koulutukseen.
      Koulutus on hyväksi mutta oppilasvalinta olisi todella tärkeää.

      • Anonyymi

        Työvoimasta on kilpailutilanne EU-maiden kanssa. Siihen pitää Suomen pystyä vastaamaan.
        Ei auta se, että katsomne huuli pyöreänä, kun ammatti-ihmiset häipyvät maasta. Pitää tehdä toimia, että ihmiset jäävät tänne työhön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvoimasta on kilpailutilanne EU-maiden kanssa. Siihen pitää Suomen pystyä vastaamaan.
        Ei auta se, että katsomne huuli pyöreänä, kun ammatti-ihmiset häipyvät maasta. Pitää tehdä toimia, että ihmiset jäävät tänne työhön.

        Eurovaluutassa Suomella ei tule olemaan mitään mahdollisuuksia vastata mihinkään.


    • Anonyymi

      Täytyisikö lukukausi maksu nostaa . Olisko puoli miljoonaa euroa hyvä ?

      • Anonyymi

        Ei hyvä.
        Pitää saada nuoria opiskelemaan ja työhön Suomeen. Miksi se pitäisi estää?


    • Anonyymi

      Nyt panostetaan koulutuksen määrään, ei niinkään laatuun.

    • Anonyymi

      jokin on mennyt pahasti pieleen, kun maassa asuvat maksavat omista rahoista opinot,
      kun muulalta tulevat saavat lähes ilmaisen koulutuksen,

      • Anonyymi

        Jussi puhuu täyttä asiaa.


    • Anonyymi

      Jokainen maksakoot

    • Anonyymi

      Minkä ihmeen korkean sosiaaliturvan? Naapurimaissamme se on paljon parempi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      20
      2892
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      190
      2655
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1577
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      248
      1346
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      106
      1180
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      40
      1026
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      987
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      884
    9. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      135
      879
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      784
    Aihe