Talousasiantuntijat tyrmäävät Orpon väitteet: Suomi velkaantuu lisää

Anonyymi-ap

Mihin katosivat puheet EU:n liiallisesta alijäämästä, kysyy taloustietelijä. Politiikan tutkijan mukaan Suomessakin on siirrytty siihen, että tutkimuksesta ei välitetä.

– Näillä päätöksillä emme lisää velkaantumista, pääministeri Petteri Orpo (kok.) toisti pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.
– Me vähennämme velkaantumista.

Päätöksillä pääministeri tarkoitti veroalennuksia ja muita toimia, joista hallitus kertoi viime viikolla kehysriihessä.

Valtion tulot laskevat veroalessa, mutta velka ei lisäänny. Onko se mahdollista?

Taloustietelijä, tutkimusprofessori Tuomas Kosonen toteaa, että hänen laskelmiensa perusteella pääministeri Orpon puheet eivät pidä paikkaansa.

Suomi tulee velkaantumaan yhä lisää.

Kososen laskelmien mukaan veronkevennysten vaikutus on miinus 2,5 miljardia, ja niin sanotulla plussapuolella on miljardi. Toisin sanoen vajaaksi jäädään puolitoista miljardia.

12

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt Orpo teki viimeisen tempun, koska ei saanut taloutta kuntoon, niin vei julkisen puolen työntekijöiden eläkerahoista 4 %. Ja nämä rahat annetaan yrityksille ja niiden johtajille verohelpotuksina.

      Orpo-Purra kyykyttämishallitus laittaa Suomen polvilleen lamalla, joka on itseaiheutettu leikkauspuheilla ja niiden toteuttamisella. Ei muuta kuin rahat pois köyhiltä ja duunareilta, niin voidaan alentaa rikkaiden verotusta.

    • Anonyymi

      Petteri Orpo suomen Tramp

      • Anonyymi

        Eihän talous nouse sillä, kun oikeistohallituksen toimet ovat pääsääntöisesti tulonsiirtoa köyhiltä ja duunareilta suuryritysten osakkeenomistajille.


    • Anonyymi

      Työttömyys nousee hurjaa vauhtia, työllisyys laskee, mutta kokoomus söpöttää vaan uusista laskennallisista työpaikoista. Itsekin tietävät, että huuhaata selittävät, alas on vajonnut suomalainen politiikka. Miten teillä omatunto kestää arvon kokoomuslaiset?

    • Anonyymi

      Suomen talouskasvun suurimpana esteenä ovat (kroonisesti) liian suuret julkiset menot ! Itseasiassa tämän tietävät kaikki jotka ovat talouteen perehtyneet !

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat Suomessa 55% !
      Luku on tilastoinnin korkeimpia verrattuna toisiin valtioihin !
      Kaikissa muissa Pohjoismaissa luku on alle 50%

      Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 34% !

      On aivan selvä, että tuolla luvulla Suomi ei pysy kilpailussa maailman kärjen vauhdissa, koska liian suurten menojen seurauksena verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat !
      Suomi velkaantuu ulkomaille !

      No, miksi näin on ? Johtuu poliittisista menopäätöksistä eduskunnassa vuosien varrella !

    • Anonyymi

      Paljonko se vaatii ihmiseltä alentua lieroksi ?

    • Anonyymi

      Hei, Petteri keksi , laina ei ole velkaa.

    • Anonyymi

      Yhteisöveron alentamisen sijasta olisi voitu kohdentaa rahat työpaikkoja tuoviin investointeihin investointitukina. Tämäkin on tosin riski, koska yritykset nostavat rahat ja tekevät konkurssin, mutta tukea olisi voitu jakaa useammalla vuodelle.

      Tämä ei tietenkään sopinut, koska pankeille olisi jäänyt miljoonat jakamatta.

    • Anonyymi

      Orpo on mitäänsanomaton luuseri.
      Luuli itsestään liikoja ja nyt kun on havainnut olevansa kykenemätön täyttämään kansalle antamiaan lupauksiaan alkoi kusemaan kansan saappaisiin.

      Kokoomus pettää aina.

      • Anonyymi

        Suomen talouskasvun suurimpana esteenä ovat (kroonisesti) liian suuret julkiset menot ! Itseasiassa tämän tietävät kaikki jotka ovat talouteen perehtyneet !

        Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat Suomessa 55% !
        Luku on tilastoinnin korkeimpia verrattuna toisiin valtioihin !
        Kaikissa muissa Pohjoismaissa luku on alle 50%

        Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 34% !

        On aivan selvä, että tuolla luvulla Suomi ei pysy kilpailussa maailman kärjen vauhdissa, koska liian suurten menojen seurauksena verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat !
        Suomi velkaantuu ulkomaille !

        No, miksi näin on ? Johtuu poliittisista menopäätöksistä eduskunnassa vuosien varrella !


    • Anonyymi

      Orpon talouden kasvun kaava:
      Lasketaan yhteisöveroa 10 prosenttia eli miljardilla. Rahat otetaan eläkerahastosta, joka tuottaa 5,5 %.

      Valtionvarainministerin arvion mukaan 60 prosenttia tulee takaisin.

      Miten Orpon kaava toimii?

    • Anonyymi

      Petteri: En muuta keksinyt.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe