Miten on? Ystävättäreni on kastettu jehovan todistajaksi. Takana meillä on ollut vuosien tuttavuus, myöhemmin perhetuttavuus. Kun hän tiivimmin alkoi tutustusa liikkeeseen niin huomasin, että hän tuli kovin varovaiseksi puheissaan eli ei enää puhuttu niitä iloja ja suruja kuin ennen. Sitten olen huomannut lisää. soittelemme toki yhä mutta vain tilanteissa kun lapset ovat tulossa toisille kylään. Lasten kylään tuominen on oma prosessi. Lapset tuodaan kyllä pihaan mutta ei itse enää tulla sisälle ja kun laposet haetaan odotetaan itse autossa. Näin ei toki aina ole ollut. Johtuuko tämä siitä että en enää ole kelvollinen hänen silmissään vai onko häntä kielletty tai kehoitettu toimimaan asiassa? En ole vielä kysynyt tätä ystävättäreltäni, mutta tulen kyllä kysymään. Ystävättäreni mies tai lapset eivät ole liikkeessä mukana. Nyt vaan sattui silmään tämä foorumi. Itse käsitän uskon asiat toisella tavoin kuin jt:t ja olen toisen srk:n jäsen
Minä vaan
kysyn
7355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin, sä yksinkertasesti kuulut väärään seurakuntaa, oli se sit mikä tahansa. Mutta voit sä yrittää jutella ja kysyä onko ystävyytenne nyt siitä kiinni. Mun sukulaisperhe alkoi myös vältellä meitä "vääräuskoisia", mies kokonaan, vaimo vähemmän. Hän on mun täti, ei halunnut ihan laittaa välejä poikki, mistä mies oli vihainen. Selitystä en koskaan oikeen saanut, paitsi yliolkaisen, "kun meillä on niin eri arvot".
Siksi ystäväsi on muuttunut etäiseksi ja kylmäksi.
Koska jehovantodistajt vihaavat kaikkia muita paitsi omiaan.
Todistajat eivät tapa tai lyö puukolla he vihaavat sinua hengellisesti,olet saastaa ystäväsi silmissä.
Jos et käänny niin sinusta tulee lintujen ruokaa Harmagettonin jälkeen.
Ja luistasi maan lantaa.
Minä olen joskus kauan sitten ollut jehovan todistaja. Minun äitini, ja kaksi siskoistani ovat edelleen jt:jia, ja myöskin puoli sukua. He eivät vihaa ketään, vaan heitä on kehoitettu karttamaan "maailmallisten" ihmisten seuraa. Jossain päin raamattua luki, "Väärä/huono seura turmelee hyödylliset tavat" joten heidän ei pitäisi viettää aikaa "maailmallisissa" toimissa. He eivät saa käyttää alkoholia juopuakseen, katsoa "pornografiaa" ym. mieltä "turmelevaa" ohjelmaa. En usko, että hän lopullisesti tulee katkaisemaan välit. Hän saattaa yrittää saada sinut mukaan kokouksiin/konvetteihin. Voit pyytää sivulta www.jehovantodistajat.fi kirjaa "Puhu perustellen", sieltä varmaankin tarpeelliset tiedot. Toivottavasti tämä auttoi edes vähän.
Kiitos kokemusten jakamisesta kaikille. Ehkä kuitenkin paras tapa saada sinetti asialle on kysyä asiaa. En ole ihan tietämätön jehovantodistajista mutta sisäpiiri tietoa minulle ei ole ja siksi ajattelin että tämänlaatuiseen köytöksen muutokseen on oltava a.joku henkilökohtainen syy tai b. ulkopuolelta tuleva käsky/määräys/pakote.
Olisi ihan hyvä, jos joku jehovantodistaja itse vastaisi tähän. Kiitos toki muistakin kommenteista. Itsestäni tilanne on todella surullinen. Eniten olen surullinen ystävättäreni puolesta mutta toki toivon että hän on uskossaan onnellinen. Omaa ystävyyttäni häneen en katkaise, olen ystävänä yhä edelleen. Hän päätäköön osaltaan olenko minä arvolinen siihen vai en. Ketään kun ei voi pakottaa.
Mene nyt puhumaan ystävällesi, vai luulitko luopiosivuilta jotain ohjausta löytyvän? Ei täällä ole kuin katkeria erotettuja.
Katkeria erotettuja? Johan vitsin murjaisit!Eiköhän suuri osa ole ihan itse lähtenyt lahkosta kun on tajunnut sen saastaisuuden. Itse taas en ole koskaan kyseiseen lahkoon koskaan edes kuulunut. Ja vaikka olisi erotettu niin miksi silti olisi "katkera"??? Kannattaa miettiä mitä kommentteja toisista heittää..... oikeasti. Sinulle ketjun aloittaja: tutustu sivuun http://www.jttuki.info