Pyysin apua takuusäätiöltä...

Minulla ei ole vielä maksuhäiriömerkintää.. Ihmettelen takuusäätiön neuvoa joutua ulosottoon. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
TAKAUSPÄÄTÖS HAKEMUKSEEN

Päätös: Takaushakemuksesi hylätään.

Järjestelyluoton maksuohjelma ei voi perustua tuloon, jonka jatkuvuus tai määrä ovat epävarmoja. Velkojen maksamiseen tarkoitettu maksuvarasi perustuu määräaikaiseen ansioon, jonka jatkuvuudesta tai pysyvyydestä ei ole riittävää varmuutta. Hankalassa taloudellisessa tilanteessa omien kulutustottumusten tarkastelu sekä rahankäytön suunnittelu ja seuranta on välttämätöntä. Jotta saisit velkatilanteesi hallintaan, kannattaa sinun huomioida seuraavat asiat: - Maksa aina ensin asumiskulut ja muut pakolliset laskut, jotta vältät lisävelkaantumisen maksamattomien laskujen muodossa. - Älä maksa velkojasi nostamalla uutta lainaa. - Ulosotto on velkatilannetta helpottava vaihtoehto, sillä silloin velat ovat yhdessä paikassa ja paremmin hallittavissa. Kun velat ovat ulosotossa, saattaa syntyä oikeus saada toimeentulotukea. Velkojen maksaminen ulosoton kautta muutaman vuoden ajan on usein myös edellytys yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntämiselle. -Voit hakea takausta uudelleen, kun olet työllistynyt vakituisesti ja maksanut velkojasi maksuvarasi mukaisesti vähintään kahden kuukauden ajan lisävelkaantumatta. - Taloudellisen kokonaistilanteesi ja muiden velkojen järjestelemiskeinojen selvittämiseksi voit ottaa yhteyttä talous- ja velkaneuvontaan

Miten nykyään saa apua velkojen takaisinmaksuun?
En uskonut että saa oikeesti apua vasta kun olet jo ulosotossa?
Onko tosiaan näin?
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Takuusäätiön takaushan on lainan takaus, jolla on tarkoitus maksaa velat pois mahdollisimman nopeaan tahtiin. Työ ja palkkatulo on sen edellytys. Ja kk-erä on paljon isompi, kuin ulosoton kk-erä. Eli lainaa oikeasti maksetaan. Sillä ei ole tarkoitus ostaa vielä vuotta kärvistelyaikaa ennen ulosottoa.

Ulosotto ei ole ylivelkaantuneelle paha asia vaan hyvä. Sillä saa lainat yhdistettyä ulosottoon. Viivästyskorko on edullisempi, kuin pikavipin korko. Kk-erä sopeutuu tuloihin. Todennäköisesti luottotiedottomuus ja omien varojen mukaan eläminen on parasta mitä sinulle voi tapahtua. Saatat ehkä oppiakin jotain. Maksele velkasi. Maksa kaikki pienimmät pois ennen ulosottoa. Nauti kokemastasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla ei ole vielä maksuhäiriömerkintää.. Ihmettelen takuusäätiön neuvoa joutua ulosottoon. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
TAKAUSPÄÄTÖS HAKEMUKSEEN

Päätös: Takaushakemuksesi hylätään.

Järjestelyluoton maksuohjelma ei voi perustua tuloon, jonka jatkuvuus tai määrä ovat epävarmoja. Velkojen maksamiseen tarkoitettu maksuvarasi perustuu määräaikaiseen ansioon, jonka jatkuvuudesta tai pysyvyydestä ei ole riittävää varmuutta. Hankalassa taloudellisessa tilanteessa omien kulutustottumusten tarkastelu sekä rahankäytön suunnittelu ja seuranta on välttämätöntä. Jotta saisit velkatilanteesi hallintaan, kannattaa sinun huomioida seuraavat asiat: - Maksa aina ensin asumiskulut ja muut pakolliset laskut, jotta vältät lisävelkaantumisen maksamattomien laskujen muodossa. - Älä maksa velkojasi nostamalla uutta lainaa. - Ulosotto on velkatilannetta helpottava vaihtoehto, sillä silloin velat ovat yhdessä paikassa ja paremmin hallittavissa. Kun velat ovat ulosotossa, saattaa syntyä oikeus saada toimeentulotukea. Velkojen maksaminen ulosoton kautta muutaman vuoden ajan on usein myös edellytys yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntämiselle. -Voit hakea takausta uudelleen, kun olet työllistynyt vakituisesti ja maksanut velkojasi maksuvarasi mukaisesti vähintään kahden kuukauden ajan lisävelkaantumatta. - Taloudellisen kokonaistilanteesi ja muiden velkojen järjestelemiskeinojen selvittämiseksi voit ottaa yhteyttä talous- ja velkaneuvontaan

Miten nykyään saa apua velkojen takaisinmaksuun?
En uskonut että saa oikeesti apua vasta kun olet jo ulosotossa?
Onko tosiaan näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu