Yliopistot- Aivovuoto Yhdysvalloista Eurooppaan kiihtyy-maahanmuuttoa aivot!

Anonyymi-ap

Yle: Tutkijoita virtaa nyt Suomeen

Maria Miettinen
Julkaistu 01.05.2025 | 11:11
Päivitetty 01.05.2025 | 11:11
Yliopistot

Aivovuoto Yhdysvalloista Eurooppaan kiihtyy.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen poliittinen tilanne on saanut maan tutkijat hakeutumaan Eurooppalaisiin yliopistoihin, kertoo Yle. Aivovuoto on huomattu myös suomalaisissa yliopistoissa.

Helsingin yliopistosta akateemisia tehtäviä hakevien yhdysvaltalaisten määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 50 prosenttia. Se tarkoittaa melkein 500:aa hakijaa. Tampereen yliopistossa Tammi-huhtikuussa pohjoisamerikkalaisia hakijoita oli 81, eli noin 30 enemmän kuin vastaavaan aikaan kahtena edellisenä vuonna.

Useat muutkin suomalaiset yliopistot ovat hakeneet rahoitusta yhdysvaltalaisten tutkijoiden rekrytoimiseksi esimerkiksi Suomen Akatemialta, artikkelissa todetaan. Se on varannut 50 miljoonaa euroa tutkijoiden rekrytoimiseen esimerkiksi juuri Yhdysvalloista.

Yhdysvaltain tilanne heijastuu myös Suomalaisissa yliopistoissa työskenteleviin yhdysvaltalaistutkijoihin. Hankenilta kerrotaan, että Yhdysvaltalaistutkijoita on jutun mukaan painostettu vetämään pois lähetettyjä tai jo julkaistuja artikkeleitaan.

Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen puolestaan mainitsee, että Yhdysvaltalaisten yliopistojen toiminnan rajoittaminen heijastuu kansainväliseen yhteistyöhön esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

7

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi? Nythän Ameriikoissa maailman paras residentti.

    • Anonyymi

      Onnittelut amerikkalaisille tutkijoille, jotka pääsevät vuosittain keskustelemaan vaati- ja suoritustasoistaan suomalaisissa rahakkaissa huippuyliopistoissa.

    • Anonyymi

      onko ne niitä inkluusio kavereita bronxsista 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        niin eikös ne nyt poistaneet trumpin aikana nämä 🤔


    • Anonyymi

      hrvardiin pääsi kehitysvammaiset ja sitten kun etuoikeus poistettiin niin tulevat suomeen 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Ja suomeen tule vain somaleita ja afgaaneja…
      Mutta pääasiahan on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!

    • Anonyymi

      Älkää peljätkö, ei tännä mitään ”osaajia” ole tulossa mistään maasta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3042
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1801
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1682
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1229
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      123
      977
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      943
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      924
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      66
      914
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      825
    10. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      83
      810
    Aihe