Valtiovarainministeriön (VM) julkistamalla listalla on iso joukko säästökohteita, jotka VM laati hallituksen puoliväliriiheä varten.
Eläkkeet
VM:n mukaan kansaneläkkeiden ja takuueläkkeiden indeksikorotusten jäädyttäminen – tai indeksijarru – vuosiksi 2026–2027 vahvistaisi julkista taloutta 65 miljoonalla eurolla vuonna 2026 ja tulevina vuosina 200 miljoonalla eurolla. Toimi koskisi laajasti eläkeläisiä.
Kansaneläkemenojen pienenemisen lisäksi toimi kasvattaisi kaikista eläkkeistä perittyjä verotuloja vuoden 2027 tasolla yhteensä noin 160 miljoonaa euroa, koska verotuksen eläketulovähennys vastaa täyden kansaneläkkeen määrää.
Kehysmenojen kasvua hillitsevä vaikutus olisi noin 20 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja noin 60 miljoonaa euroa vuonna 2027.
– Nykyisillä ennusteilla täyden takuueläkkeen bruttomäärä laskisi reaalisesti noin 25 euroa kuukaudessa eli noin 2,5 prosenttia. Keskimääräisellä kansaneläkkeensaajalla eläke laskisi tätä vähemmän.
Lista julki: Eläkkeet leikkuriin, Nämä säästöehdotukset tuotiin hallituksen pöydälle!!!
Anonyymi-ap
2
68
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo Nykyhallitus on täysin ääliöitä täynnä.
Pienituloisilta taas vaan leikataan. - Anonyymi
En kyllä ymmärrä mistä pitää leikata , kun Kansaineläke ja takueläke on muutenkin pieni:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774542Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112563- 1751735
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2601602- 1241470
- 1221347
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91277Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721269- 761252
- 35996