Paikkajako valtuustokaudelle?

Joko lie puolueiden kesken edustuspaikat jaettu? Toivottavasti jako on tapahtunut tai tapahtuu sulassa sovussa ja ehdokkaikksi tulevat yhteistyökykyiset henkilöt viemään tätä uuteen nousuun unelmoivaa yhteisöä eteenpäin?
Jään seuraamaan, pääsevätkö eniten vaaleissa ääniä saaneet "vihreälle oksalle", vai jyräävätkö vanhat jäärät kokemukseensa vedoten johtopaikoille? Toki heidän joukossaan on joitakin mahtavia johtoon kykeneviä henkilöitä, joten menestystä heille!
4417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viimeinen kerta kun äänestin kummussa. Äänet jää laskematta tai menevät mihin sattuu. Liikaa kömmähdyksiä uksien vaalien kohdalla.

Äänestä
  • Aivan totta on, että älykääpiöt olivat ääntenlaskijoina viime vaaleissa. Eivät erottaneet numeroita toisistaan ja lippujen väritkin näyttävät olleen hakusessa. Meille on nousemassa hälläväliä sukupolvi, jonka jäsenille täsmäasiat ovat täysin tuntemattomia noudatettaviksi. ääntenlaskijat voitte hävetä tekemisiänne, mutta ettehän te osaa edes hävetä???

    Äänestä

  • Annat ennakkoäänesi muualla ne kärrätään ainakin kuntavaaleissa okuun laskettaviksi.. Ainoa keino välttää sotkut jättää äänestämättä tai muuttaa kirjansa muualle..

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Annat ennakkoäänesi muualla ne kärrätään ainakin kuntavaaleissa okuun laskettaviksi.. Ainoa keino välttää sotkut jättää äänestämättä tai muuttaa kirjansa muualle..

    Niin, kärrätään postiin väärään rullakkoon ja hupsista, ne löytyykin useampi viikko vaalien jälkeen. Tuhotaan avaamattomina. Paskaa palvelua

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joko lie puolueiden kesken edustuspaikat jaettu? Toivottavasti jako on tapahtunut tai tapahtuu sulassa sovussa ja ehdokkaikksi tulevat yhteistyökykyiset henkilöt viemään tätä uuteen nousuun unelmoivaa yhteisöä eteenpäin?
Jään seuraamaan, pääsevätkö eniten vaaleissa ääniä saaneet "vihreälle oksalle", vai jyräävätkö vanhat jäärät kokemukseensa vedoten johtopaikoille? Toki heidän joukossaan on joitakin mahtavia johtoon kykeneviä henkilöitä, joten menestystä heille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu