Maahanmuuttoa ei toki pitäisi mitata pelkässä rahassa

Maahanmuuton kustannuksia ei mitata vain rahassa

Maahanmuuton kustannukset ovat selkeästi suuremmat kuin niiden mukanaan tuomat hyödyt. Strandman toteaa Suomen seuraavan samoja jalanjälkiä muiden Länsi-Euroopan maiden kanssa. Mikään määrä tukia ja palveluita ei saa kotoutumista toimimaan. Strandman pitää positiivisena asiana sitä, että nykyinen hallitus on tehnyt erinäisiä muutoksia maahanmuuton rajoittamiseksi. Näihin toimiin lukeutuvat pakolaiskiintiön puolittaminen, kansainvälisen suojelun muuttaminen väliaikaiseksi, kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen, kansalaisuuskokeen käyttöönotto ja kotouttamisesta leikkaaminen.

– Maahanmuuttoa ei toki pitäisi mitata pelkässä rahassa; yhteisöjen muuttuminen, konfliktit kulttuurien ja uskontojen välillä sekä yliedustus erityisesti vakavissa rikoksissa rikkovat yhteenkuuluvuuden varaan rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa. Tiivistettynä maahanmuutto ei toimi millään tasolla, ja hallituksen toimesta asialle vihdoin tehdään jotain, Strandman kertoo.

Suomen Uutiset ote
15169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Duunari maksaa mielellään matuista johtuvat miljardien kustannukset, saihan duunari monta euroa verohelpotusta vuodessa.

Äänestä

Tänään venäläiset tai heidän pakollisensa polttivat ison talon Helsingissä.

Äänestä

Suomi ei kykene selviytymään ilman maahanmuuttoa edes nyt, saati tulevaisuudessa kun huomioi syntyvyyden alenemisen ja viimeisten vuosien romahduksen. Synnyttävä ikäluokka on jo niin pieni, ettei syntyvyyden riittävä lisäys ole käytännössä enää mitenkään mahdollinen. Ja kantasuomalaisten synnyttävä ikäluokka on vieläkin pienempi, jos joku vielä katsoo sen olevan se ykkösasia.

Miten arvioidaan nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajon kustannukset? ja alasajon seurausten ja sen myötä muuttuvan yhteiskunnan kustannukset ? Kiivaimpiennmaahanmuuttajienkin kannattaisi siirtää mielenkiintonsa näiden kustannusten arviointiin.
Mistä löytyy edes teoreettisesti tarpeeksi työvoimaa jo nykyisille työvoimapula-aloille?

Kyllä nyt luulisi jokaisen jo ymmärtävän, että maahanmuutto on AINOA keino säilyttää nykyisenkaltainen hyvinvointivaltio ja ainoa keino taata riittävä työvoima .

Äänestä
  • Maahanmuuttajien välttämättömyydenhän jokainen voi nähdä omin silminkin. Bussikuskit, siivoojat, rakennustyöntekijää, taksikuskit, hoitohenkilöstö, lääkäreistäkin hyvin monet, jne ovat maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia.
    Sen lisäksi yliopistoissa ja korkeakouluissa on huomattava määrä maahanmuuttajia tutkimustöissä, kuten yrityksissäkin.

    Aina kun persuhenkiset julistavat maahanmuuttovastaisuuttaan, niin vedotaan rikollisiin, huumeisiin, väkivaltaisuuksiin, sosiaaliturvan saajina, jne. Valitettavasti näitäkin esiintyy myös maahanmuuttajissa siinä kun kantasuomalaisissakin, enemmänkin suhteessa jos verrataan nuorten työttömien ja syrjäytyneiden maahanmuuttaja miesten rikostilastoja kantasuomalaisten vauvasta vaariin kansalaisiin. Tilanne muuttuu oleellisesti, jos vertailuryhmäksi otetaan vastaavassa sosiaalisessa asemassa olevattyöttömät ja syrjäytyneet kantasuomalaiset nuoret miehet.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Maahanmuuttajien välttämättömyydenhän jokainen voi nähdä omin silminkin. Bussikuskit, siivoojat, rakennustyöntekijää, taksikuskit, hoitohenkilöstö, lääkäreistäkin hyvin monet, jne ovat maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia.

    Hintalappu humanitäärisestä maahanmuutosta on liian suuri. Kultuuri yhdistää, mutta monta kulttuuria yhdessä hajoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hintalappu humanitäärisestä maahanmuutosta on liian suuri. Kultuuri yhdistää, mutta monta kulttuuria yhdessä hajoittaa.

    Humanitäärinen maahanmuutto eli pakolaisstatuksella Suomeen tuli viime vuonna 808 ihmista, joista alaikäisiä lapsia oli noin 400.
    Tuo ei varmasti aiheuta liian suurta hintalappua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Maahanmuuttajien välttämättömyydenhän jokainen voi nähdä omin silminkin. Bussikuskit, siivoojat, rakennustyöntekijää, taksikuskit, hoitohenkilöstö, lääkäreistäkin hyvin monet, jne ovat maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia.
    Sen lisäksi yliopistoissa ja korkeakouluissa on huomattava määrä maahanmuuttajia tutkimustöissä, kuten yrityksissäkin.

    Aina kun persuhenkiset julistavat maahanmuuttovastaisuuttaan, niin vedotaan rikollisiin, huumeisiin, väkivaltaisuuksiin, sosiaaliturvan saajina, jne. Valitettavasti näitäkin esiintyy myös maahanmuuttajissa siinä kun kantasuomalaisissakin, enemmänkin suhteessa jos verrataan nuorten työttömien ja syrjäytyneiden maahanmuuttaja miesten rikostilastoja kantasuomalaisten vauvasta vaariin kansalaisiin. Tilanne muuttuu oleellisesti, jos vertailuryhmäksi otetaan vastaavassa sosiaalisessa asemassa olevattyöttömät ja syrjäytyneet kantasuomalaiset nuoret miehet.

    "Sen lisäksi yliopistoissa ja korkeakouluissa on huomattava määrä maahanmuuttajia tutkimustöissä, kuten yrityksissäkin."
    Eipä ole Afrikansarven poikia näkynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Sen lisäksi yliopistoissa ja korkeakouluissa on huomattava määrä maahanmuuttajia tutkimustöissä, kuten yrityksissäkin."
    Eipä ole Afrikansarven poikia näkynyt.

    No eipä siellä sinunlaisiakaan näy. Et siten voi kohdataan siellä.

    Äänestä

Kela-peräinen maahanmuutto on eri asia, kuin työperäinen maahanmuutto.

Äänestä
  • Punavihreät kannattavat Kela-peräistä maahanmuuttoa ja Perussuomalaiset sekä koko hallitus työperäistä maahanmuuttoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Punavihreät kannattavat Kela-peräistä maahanmuuttoa ja Perussuomalaiset sekä koko hallitus työperäistä maahanmuuttoa.

    Niin, hottentotti tulee duuniin, se notkuu siinä duunissa jotenkin vaadittavan minimiajan, lähtee kalppimaan kun duuni ei sovellu sen kulttuuriin. Se jää sosialiturvalle kun yhtäkkiä mikään duuni Suomessa ei sovellu sille.
    Ne tietävät nämä kuviot jo lähtömaassaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sitten voikin notkua Itiksessä ja muissa kauppakeskuksissa kymmenien tuhansien muiden aavikkokansan edustajien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Punavihreät kannattavat Kela-peräistä maahanmuuttoa ja Perussuomalaiset sekä koko hallitus työperäistä maahanmuuttoa.

    Persut🇫🇮❤️👍

    Äänestä

Ei pelkästään rahassa,
vaan myös hyvässä ja pahassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuton kustannuksia ei mitata vain rahassa

Maahanmuuton kustannukset ovat selkeästi suuremmat kuin niiden mukanaan tuomat hyödyt. Strandman toteaa Suomen seuraavan samoja jalanjälkiä muiden Länsi-Euroopan maiden kanssa. Mikään määrä tukia ja palveluita ei saa kotoutumista toimimaan. Strandman pitää positiivisena asiana sitä, että nykyinen hallitus on tehnyt erinäisiä muutoksia maahanmuuton rajoittamiseksi. Näihin toimiin lukeutuvat pakolaiskiintiön puolittaminen, kansainvälisen suojelun muuttaminen väliaikaiseksi, kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentaminen, kansalaisuuskokeen käyttöönotto ja kotouttamisesta leikkaaminen.

– Maahanmuuttoa ei toki pitäisi mitata pelkässä rahassa; yhteisöjen muuttuminen, konfliktit kulttuurien ja uskontojen välillä sekä yliedustus erityisesti vakavissa rikoksissa rikkovat yhteenkuuluvuuden varaan rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa. Tiivistettynä maahanmuutto ei toimi millään tasolla, ja hallituksen toimesta asialle vihdoin tehdään jotain, Strandman kertoo.

Suomen Uutiset ote

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu