Yhtä vanhentunutta kuin konservatiivihallituksen toiminta.
Suomen puolustusstrategia lepää samoihin periaatteisiin mitä toisessa maailmansodassa käytettiin. Se perustuu isoon miehistön ja tykistön määrään.
Nykyaikainen sota on erilaista. nykyaikaisessa käytetään ohjuksia ja drooneja. Venäjä ei ole käyttänyt Ukrainassa juuri yhtään tankkia sodassa. Miksi? Siksi koska droonit ovat paljon tehokkaampia. drooneilla on helppo tuhota tankit ja tykistöt.
Voisin kuvitella sodan Venäjän ja Suomen välillä. Risteilyohjuksilla Venäjää tuhoaa Suomen kriittiset pisteet, kuten esim. ilmapuolustuksen. Sen jälkeen ilma on vapaa. Samaan aikaan sidotaan Suomen armeija sinne jonnekin Karjalan kannakselle ja tuhotaan Suomen oleman laivasto. Saarretaan Suomen merireitit ja kenties myös pohjoinen alue ja tehdään kenties myös maihinnousu etelä-Suomesta ja aloitetaan kenties Helsingin piiritys.
Suomen sotilasdoktriini on vanhentunutta
14
126
Vastaukset
Siis kerrotko tosissasi että Venäjä ei ole käyttänyt panssarivoimia Ukrainassa "juuri ollenkaan"? Muuten vain on Neuvostoliiton peruja olevat maailman isoimmat panssarivarikot sodan aikana tyhjentyneet pikkuhiljaa kalustosta (kunnostettu ja kuljetettu ukrainan rintamalla).
- Anonyymi
Toki sitä vanhentunutta NL:n aikaista kalustoa sinne on tuhlattu.(heitetty roskiin)
- Anonyymi
suomella on ydinvoimalat niin loogista olisi ydinaseetkin , ei nykymaailmassa pärjää entis ajan papatti aseilla.
Kannattaa hieman tutustua tosiasioihin.
Venäjä ei ole saanut kolmessa vuodessa lamautettua Ukrainan ilmapuolustusta ja venäjä ei juuri pysty operoimaan syvemmällä Ukrainan ilmatilassa joten uskotko että se tapahtuisi hetkessä Suomen osalta?
Suomen laivastohan ei ole erityisen suuri se on lähinnä keskittynyt miinanlaskukapasitettiin sekä ahtaissa ja matalissa vesistoissä toimiviin pienempiin ohjusasesituksella varustetuihin aluksiin.
Mutta rannikolle sijoitettu, liikuteltava merimaaliohjuspuolustus on hyvin kyvykäs, kannattaa tutustua Ukrainan sodon opetuksiin myös merisodankäynnin osalta Mustallamerella Venäjän laivastolla ei ole juuri mitään toimintaa vaan sen jäljellä oleva Mustanmeran laivasto on ajettu kauas Ukrainan rannikosta.
Ison maihinnousun toteutus ei ole niin helppoa kuin kirjoitat, Venäjällä on rajallinen määrä maihinnousuun tarjkoitettuja aluksia joukkojen kuljetukseen. Maihinnouseiden joukkojen huolto ja ja operointi vihollisen maaperällä ei ole niin yksinkertaista kuin uskot, Menestyksellinen maihinnousu suomeen tarkoittaa vähintään Divisioonatason hyökkäystä ja sen toteuttaminen ei ole kapealla Suomenlahdella niin yksinkertaista, jos katsot hieman tarkemmin karttaa, niin sotatilanteessa Venäjän laivasto Itämerellä on se jonka toimintakyky saattaa olla hyvinkin rajoitettua.- Anonyymi
"Venäjä ei ole saanut kolmessa vuodessa lamautettua Ukrainan ilmapuolustusta ja venäjä ei juuri pysty operoimaan syvemmällä Ukrainan ilmatilassa joten uskotko että se tapahtuisi hetkessä Suomen osalta?"
Venäläiset eivät ole juurikaan käyttäneet ilmavoimia Ukrainassa. Tätä suomalaiset sotilasasiantuntijatkin ihmettelivät, kun venäläiset eivät käytä ilmavoimia. Itse epäilen, että tämä johtuu kahdesta asiasta.
1. Venäläinen sotilasdoktriini ei perustu ilmavoimiin, vaan ohjuksiin.
2. Ilmavoimia säästellään. Ilmavoimissa venäläiset jäävät jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloille.
"Mutta rannikolle sijoitettu, liikuteltava merimaaliohjuspuolustus on hyvin kyvykäs"
Nämä kaikki ja myös kaikki miinat on tietenkin raivattu pois tieltä ennen maihinnousua. Normandian maihinnousun aikaan ei ollut sellaisia ohjuksia mitä nykyään on, joten tie on maihinnousulle on paljon helpompi raivata. Jos siellä on joku konekivääriyksikkö ampumassa niin kuin Normandiassa, sinne ammutaan ohjus ja sen jälkeen siellä ei sitä konekivääriyksikköä ole.
Suomi on paljon pienempi maa kuin Ukraina. Venäjä tuottaa vuodessa n. 1500 ohjusta siinä missä koko Eurooppa 100 ohjusta vuodessa ja Suomi ei varmaan yhtään ohjusta vuodessa. Venäjä on risteilyohjuksien supervalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä ei ole saanut kolmessa vuodessa lamautettua Ukrainan ilmapuolustusta ja venäjä ei juuri pysty operoimaan syvemmällä Ukrainan ilmatilassa joten uskotko että se tapahtuisi hetkessä Suomen osalta?"
Venäläiset eivät ole juurikaan käyttäneet ilmavoimia Ukrainassa. Tätä suomalaiset sotilasasiantuntijatkin ihmettelivät, kun venäläiset eivät käytä ilmavoimia. Itse epäilen, että tämä johtuu kahdesta asiasta.
1. Venäläinen sotilasdoktriini ei perustu ilmavoimiin, vaan ohjuksiin.
2. Ilmavoimia säästellään. Ilmavoimissa venäläiset jäävät jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloille.
"Mutta rannikolle sijoitettu, liikuteltava merimaaliohjuspuolustus on hyvin kyvykäs"
Nämä kaikki ja myös kaikki miinat on tietenkin raivattu pois tieltä ennen maihinnousua. Normandian maihinnousun aikaan ei ollut sellaisia ohjuksia mitä nykyään on, joten tie on maihinnousulle on paljon helpompi raivata. Jos siellä on joku konekivääriyksikkö ampumassa niin kuin Normandiassa, sinne ammutaan ohjus ja sen jälkeen siellä ei sitä konekivääriyksikköä ole.
Suomi on paljon pienempi maa kuin Ukraina. Venäjä tuottaa vuodessa n. 1500 ohjusta siinä missä koko Eurooppa 100 ohjusta vuodessa ja Suomi ei varmaan yhtään ohjusta vuodessa. Venäjä on risteilyohjuksien supervalta.Venäjän itämeren laivatoon kuuluu yli 100 alusta, joista neljä 4 Ropuclu luokan maihinnousuvenettä, siinä missä Suomella on vain ehkä jotain 20 alusta, jotka kaikki ovat aika kevyttä kauraa, mitä tulee sotimiseen, joten kyllä Venäjällä on merkittävä ylivoima myös laivastossa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Itämeren_laivasto
Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä ei ole saanut kolmessa vuodessa lamautettua Ukrainan ilmapuolustusta ja venäjä ei juuri pysty operoimaan syvemmällä Ukrainan ilmatilassa joten uskotko että se tapahtuisi hetkessä Suomen osalta?"
Venäläiset eivät ole juurikaan käyttäneet ilmavoimia Ukrainassa. Tätä suomalaiset sotilasasiantuntijatkin ihmettelivät, kun venäläiset eivät käytä ilmavoimia. Itse epäilen, että tämä johtuu kahdesta asiasta.
1. Venäläinen sotilasdoktriini ei perustu ilmavoimiin, vaan ohjuksiin.
2. Ilmavoimia säästellään. Ilmavoimissa venäläiset jäävät jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloille.
"Mutta rannikolle sijoitettu, liikuteltava merimaaliohjuspuolustus on hyvin kyvykäs"
Nämä kaikki ja myös kaikki miinat on tietenkin raivattu pois tieltä ennen maihinnousua. Normandian maihinnousun aikaan ei ollut sellaisia ohjuksia mitä nykyään on, joten tie on maihinnousulle on paljon helpompi raivata. Jos siellä on joku konekivääriyksikkö ampumassa niin kuin Normandiassa, sinne ammutaan ohjus ja sen jälkeen siellä ei sitä konekivääriyksikköä ole.
Suomi on paljon pienempi maa kuin Ukraina. Venäjä tuottaa vuodessa n. 1500 ohjusta siinä missä koko Eurooppa 100 ohjusta vuodessa ja Suomi ei varmaan yhtään ohjusta vuodessa. Venäjä on risteilyohjuksien supervalta.Haastavaa on niitä raivauksia tehdä kun ohjusuhka on päällä maalla olevien, liikuteltavien merimaaliohjuslavettien muodossa.
Venäjä luopui suunnitelmista maihinnoususta Odessan suunnassa koska katsoi että ei sitä pysty toteuttamaan, kerrotko miksi pystyisi siihen kapeammalla suomenlahdella?Anonyymi kirjoitti:
Venäjän itämeren laivatoon kuuluu yli 100 alusta, joista neljä 4 Ropuclu luokan maihinnousuvenettä, siinä missä Suomella on vain ehkä jotain 20 alusta, jotka kaikki ovat aika kevyttä kauraa, mitä tulee sotimiseen, joten kyllä Venäjällä on merkittävä ylivoima myös laivastossa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Itämeren_laivasto
Suomen laivasto ei ole se pääase millä mahdollista maihinnousulaivastoa vastaan iskettäisiin, vaan rannikolla olevat liikkuteltavat merimaaliohjukset.
Suomen Rannikkoseutu on hyvin "puolustajaystävällistä" (pieniä saaria joihin helppo piilottaa puolustajan Spike-merimaali ryhmiä), vähänlaisesti maihinnousuoperaatioon soveltuvia alueita ja soveltuvat alueet on ennakkoon puolustusvoimain kartoittamia.
Ja pitää muistaa että mikäli Venäjä aloittaa sotatoimet Suomea vastaan, niin Ruotsi on heillä myös "listalla" ja Ruotsin nimenomaan matalalle Itämerelle toimimaan suunnittelemat, ehkäpä maiilman hankalimmin havaittavissa olevat sukellusveneet olisivat venäjän Itämeren laivastolle todellinen päänsärky jotka aiheuttaisivat isoja menetyksiä venäjän laivastolle.Anonyymi kirjoitti:
"Venäjä ei ole saanut kolmessa vuodessa lamautettua Ukrainan ilmapuolustusta ja venäjä ei juuri pysty operoimaan syvemmällä Ukrainan ilmatilassa joten uskotko että se tapahtuisi hetkessä Suomen osalta?"
Venäläiset eivät ole juurikaan käyttäneet ilmavoimia Ukrainassa. Tätä suomalaiset sotilasasiantuntijatkin ihmettelivät, kun venäläiset eivät käytä ilmavoimia. Itse epäilen, että tämä johtuu kahdesta asiasta.
1. Venäläinen sotilasdoktriini ei perustu ilmavoimiin, vaan ohjuksiin.
2. Ilmavoimia säästellään. Ilmavoimissa venäläiset jäävät jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloille.
"Mutta rannikolle sijoitettu, liikuteltava merimaaliohjuspuolustus on hyvin kyvykäs"
Nämä kaikki ja myös kaikki miinat on tietenkin raivattu pois tieltä ennen maihinnousua. Normandian maihinnousun aikaan ei ollut sellaisia ohjuksia mitä nykyään on, joten tie on maihinnousulle on paljon helpompi raivata. Jos siellä on joku konekivääriyksikkö ampumassa niin kuin Normandiassa, sinne ammutaan ohjus ja sen jälkeen siellä ei sitä konekivääriyksikköä ole.
Suomi on paljon pienempi maa kuin Ukraina. Venäjä tuottaa vuodessa n. 1500 ohjusta siinä missä koko Eurooppa 100 ohjusta vuodessa ja Suomi ei varmaan yhtään ohjusta vuodessa. Venäjä on risteilyohjuksien supervalta."Venäläiset eivät ole juurikaan käyttäneet ilmavoimia Ukrainassa. Tätä suomalaiset sotilasasiantuntijatkin ihmettelivät, kun venäläiset eivät käytä ilmavoimia. Itse epäilen, että tämä johtuu kahdesta asiasta."
Kerrotko lisää tästä "ihmettelystä"?
Seuraan lukuisia Ukrainan sotaa käsitteleviä lähteitä ja kyllä se miksi Venäjä ei juurikaan käytä Ilmavoimiaan Ukrainan puolella on yksinkertaisesti se asia että Ukrainan ilmatorjunta on senverran vahva että koneiden tappioprosentti nousisi liian isoksi suhteessa niiden aiheuttamaan hyötyyn. Ilmavoimat ovat olleet lähinnä ohjusten ja liitopommien laukaisu-alustoja jotka ovat laukaisseet nämä selvästi taistelulinjojen takaa jossa ovat olleet kohtuullisen kaukana Ukrainan ilmapuolustukselta (mutta silti Venäjän ilmavoimille aiheutetaan kalustomenetyksiä tuollakin taktiikalla).
- Anonyymi
Suomessa otettiin opiksi viimesodista. Harmi vaan kun teknologia kehittyy niistä ajoista.
- Anonyymi
Tuollaisia hienoja suunnitelmia oli Ukrainan varallekin. Käytännön toteutus vaan oli sitten toista.
- Anonyymi
Droneissa ja ohjuksissa on se vika, ettei ketään sotilasta tarvita koristelemaan komentokorsua pyöreillä kivillä....
- Anonyymi
Ei Suomessa ole konservatiivinen, vaan destruktiivinen hallitus.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Kaikki adhd: t, autistit ja muut ongelmanuoret pois o ja b luokituksesta armeijaan droneohjaajiksi. Oletteko miettineet, että nämä pelitaitavat autistit, psykopaatiti ja muut rajoittuneet päättävät sitten kuka tapetaan ja kuka jää eloon? Suomen armeijan psykologisilla ja muilla palikkatesteillä on tarkoituksensa. T. reservin rajakessu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1448097
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t464573törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/504165Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4272151Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi811900- 351508
- 321497
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k201484Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2021371Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt331227