perussuomalaisille kuin muillekin jotta Suomi tulee kuntoon. Johtipa ps-puoluetta kuka tahansa kesäkuun jälkeen . Pitää uskaltaa kertoa äänestäjille suoraan että vihreät vasemmistoliitto ja osa sosiaalidemokraateista ovat oikeasti vaaraksi suomalaisille. On tärkeää muistaa että Suomen kommunisteista on ollut ainesta joka on oikeasti halunnut tuhota Suomen. On yritetty liittää Suomi Kommunistiseen Neuvostoliittoon ka/tai saada Suomeen sama kommunistinen järjestelmä josta Venäjällä luovuttiin/ Neuvostoliitto romahti. Nämä kommunistisessa voimat olivat todella voimakkaita.Näiden jälkeläiset jatkavat työtä bkinakkaasti Suomessa em.maitsemissani puolueissa ja valtamediassa. Tähän liittyy vomakkaasti se että halutaan mahdollisemman paljon kehitysmaista luku-ja kirjoitus taidottomia ihmisiä Suomeen. Tämä on yksi keino millä Suomea nyt tuhotaan. Näitä ihmisiä pitää auttaa kos on varaa, lähtömaihin, kis on varaa. Esim oma maa kuntoon. Jotta perussuomalaiset nousee suureksi, koska on ehdottomasti mahdollista, pitää puoluejohdon uskaltaa puhua näistä asioista suoraan kansalle toreilla ym. Ei tässä lietdota vihaa ! Vaikka olisi sympatioita noita puolueiita kohtaan aiemmasta menneisyydestä niin silti. Älkää poistako tätä kkjoitusta !!!
Annan tässä ilmaisen vinkin niin
Anonyymi-ap
54348
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Miksi on lääkityksen kunnossa olemattomuuden merkki, jos jatkaa olemassaolevaan ketjuun samaa asiaa, kuin mistä ketju on aikoinaan aloitettu?
Enemmänkin lääkitys ei ole kunnossa niillä, jotka aloittavat joka asiasta uuden ketjun, vaikka samasta aiheesta olisi ketjuja joihin voisi jatkaa samasta asiasta keskustelua.
Hyvä esimerkki tästä oli kymmenisen vuotta sitten tv-palstalla jatkuvat "Antenni vai kaapeli?" -kyselyt, kun piti digiboksia hommata, että "mistä tietää onko antenni vai kaapeli?". Samalla sivulla saattoi olla useitakin "Antenni vai kaapeli?" -ketjuja, ja vastaus olisi selvinnyt uutta ketjua aloittamatta lukemalla olemassa olevista ketjuista.
Toinen asia on sitten kokonaan nämä "Bussissa"-idiootin häiriköintitarkoituksessa tekemät nostot, jossa hän kaivaa viimeiseltä sivulta esim. vuonna 2003 aloitetun keskustelun ja täräyttää perään esim. "Totta :)", tai vastaa jollekin vuonna 2005 kyytiä kyselleelle, että kyllä kyytiä olisi tarjolla.
ÄänestäSinä tarvitsisit lääkityksen ymmärtääksesi tälläisten keskustelupalstojen luonteen ja tarkoituksen -mutta valitettavasti lääkitystä vaivaasi ei taida olla saatavilla vaan joudut tyytymään siihen mitä aikoinaan on sillä pipetillä annettu.
Äänestä
Lopeta kiljun juominen.
Alotus on päissään kirjotettu ihan selevästi.🥳👍🎃
Erittäin hyvä aloitus.
Persujen ongelma on, että uskottavuus on mennyt, kun ovat valehdelleet ja valehtelevat joka päivä niin pirusti.
On aivan sama, mitä joku persu sanoo, paskaa se puhuu kuitenkin.
Aloittaja toi selväksi sen, että idiooteillakin on oikeus kirjoittaa julkisuuteen mielenvikaisia näkemyksiä.
Menikö tunteisiin kun löytyi fiksu persu.
Aloituksen tekijä eli Pankkomajuri ei ole fiksu. Persu kylläkin.
Pankkomajuri ei ole Persu.
On se. Kyllä sen näkyy noista aivopiereskelyistään läpi.
Semmoista ei ole olemassa, mielikuvitus hahmo
.... ja sitten heräsin.
Tämähän on ei yksin eurooppalainen vaan maailman laajuinen juttu että kansat halutaan sekoittaa.
Niin, koko eu on lähtökohtaisesti maailman laajuinen vasurien hanke. Erittäin typerä kansallisvaltioiden kannalta. Rahat Suomestakin ulkomaille.
Tämä ennustettiin jo yli 2000 vuotta sitten :
Daniel
2:27 Daniel vastasi kuninkaalle ja sanoi: "Salaisuutta, jonka kuningas tahtoo tietää, eivät viisaat, noidat, tietäjät eivätkä tähtienselittäjät voi ilmoittaa kuninkaalle.
2:28 Mutta on Jumala taivaassa; hän paljastaa salaisuudet ja ilmoittaa kuningas Nebukadnessarille, mitä on tapahtuva aikojen lopussa. Tämä on sinun unesi, sinun pääsi näky, joka sinulla oli vuoteessasi.
2:29 Kun sinä, kuningas, olit vuoteessasi, nousi mieleesi ajatus, mitä tämän jälkeen on tapahtuva; ja hän, joka paljastaa salaisuudet, ilmoitti sinulle, mitä tapahtuva on.
2:31 Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä.
2:32 Kuvan pää oli parasta kultaa, sen rinta ja käsivarret hopeata, sen vatsa ja lanteet vaskea.
2:33 Sen sääret olivat rautaa, sen jalat osaksi rautaa, osaksi savea.
2:34 Sinun sitä katsellessasi irtautui kivilohkare - ei ihmiskäden voimasta - ja iski kuvapatsasta jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne.
2:35 Silloin musertuivat yhdellä haavaa rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja niiden kävi kuin akanain kesäisillä puimatantereilla: tuuli vei ne, eikä niistä löydetty jälkeäkään. Mutta kivestä, joka oli kuvapatsaan murskannut, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maan.
2:42 Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras.
2:43 Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen.
Koko jutun voi lukea Raamatussa.
Mutta savi ja raudan sekoitus viittaa kansojen sekoitukseen joka nyt on muotia ennen kuin kivi taivaasta tulee ja tuhoaa KAIKKI valtakunnat.
Rauta ei sekaannu saveen koska matut pitää itse huolen että pysyvät erillään vääräuskoisista.
Eli kansat eivät kotoudu vaikka suvakit kuinka yrittäisivät sitä toteuttaa.
Kansat ovat sekoittuneet ammoisista ajoista lähtien.
Suomalaiset tulivat tänne aikoinaan Volgan mutkasta.
Ihan tiedoksi, kansat ovat sekoittuneet kautta historian. Oliko kovakin yllätys ? Toisekseen, persut eivät ole sekoittuneet vaan sekoilleet koko elinkaarensa ajan.
Aloitus on ilmiselvää Keskusta-palstan pankkomajurin aivopiereskelyä. Eipä Keskustan palstalla enää muuta luettavaa juuri olekaan kuin palstaraiskari pankkomajurin sekä Aisa-Ossin päivittäin toistuvat öyhötykset. Toinen jahtaa vihervasemmistolaisia, demareita sekä kommunisteja ja molemmilla yhteinen intohimon kohde kapteeni evp J. Korhonen.
Eikö Tynkkynen kään saa Yleä alas .
Kiitos Aloittaja. Niin se on että jos samaa tavanomaista jauhetaan toreilla ym vuodesta toiseen nii se kannatus vain laskee niillä jotka eivät ole valtamedian suojeluksessa. .
Kirjoitusvirheistä huolimatta yksi parhaimmista aloituksista täällä. Yksi tärkeimmistä.
Käypäs lukemassa näitä pankkomajurin juttuja Keskustan palstalla. Huomaat hyvin pian, että päätelmäsi saattoi olla hätiköity.
Kiitos.
Viimeisetkin vappusimat on hörpitty :)))
Aina kun persut ovat hallituksessa, persut imuroivat ennätysmäärän mamuja suomeen.
2015 - 35 000. Nyky hallituskaudella yli 100 000. Sitä eivät tehneet kommunistien haamut. Ei, sen tekivät persut. Eikö teille persuille mikään mamumäärä riitä? Miksi, ette kerro siitä toreilla?
Nämä kommunistien haamut" haluaa edelleen lisää mamuja kehitysmaista Suomeen.
Luulisi jokaisen kelan duunarin tietävän miksi Suomeen on PAKKO saada lisää verojen sekä eläkkeiden maksajia, vaikka sitten ulkomailta.
Asia on selitetty kymmeniä kertoja, mutta kun ei mene perille.....
2022 velkasumma oli 141,62 miljardia euroa
Juuri nyt velkasumma on 175,11 miljardia euroa (Valtiokonttori 05.05.2025)
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4214333e-eb34-4895-afc0-9f660ef5f9f2
Jos ei enää oteta "elintasopakolaisia" , valtio säästää. Kierre katkaistava.
Tuo rahan jakelu ulkomaille pitäisi loppua. Tässä kiitos perussuomalaisille kun eivät hyväksyneet eu elpymispakettia.
Heh...persuilta ei edes kysytty :))
Kokkarit ovat kertoneet persuille että seinästä ei voi repiä rahaa. Siitä huolimatta persut etsivät epätoivoisesti sitä rahaseinää.
On järkyttävää että Suomesta löytyy kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka eivät hyvksy rajalakia eli jotka haluaisivat että jopa miljoonia ihmisiä tulisi vapaasti Venäjältä Suomeen. Näitä löytyy myös SDP:stä . Älkää näitä äänestäkö suomalaiset !
Avaajan kannattaisi laittaa korkki kiinni. Vappu meni jo.
Ravista rusinat pullosta :))
''Marinin hallitus esitti rajamenettelyä, mutta lakiesitys kaatui, koska eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä ennen vaaleja.
Sen sijaan rajavartiolakia Marinin hallitus uudisti.
Sen ansiosta nykyinen Petteri Orpon (kok) johtama oikeistohallitus on pystynyt sulkemaan kaikki itärajan rajanylityspisteet sen jälkeen, kun Venäjä alkoi tuomaan suuria ihmisjoukkoja rajalle.''
Myös sdö:stä löytyi porukkaa jotka eivät hyväksyneet rajalakia.
Nimeä edes kaksi.
Onko kyseessä uusi puolue sdö kun en ole kuullut siitä mitään ?
Valitettavasti usko politiikkaan on ikuisiksi ajoiksi mennyt.
Soini vielä alussa loi uskoa mutta petti kansan todella raa'asti. Ja nyt hallituksessa persut jatkaa samaa petosta.
Muita puolueita ei ole suomalaisten hyväksi joten kaikki puolueet ovat petoksen rakastajia , pahuuden palvelijoita.
Tähän piti kansan joutua jotta edes jotkut etsii pelastusta Jeesuksessa ennen kuin koko Suomi tuhotaan.
Soini petti täydellisesti äänestäjät jotta sai olla ministeri.
Sitten te persut valitsitte johtajaksenne Purran, joka petti ja pettää vielä Soiniakin pahemmin. Silti te tuette Purraa. Millä perusteella?
En tue enkä ikinä enää äänestä yhtään satanistia koska en halua olla osallinen satanistien yhteiskunan rakentamiseen.
Onneksi he uurastaa vain tulen hyväksi, sanoo Raamattu.
No kuka olisi parempi.
Onhan noita muitakin puolueita olemassa. PS ei osaa muuta kuin huijata äänestäjiä päästäkseen valtaan. Siinä koko puolueen toimintaresepti lyhykäisyydessään.
Mutta Riikka
Purra todennäköisesti vaihdetaan parempaan kesällä .Olisi ehkä kuitenkin Riikan viisasta itse erota jo ennen kesää.
Kun gallup lukema on tippunut mikä on, miksi nyny johdon pitäisi saada jatkaa. Asia on nio että Purra ylimielinen ihmiset tuhosi puolueen. Erittäin todennäköisesti tuhoamaan jatkuu jos hän saa jatkaa.
syystä etä oleme vähä tyhmiö t: pertsu
"Tähän liittyy vomakkaasti se että halutan mahdollisemman paljon kehitysmaista luku-ja kirjoitus taidottomia ihmisiä Suomeen."
Mistäs kehitysmaasta sinut on Suomeen roudattu?
Ei kukaan höinöistäsi mitään maksaisikaan, siis pakkohan sinun niitä on ilmaiseksi spämmäillä.
Naudan jauhelihaa ei saa enää entiseen malliin kaupoista. Mitä mieltä perussuomalaiset. Onko syynä eu vai mikä
.
Kiitos Teemu Keskisarja. Vie Suomea eu kriittiseen suuntaan niin kannatus kasvaa. Ei enää miljardeja ulkomaille .
Matteuksen evankeliumi26:11.