tuomas_the_

Opettaako raamattu Jumalan olevan kolmiyhteinen, jossa Isä ja Jeesus ovat saman arvoisia olentoja?
Sanot näin olevan.

Raamattu on juutalaisten kirjoittama kirjoituskokoelma. Se siis kertoo heidän uskonnollisista käsityksistään.

Kerro, millaiseen Jumalaan juutalaiset ovat aina ensisijaisesti uskoneet ja edelleenkin uskovat.
6329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta olen juuri anoppilassa ja lähden tästä kotiin päin ajelemaan (n.200km), joten palaan näihin kysymyksiin hiukan myöhemmin tänään:)

Äänestä

Kyllä Raamattu opettaa näin.

Katsotaan joitain paikkoja joissa se tulee voimakkaimmin esiin:

Joh 1:1-
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. "

Tässä mainitaan siis Sana, joka oli Jumala. Kun luemme eteenpäin jakeeseen 14-
"14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15. Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16. Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. "

Näin siis se sama sana, joka oli Jumalan tykönä ja oli Jumala, on myös se sama, joka "tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", eli Jeesus.

Joh 14:6- Jeesus kertoo, että kuka näkisi Hänet, on nähnyt isän ja että Isä on Hänessä ja Hän on Isässä. Hän myös osoittaa Filippukselle ihmetyksensä siitä, ettei tämä ole ymmärtänyt, että Jeesus on Isä:

"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
7. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
8. Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
9. Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
10. Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

Joh 20:26- Tuomas tunnistaa Jeesuksen Herrakseen ja Jumalakseen, johon jeesus vastaa: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
27. Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
28. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Näiden jakeiden valossa Jeesus on sama kuin Isä, Sana ja Jumala.

On hyvin laaja kysymys se, että millaiseen Jumalaan juutalaiset ovat aina uskoneet, enkä usko että tietomääräni riittää kysymykseen vastaamiseen jo siitä syystä, että myös juutalaisuus on paljolti lahkoittunut vuosisatojen saatossa ja vaihteluita löytyy paljon.

Jos nyt Raamatun pohjalta pinnallisesti raapaistaan juutalaisuutta, niin he edelleen tunnustavat vain Vanhan testamentin, eivät Uutta. Heille on mahdoton ajatus se, että heidän messiaansa olisi kärsivä karitsa, nöyryytetty ja halpa. Sen sijaan, he yhä odottavat Vanhan testamentin profetioiden toteutuvan, joiden he ovat tulkinneet tarkoittavan voittoisan, kansansa ahdingosta päästävän sekä voittamattoman johtajan saapumista.
Sen sijaan Uusi testamentti kertoo tämän voittoisan kuninkaan saavuttaneen kansalleen pelastuksen juuri kuolemansa ja nöyrän elämänsä kautta. Juutalaisen (Messiaanisia lukuunottamatta) eivät siis tunnusta Jeesusta kuin korkeintaan opettajana.
Joku juutalaisrabbi joskus sanoi mm. näin, että "kristityillä on usko Jeesukseen, meillä on Jeesuksen usko".

Äänestä
  • Kommentoin vastaustasi eli UT:n tulkintaasi tarkemmin, kunhan olet ensin täsmällisemmin ottanut kantaa juutalaisten eli raamatun kirjoittajien omaan uskonkäsitykseen.
    Siitä ei ole kovinkaan vaikeaa päästä perille. Voit vaikka ottaa yhteyttä juutalaiseen seurakuntaan ja kysyä sieltä, millaiseen Jumalaan he uskovat.

    Jotta pääsemme eteenpäin, niin kommentoi esittämiäni juutalaisuutta koskevia käsityksiä eli oletko samaa mieltä niistä.

    1. Juutalaisilla on ollut useita lahkoja Jeesuksen ajoista lähtien, mutta kaikki ne (nykyisiä juutalaiskristittyjä lukuunottamatta) ovat aina palvoneet yhtä, yksi osaista Jumalaa.
    Niin raamatun alkuaikoina kuin nykyisinkin.
    (Jos olet eri mieltä, niin kerro, milloin juutalainen usko Jumalaan on muuttunut.)

    2. Juutalaisten messiaan ei pitänyt olla Jumala, vaan joku Jumalan voitelema.

    Äänestä

  • .theos kirjoitti:

    Kommentoin vastaustasi eli UT:n tulkintaasi tarkemmin, kunhan olet ensin täsmällisemmin ottanut kantaa juutalaisten eli raamatun kirjoittajien omaan uskonkäsitykseen.
    Siitä ei ole kovinkaan vaikeaa päästä perille. Voit vaikka ottaa yhteyttä juutalaiseen seurakuntaan ja kysyä sieltä, millaiseen Jumalaan he uskovat.

    Jotta pääsemme eteenpäin, niin kommentoi esittämiäni juutalaisuutta koskevia käsityksiä eli oletko samaa mieltä niistä.

    1. Juutalaisilla on ollut useita lahkoja Jeesuksen ajoista lähtien, mutta kaikki ne (nykyisiä juutalaiskristittyjä lukuunottamatta) ovat aina palvoneet yhtä, yksi osaista Jumalaa.
    Niin raamatun alkuaikoina kuin nykyisinkin.
    (Jos olet eri mieltä, niin kerro, milloin juutalainen usko Jumalaan on muuttunut.)

    2. Juutalaisten messiaan ei pitänyt olla Jumala, vaan joku Jumalan voitelema.

    yksijumalaisuus, joskin kautta Vanhan testamentin, he ovat odottaneet Jumalan lähettämää Messiasta kansansa pelastajaksi.

    Jo Vanhassa testamentissa Messias tarkoitti enemmän, kuin vain Jumalan voitelema. Hän tuli olemaan hallitsija, kuningas, se sama, jonka juuret ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana.

    Tässä joitain VT:n profetioita Messiaasta.

    Miika 5:2-
    "2. Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. "

    1Moos 49:10- "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat. "

    Sak 9:9- " Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. "

    En tarvitse juutalaista seurakuntaa. Hyvä ystäväni on Messiaaninen juutalainen ja heprean kielen taitaja. Hän on myös mukana raamatunkäännöstyössä.

    Äänestä

  • tuomas_the_first kirjoitti:

    Olemme ilmeisesti samaa mieltä sitten siitä, että juutalaiset eivät ole koskaan palvoneen kolmessa osassa olevaa Jumalaa. Se (kolminaisuusoppi) on saanut siis alkunsa jostain muusta, kuin juutalaisuudesta ja sitä kautta raamatusta.

    Kuten varmaan kumpikin tiedämme, niin Rooman politiikan seurauksena katolinen kirkko nostettiin valtion kirkon asemaan ja siihen yhdistettiin erilaisia piirteitä muista uskonnoista, jotta siitä oli helpommin tehtävissä kaikkia yhdistävä yksi uskonto. Kansojen uskonto = katolinen kirkko.

    Tuohon uudelleen muokattuun uskontoon laadittiin ensin kreikkalaiseen uskontofilosofiaan pohjautuva kaksinaisuusoppi eli alussa vain Jeesus ja Jumala oli samaa olentoa. Paljon myöhemmin siihen liitettiin myös Pyhä Henki, eli vasta tuolloin syntyi käsite nykyisestä kolminaisuusopista.

    Oletko samaa mieltä?

    Äänestä

  • .theos. kirjoitti:

    Eivät ole palvoneet kolmessa osassa olevaa Jumalaa, vaan kuten uudessa avauksessasi osoitan, Jumala on yksi, joka ilmenee kolmessa muodossa, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    VT:ssa puhuttiin jo Jumalasta, Jumalan Hengestä sekä Messiaasta, jonka Jumala on lähettävä.

    Korostan vielä, että tarkempi ilmaisu olisi "ykseysoppi". Jos sellaista ei ole olemassa, niin sovitaan että olen nyt perustanut sellaisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

theos kirjoitti:

Opettaako raamattu Jumalan olevan kolmiyhteinen, jossa Isä ja Jeesus ovat saman arvoisia olentoja?
Sanot näin olevan.

Raamattu on juutalaisten kirjoittama kirjoituskokoelma. Se siis kertoo heidän uskonnollisista käsityksistään.

Kerro, millaiseen Jumalaan juutalaiset ovat aina ensisijaisesti uskoneet ja edelleenkin uskovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu