Nykyinen hallitus yrittää karsia vammaisten vanhusten avustajapalveluja käsittelemällä vammaa ja vanhuutta erillisinä kysymyksinä. Tästä tuli laki vuoden alusta voimaan. Viranhaltijat näyttävät tulkitsevan tätä lakia tiukimman jälkeen.
Hallituksen ministerit ja viranhaltijat eivät ymmärrä, että vamma on vanhukselle paljon hankalampi toimintakyvyn kannalta kuin samantasoinen vamma nuoremmalle.
Miksi Suomen yhteiskunta on menossa näin kovaan ja epäinhimilliseen suuntaan? Vammaiset vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Hallituksen ministerit ja asianomaiset viranhaltijat pitäisi voida haastaa oikeuteen kuolemantuottamuksista, joita väistämättä tulee. Vammaisilla vanhuksilla ei ole Suomessa enää ihmisarvoa. Minusta kaukana asuva omaiseni on joutunut näiden leikkaustoimien kohteeksi ja pelkään hänen henkensä puolesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Riikka Saksilainen ja Petteri Lapanen halusivat toteuttaa suurituloisten verojen alennuksen. Vanhuksilta on sen vuoksi leikattava.
Suomen nykyinen hallitus on vanhusvihamielinen.