Venäjä on perustamassa vakituisia moottoripyöräjoukkoja tekemään hyökkäyksiä Ukrainaa vastaan systemaattiselta pohjalta, kirjoittaa ajatushautomo ISW tuoreessa tilannearviossaan. Mahdollisesti erikoiselta kuulostava suunnitelma näyttää johtuvan siitä, että mikään muu ei ole auttanut Ukrainan drooniylivoimaa vastaan.
Huhtikuun puolivälin jälkeen Venäjä tekikin Ukrainaa vastaan hyökkäyksen 150 moottoripyörän voimin, Suomessa Verkkouutiset kertoi. Lisäksi lauantaina 26. huhtikuuta Venäjän puolustusministeriö julkaisi jo videoita moottoripyöräjoukkojen harjoituksista.
ISW:n mukaan Venäjä toivoo, että moottoripyörien nopeus ja ketteryys auttavat niitä pakenemaan karkuun taivaalla herhiläisparven tavoin pörrääviä, pommeja mukanaan kantavia nelikoptereita. Lisäksi yksittäinen moottoripyörä on paljon panssarivaunua pienempi ja halvempi kohde – siis vaikeampia ja vähemmän houkutteleva maalitaulu.
Myös Venäjän massiiviset panssarivaunutappiot Ukrainan sodassa vaikuttanevat yhtälöön.
Kalustopula on ajanut Venäjän käyttämään rintamalla myös muuta epätavallista kalustoa, kuten siviili-Ladoja ja vanhoja sotilaspakettiautoja. Niillä ei ole sen enempää panssarivaunujen kuin moottoripyörienkään hyviä puolia. Hitaahkot autot ovat drooneille helppoja maaleja, mutta niillä ei ole suojanaan edes panssarointia.
Ukrainan 15 km tappovyöhyke puolustuslinnoitteiden edessä on melkoinen haaste jopa nopeille moorroripyöräjoukoille, koska se on täynnä FPV-rynnäkködrooneja, miinoitteita ja robottiaseita, sekä tykistökeskityksiä. Jatkossa myös vaijeriviritykset hidastanevat motoroitujen joukkojen amok-ajoja. Tiedusteludroonit näkyvän valon ja infrapunan;alueella sekä mikrofoniverkosto ja sm-liikenteen havainnointi- ja häirintälaitteet kattavat koko alueen 24/7.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikö niillä ole jo yön sudet? Ai niin, nehän on vellihousuja. Eihän ne uskalla kuin käydä isolla joukolla heikompien kimppuun.
Sellainen mentaliteetti on Venäjällä ollut suuressa kunniassa aina!
Mopo on paras! Siihen selkään langanlaiha loisia täynnä oleva P-K apumaan sotilas,niin ei näy tutkissa ja dronesta katsoen näyttää lokin varjolta.
Menee vaik minkälaisesta miinakentästä sulavasti läpi....
Venäjältä myönnetään: Meitä rusikoidaan
Sotakirjeenvaihtajan mukaan Kreml ”tutisee” Ukrainan droneiskujen vuoksi.
Venäjän valtion tiedotusvälineiden tunnettu sotakirjeenvaihtaja Aleksandr Sladkov kertoo Telegram-kanavallaan hyökkääjän epätoivosta Ukrainan rintamalla.
Hän viittaa muun muassa viime viikonlopun tapahtumiin, kun Ukrainan meridrone ampui ohjuksella Venäjän Su-30-hävittäjän alas Mustallamerellä. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä jutussa.
– Tunnen sääliä meitä kohtaan. He (ukrainalaiset) runtelevat meitä. Nyt käyn läpi säälin tuntemuksia. Aiemmin en suostunut myöntämään todellisuutta ja koin vihaa. Nyt olen hyväksynyt tilanteen sellaisena kuin se on. He läiskivät meitä kuin kärpäsiä kärpäslätkällä, Sladkov tilittää yli 850 000 seuraajalleen.
Suositun propagandistin mukaan Venäjän asevoimat on voittamaton tavanomaisessa puolustus- ja hyökkäystaistelussa. Mutta Venäjä ”tutisee” Ukrainan ilmassa ja merellä toimivien miehittämättömien alusten iskujen vuoksi.
– Nyt edes laivastomme ei tiedä, minne piiloutua.
Myös rynnäkködroonien ja miinoitusten tappovyöhykkeet puolustuslinnoitusten edellä ovat kova pala Vrnäjän joukoillr.
Yön Sudet ovat paraatiporukkaa, ei niitä rintamalle viedä. Saattaisivat jopa tulla sodan vastaiseksi, jos sinne joutuisivat
Syrjäseutujen vähemmistöt ovat Putinille mieluisaa tykinruokaa.
Melkoista on.
Ilmeisesti ei ole kyse jonnemoposta tai pappamoposta, vaan kunnollinen. Mihin heittäydytään piiloon dronen lähestyessä?
Mutkittelevaan mopopoikaan on vaikea osua tronella.
Yön Susien täytyy rakentaa kotimaan tarpeista moottoripyörät perseidensä alle.
Yksi vapauden sympoleista Harley Davidson ei kuulu massamurhaajien leluksi.
Vaikka lännessä rikolliset omineet pyörän käyttöönsä ,ovat he rikollisia,ei valtiovallan suojeluksessa olevia kuten Venäjällä.
Venäjällä on rintamalla myös sukellusjoukkoja jotka kuljettavat räjähteitä hyvällä menestyksellä jokia pitkin.
https://twitter.com/i/status/1919761079611150668
Sekä kainalosauva joukkoja .
Tuleeko tämän venäläisen moottoripyöräjoukon liiveihin selkäpuolelle kaalinkuva.
Maitovalas hvaldimir on opetettu tekemään uusia temppuja.
Tutkassa näkymättömiä pommikoneita on olemassa. Onko troneja myös. Entä jos liimaisi höyheniä tronen siipiin menisikö silloin linnusta?