Kurkilahti ja muut ovat tässä oikeassa: ei yhteiskunta koskaan saa ottaa yli puolta jonkun laillisesti ansaitsemista tuloista, olivat ne sitten kuinka suuret tahansa.
Se että eniten ansaitsevien tuloverotusta kevennetään, tuskin johtaa heidän lisääntyvään kulutukseensa ja sitä kautta talouskasvuun, uusiin työpaikkoihin ja lisääntyviin verotuloihin.
Suomen verotuksessa korjausta vaatisi tuon yli 50%:n verotuksen poiston lisäksi vain pienten osakeyhtiöiden omistajien naurettavan alhainen tulo/osinkoverotus kikkailujen avulla.
Suomen verotulojen kasvatus onnistuu vain yksityisektorin tuoman talouskasvun kautta, mikä vaatii opiskelua ja yrittäjyyttä eli enemmän vaivan näköä kaikilta kansalaisilta. Tämä ei tapahdu nopeasti, minkä vuoksi menoleikkaukset ovat tällä hetkellä ainoa vaihtoehto.
Tästä kärsivät monet syyttään vähempiosaiset valitettavasti, mutta myös aika moni, joka kouluaikoina jättä läksyt tekemättä ja työelämässä on jatkanut samalla leväperäisyydellä.
Suomeen tarvitaa asennemuutos,: vastuulliset vanhemmat, opettajat ym kertovat lapsille rehellisesti sen, että on opiskeltava ja tehtävä työtä, koska yhteiskunta yhä vähemmän kustantaa palveluita.
Tämä on yksinkertainen fakta, vaikka kuinka haluaisi ”rikkaiden” maksavan köyhien palvelut - niitä rikkaita on Suomessa liian vähän eikä heiltä voi enempää enää ottaa.
Yli 50%:n veroprosentti on aina liikaa
9
480
Vastaukset 9
- Anonyymi
30 % = aivan maximi.
Omaisuuden suoja on olemassa Suomen lainsäädännössä.
Miksi Kokoomus on unohtanut tärkeän asian ?- Anonyymi
Kyse ei ole mistään omaisuudensuojasta vaan ansiotuloverotuksesta!
Ei ole valtiontaloudellisesti mitään merkitystä tällä ylimmän veroasteen pienellä viilauksella sillä henkilöitä joiden verotettavat ansiot ovat niin suuret että vero nousee noihin prosentteihin, on maassa pieni kourallinen...
- Anonyymi
Itse totean vain sen, että Kurkilahti on ahne, eihän muuten olisi mittavaa omaisuuttaan saavuttanut. Hän ei halua luopua saavuttamastaan, hän enemmänkin haluaa kaikki korkojen kera itselleen. Ei halua, että muut voivat hyötyä hänestä?
Hän on siirtynyt yhteiskunnalle tuottamattomaksi, mutta haluaa, että nyt on yhteiskunnan vuoro tuottaa hänelle vielä lisää, koska ahneus vaatii sitä, että omaisuuden pitää kasvaa, muuten syntyy stressitekijöitä, jotka estää hänen elämistä 100- vuotiaaksi?
Kurkilahden kaltaiset ovat riistäjiä, yhteiskunta ei saa hyötyä heidän saavutuksistaan? Vaan heidän pitää olla hyötyjiä aina kaikessa, muuten syntyy heille tunne, että heitä ryöstetään ja sellainen synnyttää negatiivisuutta?
Pelkoa joutua pilvissä leijailun jälkeen paluuta todellisuuteen. Antamisen iloa heillä ei ole kuin lähimmäisilleen, muu on turhaa, koska eivät kaipaa selkään taputtelijoita ulkopuolisista? Kokevat heidät heiltä riistäjiksi vain.
Rahan merkitys on heille suuri, koska se tuo vallan tunnetta, riippumattomuutta muista ja kokevat ansainneensa kaiken ja paljon enemmänkin, jos vain sitä heille annetaan? Ovat kateellisia, siitä kun muilta ei viedä yhtä paljon kuin heiltä?
Eivät ymmärrä asioita huonossa asemassa olevien näkövinkkelistä, koska heidän ei tarvitse niin tehdä, eikä ole kiinnostustakaan, koska mitä se heitä hyödyttää, enemmänkin olisi haitta heille. Siksi pitäytyvät mustavalkoisessa ajattelussa.
Hyvinvointi yhteiskunta on heille kirosana, koska kokevat sen riistävän heiltä sitä, joka on heille arvokasta eli voiton maksimointia? Minusta kaikkien pitäisi kokea rahattomana oloa, koska se vasta avaa silmiä todellisuuteen. En usko, että Kurkilahden kaltainen kykenisi sellaiseen?- Anonyymi
Kohtalonsa toisten ihmisten harteille siirtävä edustaa kaikkein suurinta itsekkyyttä.
Kurkilahti on rahansa rehellisesti ansainnut ja kaiketi työnantajat ovat häneen olleet hyvin tyytyväisiä.
On turha kadehtia kaikkien kyvykkäimpiä ja tuottavimpia ihmisiä ja yrittää lannistaa heidät ylisuurilla veroilla ja moralisoimalla: ilman huippuyksilöitä ei menesty urheilujoukkue tahi kansakunta.
- Anonyymi
Kyllä 50% verotus ansiotuloista on järjetöntä, oli sitten isotuloinen tain pienituloinen tuloilla ei merkitystä. Jos tässä joku on ahne paska niin suomen verottaja. Ihminen joka osaa/ pystyy luomaan itselleen suuret tulot omilla aivoilla ja hartioilla niin sitä potkitaan päähän ja yritetään kusta silmään verottamalla. Minä en hyväksy ja en ymmärrä tätä .
- Anonyymi
Suomessa on myös ideoitu ylitöille kovennettua veroa eli duunari ei lopulta kykene juurikaan nostamaan tulotasoaan esim. tuplata saati tripalata tekemällä ahkerasti ylitöitä tai toista työtä.
Verotus pitää tulotason minimissä jotta duunari ei pääse vaurastumaan omalla työllään? Pyrkiin ilmeisesti takaaman sen että duunari ei aloita esim.eläkevaapaalle säästöillä ennen kun se "myönnetään" ja sitä myöntämisen hetkeäkin voi myöhäistää ihan piruuttainkin jotta duunari kokee olevansa alhaisin olento ja eliitin vallan alla!
Ihmisen riistäminen on hyve joka olevinaan palvelee kaikkea....tosin ne kaikki onkin se eliitti ylipalkatusti ja kohtuuttomin eduin!? - Anonyymi
Ukko on hyvä esimerkki henkilöstö jolle ei mikään riitä ........ mitä varakkaampi , sitä ahneemmaksi tulee ihminen .
- Anonyymi
Ranskassa oli takavuosina jopa 75 prosentin tulovero jos ansiotulot nousivat yli miljoonaan euroon vuodessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051770
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461179Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172849Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48722
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636