Harwardin rahoitus jäihin syrjinnän vuoksi

Harwardin yliopisto on harjoittanut syrjintää monimuotoisuuden lisäämiseksi antamalla paremmat lähtöpisteet mustille ja latinoille, huonommat valkoihoisille ja huonoimmat aasialaistaustaisille. Eli valkoihoisilta ja aasialaisilta on vaadittu korkeammat pääsykoepisteet opiskelupaikan saamiseksi. Sittemmin Harwardin yliopisto on joutunut luopumaan suorasta etnisestä syrjinnästä ja etsinyt uusia keinoja lisätä "monimuotoisuutta" tekemällä mustien pääsyn opiskeluun helpommaksi, eli jatkamalla valkoisten syrjintää.

Trumpin hallinto puolustaa värisokeaa tasa-arvoa ja vastustaa kaikkea etnistä ja muuta syrjintää, minkä johdosta yliopiston rahoitusta vähennetään kunnes oppilaitos luopuu syrjivistä käytännöistä.
27208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Myös antisemitismi huolestuttaa Harvardin alueella järjestetyissä mielenilmauksissa.

Äänestä
  • Nehän vastustaa Israelin fasisti hallituksen suorittamaa kansanmurhaa . Onko pian niinkuin Vietnamin sodan vastustajia opiskelijoita USA poliisi ampui kuoliaaksi lukuisia opiskelijoita . No joutuuhan Venäjälläkin heti vankilaan jos mieltä osoittaa ja pohjois Koreassa tapetaan .

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nehän vastustaa Israelin fasisti hallituksen suorittamaa kansanmurhaa . Onko pian niinkuin Vietnamin sodan vastustajia opiskelijoita USA poliisi ampui kuoliaaksi lukuisia opiskelijoita . No joutuuhan Venäjälläkin heti vankilaan jos mieltä osoittaa ja pohjois Koreassa tapetaan .

    Oppilaitos ei ole oikea paikka mellakoida ja julistaa politiikkaa. Opiskelijoilla on oikeus turvalliseen tilaan ilman poliittista ja ideologista tuputusta, painostusta ja häirintää. Opiskelijat voivat osoittaa vapaasti mieltään kaduilla, mutta silloinkaan ei saa harjoittaa väkivaltaa kuten BLM, antifa ja muu vasemmisto tekevät. Myös Suomessa.

    Äänestä

  • Oikein . Juutalaisilla on on oikeus murhata vaikka kansa sukupuuttoon . Onneksi Putin ei ole juutalainen .

    Äänestä

  • Kyllä ne Putinia vastaan osoittavat mieltä myös . Nehän ovat juutalaisen Zelen puolella . Eivät vaan tykkää Netanjahun tekemästä kansan murhasta .

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oppilaitos ei ole oikea paikka mellakoida ja julistaa politiikkaa. Opiskelijoilla on oikeus turvalliseen tilaan ilman poliittista ja ideologista tuputusta, painostusta ja häirintää. Opiskelijat voivat osoittaa vapaasti mieltään kaduilla, mutta silloinkaan ei saa harjoittaa väkivaltaa kuten BLM, antifa ja muu vasemmisto tekevät. Myös Suomessa.

    Siis ei nämä Israelin politiikkaa vastustavat mielenosoitukset ole olleet väkivaltaisia . Ei opiskelijat jotka vastustivat Vietnamin sotaa olleet väkivaltaisia ja silti poliisi ampui niitä kuoliaaksi .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Oikein . Juutalaisilla on on oikeus murhata vaikka kansa sukupuuttoon . Onneksi Putin ei ole juutalainen .

    Ei liity mitenkään juutalaisten oikeuteen ja tekoihin. Yliopisto on väärä paikka häiritä toisten opiskelua poliittisella propagandalla ja mekastuksella. Sen pitää olla turvallinen tila keskittyä opiskeluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Siis ei nämä Israelin politiikkaa vastustavat mielenosoitukset ole olleet väkivaltaisia . Ei opiskelijat jotka vastustivat Vietnamin sotaa olleet väkivaltaisia ja silti poliisi ampui niitä kuoliaaksi .

    Kyse ei ole siitä, ovatko väkivaltaisia tai ei. Nykykäsityksen mukaan tila on turvaton, jos siellä käyttäydytään kokijalle epämiellyttävästi tai häritsevästi. Yliopisto on opiskelua varten ja siellä pitää olla rauha kaikelta ideologiselta vaikuttamiselta, turvallinen tila.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nehän vastustaa Israelin fasisti hallituksen suorittamaa kansanmurhaa . Onko pian niinkuin Vietnamin sodan vastustajia opiskelijoita USA poliisi ampui kuoliaaksi lukuisia opiskelijoita . No joutuuhan Venäjälläkin heti vankilaan jos mieltä osoittaa ja pohjois Koreassa tapetaan .

    Israel puolustautuu terroristisia arabeja (nk. palestiinalaisia) vastaan. Arabien tavoite on tuhota Israel, eli suorittaa kansanmurha.

    Äänestä

Varmasti kaikki kannattavat tasa-arvoa, joten olisi aika lopettaa kaikki etnisyyteen ja sukupuoleen perustuvat kiintiöt, ohituskaistat ja erilaiset pisteytykset. Vammaisiin on turha vedota, ihonväri tai sukupuoli ei ole vamma, jonka perusteella pitäisi antaa etuoikeuksia. Syrjintä tapahtuu aina yksilötasolla ja lain pitää turvata, ettei etnisyys tai sukupuoli vaikuta yksilötasolla millään tavalla. Nythän on käytössä laillista rotu- ja sukupuolierottelua etnisten ja naisten hyväksi.

Äänestä

Oikein hyvä. Trump laittaa asiat oikeille raiteille.

Äänestä
  • Onko natsismi oikein?

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko natsismi oikein?

    Trump ei liity mitenkään natsismiin. Tuon kortin esille ottaminen on argumentointivirhe.

    Äänestä

  • HARVARD ...vaikka tuplavee tuntuu luontevalta..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Trump ei liity mitenkään natsismiin. Tuon kortin esille ottaminen on argumentointivirhe.

    Vasemmistolle faktoilla ei ole niin väliä, kunhan tarina on hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    HARVARD ...vaikka tuplavee tuntuu luontevalta..

    Ei tunnu luontevalta, paitsi puupäälle. Eikä ole "gallybbia".

    Äänestä

Poliittiset mellakat ja mielenosoitukset tulisi myös kieltää yliopistoissa. Niistä pitää tehdä turvallinen tila myös niille, jotka eivät halua tuoda esille poliittisia näkemyksiään tai joutua poliittisen vaikuttamisen kohteeksi.

Äänestä

Niin ja se vasta kauhiaa on kun se on antanut vammaisillekin paremmat lähtöpisteet. . Kyllä yliopiston kuuluu opettaa ihmisiä .

Äänestä
  • Sinun mielestäsi musta ihonväri ja naiseus ovat vammaisuutta. Minä olen eri mieltä. Eikä vammaisille anneta opiskeluun parempia lähtöpisteitä. Yliopiston pääsyvaatimukset pitää olla kaikille samat. Vammaisille tehdään luiska pyörätuolia varten, ihonväristä riippumatta, tasa-arvoisesti.

    Äänestä

Nyt voisi Sanna Marin mennä taas puhujapönttöön kertomaan rauhasta ja rakkaudesta.

Äänestä

AVAUS ON TEKAISTU VALHE ILMAN TODELLISUUSPOHJAA!!!


𝐀𝐕𝐀𝐔𝐒 𝐎𝐍 𝐓𝐄𝐊𝐀𝐈𝐒𝐓𝐔 𝐕𝐀𝐋𝐇𝐄 𝐈𝐋𝐌𝐀𝐍 𝐓𝐎𝐃𝐄𝐋𝐋𝐈𝐒𝐔𝐔𝐒𝐏𝐎𝐇𝐉𝐀𝐀!!!

Äänestä
  • Ei ole. Jokainen voi tarkistaa tiedon parissa minuutissa.

    Äänestä

Persuparka ei osaa edes kirjoittaa Harvardin nimeä oikein.

Äänestä
  • Persuko on huolissaan Harvardin syrjinnästä?

    Äänestä

  • Ei tämä kyllä persuiluun liity ja bessweiserinä syyllistyt argumentointivirheisiin harhautus ja ad hominem, koska sinulla ei ole asiaan mitään argumenttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei tämä kyllä persuiluun liity ja bessweiserinä syyllistyt argumentointivirheisiin harhautus ja ad hominem, koska sinulla ei ole asiaan mitään argumenttia.

    Mikään muu eläinlaji Suomessa ei ota Trumpilta ja kahjohallinnoltaan kritiikittömästi suihin kuin persut.

    Äänestä

Todella pervoa suosia heikompaa aineista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Harwardin yliopisto on harjoittanut syrjintää monimuotoisuuden lisäämiseksi antamalla paremmat lähtöpisteet mustille ja latinoille, huonommat valkoihoisille ja huonoimmat aasialaistaustaisille. Eli valkoihoisilta ja aasialaisilta on vaadittu korkeammat pääsykoepisteet opiskelupaikan saamiseksi. Sittemmin Harwardin yliopisto on joutunut luopumaan suorasta etnisestä syrjinnästä ja etsinyt uusia keinoja lisätä "monimuotoisuutta" tekemällä mustien pääsyn opiskeluun helpommaksi, eli jatkamalla valkoisten syrjintää.

Trumpin hallinto puolustaa värisokeaa tasa-arvoa ja vastustaa kaikkea etnistä ja muuta syrjintää, minkä johdosta yliopiston rahoitusta vähennetään kunnes oppilaitos luopuu syrjivistä käytännöistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu