Epäluottamusta laajalla rintamalla. Friedrich Merzin valinta kansleriksi ei mennyt kuin Strömsössä. e meni PERSEELLEEN.
AfD noussee Saksan johtoon.
AfD noussee Saksan johtoon.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minne katosi Nato-saksan uuden hallituksen enemmistö?
Tappio äänestyksessä on karmea takaisku Merzille! 😨
Aiheuttaa päänsärkyä (KOPFSCHMERZEN) myös muille Natomaille. 🤡
Isänmaallis-oikeistolaiseksi luokitellulle AfD:lle avautui heti ratkaisun paikka, toteaa Asiantuntija. 😉👉👌✌️
Äsken Retu sai 325 ääntä ja tuli valituksi liittokanslistiksi, eli kovin lyhyt oli putinatsin ja "Asiantuntijan" ilo taas tästäkin. 😂
Toki senkin hänelle ihan sydämestäni suon, kun tuo kuntavaalien 0,3 % ei välttämättä oikein irrottanut putinatsin jo hyvin tiukentunutta otetta pullosta.
Kannatus oli PELOTTAVAN pitkään kateissa. Keneltä ostettiiin äänii ja ketä peloteltin ja kiristettiiin jotta SCHMERZ saatiin kansleriksi?
Sanopa putinatsi se, kun kyse on salaisesta äänestyksestä. 😁
"Kannatus oli PELOTTAVAN pitkään kateissa."
5 tuntia ja tiltu alkaa jo pelätä.
Ketkä jätti lahjusten puutteessa äänestämättä kun tiltu TIIHONEN ei päässyt edes kotiläävänsä LOHJAN valtuustoon?
Ei kyllä kovin helposti nouse.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/67ce30cc-1190-4950-948e-288445d5a1e6?ref=ampparit:9a87&_gl=1*u8m3zx*_ga*MTgwOTY2MjY2OS4xNjY2NzgyNTM0*_ga_3L539PMN3X*czE3NDY1NDAxMjUkbzE0MDAkZzEkdDE3NDY1NDAxNDckajAkbDAkaDA.
Harmittaako Persua nyt kun Merz valittiin.
Taisi länkytys loppua hetkeksi.
SCHMERZistä tuli PÄÄNSÄRKY Nato-Tiltulle.
Ihan kun se Nato-Tiltun perus BI-PO ei olis riittäny. Pitikö tuon SCHMERZin tulla vielä liisää päätä särkemään!
Putinatsi ei seuraa uutisia. 🤣
Surkea saavutus. Nyt tuo luuseri järkkää kommunistien tuella hallitusta. Ei tule lasta ei paskaa tuosta tekohengitetystä tekeleestä. :D
Tuolla kannatuksella ei asioita hoideta, ilman että joutuu jokaisessa Vasemmiston edessä NÖYRTYMÄÄN niiden vaatimuksille.
Saksa on TUULIAJOLL ohjailukyvytön..
Väliäkö sillä. Isänmaalliset Suomalaiset seuraavat AfD:n nousua valppaana.
Miksi ihmeessä muka tulisi? Vaalien jälkeen oli kaikille selvää, että valitaan uusi vetäjä! Näin tapahtuu DEMOKRAATTISISSA MAISSA! EI OLE PELKOA, ETTÄ MIKÄÄN VAIHTUISI VENÄJÄLLÄ!👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺🤪🤣😅😂👎👏
Niinhän siinä kävi että Eu:n demokratia hoiti asian.
Nyt on vankka pohja johtaa Saksaa.
Kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin kun uutisista kuuntelin ko Herran paasaamista.
Vanha kaiku.
Historia ei tunne yhtä heikkoa kansleria Saksassa.
Vasta toisella kierroksella ja siilloinkin vain NIUKASTI yli karsintarajan! 👎🤣🤣🤣
Nyt on vankka pohja johtaa Saksaa?
Valtiolaivaa jossa ei ole peräsintä!
😨 😂😂😂
No nyt sekin sitten sinne historiaan kirjattiin. Saksan luuseri kansleri.
SAKSASSA ON PERÄSIN! Venäjällä on sen sijaan vain laahusankkuri nimeltä Putler!
Saksa näyttää Merzin epäonnistumisen jälkeen aiempaa epävakaammalta. Hän joutuu tekemään töitä saadakseen luottamuksen puolueessa ja kansainvälisesti.
Sekoilulla on kuitenkin yksi selvä hyötyjä. Se on äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD), jonka Saksan kotimaantiedustelu julisti äskettäin demokratiaa uhkaavaksi ääriryhmäksi. Muiden sekoillessa AfD luo itsestään kuvaa puolueena, joka pystyisi hallitsemaan Saksaa muita vakaammin.
Ein Reich ... !
LUUSERI Merz meni kirkkaaseen johtoon, ohi Adenauerinkin. Historian surkein FÜHRER nyt Saksalla.
LUUSERI Merz hakee nyt tukea LUUSERI Ranskan LUUSERI Macrinilta.
Tiedustelupalvelu ei määrittele AfD-puoluetta äärioikeistolaiseksi ryhmäksi.
Nato-KOMMUNISTIT sai nenlleen taas.
Seuraavissa vaaleissa Saksa saa AIDON ja OIKEAN oikeistohallituksen. Ei mitään kristillis-sini-puna uskis paskaa.
Eipä mene hyvin EU:n johtajamaassa, kuten ei koko EU:ssakaan.
Heikko johtaja kaasutetaan hyvin äkkiä Saksassa.