Keskisarja hakee PS:n johtopestiin – Paljastaa nyt IL:lle, millaista kohtaloa pelkää puolueelle
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4cde96b8-dd07-458b-bc72-91abd38361b7
Keskisarjan teesit:
Arvostan Purraa ja muita ministereitämme. En havittele salkkua puoleksitoista vuodeksi. Totta kai tämä hallitus on parempi kuin edeltäjänsä.
Minulla ei tietääkseni ole verivihollisia, en suunnittele veristä puhdistusta. Kaivan verta omasta nenästäni. Perussuomalaisten asia ei voi mennä näin. Häviö seuraavissa vaaleissa mitätöi ponnistuksemme ja uhrauksemme.
Ei voi mennä niinkään, että puoluejohto jatkaa ennallaan tai sopusointuisena vailla soraääntä.
No ehkä voikin. Puoluekokous Lahdessa 14.–15.6.2025 päättää.
Kannatuksemme pudotus sysää Suomen sosialismiin, tsoukki-herännäisyyteen, EU:n mielivaltaan, ilmakehäkiihkoon ja väestönvaihtoon. Siksi pelin henki on: voitto tai kuolema.
Lupaan kannattajilleni Terästäytymisen isolla T:llä ja Teemun Tositarkoituksella.
Valtamedialla on valtava ylivoima. Sitä vastaan perussuomalaiset eivät pärjää tavanomaisin asein.
Epätavanomainen aseeni on suomen kieli. Kykenen kynällä koskettamaan ja satuttamaan.
En ole sosiaalisessa mediassa enkä millään ilveellä sinne mene. Muiden somettamista en suinkaan halveksi. Some, tuubit, podit ym. ovat elintärkeitä henkireikiä. Ilman niitä Ylen ”oikea tieto” kuristaa toisinajattelun.
Puolueen luottamustoimessa käytän sananvapauttani täysin palkein turuilla, toreilla, ruudussa ja lehtien palstoilla.
Perussuomalaiset puolustavat, edistävät, rakentavat ja rakastavat supisuomalaisuutta – sanokaamme se suoraan.
Meitä on moneen junaan (jopa tunnin junaan, joka vie vammaiseen kaupunkiin). Kansanliikkeestä pois potkimisen kynnys olkoon korkea. Äänestäjät ratkaisevat kunnanvaltuutettujen, kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen kelpoisuuden.
Jos puuhahenkilö haukkuu Keskisarjaa petturiksi ja runkkariksi, käännän toisen posken tai haukun takaisin itse, ilman puoluekoneistoa.
Tutustuin julkisuuden iloihin ja suruihin jo kirjahommissa ja telkkarinaamana. Minua eivät hetkauta ”kohut”. Ne ovat vettä hanhen tai chesapeakelahdennoutajani selkään. Kyseinen rotu ui mielellään kuravelissä ja jäisessä railossakin.
Aleksis Kiven sanoin, olen ”raitis kuin kauris”. Pysyttelen ikäisekseni kovassa sähly-, jalkapallo- ja sulkapallokunnossa. Historioitsijana vedin vuosittain sata esitelmää ja matkaopastusta ympäri isänmaata. Kun kutsutte, ajan kaukaisimpaan ps-yhdistykseen puhumaan politiikasta tai kuolleista ihmisistä.
Näillä näkymin varapuheenjohtajuus riittää panoksekseni.
Teesit olivat tässä. En käy sellaista kampanjaa, joka vahingoittaa puoluetta.
Hienoa, Teemu Keskisarja!
62
332
Vastaukset
- Anonyymi
Riikka Slurps 💦 Spermaturpa Purra ajaa Perussuomalaiset pienpuolueeksi.
- Anonyymi
missä teemu on pätevöitynyt huijaamaan, pettämään ja valehtelemaan kansalle- ja riistämään kansan rahat kokoomus-RKO-EU-eliittivapaamuurareille ? - kuten persujen johtajan virkaan kuuluu?
Vai löytyykö keskisharialta vapaamuurari-kättely, käsimerkkejä, vapaamuurari-eleitä ja poseerauksia, jne ?
https://www.pinterest.com/Pikkulammas/suomalaiset-julkkikset-illuminati-vapaamuurari/?invite_code=58c95aa1c6ce4330be2857495cd59d87&sender=1025835758780461543
https://pikkulammas.munblogi.com/2022/06/29/pikkulampaan-linkit/
https://archive.org/details/@pikkulammas
https://www.youtube.com/@aholanjuha
https://www.youtube.com/results?search_query=Old+maps+of+Northern+Europe+Finnish+tribes - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä teemu on pätevöitynyt huijaamaan, pettämään ja valehtelemaan kansalle- ja riistämään kansan rahat kokoomus-RKO-EU-eliittivapaamuurareille ? - kuten persujen johtajan virkaan kuuluu?
Vai löytyykö keskisharialta vapaamuurari-kättely, käsimerkkejä, vapaamuurari-eleitä ja poseerauksia, jne ?
https://www.pinterest.com/Pikkulammas/suomalaiset-julkkikset-illuminati-vapaamuurari/?invite_code=58c95aa1c6ce4330be2857495cd59d87&sender=1025835758780461543
https://pikkulammas.munblogi.com/2022/06/29/pikkulampaan-linkit/
https://archive.org/details/@pikkulammas
https://www.youtube.com/@aholanjuha
https://www.youtube.com/results?search_query=Old maps of Northern Europe Finnish tribeson se RKP-läinen, eli kelpaa tuhoamaan suomalaisia uudeksi PS-pomoksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on se RKP-läinen, eli kelpaa tuhoamaan suomalaisia uudeksi PS-pomoksi?
Putin ja RKP valitsee uuden johtajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä teemu on pätevöitynyt huijaamaan, pettämään ja valehtelemaan kansalle- ja riistämään kansan rahat kokoomus-RKO-EU-eliittivapaamuurareille ? - kuten persujen johtajan virkaan kuuluu?
Vai löytyykö keskisharialta vapaamuurari-kättely, käsimerkkejä, vapaamuurari-eleitä ja poseerauksia, jne ?
https://www.pinterest.com/Pikkulammas/suomalaiset-julkkikset-illuminati-vapaamuurari/?invite_code=58c95aa1c6ce4330be2857495cd59d87&sender=1025835758780461543
https://pikkulammas.munblogi.com/2022/06/29/pikkulampaan-linkit/
https://archive.org/details/@pikkulammas
https://www.youtube.com/@aholanjuha
https://www.youtube.com/results?search_query=Old maps of Northern Europe Finnish tribesPerussuomalaisten trollitehdas on Perussuomalaisten puoluejohdon hallussa. Riikka Purra ja Jussi Halla-aho johtavat Sebastian Tynkkynen hallinnoimaan trollitehdasta. Tätä ei yksittäiset änkyrä Perussuomalaiset voi voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisten trollitehdas on Perussuomalaisten puoluejohdon hallussa. Riikka Purra ja Jussi Halla-aho johtavat Sebastian Tynkkynen hallinnoimaan trollitehdasta. Tätä ei yksittäiset änkyrä Perussuomalaiset voi voittaa.
Perussuomalaisten Vasaralähetystö pitää huolen Perussuomalaisten johtoa ei arvostella. 🔨
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisten trollitehdas on Perussuomalaisten puoluejohdon hallussa. Riikka Purra ja Jussi Halla-aho johtavat Sebastian Tynkkynen hallinnoimaan trollitehdasta. Tätä ei yksittäiset änkyrä Perussuomalaiset voi voittaa.
Keskariteemu ei voi ... ?
... mutta nyt sopisi persuille Tynkyn Vikiliuksen Bonberin jne monikulttuurinen afrikkais-poikien troikka Persujen johtoon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskariteemu ei voi ... ?
... mutta nyt sopisi persuille Tynkyn Vikiliuksen Bonberin jne monikulttuurinen afrikkais-poikien troikka Persujen johtoon?" ... nyt sopisi persuille Tynkyn Vikiliuksen Bonberin jne monikulttuurinen afrikkais-poikarakkaiden troikka Persujen johtoon? "
Ne- tai hakkaraisen Teukka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" ... nyt sopisi persuille Tynkyn Vikiliuksen Bonberin jne monikulttuurinen afrikkais-poikarakkaiden troikka Persujen johtoon? "
Ne- tai hakkaraisen Teukka.kippis !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kippis !
Skool!
- Anonyymi
Perussuomalaisten Vasaralähetystö hiljentää Riikka Purralle ja Perussuomalaisille vahingolliset valtaan yrittäjät.
Muistatteko mitä tapahtui Jämsänkoskella.- Anonyymi
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset puhdistaa Suomen roskaväestä 💪
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset puhdistaa Suomen roskaväestä 💪
Olenkin mietiskellyt, kannattaisiko minun liittyä Suomen Sisuun tai Sinimustaan liikkeeseen? 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset puhdistaa Suomen roskaväestä 💪
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset pitää kantasuomalaisia roskaväkenä.
Vai miksi hallituksen päätöksellä keskussairaaloita ajetaan alas ja yöpäivystyksiä lakkautetaan nimenomaan niissä kunnissa, joissa asuu paljon kantasuomalaisia ja vähän alikehittyneiden maiden mamuja?
Miksi Suomen Sisu ja Perussuomalaiset ei kohdistanut leikkauksia niihin kuntiin, joissa asuu suhteellisesti eniten alikehittyneiden maiden mamuja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olenkin mietiskellyt, kannattaisiko minun liittyä Suomen Sisuun tai Sinimustaan liikkeeseen? 🤔
Suomen sisun ja sinimustien ero on se, että Suomen sisu pyrkii lopettamaan maahanmuuton kun taas Sinimustat pyrkii estämään väestön vaihtumisen.
Siinä on iso ero. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset puhdistaa Suomen roskaväestä 💪
Kuulisin mielelläni lisää tuosta "puhdistuksesta"?
Millaisia eliminointikonsteja siinä käytetään? Kuuluuko puhdistettavaan roskaväkeen muutkin kun mamut ja köyhät ja heikko-osaiset? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen sisun ja sinimustien ero on se, että Suomen sisu pyrkii lopettamaan maahanmuuton kun taas Sinimustat pyrkii estämään väestön vaihtumisen.
Siinä on iso ero.Kunhan edes tapahtuisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan edes tapahtuisi.
jämsämnkoskella'? ... persuterroriahan on ollut ympäri suomea...?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jämsämnkoskella'? ... persuterroriahan on ollut ympäri suomea...?
Suomen Sisu ja Perussuomalaiset puhdistaa Suomen roskaväestä 💪
- Anonyymi
❤️❤️❤️
- Anonyymi
Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei sulje pois EU:n yhteisvelan kautta rahan lähettämistä ulkomaille Suomen piikkiin, Teemu kuittaa.
- Anonyymi
Kieltämättä pölhöpersujen ulina siitä, että kantapersut hyväksyi Kreikan tukipaketin, osoittaa lähinnä sen, ettei pölhöpersuilla ole tietoa asioista.
Kataisen sixpack- hallitus hyväksyi rahoitusvakausmekanismin. Sen kautta euroalueen maalle voidaan rakentaa yhteinen tukipaketti, vaikka kaikki ei asiaa hyväksyisi.
Kiitos Kataisen hallituksen, Suomi ei käytännössä voinut estää tukipakettia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieltämättä pölhöpersujen ulina siitä, että kantapersut hyväksyi Kreikan tukipaketin, osoittaa lähinnä sen, ettei pölhöpersuilla ole tietoa asioista.
Kataisen sixpack- hallitus hyväksyi rahoitusvakausmekanismin. Sen kautta euroalueen maalle voidaan rakentaa yhteinen tukipaketti, vaikka kaikki ei asiaa hyväksyisi.
Kiitos Kataisen hallituksen, Suomi ei käytännössä voinut estää tukipakettia.EPP
- Anonyymi
Purrasta ruikuttava äärikommunisti sai vihdoin itsellensä sopivan ehdokkaan Purran vastaehdokkaaksi.
- Anonyymi
Luuletko ettei muut persut kannattaisi kuin yksi?
- Anonyymi
Teemu on nyt liikkellä tositarkoituksella, niin että seikkailijat älkööt vaivautuko.
-perus-Uuno- - Anonyymi
Suomen Sisu valitsee.
- Anonyymi
Suomen Sisu valitsee, että väestö vaihtuu Suomessa.
Sitä se laskutaidottomien öyhöjen piiri teettää.
- Anonyymi
Puolueen nykymeininki on kuitenkin Keskisarjaan mukaan pakko kumota.
– Tai sitten kaadun saappaat jalassa.- Anonyymi
Perussuomalaiset erottavat kaikki puolueen johtoa arvostelevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaiset erottavat kaikki puolueen johtoa arvostelevat.
Sellaista se on lahkolaisilla.
- Anonyymi
Kylähullu pyrkii kylähullujen johtoon.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Keskisarja on kylähullu, Purra valtakunnanhullu.
- Anonyymi
Keskisarjan uskaltaa sanoa turkulaisia vammasiksi. Arvostan!
- Anonyymi
Voi elämä!
On alkanut mennä todella epätoivoiseksi perussuomalaisten johdon toiminta!
Arvotonta teatteria- Anonyymi
Stand upp tavaraa 🤣🤣😅
- Anonyymi
Mistä näitä keskipölhöjä oikein siunaantuu persuihin?
- Anonyymi
Riikka Purra haali 3 lapsipornosta tuomittua rikollista Perussuomalaisten ehdokkaiksi.
Teemu Keskisarja ei hyväksy pedifiilejä puolueeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka Purra haali 3 lapsipornosta tuomittua rikollista Perussuomalaisten ehdokkaiksi.
Teemu Keskisarja ei hyväksy pedifiilejä puolueeseen.Lupaan kannattajilleni Terästäytymisen isolla T:llä ja Teemun Tositarkoituksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka Purra haali 3 lapsipornosta tuomittua rikollista Perussuomalaisten ehdokkaiksi.
Teemu Keskisarja ei hyväksy pedifiilejä puolueeseen.Purra on ääripevo, Temu ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on ääripevo, Temu ei ole
Riikka Purra pervoili ja kertoi julkisesti olevansa Spermaturpa Slurps 💦.
Olikohan huumeet vapauttaneet Riikan pervoileen julkisesti?
- Anonyymi
Perussuomalaisten toiminta on kuinTrumpilla konsanaan, puolueen eri jäsenet kertovat eri mielipiteitä niin yksi jos toinen äänestäjä kuulee sen itseään miellyttävän mielipiteen ja jatkaa äänestämistään. Sitten vaalien jälkeen todetaan ja ihmetellään ettei ne äänet tulleetkaan kuulluksi. Näin on jo aiemmissa äänestyksissä käynyt, mutta ihminenhän ei opi vaan kävelee samaan ansaan kunhan se heidän mielipidettään kantava on taasen vakuuttava puheissaan.
- Anonyymi
Näinpä.
- Anonyymi
Keskisarja, Putkonen ja Hakkarainen,. Siinä on persujen uusi puoluejohto
- Anonyymi
Tarvitaan myös Vornanen, Teemu Torssonen ja Marco de Wit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarvitaan myös Vornanen, Teemu Torssonen ja Marco de Wit.
Lisäksi tietenkin Ano Turtleman ja Terhi Kiemunki olisi kova sana myös. Sekä Tiihosen Ossi myöskin. Persuihin tarvitaan lisää venäjämielisiä rokotedenialisteja ja rasisteja jotka on tuomittu oikeudessa vihapuheistaan.
Äärihörhöt voisivat yhdistyä kovaksi jutuksi, mutta kun eihän nämä joka suuntaan raivona räyhäävät ja riitelelevät öyhöttäjät tule toimeen edes keskenään.
Sinimustat, Vapauden liitto ja VKK ovat kaikki persuista pois potkittujen ex-persujen perustamia minipuolueita. Jotka menestyvät vaaleissa surkeasti.
- Anonyymi
III
- Anonyymi
Mitä järkeä on kopioida pitkiä tekstejä tänne?
- Anonyymi
Tuskinpa vastaavat.
- Anonyymi
Sinun lukutaitosi ei ehkä riitä niiden lukemiseen, mutta älä kiellä lukutaitoisilta lukemisen iloa.
- Anonyymi
Purran hallitus on vaihtanut suomalaisia ukrainalaisiin ihan urakalla ja katujengitkin vaan lisääntyy. Eikö ALV:n korottaminen muka ole ollut sosialismia?
Kyllä Keskisarja varmasti pystyy ihan samaan, ellei huonompaankin. - Anonyymi
Täytyykö olla harhainen ollakseen persu?
Keskisarja ja Purra ovat molemmat, mutta eri tavalla.
Teemu on hörhö ja väärässä kuvitelmineen.
Kaikki persuissa on mutta jokainen eri suuntiin.
Miten näin harhaisen puolueen sallitaan johtaa maata? Ja nämä ovat levittäneet ulkomaalaisvihaa.- Anonyymi
Suomi sosialisoidaan ja bensan hinta nousee taas taivaisiin ensi vaalikaudella.
- Anonyymi
Riikka Purran nykymeininki on kuitenkin Keskisarjaan mukaan pakko kumota.
– Tai sitten kaadun saappaat jalassa. - Anonyymi
Puoluejohtaja Riikka Purra haali 3 lapsipornosta tuomittua rikollista Perussuomalaisten ehdokkaiksi. Lisäksi Riikka Purra oli valinnut kaikista eniten rikoksista tuomittuja rikollisia Perussuomalaisten ehdokkaiksi.
"Ei voi mennä niinkään, että puoluejohto jatkaa ennallaan tai sopusointuisena vailla soraääntä."
Teemu Keskisarja- Anonyymi
"Epätavanomainen aseeni on suomen kieli. Kykenen kynällä koskettamaan ja satuttamaan."
Teemu Keskisarja
- Anonyymi
Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun Riikka Purra haastetaan.
- Anonyymi
Purra on jo varmistanut paikkansa Kokoomuksen riveissä. Sinne Keskisarjakin sitten menee kun ensin maineensa pilannut persujen riveissä.
Toivottavasti eivät sittenkään ala tappamaan koiranulkoiluttajia.
- Anonyymi
Pellesirkus! Eikö Orpo niin sanonut! Otti nuo pellet hallitukseen orjikseen!
Siitä pisteet Orpolle. Vaikka en kokkari olekaan. - Anonyymi
Eroa Riikka Purra
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?506411Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki894546- 544339
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t243378- 2003078
- 402812
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132669törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/202666- 1551609
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3271528